Pallontallaajat.net
Valikko

Tuore musikaalifani iskee jälleen – Leijonakuningas Lontoossa

Kirjoittanut Inka 28.3.2019

Lontoon-kaupunkiseikkailun odotetuin hetki oli ehdottomasti The Lion King -musikaali. Oon tainnut haaveilla sen näkemisestä ekaa kertaa jo vuonna 2013, kun jenkkireissulla yritin ehdottaa, josko musikaali mahtuisi budjettiin. Silloin ei mahtunut, eikä sen jälkeenkään oo tullut tilaisuutta päästä nauttimaan klassikkoesityksestä.

Nyt tilanne sai kuitenkin luvan muuttua, ja päätin nauttia yksin reissaamisen parhaista puolista ja varata viimein lipun Lontoon Lyceum Theatressa esitettävään Lion Kingiin.

Lapsuudesta tuttu klassikkomusikaali

Suurin syy Leijonakuninkaan valitsemiselle oli tietysti se, että tarina oli hyvinkin tuttu lapsuuden suosiskkielokuvasta. En oikeasti tunne kovinkaan monen maailman ykkösmusikaalin tarinoita, joten Leijonakuningas on siinä mielessä turvallinen valinta, että se puhuttelee niitäkin, jotka ei oo edes kiinnostuneita musikaaleista.

Mää ite oon nähnyt leffan viimeksi muistaakseni vuonna 2006, joten nyt uuden, ensi kesänä ensi-iltansa saavan Leijonakuningas-leffan ensi-illan kynnyksellä oli hyvä verestää muistoja musikaalin muodossa. Juoni mukailee tosi uskollisesti elokuvan juonta, mistä syystä sitä on varmasti helppo seurata myös niillä junnuilla, joille englanti ei vielä taivu.

Tässä vähän fiilistä trailerin muodossa:

Musikaali heitti siis kertaheitolla sisälle Simban elämän moninaisiin vaiheisiin ja täytyy myöntää, että vaikka tarina oli tosiaan hyvinkin tuttu, herätti se tunteita laidasta laitaan ihan samaan tapaan kuin silloin ensimmäistä kertaa nähtynä.

Lippujen hankkiminen etukäteen

Oon käynyt yhden kerran aikaisemmin Lyceum Theatren ovella kysymässä edullisia jämälippuja päivän näytökseen, mutta sain silloin kuulla, ettei Leijonakuninkaasta koskaan jää lippuja enää ovelta myytäväksi. Sama oli vastaus toissavuonna New Yorkin Tkts-kojussa, jossa ilmoitettiin, etteivät he koskaan pääse myymään Lion Kingiin muuta kuin ei oota.

Ostin liput noin kuukautta etukäteen teatterin verkkokaupasta, ja maksoin Grand Circle -paikoista, jotka on siis melko kaukana lavasta, 69 puntaa eli tämän hetken kurssin mukaan noin 80 euroa.  Jos olisin ollut liikkeellä vähän aikaisemmin, olisin ehkä voinut saada samaan hintaan liput paremmalta paikalta, mutta eipä se elämys nytkään jäänyt vaillinaiseksi.

Mun paikassa oli tosin hyvää se, että eteen istahti viisihenkinen seurue, jossa oli kaksi pikkujunnua. Vaikka junnujen äiti istuikin sopivasti just mun edessä ja heilui jatkuvasti puolelta toiselle, palkittiin kärsivällisyys siinä vaiheessa kun musikaali kävi hyeenoineen turhan jännäksi pienille, ja koko seurue joutui poistumaan nopeasti toisen puoliajan alkamisen jälkeen. Oli tietysti harmillista että esitys oli liian jännä, mutta toisaalta mun näkökulmasta tilanteessa ei voinut tehdä enää siinä vaiheessa muuta kuin nauttia.

Pitkä odotus palkittiin

Musikaali oli sanalla sanoen elämys. En voinut olla äimistelemättä esiintyjien monipuolista taitoa, sillä osan pääroolista hoitivat häthätää kymmenvuotiaat junnut, joiden esiintymisessä ei ollut tippaakaan epävarmuutta. Myös lavastus ja erityisesti puvustus vei sanattomaksi. Oli lisäksi tosi hienoa katsella, miten tarkasti ja ainakin mulle uskottavasti esiintyjät onnistui matkimaan eläinten liikkeitä.

Kuten aiemmin mainitsin, koin musikaalin aikana kyllä kaikki tunteet ihan äärilaidasta toiseen. Se varmaan on hyvän musikaalin merkki, mutta kyllä tietysti jos ite saisin päättää, jättäisin huutomäryt välistä erityisesti, kun on yksin liikkeellä. Sille ei vaan nyt mahtanut mitään.

Ja pakko vielä mainita varoituksen sana teatterista! Sama käy varmasti kaikkiin Lontoon West Endin vanhoihin musikaaliteattereihin, joten paina mieleen: jos et oo kiinnostunut kipuamaan noin kymmentä kerrosta portaita ja laskeutumaan sen jälkeen alas istumapaikalle superjyrkkää portaikkoa pitkin, valkkaa istumapaikka jostain muualta kuin Grand Circlesta. Vaikka nilkutinkin ylös kipeän koipeni kanssa, ei se ollut mitään verrattuna siihen, miten epämieluisasti useampikin vanhempi pariskunta hikoili portaita ensin ylös ja sitten alas.

Nyt kun pitkään odotettu klassikkomusikaali on nähty, voi alkaa miettiä, mitä seuraavaksi. Tällä hetkellä mulla on plakkarissa vasta neljä musikaalia: Viva Forever, Phantom of the Opera, Book of Mormon ja Lion King.  Onneksi musikaalit ei katsomalla lopu, ainakaan tällä mun kerta vuodessa -tahdilla.

Mikä sun suosikki on, mitä mun kannattaisi seuraavaksi nähdä? Ja ootko nähny Leijonakuninkaan? Mitä tykkäsit?

Lisää tästä aiheesta

Jätä Kommentti