Pallontallaajat.net
Valikko

Cowboy-elämää Teksasin Fort Worthissa ristiriitaisin tuntein

Kirjoittanut Inka 2.8.2018

Hi y’all! Teksasin-reissulla pääsin heti alkajaisiksi fiilistelemään perinteistä cowboy-tunnelmaa oikein kunnolla, sillä aloitettiin reissu Fort Worthista, joka vie hetkessä lehmipoikien maailmaan.

Cowboy-meiningeistä tulee ensimmäisenä mieleen saluunat, ranchit ja rodeot, sekä tietysti heinänkorsi suussa ja cowboy-hattu päässä tepastelevat, leveää murretta puhuvat kovikset. Ja sitä Fort Worth todellakin oli! Parasta kaupungissa oli just se, että se vastas niin erinomaisesti mielikuvia, että välillä vähän jopa hirvitti. Parhaimmillaan olo oli kuin länkkärileffojen kulisseissa, ja se kait on osaltaan ehkä kaikkein parasta – ja samalla pahinta.

Fort Worth on jenkkilän 15. suurin kaupunki, mikä tuntuu siinä mielessä aika erikoiselta, että se on juurikin todellinen menneen ajan villin lännen kaupunki. Asukkaita Fort Worthissa on noin 850 000, mutta siitä huolimatta esimerkiksi shoppailumahdollisuudet on yhdysvaltalaiskaupungiksi tosi rajalliset, ellei sitten oo kiinnostunut näyttävistä buutseista, kiillotetuista vyönsoljista tai toinen toistaan komeammista hatuista.

Kaupungin cowboy-alueen ydin on Stockyards, joka kattaa pääasiassa yhden kadun, mikä on täynnä saluunoja, buutsikauppoja ja perus matkamuistomyymälöitä. Erikoisen kontrastin luo kuitenkin nykyaikaiset katuvalot ja tiellä kaahaavat autot, jotka muistuttaa ettei katu ookaan pelkkä wild west -leffan kulissi vaan ihan oikea, käytössä oleva autotie.

Tavallaan Fort Worth tarjoaa siis mahdollisuuden kurkistaa menneen ajan länkkäritunnelmaan turrekulmalla, mutta kuitenkin ripauksella autenttisuutta. Toki sielläkin on perinteisiä turrekauppoja ja valtaosa kävijöistä on ihan muita kuin paikallisia, mutta se ei sitä fiilistä huononna.

Kaikki irti Fort Worthin cowboy-tunnelmasta

Länkkäriloma – tai edes -lomapäivä – Fort Worthissa on mielenkiintoinen kokemus, jota ei kyllä kannata jättää väliin Teksasin-lomalla. Toki kohteet on nähty aika nopeasti, mutta siitä huolimatta on aika siistiä, miten nopeasti Stockyards ja sen tunnelma vie mukanaan.

Kiinnostavinta mun näkökulmasta oli länkkärikaupat, missä sai kulutettua vaikka kuinka pitkään. Valtava valikoima buutseja sai nopeasti himoitsemaan vastaavaa kenkäparia myös omiin koipiin, mutta 200 dollarin lähtöhinnat pitivät shoppailuhimot melko tehokkaasti kurissa.

Alueella oli myös paljon muuta. Kunhan sai itsensä irrotettua ulos kaupoista kiinnittyi huomio muun muassa perinteiseen sähköiseen härkään, joka heilui hullun lailla yrittäen heivata selässä roikkuvaa turrenrotikkaa selästä, siinä melko hyvin onnistuen. Alueella pääsee näkemään myös eläviä, melko näyttäviä Texas Longhorns -lehmiä, joilla on nimensä mukaisesti ihan jäätävät sarvet! Eläimet on ihan tajuttoman komeita valtavine sarvineen, ja Stockyardsilla sijaitsevassa aitauksessa asuvia longhornseja ulkoilutetaan kaduilla kaksi kertaa päivässä matkailijoiden iloksi. Tapa on jäänne 1800-luvulta, kun lehmipojat ajoi karjaa Yhdysvaltoihin.

Karja-ajo oli ihan kiinnostava näky, mutta tietysti herätti melko ristiriitaisia ajatuksia. En tosin vielä tiennyt että samana iltana ajatukset olis vieläkin ristiriitaisemmat, mutta se selvisi mulle vasta myöhemmin samana päivänä. Nyt tyydyin selitykseen siitä, miten Longhornseja arvostetaan ja miten erityisesti nuo karja-ajoon osallistuvat eläimet ovat hyvinvoivia ja tosi hyvin hemmoteltuja. Tilaa, ruokaa, vettä ja varjoa niillä näytti ainakin olevan, tosin mulle jäi epäselväksi pääsevätkö eläimet koskaan laitumelle. Tuskin, jos turisteille on esiinnyttävä kellon tarkasti joka päivä 11.30 ja 16.

