Pallontallaajat.net
Valikko

Täydellinen loma talven keskellä: kahdeksan päivää Singaporessa

Kirjoittanut Inka 17.2.2018

Onnistuneen loman jälkeen seuraa perinteisesti tosi tyhjä mutta samalla kaikin puolin tosi onnellinen olo. Samalla fiilis on hyvin epätodellinen sillä paratiisimaiseman ja helteen vaihtuminen lumikeliin ja nollaan asteeseen on niin kova paluu arkeen, että monesti vuorokauden mittainen paluumatka tuntuu vievän henkisesti todella paljon kauemmas.

Matka sujui paremmin kuin uskalsin odottaa. Esimerkiksi viime kesän Kreikan-lomalla en oikeen osannut rentoutua yhtään, mutta nyt olin vissiin niin poikki, että olin kaikin puolin lomamoodissa ensimmäisiltä tunneilta lähtien. Se oli ihan loistavaa, ja nyt ainakin tuntuu että sain nollattua tosi hyvin.

Reissu meni siis nappiin, ja Singapore oli ihana! Ennen matkaa sain varoitteluja useastakin valinnasta. Esimerkiksi siitä miten kahdeksan päivää oli aivan liikaa Singaporen kaltaisessa kaupungissa ja siitä, miten Sentosan saari on keinotekoinen turistihelvetti joka todellakin kannattaa kiertää niin kaukaa kuin vain mahdollista. Kieltämättä nämä muiden reissaajien suustaan päästämät asenteet saivat munt suhtautumaan jo tehtyihin päätöksiin hieman varauksella, mutta se oli lopulta aivan turhaa. Matka oli niin pituudeltaan kuin kohdevalinnoiltaan just sopiva meidän senhetkisiin tarpeisiin!

Kahdeksan päivää oli siinä mielessä just hyvä, että ehdittiin kiertää kaikki mitä haluttiin, syödä tosi monenlaista ruokaa ja testata kymmenisen Hawker Center -ruokapaikkaa sekä tietysti piipahtaa pari päivää Sentosalla. Oltiin eka yö Singaporessa ihan vaan pit stop -periaatteella, minkä jälkeen vietettiin pari yötä Sentosalla. Sen jälkeen meille jäi vielä viisi päivää tutustua kaupunkiin kaikessa rauhassa. Varmasti sen ehtii nähdä lyhyemmässäkin ajassa, mutta nyt unohdettiin suorittaminen ja tutustuttiin Singaporeen kaikessa rauhassa. Kerrankin!

Oltiin tehty reissulle ennakkoon päiväsuunnitelma, eli summittaisesti suunniteltu mitä kunakin päivänä tehdään ja missä käydään syömässä. Se tietysti eli matkan edetessä, mutta osoittautui taas kerran rentoutta edesauttavaksi työkaluksi. Onneksi se on opittu, että meidän kaupunkiloma onnistuu parhaiten silloin, kun sitä on vähän suunniteltu!

Singapore osoittautui myös sään puolesta ihan mahtavaksi kohteeksi: lämpötila todellakin oli 26–32 asteessa vuorokaudenajasta riippumatta. Lisäksi aurinko paistoi kaikkina päivinä, mikä oli ihanaa!

Jos missasit Instassa mun Singapore-storyt, voit käydä tsekkaamassa parhaat palat edelleen kohokohdista!

Palataan seikkailuihin tuota pikaa!

Lisää tästä aiheesta

14 Kommenttia

Maarit 17.2.2018 at 9.22

Teidän reissu näytti niin mahtavalta, että aloin jopa itsekin vähän haaveilla Singaporesta! Näyttää kyllä aika ainutlaatuiselta ja siistiltä, jotenkin niin futurustinen. Ihania kuvia olet ottanut! :)

Vastaa
Inka 17.2.2018 at 9.36

Reissu oli kyllä jotenkin hämmentävänkin onnistunut, sillä kaikki meni täysin nappiin. Suosittelen kyllä kovasti Singaporea, jos ei muuten niin pitstoppina matkalla muihin Aasian-kohteisiin. Kiitos Maarit! <3

Vastaa
Annemaria/Samppanjaa muovimukista 17.2.2018 at 15.43

Kiva kuulla näitä Singapore-hehkutuksia. Ollaan miehen kanssa menossa sinne maaliskuussa ja odotan tätä matkaa ehkä enemmän kuin mitään muuta pitkään aikaan. Upeita kuvia sulla, jotka nostattavat fiilistä entisestään :) Onhan tulossa sun matkakokemuksia/ ja -vinkkejä blogiin lähiaikoina?

