Pallontallaajat.net
Valikko
Kirjoittaja

Inka

Edistystä tapahtuu, jopa Yhdysvaltain maahantulokäytännöissä, mitä ei kyllä voi pitää kovin todennäköisenä nykyisen presidentin aikakautena. Se oli kuitenkin uskottava Teksasissa, missä Dallas–Fort Worthin kentältä pääsi sujahtamaan maahan helpommin kuin missään tai koskaan aikaisemmin.

Kentän maahantulotarkastuksessa oli nimittäin käytössä koneet, jotka sai homman sujumaan vauhdilla. Toki lentokoneessa täytettiin sama maahantulokaavake kuin aikaisemmin, eli se sininen lappu missä kysytään muun muassa maahan rahdattavista rahavaroista ja majapaikan tiedoista perillä Amerikassa, mutta sitä ei syynätty enää samaan tapaan kuin aikaisemmin.

Vielä viime marraskuun Nykin-reissun alkajaisiksi seisottiin JFK:n lentoasemalla pitkään jonossa ja seurattiin, kun virkailijat kyseli toinen toistaan tiukempia kysymyksiä maahanpääsystä haaveilevilta matkalaisilta – ja jopa talutti muutaman pahamaineiseen takahuoneeseen. Nyt kesän reissulla pääsin sujahtamaan maahantulotarkastuksen läpi hetkessä.

Lappu täytettiin koneessa ja samat tiedot syötettiin muutamassa minuutissa lentoaseman koneeseen, joka otti myös kuvan sekä sormenjäljet. Maahan saavuttiin toki virkailijan leimasimen armosta, mutta nyt kun perusasiat oli selvitetty, kysyi virkailija vain pari hassua kysymystä (kuinka kauan aiot olla ja mitä teet täällä?), antoi himoitun maahantuloleiman ja se oli siinä. Welcome to the United States of America!

Jenkkien maahantulotarkastukset on aina olleet tosi kuumottavia. Jännitän niitä joka kerta, ja pahinta oli tietysti ekalla kerralla, kun ei oikein tiennyt mitä odottaa ja sitä vaan jännitti että osaako vastata oikein. Kertojen edetessä tarkastukseen osaa suhtautua nyt Jenkeissäkin melko rennosti varsinkin, kun ainakin kerran kohdalle on sattunut superrento maahantulotarkastaja. Toiselle road tripille lähtiessä multa kysyttiin kenen kanssa  oon reissussa, ja kun osoittelin eri jonoissa olevia jätkiä tiskin toisella puolella ollut virkapukuinen maahantulotarkastaja vaihtoi yrmyilmeen hetkessä hyväntahtoiseen nauruun ja uteli, tietääkö mun isä mun olevan matkalla noin monen miehen kanssa. Tuon ekan rennohkon kohtaamisen jälkeen en oo enää jännittänyt noita tarkastuksia niin hirveästi, mutta kieltämättä joka kerta on edelleen vähän semmoinen fiilis, että mitäköhän tästäkin tulee.

Masiinat kuitenkin rentouttavat tarkastuksia huomattavasti, ja ovat toivottavasti yleistymässä muillakin lentoasemilla. Ne ei oo mun käsittääkseni käytössä kaikkien kansallisuuksien kohdalla, mutta Estan kanssa se toimi oikein sujuvasti.

Onko kellään hiljattaista tietoa, joko Nykissäkin on masiinat käytössä, vai onko Teksas edelläkävijä? Joka tapauksessa tää oli hurjan iso yllätys ja mahtava edistysaskel, ainaki suomalaisreissaajan näkökulmasta!

Kuvat on Iceladairin lennolta matkalla Teksasiin, sillä maahantulotarkastusalueella ei tietenkään saanut kuvata.

