Pallontallaajat.net
Valikko
Kirjoittaja

Inka

Ah!

Se oli mun ensimmäinen ajatus, kun saavuttiin perille Koh Koodille. Oltiin aiemmin päivällä matkustettu reilun tunnin mittainen pikavenematka saarelle, ja nyt oltiin viimein päästy hotellille päivän aktiviteettien jälkeen juuri sopivasti, kun aurinko alkoi laskea.

Me majoituttiin saarella viiden tähden High Season -lomakeskuksessa, joka todella oli työmatkan etuja: kävetiin respasta rantaan vehreän sisäpuutarhan läpi, ja hotellin oman hyötykasvipuutarhan sekä infinity pool -uima-altaan jälkeen päästiin tuntemaan pehmeä, hienohiekkainen ranta paljaiden jalkojen alla. Nyt oltiin perillä!

Meidän ensimmäisen illan dinneri oli katettu rannalle, ja oli aika fantastista päästä illastamaan auringonlaskun viimeisten säteiden jälkeen tähtitaivaan alla. Ennen dinneriä päästiin kuitenkin hetkeksi omiin bungaloweihin, jotka oli niin ikään viimeisen päälle: oma terassi ja uima-allas, jättimäinen peti sekä valtava kylpyhuone. Onneksi juuri tää oli se reissun ainoa majapaikka, jossa yövyttiin kaksi yötä peräkkäin.

Koh Koodilla oli aikataulussa onneksi vähän löysääkin, joten päästiin nauttimaan hotellista oman mielen mukaan. Mun kohdalla se tarkoitti aika pitkälti rantakävelyjä ja oman poolin rauhassa makoilua, mutta parin päivän aikana ei millään ehtinyt ottaa kaikkea iloa irti.

Onneksi ohjelmassa oli tosi kivoja juttuja, ja ekan Koh Koodilla nautitun aamiaisen jälkeen hypättiin taas veneeseen, ja otettiin nokka kohti avomerta. Meillä oli päivän ohjelmassa snorklausta ja saariseikkailu läheiselle Koh Rangille, joten päästiin nauttimaan auringosta oikein kunnolla.

Ensimmäisenä pysähdyttiin snorklaamaan, ja vaikka tää oli jo ehkä mun viides tai kuudes kerta (ja oon yhdesti sukeltanutkin!), oli vedessä edelleen tosi epämukavaa. Oln selvästi saanut vähän mun vesipelkoa kuriin, mutta vielä on aika pitkä matka siihen, että aidosti nauttisin esimerkiksi snorklaamisesta. Pinnan alla näkyi kuitenkin aika huikeitakin kaloja, joten kannatti uskaltaa!

Seuraava pysähdys olikin hieman edellistä odotetumpi, ja kun noustiin veneestä Koh Rangin ponttoonilaituriin, oli odotukset palkittu. Taas oltiin superkauniilla rannalla, ja vaikka hiekka ei ollut ihan yhtä valkoista kuin Koh Koodin kotirannalla, kyllä tääki ihan menetteli. Rangille oli onneksi varattu aikaa ihan mukavasti, joten rannan puitteista ehti ottaa ilon irti ja pysähtyä huomaamaan, että nyt ihan oikeasti ollaan Thaimaassa eikä loskan keskellä kotimaassa.

Koodilta vois jatkaa saarihyppelyä vielä edemmäs Koh Makille ja muille pikkusaarille, mutta tällä kertaa suunnattiin kotia kohti suoraan Rangilta.

Perillä Koh Koodilla saaren varsinainen tutkiskelu jäi oikeastaan kokonaan välistä, sillä pysyteltiin pääasiassa High Season -lomakeskuksessa ne ajat, kun saarella oltiin. Viiden tähden resortissa koko paikasta välittyy tietysti todellisuutta hyvin paljon ruusuisempi kuva, mutta ainakin ymmärsin, että jos jossain on helppo ottaa iisisti ja nauttia kauniista rantamaisemista sekä lämmöstä, on tämä siihen hyvä paikka.

Enemmän Koh Koodista kannattaa lukea Aurinkorasvaa ja Aloe Veeraa -blogista!

