Pallontallaajat.net
Valikko

Turun saariston pieni rengastie pyöräilijän silmin

Kirjoittanut Inka 15.7.2018

Kesälomalla piti päästä liikkeelle, ja kun poikkeuksellisesti nyt ei ollut luvassa ulkomaanmatkaa, piti kotimaasta keksiä jotain jännää perinteisen Oulun-reissun lisäksi. Päätyttiin lopulta ottaa härkää pyörää sarvista kiinni ja toteuttaa jo vuosia suunnitteluasteelle jäänyt pyöräretki Turun saaristoon.

Pitkä, reilun 200 kilometrin pyöräretki ei kuitenkaan sopinut tähän hetkeen, sillä kummallakaan meillä ei ollut mitään pitkän matkan pyöräilytaustaa. Pisin mun polkema päivämatka taisi olla ennen tuota reissua 60 kilsaa ja Karimillakin taisi olla samoissa lukemissa, joten peruspyöräilytaustalla ei pitkälle reissulle uskallettu lähteä. Pieni rengasreitti noin 120 kilometrin mitallaan sopi meille siis vallan mainiosti!

Asetettiin tavoitteeksi polkea reitti kahdessa päivässä, mikä jätti yhtä päivää kohden noin 60 kilometrin matkan. Se oli tehty ennenkin – ei tosin kahta päivää putkeen – joten valmistauduttiin reissuun rennolla otteella.

Mitä mukaan pyöräretkelle?

Otettiin tavoitteeksi pakata mukaan niin vähän tavaraa kuin suinkin. Meillä ei kummallakaan ole mitään kunnollisia pyöräilyvarusteita ja ounasteltiin selviävämme reissusta ihan perus urheiluvermeillä. Pakattiin mukaan kummallekin noin 20-litraiset reput, mihin sullottiin kaikki romut. Pakkailun kanssa kävi taas kerran perinteisesti, sillä siinä missä Karimin reppu kumisi tyhjyyttään, mun laukku nitisi liitoksistaan kameran vuoksi. Klassikko.

Varattiin matkan puolivälistä mökki, mikä mahdollisti kevyen kuorman eikä telttaa tai makuupusseja tarvinnut kuljettaa mukana. Reissulle piti siis pakata vaan välttämättömyystarvikkeet, mikä on aina parasta!

Kahden päivän retken varusteet + kamera, vesipullo, eväät ja päällä olevat vaatteet.

Mulle se tarkoitti vaihtovaatteita (yhteensä kaksi urheilutoppia, urheilushortsit ja leggingsit sekä alusvaatteet), pitkähihaista, yökkäriä sekä kaiken varalta uikkaria. Mukaan piti pakata myös pyyhe, sillä majapaikka ei sitä tarjonnut. Muuten otin mukaan vaan välttämättömimmät kosmetiikat ja elektroniikat, mikä jälkimmäisen osalta tarkoitti kännykkää, vara-akkua, laturia ja kameraa.

Mukaan piti pakata tietysti myös pyörän huoltovälineitä esimerkiksi rengasrikon varalta. Otettiin senkin suhteen vähän riski ja mentiin minimivarustuksella: yksi varasisäkumi, pumppu, lenkkiavain, rengasraudat ja kuusioavain. Nämä oli onneksi mukana vaan varalta, sillä ei jouduttu turvautumaan tähän varustukseen laisinkaan.

Lisäksi repussa oli tietysti evästä! Otettiin kumpikin litraset siggit vesipulloiksi sekä parit voileivät ja hedelmäkarkkipussit pahimpaan hätään. Niillä pääsi mainiosti alkuun, sillä muut eväät suunniteltiin hankkivamme reitin edetessä.

Repun tarakalle kiinnittämistä varten käytiin hankkimassa vielä kullekin mustekalat, ja vältyttiin näin hankkimasta perinteistä pyörälaukkua. Hyvin toimi! Tajusin muuten vasta reissun jälkeen ettei otettu mukaan minkäänlaisia ensiapuvälineitä, ei edes käsidesiä. Onneksi mitään ei sattunut, mutta seuraavalle pidemmälle pyöräretkelle otan ehdottomasti edes pienen ea-pussukan!

Reitti, teiden kunto ja lautat

Aloitettiin retki monien muiden tavoin Turusta. Pieni rengasreitti on suunnilleen 118 kilometriä pitkä, eli aika lailla puolet varsinaisesta rengasreitistä. Se mukailee osittain suurta rengasreittiä, mutta poikkeaa puolivälissä omille reiteille, mikä näkyi muun muassa teiden kunnossa.