22.7.2018 10 Kommenttia
2 Facebook Twitter Google + Pinterest

Kesälomalla piti päästä liikkeelle, ja kun poikkeuksellisesti nyt ei ollut luvassa ulkomaanmatkaa, piti kotimaasta keksiä jotain jännää perinteisen Oulun-reissun lisäksi. Päätyttiin lopulta ottaa härkää pyörää sarvista kiinni ja toteuttaa jo vuosia suunnitteluasteelle jäänyt pyöräretki Turun saaristoon.

Pitkä, reilun 200 kilometrin pyöräretki ei kuitenkaan sopinut tähän hetkeen, sillä kummallakaan meillä ei ollut mitään pitkän matkan pyöräilytaustaa. Pisin mun polkema päivämatka taisi olla ennen tuota reissua 60 kilsaa ja Karimillakin taisi olla samoissa lukemissa, joten peruspyöräilytaustalla ei pitkälle reissulle uskallettu lähteä. Pieni rengasreitti noin 120 kilometrin mitallaan sopi meille siis vallan mainiosti!

Asetettiin tavoitteeksi polkea reitti kahdessa päivässä, mikä jätti yhtä päivää kohden noin 60 kilometrin matkan. Se oli tehty ennenkin – ei tosin kahta päivää putkeen – joten valmistauduttiin reissuun rennolla otteella.

Mitä mukaan pyöräretkelle?

Otettiin tavoitteeksi pakata mukaan niin vähän tavaraa kuin suinkin. Meillä ei kummallakaan ole mitään kunnollisia pyöräilyvarusteita ja ounasteltiin selviävämme reissusta ihan perus urheiluvermeillä. Pakattiin mukaan kummallekin noin 20-litraiset reput, mihin sullottiin kaikki romut. Pakkailun kanssa kävi taas kerran perinteisesti, sillä siinä missä Karimin reppu kumisi tyhjyyttään, mun laukku nitisi liitoksistaan kameran vuoksi. Klassikko.

Varattiin matkan puolivälistä mökki, mikä mahdollisti kevyen kuorman eikä telttaa tai makuupusseja tarvinnut kuljettaa mukana. Reissulle piti siis pakata vaan välttämättömyystarvikkeet, mikä on aina parasta!

Kahden päivän retken varusteet + kamera, vesipullo, eväät ja päällä olevat vaatteet.

Mulle se tarkoitti vaihtovaatteita (yhteensä kaksi urheilutoppia, urheilushortsit ja leggingsit sekä alusvaatteet), pitkähihaista, yökkäriä sekä kaiken varalta uikkaria. Mukaan piti pakata myös pyyhe, sillä majapaikka ei sitä tarjonnut. Muuten otin mukaan vaan välttämättömimmät kosmetiikat ja elektroniikat, mikä jälkimmäisen osalta tarkoitti kännykkää, vara-akkua, laturia ja kameraa.

Mukaan piti pakata tietysti myös pyörän huoltovälineitä esimerkiksi rengasrikon varalta. Otettiin senkin suhteen vähän riski ja mentiin minimivarustuksella: yksi varasisäkumi, pumppu, lenkkiavain, rengasraudat ja kuusioavain. Nämä oli onneksi mukana vaan varalta, sillä ei jouduttu turvautumaan tähän varustukseen laisinkaan.

Lisäksi repussa oli tietysti evästä! Otettiin kumpikin litraset siggit vesipulloiksi sekä parit voileivät ja hedelmäkarkkipussit pahimpaan hätään. Niillä pääsi mainiosti alkuun, sillä muut eväät suunniteltiin hankkivamme reitin edetessä.

Repun tarakalle kiinnittämistä varten käytiin hankkimassa vielä kullekin mustekalat, ja vältyttiin näin hankkimasta perinteistä pyörälaukkua. Hyvin toimi! Tajusin muuten vasta reissun jälkeen ettei otettu mukaan minkäänlaisia ensiapuvälineitä, ei edes käsidesiä. Onneksi mitään ei sattunut, mutta seuraavalle pidemmälle pyöräretkelle otan ehdottomasti edes pienen ea-pussukan!

