Pallontallaajat.net
Valikko

Reissuvuosi tasapainossa

Kirjoittanut Inka 31.12.2017

Siinä missä vuosi 2016 oli kaikkien aikojen reissuvuosi, vuosi 2017 tarjosi juurikin sitä, mitä noin vuosi sitten oletinkin: rentoilua ja sohvalla makoilua. Reissasin ihan hullun paljon vähemmän edellisvuoteen verrattuna erityisesti alkuvuonna, jolloin piti selvästikin ladata akkuja vähän aikaa. Tein nimittäin tämän vuoden ensimmäisen ulkomaanmatkan toukokuussa, eli vuoden ollessa oikeastaan jo puolivälissä.

Nyt jälkikäteen en voi muuta kuin ihmetellä miksi, mutta vuoden takaista postausta lukiessani en voinut päätellä muuta kuin olleeni melko finaalissa kaikkien noiden seikkailujen jälkeen. Nyt taas melko rauhallisen reissuvuoden jälkeen huomaa, että nälkää maailmaa kohtaan on aika paljon, enkä malta odottaa jo seuraavaa seikkailua.

Mutta tsekataas sitä ennen vielä ne seikkailut, joita vuosi 2017 toi tullessaan. Postaus ei oo pitkä, sillä tuntuu että enpä mää oo tänä vuonna juuri missään käynytkään, ainakaan edellisvuoteen verrattuna.

Toukokuu | Kroatia ja Madeira

Kesäkuu | Lontoo ja Tallinna

Elokuu | Kreikka

Syyskuu | Berliini

Lokakuu | Irlanti

Marraskuu | Tallinna ja New York

Siinäpä ne oli, seikkailut vuoden 2017 osalta: kymmenen ulkomaanmatkaa ja yhdeksän maata, joista yksi oli uusi. Täytyy olla tyytyväinen varsinkin, kun pääsin vierailemaan monissa lemppareissa, vaikka uusia kohteita ei listalla juuri ollutkaan.

Nyt kun rauhallinen reissuvuosi on takana ounastelen ja toivon tosi kovasti, että vuonna 2018 päästään taas eeppisiin mittasuhteisiin.

Tässä vielä vanhat vuosikatsaukset: 2016, 201520142013, 2012 (osa 1 ja osa 2), 2011, 2010 (osa 10sa 2 ja osa 3) ja 2009.

Ihanaa uutta vuotta!

Jätä Kommentti