Jos karja-ajo herätti vähän ristiriitaisia fiiliksiä, Stockyardsilta löytyi onneksi myös paikkoja, missä ei tarvinnut potea tunnontuskia. Huudeilla oli muun muassa Cowboy Hall of Fame, joka jäi tällä kertaa tsekkaamatta, sekä kantrimusiikille omistettu valtava Billy Bob’s Texas -baari, joka oli kaikessa järjettömyydessään ja valtavan kokonsa ansiosta aika siisti elämys.

Cowboy-eväät Stockyardsin liepeillä

Cowboy-kylästä ei voinut tietenkään lähteä maistamatta kunnon pihviä. Me suunnattiin paikallisten suosikkipaikkaan Cooper’s Old Time Pit Bar B Que -ravintolaan, joka sijaitsi aivan Stockyardsin liepeillä ja tarjosi perinteistä texasilaista grillattua lihaa, joka oli tosi hyvää!

Ravintolan konsepti oli kouluruokalamainen: eväät tilattiin linjastolta, eka liha, sitten lisukkeet ja lopuksi juomat, jotka noudettiin ruokasalin erilliseltä juomapisteeltä (hintaan kuului tietysti jenkkityyliin free refills!). Ruokasali oli valtava ja täynnä pitkiä pöytiä ja penkkejä, joten halutessaan rupattelu paikallisten kanssa olis varmasti onnistunut todella helposti.

Meidän kymmenhenkinen seurue tilasi ison satsin eri lihoja, ja mää sain vielä ruokavammojeni vuoksi erikseen kalkkunaa. Kaikki mitä maistoin oli erinomaista, toki tosi suolasta, mutta sairaan hyvää. Otettiin myös coleslaw’ta ja mac&cheeseä jotta saatiin kokemuksesta varmasti mahdollisimman jenkkihenkinen.

Lounas oli mahtava! Ruokaillessa oli hauska seurailla paikallisten lounastelua ja siinä puuhassa olis helposti viihtynyt pidemmänkin tovin. Ruoat ostettiin painon mukaan eikä ravintola ollut mitenkään edullinen, mutta kokemuksena takuulla hintansa väärti.

Lienee turha mainita että kasvisvaihtoehtoja ei käytännössä ollut, ellei sitten pärjää lisukkeilla.

Ristiriitainen ilta rodeossa

Ajatus rodeosta tuntui ristiriidasta huolimatta vähän kutkuttavalta, enkä jättänyt tilaisuutta käyttämättä siinä vaiheessa kun koko muu seurue näytti vihreää valoa rodeovierailulle. Jos totta puhutaan en ihan tosissani tiennyt mitä odottaa. En ehkä halunnut uskoa, että vielä nykypäivänäkin Teksasin rodeossa eläimiä rääkätään samalla tavalla kuin aikaisemmin, mutta nyt sen oli todettava pitävän paikkansa, kun sen omin silmin näki.

Stockyardsilla sijaitseva rodeo oli melko vaikuttavan kokoinen valtavine esiintymisareenoineen ja isoine katsomoineen. Yleisössä oli hurja määrä cowboy-hattuja ja buutseja kaikenikäisten katsojien yllä. Rodeo oli selvästi koko perheen tapahtuma, mihin otettiin niin pikkuvauvat kuin vanhuksetkin mukaan. Siellä teinit tsuumailivat toisiaan ja tapasivat kavereitaan, ihan kuten missä tahansa kyläjuhlassa. Täällä pääroolissa oli vaan melko räikeä eläinten hyväksikäyttö.

Kun astuttiin sisään, illan ohjelma oli vasta alkamassa. Istuttiin katsomoon ja mietin, miksi areenan reunalla oleviin pilttuihin tuodut hevoset vauhkoontuivat. Oletin sen johtuvan ahtaasta tilasta, valoista ja yleisön mylvinnästä. Ensimmäinen cowboy hyppäsi hevosen selkään ja se vapautettiin areenalle. Takajalat potkivat ilmaa valtavan aggressiivisesti samalla, kun lehmipoika yritti kaikin keinoin pysytellä hevosen selässä. Lopulta mies antoi periksi ja kaksi muuta cowboyta kävivät hevosen lähelle, ja hetken päästä eläin rauhoittui. Hetken päästä selvisi tilanteen todellinen laita: hevosen pallit oli sidottu eläimen alaruumiin kiertävään nahkaremmiin, mikä sai sen vauhkoontumaan ja potkimaan ilmaa. Eläin rauhoittui vasta, kun kaksi cowboyta irroitti remmin. Tämän tajutessani jäin melko sanattomaksi, vaikka ilta ja sen tuomat tunnekuohut oli vasta alussa.