Reitti, teiden kunto ja lautat

Aloitettiin retki monien muiden tavoin Turusta. Pieni rengasreitti on suunnilleen 118 kilometriä pitkä, eli aika lailla puolet varsinaisesta rengasreitistä. Se mukailee osittain suurta rengasreittiä, mutta poikkeaa puolivälissä omille reiteille, mikä näkyi muun muassa teiden kunnossa.

Me kierrettiin pieni rengastie myötäpäivään: Turku–Kaarina–Parainen–Nauvo–Aaslaluoto–Rymättylä–Naantali–Turku. Varsinainen rengastie vaihtui pieneksi Nauvon jälkeen, josta poljettiin pienellä rengasreitillä Naantaliin saakka. Siellä reitit taas yhtyivät ja poljettiin loppumatka virallisella saariston rengastiellä.

Teiden kunto vaihteli tosi paljon matkan aikana. Poljettiin paitsi juuri asfaltoituja rauhallisia pyöräteitä myös moottoritien vieressä luikertelevia kuoppaisia pyöräteitä. Jollain pätkillä pyörätiet oli noin puolen metrin levyisiä kapeita hiekkateitä, ja ehkä puolet reitistä ajettiin vaan ronskisti autotien reunalla. Vaihtelua siis riitti! Eron huomasi erityisesti siinä vaiheessa kun siirryttiin Nauvosta pohjoiseen pois suurelta rengasreitiltä, sillä sen jälkeen pyöräteitä ei juuri näkynyt muutamaa lyhyttä pätkää lukuun ottamatta ennen Naantalia.

Reitille osui tietysti myös lauttoja, vaikka monet saaret olikin yhdistetty toisiinsa silloilla. Me mentiin tuolla reitillä yhteensä kolmella lautalla: Lillmälö–Nauvo, Nauvo–Hanka ja Aaslaluoto–Airismaa.

Lautat oli muuten ilmaisia lyhyitä lossimatkoja keskimmäistä huolimatta, sillä Nauvo–Hanka-väli kesti noin tunnin (välillä pysähdyttiin Seilin saarella) ja maksoi pyörän kanssa yhdeltä kympin. Lauttamatkat meni pyörien kanssa näppärästi, eikä keskimmäistä lukuun ottamatta aikataulujakaan tarvinnut juuri tsekkailla, sillä liikennöinti oli sen verran tiheää. Ajantasaiset lautta-aikataulut löytyvät saariston rengastien sivuilta.

Majoitus Grännäs Homesteadin mökissä

Varattiin reissun majapaikka noin paria viikkoa etukäteen, mikä ei jättänyt ihan hirveästi vaihtoehtoja. Oltiin reissussa heinäkuussa keskellä viikkoa, minkä lisäksi toivottiin tietysti majapaikalta hyvää hinta-laatusuhdetta. Lopulta buukattiin kerrossängyllä varusteltu pieni mökki omalla huussilla ja suihkulla perheomisteisesta Grännäs Homesteadista 80 eurolla.

Tunnelmallinen mökkikylä ja leirintäalue sijaitsee noin viiden kilometrin päässä Nauvosta, eli se toi meille kymmenen lisää kilometriä reitille. Mökissä oli jääkaappi ja leirintäalueella hyvät grillipaikat, joten haettiin Nauvon Salesta eväät ja suunnattiin ruokinemme mökille.

Pikkumökki oli kuin sauna kuuman päivän päätteeksi, mutta se viileni mukavasti illan lähestyessä. Otettiin rennosti terassilla, missä Karim nappasi nokkaunet mun venytellessä koivet valmiiksi seuraavan päivän koetusta varten. Käytiin hengailemassa rantakalliolla, herkuteltiin metsäpolun varrelta löytyvällä mahtavilla mustikka-apajilla ja uitettiin väsyneitä jalkoja viileässä merivedessä. Puitteet oli enemmän kuin kohdillaan, sillä 60 helteessä pyöräillyn kilometrin jälkeen ei kaivattu mitään muuta.