Kuvat minusta: Linda Ekroth

4.4.2019 1 Kommentti
1 Facebook Twitter Google + Pinterest

Lontoon-kaupunkiseikkailun odotetuin hetki oli ehdottomasti The Lion King -musikaali. Oon tainnut haaveilla sen näkemisestä ekaa kertaa jo vuonna 2013, kun jenkkireissulla yritin ehdottaa, josko musikaali mahtuisi budjettiin. Silloin ei mahtunut, eikä sen jälkeenkään oo tullut tilaisuutta päästä nauttimaan klassikkoesityksestä.

Nyt tilanne sai kuitenkin luvan muuttua, ja päätin nauttia yksin reissaamisen parhaista puolista ja varata viimein lipun Lontoon Lyceum Theatressa esitettävään Lion Kingiin.

Lapsuudesta tuttu klassikkomusikaali

Suurin syy Leijonakuninkaan valitsemiselle oli tietysti se, että tarina oli hyvinkin tuttu lapsuuden suosiskkielokuvasta. En oikeasti tunne kovinkaan monen maailman ykkösmusikaalin tarinoita, joten Leijonakuningas on siinä mielessä turvallinen valinta, että se puhuttelee niitäkin, jotka ei oo edes kiinnostuneita musikaaleista.

Mää ite oon nähnyt leffan viimeksi muistaakseni vuonna 2006, joten nyt uuden, ensi kesänä ensi-iltansa saavan Leijonakuningas-leffan ensi-illan kynnyksellä oli hyvä verestää muistoja musikaalin muodossa. Juoni mukailee tosi uskollisesti elokuvan juonta, mistä syystä sitä on varmasti helppo seurata myös niillä junnuilla, joille englanti ei vielä taivu.

Tässä vähän fiilistä trailerin muodossa:

Musikaali heitti siis kertaheitolla sisälle Simban elämän moninaisiin vaiheisiin ja täytyy myöntää, että vaikka tarina oli tosiaan hyvinkin tuttu, herätti se tunteita laidasta laitaan ihan samaan tapaan kuin silloin ensimmäistä kertaa nähtynä.

Lippujen hankkiminen etukäteen

Oon käynyt yhden kerran aikaisemmin Lyceum Theatren ovella kysymässä edullisia jämälippuja päivän näytökseen, mutta sain silloin kuulla, ettei Leijonakuninkaasta koskaan jää lippuja enää ovelta myytäväksi. Sama oli vastaus toissavuonna New Yorkin Tkts-kojussa, jossa ilmoitettiin, etteivät he koskaan pääse myymään Lion Kingiin muuta kuin ei oota.

Ostin liput noin kuukautta etukäteen teatterin verkkokaupasta, ja maksoin Grand Circle -paikoista, jotka on siis melko kaukana lavasta, 69 puntaa eli tämän hetken kurssin mukaan noin 80 euroa.  Jos olisin ollut liikkeellä vähän aikaisemmin, olisin ehkä voinut saada samaan hintaan liput paremmalta paikalta, mutta eipä se elämys nytkään jäänyt vaillinaiseksi.

Mun paikassa oli tosin hyvää se, että eteen istahti viisihenkinen seurue, jossa oli kaksi pikkujunnua. Vaikka junnujen äiti istuikin sopivasti just mun edessä ja heilui jatkuvasti puolelta toiselle, palkittiin kärsivällisyys siinä vaiheessa kun musikaali kävi hyeenoineen turhan jännäksi pienille, ja koko seurue joutui poistumaan nopeasti toisen puoliajan alkamisen jälkeen. Oli tietysti harmillista että esitys oli liian jännä, mutta toisaalta mun näkökulmasta tilanteessa ei voinut tehdä enää siinä vaiheessa muuta kuin nauttia.

Pitkä odotus palkittiin

Musikaali oli sanalla sanoen elämys. En voinut olla äimistelemättä esiintyjien monipuolista taitoa, sillä osan pääroolista hoitivat häthätää kymmenvuotiaat junnut, joiden esiintymisessä ei ollut tippaakaan epävarmuutta. Myös lavastus ja erityisesti puvustus vei sanattomaksi. Oli lisäksi tosi hienoa katsella, miten tarkasti ja ainakin mulle uskottavasti esiintyjät onnistui matkimaan eläinten liikkeitä.

