Pallontallaajat.net
Valikko

Neljä vuotta etäavioliitossa – mitä jäi käteen?

Kirjoittanut Inka 10.5.2018

Kirjoitin nelisen vuotta sitten mun ja Karimin häistä. Unelmien hääpäivästä, jonka aikana hymyistä ei meinannut tulla loppua ja kaikki meni oikeastaan täydellisesti: oli Suomen kesälle harvinainen hellepäivä, kaikki rakkaat lähellä sekä kevyt ja iloinen tunnelma.

Kuva: Nella Himari

Lähdettiin siitä suoraan niin ikään lähes täydellisesti sujuneelle häämatkalle, ja sieltä palattuamme matkustettiin taas Helsingistä Ouluun jo reilun viikon kuluttua, tällä kertaa ystäväpariskunnan häihin. Siltä reissulta sain kuitenkin palata Helsingin-kotiin yksin, sillä Karim oli pakannut kamansa ja suuntasi Oulusta muuttokuorman kanssa Kuopioon.

Edessä olisi neljä tai viisi vuotta etäavioliittoa miehen opintojen vuoksi, jos suhde sen kestäisi. Toki takana oli jo kahdeksan yhteistä vuotta ja aika iso kasa vastoinkäymisiä sekä erossa oloa eli paljosta oltiin selvitty. Mutta neljä, tai pahimmillaan viisi vuotta on kuitenkin hemmetin pitkä aika. Vaikka olo oli varma, ei mekään voitu tietää ihan sataprosenttisella varmuudella että me onnistuttaisiin tässä, oli vaan pakko yrittää.

Tallinna 2015

Vuosikausien etäavioliitto ei todellakaan oo ideaalitilanne heti avioliiton aluksi, eikä se tietenkään ollut se mitä juhlien jälkeen toivottiin. Siinä missä koko ajatus erikseen muuttamisesta oli sanalla sanoen kamala, oli siinä myös toinen puoli. Samalla se oli myös panostus meidän yhteiseen tulevaisuuteen: minä pääsin tekemään unelmatyötäni Helsingissä samalla, kun Karim opiskeli unelmiensa alaa Kuopiossa.

Mitään muita vaihtoehtoja ei oikeastaan edes ollut. Mun työpaikka, jota oon pitänyt unelmien työpaikkana alusta saakka, oli Helsingissä. Matkailutoimittajan työ ei vaan olis onnistunut Kuopiosta käsin, joten päätin jäädä kaupunkiin, mihin oltiin muutettu yhdessä vain muutamaa kuukautta aikaisemmin. Suomessa taas ei oo mahdollista opiskella ravitsemusterapeutiksi muualla kuin Kuopiossa, ja kun yliopiston ovet lopulta avautuivat Karimille superhaasteellisen valintakoeprosessin jälkeen, ei sitäkään päätöstä tarvinnut edes miettiä. Oli selvää, että me muutettaisiin joiksikin vuosiksi erilleen.

Jostain syystä se oli melko yleistä mun ystäväpiirissä just sinä vuonna, kun meillä oli ensimmäinen vuosi erillään. Kuitenkin siinä missä kaverit joutuivat kärvistelemään etäavioliitossa vaan vuoden, meillä homma oli vasta alussa. Se ei loppuisi vielä seuraavana, eikä sitä seuraavanakaan vuonna.

Yhdysvallat 2016

Vaikka uskotaan että kaikkeen tottuu, yksikään etäavioliiton vuosi ei ollut edellistä helpompi, eikä myöskään vaikeampi. Joka ikinen päivä, viikko, kuukausi ja vuosi oli täynnä aivan samanlaista kaipuuta ja jatkuvaa yksinäisyyden tunnetta. Välillä se unohtui, mutta tuli taas hetken päästä ihan kunnolla takas. Me oltiin ehditty asua yhdessä kuus vuotta, joten toisen läsnäoloon oli enemmän kuin tottunut, sillä se oli se normi, josta nyt opeteltiin pois.

Samalla tietysti koettiin molemmat aivan fantastisia asioita, jotka ei olis onnistuneet ilman päätöstä etäavioliitosta. Mää keskityin tekemään töitä ja treenasin kovasti, tein hallitushommia, sain uusia ystäviä ja löysin uudehkossa kotikaupungissa ja täysin uudessa elämäntilanteessa omat rutiinini. Samalla Karim puursi yliopistossa viiden vuoden opinnot neljään, kirjoitti kirjan, toimi useammassa hallituksessa, teki samaan aikaan töitä ja aloitteli hommia seuran päävalmentajana tietysti samaan aikaan nauttien opsikelijaelämästä, uusista ystävistä ja siitä, että ympärillä oli samaan asiaan samanlaisella intohimolla suhtautuvia ihmisiä. Pystyttiin keskittymään niihin asioihin, mitkä näytti paperilla hyvältä.