Miten ajaminen sitten sujui?

Jos totta puhutaan, lähdin reissulle vähän liian suurin ajatuksin omasta pyöräilykestävyydestä. Muistelin edellisen pyöräreissun olleen suhteellisen kivuton, ja uskoin kahden pyöräilypäivän onnistuvan mun peruskunnolla sen enempää valmistautumatta. Ja onnistuihan se sillä perille päästiin, mutta paikoitellen matkasta oli mukavuus kaukana.

Ensimmäinen päivän kilometrit eteni kuin itsestään, sillä tiet oli hyvässä kunnossa, reitti merkattu melko selkeästi ja maasto aika tasaista. Toki poljetut kilometrit tuntui kehossa päivän päätteeksi ja olo oli melko väsynyt, mutta mikään mahdoton suoritus se ei todellakaan ollut.

Sitten tuli toinen päivä. Ensimmäisten viiden kilometrin aikana aloin hiljaäleen ymmärtää, miksi on olemassa pehmustettuja pyöräilyshortseja. Pieni kipu kuitenkin unohtui viimeistään lautan osuessa Hangan satamaan, missä pyöräilijöitä tarvehti ensimmäisenä pirullisen iloisesti todella jyrkästi nouseva ylämäki. Se meni ylös sinnillä, ja nopeasti ilmaan pääsi toiveet siitä, että jöisipä tuo reissun ainoaksi jyrkäksi nousuksi. Vaan vähänpä tiedettiin.

Matka Hangan satamasta Rymättylään on noin 15 kilometriä, mutta jos multa kysytään, tuntui se ikuisuudelta. Ylämäkiä tuli vastaan jatkuvasti, ja juuri kun oli ehtinyt saada hengityksen edes jokseenkin tasattua, oli edessä seuraava hirviömäinen ylämäki. En oo kyllä varmaan eläissäni kaahannut alamäkiä niin hirveällä voimalla kuin tuolloin yrittäessäni saada vauhdin riittämään edes nousun ensimmäisten kymmenien metrien ajan.

Tämä oli myös se vaihe, kun pyöräteitä ei todellakaan ollut.

Kumpuilevalla maastolla oli tietysti myös toinen puolensa, sillä alueen maisemat oli paikoitellen todella upeat! Tiet kuitenkin kulkevat keskellä saarta, eli sen kummempia merimaisemia ei polkiessa pääse siltoja lukuun ottamatta näkemään, mutta ne muutamat maisemapaikat oli kyllä hienoja.

Kannattiko reissulle sitten lähteä?

Parin päivän pyöräilystä tuli tietysti tosi hyvä mieli (matkan aikana heitetyistä ärräpäistä huolimatta), mukava päivetys ja roimasti kaivattua ulkoilmaa.

Rehellisesti sanottuna en ehtinyt kuitenkaan vakuuttua ainakaan pienestä rengasreitistä, ainakaan pyöräilijänä. Ajomaisemat ei olleet mitenkään erityisen ihmeellisiä paria paikkaa lukuun ottamatta, ja samanlaista maalaistunnelmaa löytää lähes mistä tahansa kotimaan pitäjästä. Eniten harmitti pyöräteiden puute valtaosalla reitistä, sillä ajattelin reissun nimenomaan sosiaalisena retkenä yksinpyöräilyn sijaan, mutta ajettiin kuitenkin suurin osa matkasta jonossa.

Samaan hengenvetoon täytyy kuitenkin myöntää, että me sorruttiin monen pyöräilijän kanssa samaan ansaan ja huristeltiin aila vauhdilla ohi pitäjistä. Ennen reissua luin, että saariston charmi on juuri niissä pikkupitäjissä ja rauhallisessa tavassa matkustaa paikkakunnalta toiselle. Päästiin vähän nauttimaan saaristotunnelmasta Nauvossa, jonka satamassa oli just mielikuvien mukainen saaristokylän ilmapiiri.

