Pallontallaajat.net
Valikko
Kirjoittaja

Inka

Vaikka kevättunnelmat alkaakin lähestyä jo kohisten, ajattelin silti julkaista nyt postauksen, jota oon kirjoittanut pitkän tovin helmikuun Singaporen-reissun jälkeen. Tämä aihe lienee monelle ajankohtainen myös nyt, kun kovimmat pakkaset on hellittäneet jo pohjoisinta Lappia myöten, ja itse kukanenkin on voinut todeta, että nyt voinee ehkä jo huokaista helpotuksesta pahimman kauden päätyttyä.

Yksi merkittävimmistä syistä matkustaa talvella tropiikkiin on mulle henkisen hyvinvoinnin lisäksi ihon kunto. Mulla on tosi kuiva ja atooppinen iho, joka ei juurikaan välitä talvesta. Samoin Karimin iho oli alkanut talven edetessä näyttää nöyrtymistään kylmälle viimalle, kuivalle ilmalle ja katoamistempun tehneelle auringonvalolle. Odotettiin Singaporen-reissua tästäkin syystä tosi kovasti, sillä en todellakaan malttanut odottaa, että jatkuva ihottuma lakkaisi ja pääsisin viimein eroon kasvojen kuivista kohdista.

Reilun vuoden takaisen Thaimaan-reissun jäljiltä kuitenkin vähän jännitti, sillä silloin kaikki ei menny aivan putkeen. Mulla oli kovat odotukset just ihon kunnon paranemista ajatellen ja vaikka kaikki meni reissussa hienosti ja heti matkan jälkeen nautinkin kivasti ruskettuneesta ja hyvinvoivasta ihosta, kaikki meni läskiksi melko nopeasti. Olin raapinut reissussa pohkeeseeni yhtenä iltana iskeneen kutinan seurauksena ruven, joka ei ottanut parantuakseen. Matkan jälkeen ja ehkä jo sen aikana samankaltainen ihottuma alkoi levitä ympäri kehoa, käsivarsiin, päänahkaan ja kasvoihin. Siinä vaiheessa kun haavat alkoivat reilu viikko reissun jälkeen märkiä, tajusin viimein suunnata lääkäriin.

Sain mukaani antibioottivoidetta ja ohjeen 15 minuutin mittaisiin suihkutteluihin kolme kertaa päivässä. Koska haavat sijaitsivat ympäri kehoa päälaelta pohkeeseen eikä kylpyammetta ole, kävin kolmesti päivässä 15 minuutin suihkuissa. Normaalissa työrytmissä tuo ei oikein onnistuisi tai ainakin hankaloittaisi elämää ihan hitosti, ja olinkin kaikeksi onneksi just tuolloin etäviikolla Yli-Iissä. Siinä vaiheessa kun väänsin kolme kertaa päivässä toistasataa kyykkyä omakotitalon kylmässä suihkussa pysyäkseni lämpimänä mietin että oliko se reissu nyt kaiken tämän vaivan arvoinen.

Viikon suihkuttelun, rasvailun ja suolasaippualla desinfioinnin jälkeen märkiminen onneksi helpottui ja haavat pääsi paranemaan, ja samaa tahtia mää aloin taas haaveilla uudesta Aasian-pakomatkasta talven keskelle.

Nyt tämän vuoden reissulla seurattiin onnellisina päivä toisensa jälkeen, miten talven kuivattaman koppurakädet ja pakkasen sekä kuivan ilman aikaansaama ihottuma alkoi hävitä. Viimeisinä päivinä iho näytti jopa terveeltä ja oli saanut vähän rusketustakin!

Pelkäsin kuitenkin vähän, mitä tuleman pitää. Toivoin aurinkohoidon vaikutusten riittävän edes viikon reissun jäljiltä, mutta kun astelin ulos suihkusta illalla lennon jälkeen, oli iho vielä pahempi kuin ennen reissua. Käsien taiveihottuma ulottui nyt ranteesta olkapäähän ja koko kehon iho oli kuivempi kuin ennen matkaa. Noin 40 asteen lämpötilamuutos tuntui olevan liikaa. Kehon lisäksi myös kasvojen iho on ollu kovilla, ja jo pelkkä ajatuskin meikkaamisesta matkan jälkeen tuntui lähes mahdottomalta.