Me kierrettiin pieni rengastie myötäpäivään: Turku–Kaarina–Parainen–Nauvo–Aaslaluoto–Rymättylä–Naantali–Turku. Varsinainen rengastie vaihtui pieneksi Nauvon jälkeen, josta poljettiin pienellä rengasreitillä Naantaliin saakka. Siellä reitit taas yhtyivät ja poljettiin loppumatka virallisella saariston rengastiellä.

Teiden kunto vaihteli tosi paljon matkan aikana. Poljettiin paitsi juuri asfaltoituja rauhallisia pyöräteitä myös moottoritien vieressä luikertelevia kuoppaisia pyöräteitä. Jollain pätkillä pyörätiet oli noin puolen metrin levyisiä kapeita hiekkateitä, ja ehkä puolet reitistä ajettiin vaan ronskisti autotien reunalla. Vaihtelua siis riitti! Eron huomasi erityisesti siinä vaiheessa kun siirryttiin Nauvosta pohjoiseen pois suurelta rengasreitiltä, sillä sen jälkeen pyöräteitä ei juuri näkynyt muutamaa lyhyttä pätkää lukuun ottamatta ennen Naantalia.

Reitille osui tietysti myös lauttoja, vaikka monet saaret olikin yhdistetty toisiinsa silloilla. Me mentiin tuolla reitillä yhteensä kolmella lautalla: Lillmälö–Nauvo, Nauvo–Hanka ja Aaslaluoto–Airismaa.

Lautat oli muuten ilmaisia lyhyitä lossimatkoja keskimmäistä huolimatta, sillä Nauvo–Hanka-väli kesti noin tunnin (välillä pysähdyttiin Seilin saarella) ja maksoi pyörän kanssa yhdeltä kympin. Lauttamatkat meni pyörien kanssa näppärästi, eikä keskimmäistä lukuun ottamatta aikataulujakaan tarvinnut juuri tsekkailla, sillä liikennöinti oli sen verran tiheää. Ajantasaiset lautta-aikataulut löytyvät saariston rengastien sivuilta.

Majoitus Grännäs Homesteadin mökissä

Varattiin reissun majapaikka noin paria viikkoa etukäteen, mikä ei jättänyt ihan hirveästi vaihtoehtoja. Oltiin reissussa heinäkuussa keskellä viikkoa, minkä lisäksi toivottiin tietysti majapaikalta hyvää hinta-laatusuhdetta. Lopulta buukattiin kerrossängyllä varusteltu pieni mökki omalla huussilla ja suihkulla perheomisteisesta Grännäs Homesteadista 80 eurolla.

Tunnelmallinen mökkikylä ja leirintäalue sijaitsee noin viiden kilometrin päässä Nauvosta, eli se toi meille kymmenen lisää kilometriä reitille. Mökissä oli jääkaappi ja leirintäalueella hyvät grillipaikat, joten haettiin Nauvon Salesta eväät ja suunnattiin ruokinemme mökille.

Pikkumökki oli kuin sauna kuuman päivän päätteeksi, mutta se viileni mukavasti illan lähestyessä. Otettiin rennosti terassilla, missä Karim nappasi nokkaunet mun venytellessä koivet valmiiksi seuraavan päivän koetusta varten. Käytiin hengailemassa rantakalliolla, herkuteltiin metsäpolun varrelta löytyvällä mahtavilla mustikka-apajilla ja uitettiin väsyneitä jalkoja viileässä merivedessä. Puitteet oli enemmän kuin kohdillaan, sillä 60 helteessä pyöräillyn kilometrin jälkeen ei kaivattu mitään muuta.

Miten ajaminen sitten sujui?

Jos totta puhutaan, lähdin reissulle vähän liian suurin ajatuksin omasta pyöräilykestävyydestä. Muistelin edellisen pyöräreissun olleen suhteellisen kivuton, ja uskoin kahden pyöräilypäivän onnistuvan mun peruskunnolla sen enempää valmistautumatta. Ja onnistuihan se sillä perille päästiin, mutta paikoitellen matkasta oli mukavuus kaukana.

Ensimmäinen päivän kilometrit eteni kuin itsestään, sillä tiet oli hyvässä kunnossa, reitti merkattu melko selkeästi ja maasto aika tasaista. Toki poljetut kilometrit tuntui kehossa päivän päätteeksi ja olo oli melko väsynyt, mutta mikään mahdoton suoritus se ei todellakaan ollut.