Singapore 2018

Meidän etäavioliitto päättyi vajaan neljän vuoden jälkeen noin kuukausi sitten Karimin muuttaessa kotiin. Ollaan menty naimisiin lähes neljä vuotta sitten, ja nyt oikeastaan ollaan vasta päästy opettelemaan perinteistä avioliittoarkea. Se on sujunut toistaiseksi täysin ongelmitta, sillä toisen kanssa eläminen pitkän erossa olon jälkeen on tullut molemmille tutuksi, ja tilan antaminen ei oo ongelma.

Viimeiset neljä vuotta on mahdollistaneet meidän elämään asioita, joita ilman olis tosi vaikea pärjätä. Minä oon voinut panostaa uraan tehden työtä jota rakastan, ja päässyt työskentelemään huippujen ihmisten ympäröimänä. Karim taas on opiskellut itselleen ammatin, johon tuntee valtavaa intohimoa ja mistä on äärimmäisen kiinnostunut. Samalla neljän vuoden erossa oleminen on tuonut molemmille vapautta, mutta vahvistanut myös entisestään luottamusta.

Montenegro 2016

Aika on tuonut myös jotain muuta, mitä ilmankin olis pärjännyt. Mää huomasin alkavani kärsiä jonkinlaisesta, ehkä alitajuisesta, hylätyksi tulemisen tunteesta parisen vuotta sitten. Se oireili luonteen kipakkuutena ja epävarmuutena, mutta myös hyvin negatiivisena kehonkuvana, mikä johti myös hieman häiriöityneeseen syömiskäyttäytymiseen ja pakonomaiseen urheiluun. Sitä taas oli harvinaisen helppo ylläpitää yksin asuessa. Jatkuva treenaaminen oli lopulta melko turhaa, sillä kaivattuja tuloksia ei näkynyt huonon syömisen vuoksi, eikä se helpottanut kehonkuvaongelmien kanssa.

Vaikka etäavioliitto olikin tosi kamala ja kuluttava, loi epävarmuutta ja aiheutti henkisiä ongelmia joiden kanssa saan varmasti painia vielä pitkään, toi se myös rutkasti mahdollisuuksia, varmuutta ja luottoa tulevaan. Ne on asioita, jotka painaa tällä hetkellä vaakakupissa huomattavasti enemmän kuin negatiiviset vaikutukset ja juttuja, joiden avulla ne ikävät asiat kääntyy ihan takuulla positiivisiksi vielä tulevaisuudessa.

Tällä hetkellä koenkin päällimmäisenä ihan hemmetin suurta ylpeyttä meistä: me pystyttiin siihen! Viimeisen kuukauden ajan oon voinut vastata kaikille kuulumisia kyselleille silmät tuikkien kaiken olevan enemmän kuin hyvin, sillä tätä jos jotain on odotettu.

Viime vuoden meidän yhteinen aika on ollut lähinnä reissuilla, mistä syystä kuvituksena on muistoja meidän etäavioliiton aikaisista matkoista.

Eli kiitos etäavioliitto 2014–2018, se on nyt niin nähty!

Lisää tästä aiheesta

4 Kommenttia

Elina | Vaihda vapaalle 10.5.2018 at 9.40

Ihanaa, että se etäavioliitto on vihdoin ohi. <3 En voi edes kuvitella millaista olisi, jos Tomi nyt ottaisi ja muuttaisi toiselle puolelle Suomea vuosiksi! :O Hienosti selvisitte!

Vastaa
Inka 10.5.2018 at 14.25

Niinpä, on kyllä suorastaan fantastinen fiilis! :) Ja älä, se oli kyllä aika jäätävä tunne kun tajusi, että elämän peruspilarit tulee, mahdollisesti kuitenkin vain joiksikin vuosiksi, muuttumaan täysin. Toivotaan, että te selviätte ilman etäavioliittoylläreitä! <3

Vastaa
Milla 10.5.2018 at 15.33

Töttöröö ja skool sille, että se on nyt takana! Ootte onneksi niin tiukkaan yhteen hitsautuneet ja juurenne syvälle kaivaneet, että suuretkaan myrskyt eivät kaada. Nauttikaa elämästä, toisistanne ja olkaa ylpeitä siitä, että selvisitte <3

Vastaa
Inka 10.5.2018 at 21.31

Kiitos Milla, todellakin skool!!! <3

Vastaa

Jätä Kommentti