Kortisonin lisäksi läträsin rasvoilla enemmän kuin koko talvena ennen matkaa. Siinä missä Thaimaan-reissun jälkeen kärvistelin iho-ongelmieni kanssa viikkokausia, Singaporen-reissun jälkeen ihon kunto kuitenkin normalisoitui jo parissa viikossa, kiitos luottokombon. Apua tarjosivat kortisonin lisäksi nimittäin omat suosikkirasvat, jotka on mulle kultaakin kalliimpia erityisesti talvikuukausina.

Mun lempituotteiden cocktail koostuu monesta eri tavalla kosteuttavasta kasvotuotteesta sekä yhdestä vartalotuotteesta: Madaran uudet Pihlaja Glow Booster -tipat (saatu blogin kautta) helpottavat vahvan rasvaamisen ja superkuivan ihon tunkkaisuuteen, superkosteuttava ja ylistetty Weledan Skin Food on ihan luottotuote ympäri vuoden kun ihossa on erityisen kuivia kohtia ja Mossan Vitamin Cocktail Intense Rehydration Energising Day Cream (huh, mikä nimi!) taas on ihan loistava kevyt päivävoide kesäreissuille ja niille päiville kun iho ei oo ihan superkuiva. Madaran Pihlaja DD-voide taas toimii mainiosti paksuna päivävoiteena talvikuukausina, ja vartalolle oon käyttänyt Mossan Intense Nutrition -vartalovoidetta (saatu blogin kautta), jonka raikas tuoksu ja tehokas kosteutus on auttanu kestämään kuivan ihon aiheuttamat hajoamiset. Lisäksi listalla on pakko olla myös kortisoni, jota ilman mun kädet eivät näkisi päivänvaloa ikinä. Tämän kombon kovan käytön avulla sain jotenkuten kenkkuilevan ihon taas takaisin kuosiin, vaikka huumori olikin lähellä loppua.

Muutenkin viime aikoina on alkanut tuntua, että iho reagoi ihan täysin uudella tavalla matkailuun, sillä ehkä edellisen vuoden aikana erityisesti kasvojen iho on ollut aivan jäätävän huonossa kunnossa aina reissun jälkeen, oli matkan kesto sitten kaks päivää tai viikko.

Empiiristen kokeiden perusteella syy ei kuitenkaan ole ihonhoitorutiinien laiminlyömisessä vaan jossain ihan muussa, esimerkiksi matkakohteen veden laadussa, ilman kosteudessa, auringon määrässä tai vaikkapa ruoan laadussa. Oonkin viimeisten reissujen jälkeen jo oppinut motivoitumaan siihen, että naama näyttää aivan jäätävältä muutaman päivän matkan jälkeen ja pakkelikerros on enemmän kuin tarpeellinen.

Siinä mielessä jotain positiivista on reissuttomuudessakin, sillä vaikka matkakuume vetäisi maailmalle jatkuvasti on ihon kunnon kannalta kyllä hyvä pysytellä kotosalla mahdollisimman pitkään, sillä oikotietä onneen ei näyttäisi olevan tarjolla.

Kiinnostaisi kuulla, onko muut huomanneet samaa? Miten sun iho reagoi vaihtuviin olosuhteisiin?

21.4.2018 0 Kommenttia
1 Facebook Twitter Google + Pinterest

Kerta toisensa jälkeen on tosi jännittävää palata takaisin paikkoihin, missä on käynyt joskus vuosia sitten. Viime viikolla reissasin Slovenian pääkaupunkiin Ljubljanaan, johon olin saanut ensimmäisen kosketuksen vuonna 2012, kun pysähdyttiin siellä Karimin kanssa Balkanin-interraililla. Nyt pääsin tarkastelemaan kaupunkia aika uudesta näkökulmasta, sillä kuuden vuoden aikana on ehtinyt tapahtua kaikenlaista, ja omat rillit on tietenkin muuttuneet näiden vuosien aikana aika lailla.

Vierailu oli osa neljän päivän mittaista Slovenian-työmatkaa, ja vietin kaupungissa kaiken kaikkiaan noin vuorokauden. Majoituttiin aivan Ljubljanan ytimessä sijaitsevassa hulppeassa Grand Hotel Union -hotellissa, jonka kattokerroksessa sijaitsevasta huoneesta avautui näkymä suoraan Ljubljanan pääaukolle eli Prešerenin aukiolle sekä Ljubljanan linnalle. Aika makija!