Sitten tuli toinen päivä. Ensimmäisten viiden kilometrin aikana aloin hiljaäleen ymmärtää, miksi on olemassa pehmustettuja pyöräilyshortseja. Pieni kipu kuitenkin unohtui viimeistään lautan osuessa Hangan satamaan, missä pyöräilijöitä tarvehti ensimmäisenä pirullisen iloisesti todella jyrkästi nouseva ylämäki. Se meni ylös sinnillä, ja nopeasti ilmaan pääsi toiveet siitä, että jöisipä tuo reissun ainoaksi jyrkäksi nousuksi. Vaan vähänpä tiedettiin.

Matka Hangan satamasta Rymättylään on noin 15 kilometriä, mutta jos multa kysytään, tuntui se ikuisuudelta. Ylämäkiä tuli vastaan jatkuvasti, ja juuri kun oli ehtinyt saada hengityksen edes jokseenkin tasattua, oli edessä seuraava hirviömäinen ylämäki. En oo kyllä varmaan eläissäni kaahannut alamäkiä niin hirveällä voimalla kuin tuolloin yrittäessäni saada vauhdin riittämään edes nousun ensimmäisten kymmenien metrien ajan.

Tämä oli myös se vaihe, kun pyöräteitä ei todellakaan ollut.

Kumpuilevalla maastolla oli tietysti myös toinen puolensa, sillä alueen maisemat oli paikoitellen todella upeat! Tiet kuitenkin kulkevat keskellä saarta, eli sen kummempia merimaisemia ei polkiessa pääse siltoja lukuun ottamatta näkemään, mutta ne muutamat maisemapaikat oli kyllä hienoja.

Kannattiko reissulle sitten lähteä?

Parin päivän pyöräilystä tuli tietysti tosi hyvä mieli (matkan aikana heitetyistä ärräpäistä huolimatta), mukava päivetys ja roimasti kaivattua ulkoilmaa.

Rehellisesti sanottuna en ehtinyt kuitenkaan vakuuttua ainakaan pienestä rengasreitistä, ainakaan pyöräilijänä. Ajomaisemat ei olleet mitenkään erityisen ihmeellisiä paria paikkaa lukuun ottamatta, ja samanlaista maalaistunnelmaa löytää lähes mistä tahansa kotimaan pitäjästä. Eniten harmitti pyöräteiden puute valtaosalla reitistä, sillä ajattelin reissun nimenomaan sosiaalisena retkenä yksinpyöräilyn sijaan, mutta ajettiin kuitenkin suurin osa matkasta jonossa.

Samaan hengenvetoon täytyy kuitenkin myöntää, että me sorruttiin monen pyöräilijän kanssa samaan ansaan ja huristeltiin aila vauhdilla ohi pitäjistä. Ennen reissua luin, että saariston charmi on juuri niissä pikkupitäjissä ja rauhallisessa tavassa matkustaa paikkakunnalta toiselle. Päästiin vähän nauttimaan saaristotunnelmasta Nauvossa, jonka satamassa oli just mielikuvien mukainen saaristokylän ilmapiiri.

Jos menisin uudelleen, lähtisin joko pyöräilemään koko setin tai menisin autolla, pysähtelisin rutkasti ja varaisin reissuun monta päivää. Pieni reitti tarjosi lopulta aika vähän maisemia ja pyöräteitä sekä hurjasti ylämäkiä, mutta tietysti pyöräilykokemuksen ja mahdollisuuden polkea melko hiljakseen liikennöivän tien vierellä.

Löytyykö muilta kokemuksia saariston rengastien pyöräilemisestä? Millaista oli?

Lisää tästä aiheesta

2 Kommenttia

Lea 23.7.2018 at 9.11

Noin kymmenen vuotta sitten pyöräiltiin tuo reitti ja silloin tuntui, että se oli yhtä ylämäkeä koko ajan :) Kolmen päivän ja kahden yön taktiikalla mentiin, se oli mielestämme sopiva ja samaan tapaan jonossa kuljettin, meitä oli neljä aikuista. Nauvo oli ihana paikka, oli tarkoitus mennä sinne joskus uudelleen, kiitos kun muistutit sen olemassaolosta.

Vastaa
Inka 24.7.2018 at 16.24

Haha, mulla oli kyllä aika sama ajatus mielessä toisena päivänä – pelkkää ylämäkeä! :D

Vastaa

Jätä Kommentti