Vastaa
Inka 17.2.2018 at 15.54

Jes, ihanaa! Oon varma että teidän reissusta tulee upea. :) Ja ei huolta, blogi tulee täyttymään Singaporen-vinkeistä tulevina viikkoina!

Vastaa
Riikka 17.2.2018 at 16.50

Kuulostaa (ja näyttää!) ihan täydelliseltä reissulta! Singaporessa käynti on ollut omalla haavelistalla jo pitkään, joten jään innolla odottelemaan lisää juttua etenkin tuosta Sentosasta. :)

Vastaa
Inka 17.2.2018 at 18.54

Jes, kiva kuulla – raporttia on siis luvassa! :)

Vastaa
Jonna 18.2.2018 at 12.54

Me suunnitellaan Singaporen matkaa elokuulle. Lentotarjouksia olen kytännyt lähes päivittäin. Jään odottelemaan tulevia postauksia Singaporesta! Mua kiinnostaisi ainakin teidän majoitukset ja suositukset hawker centereistä :)

Vastaa
Inka 19.2.2018 at 17.54

Oo, kuulostaa mahtavalta! :) Toivottavasti löydätte jotkut hyvät tarjouslennot! Ja jes, molemmista on tulossa postaukset. :)

Vastaa
Sari | Sarikoo.fi 18.2.2018 at 18.54

Ah ihanuus, mitä kuvia! 2018 on kyllä päästävä taas Singaporeen, uskoisin sen olevan myös iisi kohde vauvan kanssa ja suoralla lennolla pääsee helposti perille. Jään odotteleen sun vinkkejä!

Vastaa
Inka 19.2.2018 at 17.55

Jee! <3 Ihan varmasti on helppo kohde vauvan kanssa, eiköhän se oo ihan hyvä ensimmäinen kohde pikkuseikkailijalle. :D Vinkkejä luvassa!

Vastaa
Jenni / Unelmatrippi 18.2.2018 at 18.55

Mäkin palasin juuri Singaporesta ja olen jo jotain blogiin erittäin onnistuneesta reissusta tuupannutkin – mahtava kuulla, että sulla on ihan samanlaiset fiilikset teidän reissusta! Me oltiin Singaporen lisäksi kiertelemässä Malesiassa. Mun mielestä 8 päivää Singaporessa ei ole mitenkään liikaa, sillä kyllä kaupungissa riittää vaikka mitä nähtävää. Me oltiin siellä nyt toista kertaa ja vielä jäi vaikka mitä tsekkaamatta! Ymmärrän kyllä toisaalta sen, että kaikki eivät jaksa kaupunkilomailla kahdeksaa päivää putkeen, koska voihan se kiertely mennä vähän sykimiseksi ja olla raskasta, mutta toisille se taas sopii oikein hyvin. Makuasioitahan nämä lopulta ovat. :) Singapore on todellakin vierailun arvoinen paikka.

Vastaa
Inka 19.2.2018 at 17.55

Ihanaa, että myös teidän matka oli onnistunut! :) Ja nimenomaan makuasioita, se täytyy muistaa ja ymmärtää. Singapore oli kyllä kiva, ja viimeksi tänään kuului reissukaverin suusta että vois mennä takas. :D

Vastaa
Katariina | Lomaluumu 20.2.2018 at 13.40

Ihania kuvia! Singapore vaikuttaa täydellisen stressittömältä kohteelta keskelle talvea. Noi puut mua kiinnostaisi kovasti ja toki pelkästään tuo lämpötila! :)

Vastaa
Inka 20.2.2018 at 16.48

Se on kyllä jännä miten stressittömyys ja suurkaupunki kulkevat käsi kädessä, yleensä siihen liittää ennemminkin kaoottisuuden mutta tää oli nimenomaan rento ja stressitön. :) Ja lämmöstä puhumattakaan!

Vastaa

Jätä Kommentti