Ljubljanassa on kaksi nähtävyyttä, jotka ovat ylitse muiden: supersympaattinen ja kaunis vanhakaupunki sekä Ljubljanan linna, joka kohoaa vanhankaupungin yläpuolella ja näkyy pitkälle kaupungissa. Vanhassakaupungissa oli huhtikuisena perjantai-iltana tosi lämmin tunnelma, ja siellä riitti ihania pikkuputiikkeja, jokivarrella sijaitsevia mukavannäköisiä kahviloita ja ravintoloita sekä hauskoja pieniä aukioita.

Parasta Ljubljanassa oli tällä kertaa kuitenkin linna ja sieltä avautuvat maisemat. Noustiin linnalle funikulaarilla toisin kuin kuus vuotta aikaisemmin, jolloin kivuttiin ylös omin jaloin. Funikulaari oli kieltämättä huomattavasti jalan nousua helpompi tapa taittaa matka, mutta maisemien vuoksi valitsisin ite mieluummin sen hitaamman vaihtoehdon.

Keskiaikainen linna on tietysti itsessään jo kiinnostava nähtävyys, mutta parasta siinä on tietysti se, että se on koko kaupungin paras maisemapaikka. Ljubljana avautuu linnan korkeimmasta tornista eli juurikin sieltä virallisesta näköalapaikasta käsin melko huikeana, ja kirkkaana päivänä taustalla kohoavat, jos ei nyt vielä Juliset Alpit niin ainakin hieman lähempänä kaupunkia sijaitsevat Kamnik–Savinja Alpit ja Karavankit.

Maisema oli joka tapauksessa huikea, ja linnan näköalapaikalta avautui Ljubljana niin hyvin, että siitä pystyi saamaan tosi selkeän kuvan, missä juuri oltiin kierrelty.

Tuon lyhyen vierailun aikana Ljubljana muistui mieleen taas kaupunkina, jonne voisi ihan hyvin tehdä vaikka pidennetyn viikonloppureissun kesällä. Kaupunkiin pääsee muutenkin tosi näppärästi suorilla lennoilla Helsingistä noin kahdessa ja puolessa tunnissa, joten miksipä siitäkään ei ottais kaikkea irti? Lueskelin tuossa just mun kuusi vuotta vanhaa postausta, ja sielläkin mää vannon palaavani Ljubljanaan vielä uudelleen, ja niin tein!

Aiemmasta seikkailusta tuli melko vähän flashbackeja mutta yks juttu tuli muita selkeämmin mieleen: Siinä Ljubljanica-joen varrella kun käveltiin Karimin kanssa lempeässä kesäillassa vuonna 2012, oli hetki niin romanttinen että olin varma, että kohta se kosii hetkenä minä hyvänsä. Missään vaiheessa mies ei kuitenkaan kaivanut sormusta taskustaan ja esittänyt kauan odotettua kysymystä, ja sekös alkoi ärsyttää. Taisinkin lopulta tiuskia sille melko rutkastikin illan pimetessä pettymystäni – enkä tietenkään voinut kertoa syytä. :D Hienosti meni siis aiemmalla kerralla, kun tuo oli se merkittävin juttu mikä kaupungista tuli mieleen näin vuosien jälkeen, tietty niiden upeiden lohikäärmepatsaiden lisäksi!

Paluu Ljubljanaan siis kannatti, ja toivottavasti kannattaa tässä elämässä vielä ainakin kerran. Onko kaupunki sulle tuttu?

Kuvat minusta: Annabella Kiviniemi / Bellan matkassa

17.4.2018 6 Kommenttia
1 Facebook Twitter Google + Pinterest

Blogimaailmassa puhuttaa tällä hetkellä tosi kovasti lentopäästöt, ja monet miettiikin että mistä siitä oikein on kyse, voiko tavallinen ihminen vaikuttaa koko asiaan ja kannattaako sitä oikeastaan edes miettiä?

Tämä on aihe josta olen kirjoittanut postauksen vuosittain, mutta nyt kun aihe on ollut pinnalla, tekee mieli tarttua siihen vielä kertaalleen.

