Pallontallaajat.net
Valikko

Tirana muutamassa tunnissa

Kirjoittanut Inka 16.6.2018

Albanian-reissun alkupäästä oli onneksi buukattu hetki aikaa seikkailulle maan pääkaupungissa Tiranassa. Mielikuvat kaupungista oli vähän rähjäinen mutta tunnelmallinen sekä ilmapiiriltään leppoisa miljoonakaupunki. Tai okei, jos totta puhutaan niin en kyllä tiennyt etukäteen Tiranan olevan miljoonakaupunki, eikä valtava asukasmäärä näkynyt keskustassakaan ainakaan niillä nurkilla, millä me perjantai-iltapäivänä seikkailtiin.

Reissu oli osa työmatkaa, missä oli aika tiukka ohjelma, joten Tiranaankaan meillä ei lopulta jäänyt muutamaa tuntia pidempää aikaa. Kurvattiin kaupungin pääaukiolle pikkubussilla ja suunnattiin hikoilemaan pyramidinmuotoisen aukion keskelle. Kivetys hohkasi kuumaa auringon paahtaessa täysin pilvettömältä taivaalta. Lämpötila oli 30 asteen paremmalla puolella ja hiki vaan valui selässä kun kuultiin aukion ympärillä sijaitsevista rakennuksista.

Siinä vaiheessa kun jalat oli jo aikaa sitten turvonneet kuumuudesta ja meikit sulaneet naamalta, siirryttiin aukion vieressä sijaitsevaan museoon maan alle. Entisen bunkkerin paikalle pari vuotta sitten valmistunut Bunk Art 2 -museo kertoi vuodet 1945–1981 kestäneestä Albanian hirmudiktaattori Enver Hoxhan hallitsemasta kommuninismin valtakaudesta. Tarinat olivat toinen toistaan kammottavimpia kertomuksia salakuuntelusta, pakkotyöstä ja teloituksista. Noina vuosina Albaniassa tapettiin noin miljoona ihmistä, mikä on 2,8 miljoonan asukkaan maassa uskomattoman suuri luku.

Museo oli supermielenkiintoinen mutta samalla tietysti ihan sairaan ahdistava. Kun reilun tunnin päästä noustiin takaisin maan pinnalle olo oli aika sekava, kun fiilikset piti kääntää hetkessä innostuneeseen kaupunkiseikkailuun. Kontrasti bunkkerin viileyden ja ulkona odottaneen helteen välillä kuitenkin herätti aika tehokkaasti takaisin nykyhetkeen.

Tehtiin melko lyhyt kaupunkikierros, joka päättyi Bllokun kaupunginosaan, joka kaiken perusteella vaikutti olevan Tiranan tämän hetken trendikkäin ja Albanian hipsterein alue. Se oli kieltämättä siisti, vaikka hipsteriydessä taitaakin olla jo aika kova menneisyyden kaiku. Perjantai-iltapäivänä Bllokussa oli hurjasti porukkaa liikkeellä, ja ravintolat, kahvilat ja baarit alkoivat hiljalleen täyttyä porukasta.

Hauskaa oli se, että kun suunnattiin melko huvittavasti nimettyyn Billionaire-kahvilaan, oli terassi typötyhjä, sillä kaikki paikalliset olivat paenneet kuumuutta sisätilan ilmastoinnin alle. Joukko pohjoismaalaisia ei tietenkään voinut mennä helteellä istumaan sisätiloihin, joten vedettiin jääveet ja -limpparit täysin onnellisina ulkona. Ja se oli kieltämättä Tiranan parhaita hetkiä! Istuskeltiin hetki aurinkovarjojen alla keskellä Tiranan siisteintä kaupunginosaa ja vaan nautittiin kuuman auringon sekä kylmän juoman täydellisestä kombosta. Nää hetket on monesti työmatkalla kaikkein parhaimpia, sillä harvemmin reissussa oikeasti pääsee ottamaan rennosti, edes hetkeksi.

Meillä oli vielä hetki aikaa Tiranassa, mikä kului vauhdilla Blokun kaupunginosaa tutkiessa ja lyhyeksi jäänyt retki sai kruununsa, kun bongattiin hetkeä ennen lähtöä yhdestä puistosta vielä kolme aitoa bunkkeriakin. Minikokoisissa bunkkereissa ei ollut tilaa kuin kahdelle, ja ne oli jätetty puistoon olemaan, ihan samalla tavalla kuin maan muut 800 000 bunkkeria.

Tuon muutaman tunnin mittaisen Tiranan-vierailun jälkeen kaupungista jäi ihan kiva -fiilis, mutta mitään sydäntäsyrjäyttäviä tunteita se ei kyllä herättänyt puoleen tai toiseen. Ehkä syy oli osittain se, että mentiin ohjelman mukaan ja tsekattiin ne paikat mitä joku muu oli päättänyt, tai sitten se, että kaupungissa ei vaan oo sen enempää fiilistä. Tosin veikkaan kyllä tuota ensimmäistä, sillä Tirana vaikutti just sellaiselta paikalta, jonka pinnan alta alkaa löytyä vaikka mitä kiinnostavaa, kunhan pääsee vähän kaivelemaan.

Pitää siis toivoa, että pääsen vierailemaan kaupungissa vielä joskus ja kunnolla ajan kanssa.

Onko muut käyneet Tiranassa, millaisen fiiliksen kaupunki on jättänyt?

Kuva minusta: Riikka Mahlamäki-Kaistinen

Lisää tästä aiheesta

Jätä Kommentti