Samalla juontaja herätteli yleisöä riemun huutoihin, aplodeeraamaan taitaville lehmipohjille ja nauttimaan illan show’sta. Se muistutti, että nyt ollaan syvällä Teksasin cowboy-kulttuurin ytimessä. Kaikki se mitä ympärillä tapahtui näytteli merkittävää osaa paikalliskulttuurissa ja edusti paikallisille tärkeitä perinteitä ja tapoja, mutta samalla oli selvää, että areenalla ja sen taustalla harrastettiin silmitöntä eläinrääkkäystä.

Yritin kovasti miettiä missä menee kulttuurisen ymmärtämisen ja eläinten oikeuksien raja, kun ohjelma eteni. Areenalle vapautettiin nuori vasikka, joka yritti kauhuissaan juosta pakoon lehmipoikaa, joka lasso heiluen yritti saavuttaa tehtävänsä: lassota vasikan kiinni kaulasta saaden eläimen niskan retkahtamaan voimakkaasti liikkeen vastavoimasta, laskeutumaan hevosen selästä, heittämään vasikan maahan selälleen keinoja kaihtamatta ja sitomaan eläimen kolme raajaa yhteen lassolla mahdollisimman nopeasti. Aikaa oli 20 sekuntia. Kuten aiempi hevosten kanssa toteutettu ohjelmanumero, myös tämä näkymä tapahtui uudelleen ja uudelleen lehmipoikien kisatessa paremmuudestaan.

Sitten olikin luvassa koko perheen ohjelmanumero. Juontaja pyysi areenalle kaikki alle kymmenvuotiaat lapset, jotka riemuiten juoksivat hiekkaiselle kentälle. Kun lapset oli saatu riviin, oli tehtävän aika. Areenalle tuotaisiin yksi vasikka, joka lasten oli määrä saada kiinni. Jos vasikat tuntuivat olevan pakokauhussa lassolla niitä jahtaavien lehmipoikien edessä, oli kauhu yhtä lailla silminnähtävä silloin, kun kymmenet lapset juoksivat innoissaan kohti vasikkaa tavoitteenaan saada eläin kiinni.

Nämä edellä kuvaillut ohjelmanumerot jatkuivat vielä uuden kierroksen hieman eri-ikäisten lehmipoikien ja -tyttöjen suorittamina. Ennen illan pääohjelmaa eli perinteistä härkärodeota meidän seurue ehti kuitenkin saada rodeosta tälle kertaa riittämiin, ja pohjoismaalaiset poistui paikalta härän härkää näkemättä. Se taisi olla ihan hyvä päätös, sillä siihen mennessä puolet porukasta oli jo poistuneet rakennuksesta, sillä rodeokulttuuri oli yksinkertaisesti liikaa.

Mää astelin ulos tosi ristiriitaisin tuntein. Päällimmäisenä oli epäusko siitä millaista eläinrääkkäystä jenkeissä harrastetaan kulttuurin nimissä, mutta toisaalta halusin yrittää ymmärtää rodeon olevan tärkä osa paikalliskulttuuria. Se osoittautui kuitenkin äärimmäisen vaikeaksi, enkä kyllä vieläkään osaa sanoa yhtään mitään hyvää rodeosta. En voi myöskään suositella sitä kenellekään, sillä eläinrääkkäyksen tukeminen on melko kyseenalaista. Oma lippuni meni Fort Worthin matkailun piikkiin, eikä tainnut tuoda sentin senttiäkään rodeon kassaan.

Kannattaako Fort Worthiin edes matkustaa?

En kuitenkaan lähtis leimaamaan koko kaupunkia yhden tai kahden viihdenumeron vuoksi. Stockyards on kaikesta huolimatta tosi kiinnostava vierailukohde, ja Fort Worthin lomasta voi poimia ne itselle ok:t jutut ja nauttia niistä. Jos rodeoelämystä kaipaa, paras vaihtoehto on varmasti Stockyardsin alueelle sijaitseva mekaaninen härkä, jonka kyydissä saa varmasti nauttia vauhdin hurmasta.

Teksas on monen silmissä varmasti täynnä juntteja punaniskoja, mutta mun kokemuksen perusteella sanoisin että pahempi juntti on se, joka leimaa koko osavaltion omien mielikuviensa tai yhden huonon jutun vuoksi. Mulla on rodeoista huolimatta tosi positiivinen fiilis Teksasista kahden vierailun perusteella, ja toivon että pääsen tutustumaan osavaltioon jossain vaiheessa vielä paremmin!

Millaisia fiiliksiä Fort Worth herättää, ja erityisesti: mitä mieltä nää oot rodeosta?

Lisää tästä aiheesta

Jätä Kommentti