Yksinkertaistetusti lentopäästöt tarkoittaa siis matkustajalentokoneiden hiilidioksidipäästöjä. Kustakin matkustajasta voidaan laskea erikseen päästöt. Siihen vaikuttavat muun muassa se kuinka pitkä lento on kyseessä, onko lento suora vai vaihdollinen ja periaatteessa voi laskea myös päästöt siitä, matkustaako henkilö business- vai economyluokassa. Irvileuat toteavat tässä vaiheessa että kyllä se kone joka tapauksessa ilmaan nousee, olin minä siellä tai en. Lisäksi myös business-luokka on olemassa, matkustin minä siellä tai en.

Yksilön vaikutusta ei voi kuitenkaan väheksyä. Jos kaikki ajattelisivat ettei yksilön valinnoilla ole mitään merkitystä, ei mitään koskaan tapahtuisi.

Miten lentopäästöjä sitten lasketaan ja verrataan? Jokainen lentomatkustaja voi laskea omien matkojensa päästöt esimerkiksi ICAO:n eli Kansainvälisen siviili-ilmailujärjestön laskurilla. Helppokäyttöiseen laskuriin voi syöttää lennot yksi kerrallaan, jonka jälkeen laskuri ilmoittaa kyseisen lennon aiheuttamat hiilidioksidipäästöt matkustajaa kohti. Päästömäärä vaihtelee lennon pituuden, vaihtojen määrän sekä matkustusluokan mukaan.

Jos tarkastellaan päästöjä yksilötasolla, voivat muutokset olla kovinkin suuria. Olen laskenut omat hiilidioksidipäästöni aina vuosittain vuodesta 2009 lähtien ja nyt, yhdeksän vuotta myöhemmin tuloksia alkaa olla jo tarkasteltavaksi.

Huom. erhe taulukossa, oikeat vuosiluvut ovat tietysti 2009–2017. Alakulman numerot 1–9 viittaavat vuosiin.

Kuten taulukosta huomaa, päästömäärät ovat vaihdelleet merkittävästi vuosittain. Se selittyy paitsi matkojen määrällä myös lentojen pituuksilla, sillä kaukokohteisiin matkustaminen edes kerran vuodessa lisää merkittävästi päästöjen määrää. Myös kotimaan lennoilla on ollut suuri merkitys lentopäästöihin. Se näkyy erityisesti vuosien 2009–2013 kohdalla, jolloin mun lennot lähti Oulusta eli niihin sisältyi automaattisesti aluksi ja lopuksi kotimaan sisäinen lento. Vuoden 2011 jäätävä piikki taas selittyy lukuisilla kaukomatkoilla, joita sisältyi vuoteen kolme kappaletta, samoin kuin vuonna 2016. Erityisesti alkuvuosien piikeille olis ollut tehtävissä paljonkin, sillä siellä on jotain aivan järjettömiä lentoreittejä ihan liian monella koneenvaihdolla, mihin ratkaisuun on tultu, kun on matkustettu puhtaasti hinta edellä.

Sanoisin silti että pahin kaikista oli vuosi 2014, jolloin lensin kotimaan sisäisiä lentoja, eli käytännössä Oulu–Helsinki-väliä tuhottoman monta kertaa. Esimerkiksi muuttoa edeltävään asuntokatselmukseen lensin aamulla Helsinkiin ja palasin kotiin vielä illalla. Se on tietty arkipäivää tosi monelle, mutta tuntuu sulalta hulluudelta luonnon kannalta.

Tein vuoden 2014 järjettömän kotimaan lentelyn seurauksena päätöksen vähentää kotimaan sisäisiä lentoja merkittävästi ja sallin itselleni ainoastaan yhden vuosittaisen vapaa-ajan kotimaan lennon. Tulevaisuudessa tavoitteena on luopua kokonaan kotimaan lennoista, mutta koska haluan onnistua tavoitteessani pitkäjänteisesti, realistinen ja salliva tavoite on tulevaisuutta ajatellen tällä hetkellä viisain valinta. Ja se on toiminut erinomaisesti: kahden viime vuoden ajan oon puksutellut Helsingistä Ouluun vain junalla, enkä aiempien vuosien tavoin lentäen. Vuonna 2017 lensin kotimaassa yhden edestakaisen matkan Helsingistä Rovaniemelle ja takaisin.