Jos menisin uudelleen, lähtisin joko pyöräilemään koko setin tai menisin autolla, pysähtelisin rutkasti ja varaisin reissuun monta päivää. Pieni reitti tarjosi lopulta aika vähän maisemia ja pyöräteitä sekä hurjasti ylämäkiä, mutta tietysti pyöräilykokemuksen ja mahdollisuuden polkea melko hiljakseen liikennöivän tien vierellä.

Löytyykö muilta kokemuksia saariston rengastien pyöräilemisestä? Millaista oli?

15.7.2018 2 Kommenttia
1 Facebook Twitter Google + Pinterest

Vaikka oon asunu Helsingissä jo neljä vuotta, tuntuu että en tunne kaupunkia juuri yhtään! Arkisin elämä pyörii aika tiiviisti samalla alueella, ja aiemmilla lomilla oon kiirehtinyt kaupungista pois mahdollisimman nopeasti. Aikaa seikkailuille ei siis oo ihan hirveästi jäänyt, mistä syystä odottelinkin tämän vuoden ekkaa kesälomaa aika innolla. Nyt olis aikaa löytää siistejä juttuja ympäri Helsinkiä!

Ensimmäisenä päätettiin löytää jotain uutta lähinurkilta. Me asutaan Helsingin Töölössä, ja Taivallahden kaupunginosa on ihan nurkan takana, ja periaatteessa alue venesatamineen sekä tunnelmallisine merimaisemineen on hyvinkin tuttu. Seurasaari on meidän go-to-kohde, enkä oikeastaan oo ees ajatellut, että muillakin saarilla kannattais vierailla.

Bongasin tuoreimmasta Mondosta maininnan Helsingin Mustasaaresta, minne on lauttayhteys Taivallahden satamasta. En ollut bongannut koko satamaa, joten mielenkiinto saarta kohtaan heräs heti. Saari oli siis koettava! Pakattiin lounaseväät ja viltti mukaan ja suunnattiin Taivallahteen, mistä satama löytyi nopeasti kesäteatterin vierestä, eli just siltä ainoalta nurkalta, missä ei oltu aiemmin alueella käyty.

Mustasaareen pääsee näppärästi päiväsaikaan tunnin välein liikennöivällä yhteysaluksella, ja menopaluumatka maksaa neljä euroa hengeltä. Matka kestää noin 15 minuuttia, joten mantereen kiire vaihtuu saaren rauhalliseen tunnelmaan melko nopeasti. Parasta tässä on meidän näkökulmasta tietysti lyhyt matka satamaan – aina ei tarvi lähtä Kauppatorille asti päästäkseen saareen!

Mustasaari on tosi pieni ja vehreä, rauhallinen saari. Sen omistaa Helsingin seurakunnat, mikä näkyy muun muassa psalminpätkillä varusteltuina rauhoittumispaikkoina ja kappelina, mutta muuten saarella ei oo mitenkään erityisen hengellinen tunnelma, ja se on avoinna kaikille.

Saarella sijaitsee myös kahvila, joka on erityisen tunnettu jäätävän kokoisista (melkein yhtä isoista kuin Oulun Bisketin!) korvapuusteista. Pullien lisäksi kahvilasta saa myös lounasta, ja jos mukana ei olis ollu omat eväät, oltais takuulla käyty lounastamassa aurinkoisella terassilla. Tunnelma kahvilan ympärillä oli tosi lempeä, ja se on erityisesti lapsiperheiden suosiossa. Lapsiperheiden määrää selitti myös juuri meidän vierailuaikaan alkamaisillaan oleva kesäteatteriesitys, jossa on tänä kesänä ohjelmassa Ruma Ankanpoikanen.