Vuosi 2017 oli mulle henkilökohtaisesti merkittävä vuosi päästöjä ajatellen, sillä se todisti elintapojen riittävän kompensoimaan ahkeraa lentomatkustusta, ainakin jos verrataan keskiarvoihin. Ahkerasti matkailevan henkilön voisikin helposti kuvitella kuormittavan ympäristöä hiilidioksidipäästöillä huomattavasti perus-Pekkaa tai -Pirkkoa enemmän, mutta asia ei kuitenkaan ole niin yksinkertainen.

Lyhyesti kuvailtuna mun arjen elintavat on melko vähän ympäristöä kuormittavia: asun 52-neliöisessä kerrostaloasunnossa pääasiassa yksin, liikun arkisin paikasta toiseen lähes poikkeuksetta jalan, syön pääasiassa kasvispainotteista ruokaa ja käytän maitotuotteitakin nykyisin melko vähän, ruokahävikkiä ei juuri synny, mulla ei ole lemmikkejä, en oo mikään himoshoppaaja ja kierrätän kaiken mahdollisen.

Sitran eli Suomen itsenäisyyden juhlarahaston rahoittaman elämäntapatestin mukaan nämä elintavat kuluttavat maapalloa huomattavasti vähemmän kuin tavallisen suomalaisen tapa tallustaa tällä pallolla. En voi kuitenkaan iskeä päähäni pyhimyksen rengasta, sillä mun kohdalla tässä asiassa puhutaankin puhtaasti kompensaatiosta: nämä elämäntavat kompensoivat mun intohimoisen matkustuksen aiheuttamia tuhoja maapallolle.

Sitran elämäntapatestin tulos 4 100 kg ja siihen lisätty vuoden 2017 lentopäästöjen tulos on 2801,8 kg, eli yhteensä 6 901,8 kiloa. Se on edelleen yli tuhat kiloa vähemmän kuin 8 660 kiloa eli tavallisen suomalaisen vuodessa aiheuttamat päästöt (Globalis).

Mulla on vielä pitkä matka siihen että eläisin maapallon kannalta kestävästi, enkä kyllä rehellisyyden nimissä osaa nimetä enää kovin montaa keinoa joilla voisin elollani aiheuttaa vielä tätä vähemmän päästöjä, jos lentomatkustusta ei oteta huomioon. Tässä vaiheessa mulle kuitenkin riittää se, että mun päästömäärä on sama kuin muillakin ihan tavallisilla suomalaisilla, kuten se nyt ensimmäistä kertaa viime vuonna oli. Sitten kun siitä on tullut normi eli luvut ovat pysyneet samalla tasolla vuosi toisensa perään, on aika alkaa suunnitella seuraavaa askelta.

Pyrin välttämään suurten ja nopeiden muutosten tekemistä tässä asiassa, sillä mun tavoite on pienentää päästöjä pitkällä aikajänteellä. Sen vuoksi en pidä radikaaleja muutoksia realistisina, sillä ne ei todennäköisesti tuu kestämään paria vuotta kauempaa. Nämä hitaasti muokatut elämäntavat sen sijaan pysyvät toivottavasti mukana vielä vuosikymmentenkin päästä, oli lentomatkustaminen tavalliselle ihmiselle sitten enää mahdollista tai ei.

Onko nämä sellaisia asioita, joita sun mielestä kannattaa edes miettiä?

13.4.2018 8 Kommenttia
1 Facebook Twitter Google + Pinterest

Terveisiä Sloveniasta! Oon ollut täällä keskiviikosta saakka työmatkalla, ja juuri nyt käynnistymäisillään on reissun viimeinen päivä. Jo kolmen päivän aikana maa on näyttänyt parhaan puolensa tavalla, joka on kieltämättä saanut haaveilemaan omasta kaupunkilomasta Ljubljanassa. Ollaan kierrelty maan koillisosassa ja pääkaupunkissa, ja tänään on luvassa vielä kauan odotettu seikkailu Bled-järvellä. Vikasta päivästä tulee varmasti muiden tavoin superkiva!

Reissuvalmistelut tänne muistuttivat taas, että oon onnistunut haalimaan itselleni matkailumaneereja, joista vois olla hyvä päästä eroon mitä pikimmiten.

Matkaa edeltävään päivään piti tietysti taas mahduttaa vähintään päivällinen kavereiden kanssa, pari tuntia tavallista pidempi työpäivä, viikkosiivous, vintillä käynti, anopin vierassängyn valmistelu, kylpyhuoneen kaivon puhdistus (yöks!) sekä tietysti pakkaaminen. Rennot lähtötunnelmat, anyone?! Parasta tässä on tietysti se, että tää on niin klassikko ja sattuu joka ikinen kerta ennen matkalle lähtöä, lähes poikkeuksetta.

Nämä kamat oli mukana Kroatiassa viime keväänä, ja nekin pakkasin edellisenä yönä.

Hirveä kiirepaniikki ennen matkaa on tullut valitettavan tutuksi ja esimerkiksi pakkaaminen tuntuu lähes mahdottomalta aloittaa hyvissä ajoin. Tein toki pakkauslistan jo edellisenä päivänä hieman helpottamaan paniikkia, mutta siitä huolimatta viskelin viimeisiä kamoja laukkuun vasta hetkeä ennen lähtöä lentokentälle. Yöpakkaaminen on jotain mitä inhoan tosi syvästi, mistä syystä laitan tavallisesti herätyskellon soimaan tuntia aiemmin, jotta ehdin varmasti pakata loppuun.

Mun haaveissa siintää se klassinen haave rennosta matkallelähdöstä: rauhallinen aamiainen ja naaman kampaaminen, tulevan seikkailun fiilistely aamiaisen äärellä ja rento lähtö kotoa ilman, että mielessä pyörii sata asiaa siitä että mitäköhän nyt taas jäi. Ehkä vielä joskus!

Villeimmissä matkailu-unelmissa saapuisin lentokentälle vasta hetkeä ennen boardingia niin, että sujahtaisin turvatarkastuksen läpi (Helsinki-Vantaan ”salainen” turvatarkastuspiste on vaan paras!) ja kävelisin vessareissun kautta suoraan portille, mistä pääsisin just sopivasti koneeseen. Tää on tietysti täyttä utopiaa.

Käytännössä lasken edellisenä iltana, monelta haluan olla lentokentällä (lähtöselvitys tehtynä tunti ennen lennon lähtöä) ja siitä sitten mihin aikaan mun oikeasti pitää lähteä kotoa. Vaikka lasken joka kerta ajan tarkasti ja tiedän että se on just sopiva aika joka jättää lentokentälle vielä hiukan pelivaraa, iskee vähintään matkan puolivälissä paniikki siitä, että ehdinkö sittenkään. Siinä ei tietenkään oo mitään järkeä.

Viimeksi tälle reissulle lähtiissä aikataulutin lähdön niin, että olisin kentällä just sopivasti tuntia ennen lähtöä. Pihalla taksia odotellessani ehdin jo tsekata Veeran insta storyn siitä kuinka hän oli jo lentokentällä, mikä oli tietysti omiaan lisäämään pakokauhua siitä, että oon jo armottomasti myöhässä. Matkalla huomasin toisen reissukaverin FB-päivityksen siitä kuinka hänkin oli jo kentällä, ja olin vakuuttunut että unohtamani aamuruuhka takaisi, että jäisin rannalle ruikuttamaan.

Tää ruuhka on mulle usein liikaa, jolloin otan suunnaksi yläkerrassa sijaitsevan turvatarkastuspisteen.

Kuten ei koskaan aikaisemmin, ei mulla ollu nytkään yhtään mitään hätää. Olin perillä Helsinki-Vantaalla just silloin kuin olin laskenut, ja ehdin odotella koneeseen nousun alkamista ihan mukavan tovin vielä lähtöportillakin. Hienosti siis meni taas.

Näiden vuoksi ei tietenkään voi muuta kuin olla huvittunut, vaikka ne siinä tilanteessa eivät todellakaan naurata. Ehkä mää kuitenkin vielä joskus opin pakkailemaan jo ennakoidusti ja olemaan stressaamatta asioista, joista järki tietää niiden olevan kunnossa.

Ja ai niin, jos mun elämän pelastaja eli Helsinki-Vantaan lentoasemalla sijaitseva niin kutsuttu salainen turvatarkastuspiste on vielä hämärän peitossa, kannattaa sen sijainti tsekata täältä. Ihan ässä!

Mitkä on sun raivostuttavimmat matkailumaneerit, jotka aiheuttaa harmaita hiuksia lähinnä sulle itsellesi?

12.4.2018 0 Kommenttia
1 Facebook Twitter Google + Pinterest
Uudemmat artikkelit