Me kierrettiin saari ja löydettiin mukava lounaspaikka kalliolta pienestä naapurisaaresta, aivan siirtolohkareen vierestä. Sieltä avautui merinäkymä Salmisaareen ja Ruoholahteen, vierestä lipui ohi melojia ja meidän takana vaelteli lammaslauma. Ympäri saarta oli mukavia rauhoittumispaikkoja, missä oli penkkejä aseteltu tarkasti paikan parhaalle maisemapaikalle.

Lähin saarikohde Seurasaari sai Mustasaaresta ihan hyvän haastajan. Saari kannattaa pitää mielessä just esimerkiksi lounaspaikkana, sillä helppous ja rentous puhuu Mustasaaren puolesta!

Onko saari aikaisemmin tuttu, kuka on käynyt?

7.7.2018 2 Kommenttia
2 Facebook Twitter Google + Pinterest

Mun yksin matkustaminen rajoittuu muutamaan reissuun, joista yksi on vuosia sitten toukokuussa tehty viikon mittainen junaretki Itävallassa ja Sloveniassa. Vierailin tuolloin Mariborissa muutaman päivän verran, joista hengasin yhden päivän hotellissa sadetta paossa. Siitä huolimatta ehdin tutustua muina päivinä kaupunkiin ihan mukavasti, kiitos Panun järkkäämän paikallisoppaan.

Nyt viime keväänä, viitisen vuotta myöhemmin Maribor näytti aivan erilaiselta, sillä tällä kertaa kaupungissa paistoi aurinko. Porukkaa oli liikkeellä, talot värikkäitä ja kaupunki muutenkin monin verroin kauniimpi kuin aiemmalla kerralla. Samalla kiinnostusta Mariboria kohtaan lisäsi se fakta, että samanaikaisesti meidän vierailun kanssa oli meneillään Taekwon-Don EM-kisojen ensimmäinen päivä, vaan parin kilometrin päässä keskustasta, missä me seikkailtiin. Yritä siinä sitten keskittyä työhommiin, kun Suomen ykköstykit kisailee Euroopan kärkisijoista ihan lyhyen matkan päässä!

Sain kuin sainkin pidettyä keskittymisen jotenkin kasassa, ja nautin kaupunkikierroksesta. Jollain nurkalla marionetteja tanssitti papparainen, joka on kuulemma paikallinen julkkis ja pitää kolikkojen täyttämän viulukotelon vieressä karkkikuppia lapsia varten. Toisen kulman takaa taas paljastui kapea alaspäin vievä katu, jonka varsilla oli katettuja terasseja ja seinät täynnä graffiteja.

Samalla kun meidän opas kertoi kaupungin historiasta ja sodan aikaisista monumenteista, ohi kulkenut mies pysähtyi jakamaan omat näkemyksensä todellisista tapahtumista, jotka poikkesivat juuri kuullusta merkittävästi. Lama, työpaikkojen menetys ja taloudellinen ahdinko tuntuivat olevan tässäkin kaupungissa vahvasti läsnä. Valtaosa kaupungin tehtaista suljettiin vuonna 1991 Jugoslavian hajoamisen myötä, minkä vaikutukset tuntuvat tunnelmassa edelleen.

Siitä huolimatta Maribor on tosi kaunis ja siellä oli kiva käydä. Oltiin liikkeellä arkipäivänä, mikä onkin kuulemma paras aika vierailla Mariborissa. Viikonloppuisin kaikki paikat on joko kiinni tai menee kiinni todella aikaisin.

Parasta Mariborissa oli tällä kertaa kaunis ja värikäs keskusta sekä jokivarsi, jota pitkin tehtiin viimeksi pitkähkö kävelyretki. Nyt se olis varmasti ollut huomattavasti kivempi, kiitos hyvän sään, mutta oli pakko jättää väliin tiukan aikataulun vuoksi.

Oli kyllä hauska palata takaisin kohteeseen, johon jotenkin ajatteli silloin vuosia sitten että tuskin enää palaa. Vähänpä sitä arvasi!

4.7.2018 0 Kommenttia
2 Facebook Twitter Google + Pinterest