Kuten aiemmin mainitsin, koin musikaalin aikana kyllä kaikki tunteet ihan äärilaidasta toiseen. Se varmaan on hyvän musikaalin merkki, mutta kyllä tietysti jos ite saisin päättää, jättäisin huutomäryt välistä erityisesti, kun on yksin liikkeellä. Sille ei vaan nyt mahtanut mitään.

Ja pakko vielä mainita varoituksen sana teatterista! Sama käy varmasti kaikkiin Lontoon West Endin vanhoihin musikaaliteattereihin, joten paina mieleen: jos et oo kiinnostunut kipuamaan noin kymmentä kerrosta portaita ja laskeutumaan sen jälkeen alas istumapaikalle superjyrkkää portaikkoa pitkin, valkkaa istumapaikka jostain muualta kuin Grand Circlesta. Vaikka nilkutinkin ylös kipeän koipeni kanssa, ei se ollut mitään verrattuna siihen, miten epämieluisasti useampikin vanhempi pariskunta hikoili portaita ensin ylös ja sitten alas.

Nyt kun pitkään odotettu klassikkomusikaali on nähty, voi alkaa miettiä, mitä seuraavaksi. Tällä hetkellä mulla on plakkarissa vasta neljä musikaalia: Viva Forever, Phantom of the Opera, Book of Mormon ja Lion King.  Onneksi musikaalit ei katsomalla lopu, ainakaan tällä mun kerta vuodessa -tahdilla.

Mikä sun suosikki on, mitä mun kannattaisi seuraavaksi nähdä? Ja ootko nähny Leijonakuninkaan? Mitä tykkäsit?

28.3.2019 0 Kommenttia
2 Facebook Twitter Google + Pinterest

Southamptonin-työmatkaa varatessa tajusin edessäni olevan mahdollisuuden, josta en voinut kieltäytyä, ja yhdistin työmatkaan pari päivää lomailua, kun jäin risteilyn jälkeen vielä Lontooseen melkein kahdeksi kokonaiseksi päiväksi. Mitään sen kummempia suunnitelmia en tehnyt, sillä halusin vaan päästä fiilistelemään Lontoon tunnelmaa, näkemään siellä asuvaa Kristaa ja okei, yks musikaalikokemus piti tietysti saada!

Pääsin majoittumaan työn puolesta aivan fantastisessa hotellissa, ja kannoin kimpsuni ja kampsuni heti Southamptonista saapumisen jälkeen suoraan King’s Crossin vieressä sijaitsevaan Great Northern Hoteliin. Aivan St. Pancrasin juna-asemaa vastapäätä oleva huone oli valmis jo puolenpäivän aikaan, joten pääsin kirjautumaan sisään huoneeseen, vaikka olin varautunut vaan viemään kamani säilytykseen. Kerrassaan täydellistä!

Huone oli aika huikea erityisesti Lontoon mittapuulla. Valoisista ikkunoista avautui näkymä suoraan kadulle, ja vaikka itse huone oli tosi tunnelmallinen, olisin voinut viettää aikaa jo pelkästään huoneen ihanassa kylppärissä. Oon majoittunu Lontoossa aiemmin aikamoisissa kämäluolissa, joten tää oli niihin verrattuna sen verran upea, että hehkutukselle ei meinaa tulla loppua.

Ennen kaupunkipäivän aloittamista ehdin käydä tsekkaamassa vielä hotellin pantryn, mutta kävin teevalikoimaan käsiksi vasta päivän päätteeksi. Sitä ennen oli kuitenkin luvassa vaikka mitä!

Sateisen sunnuntaipäviän tärkein ohjelma oli musikaali. Lion King oli kuitenkin sen verran siisti elämys, että siitä on luvassa vielä oma postauksensa. Musikaalin jälkeen treffattiin Kristan kanssa ja käytiin istuskelemassa musikaaliteatterin lähikuppilassa sadetta pitelemässä siihen saakka, kun meidän illallisen pöytävaraus alkoi lähestyä.

Käytiin syömässä Great Northern Hotelin omassa Plum + Spilt Milk -ravintolassa, joka oli sekin aika omaa luokkaansa. Mieleen painui erityisesti maailman paras munakoisoannos, jonka uskaltauduin tilaamaan sillä ajatuksella, että tuon tasoisessa paikassa myös munakoiso osataan varmasti valmistaa oikein, ja niin onneksi oli. Myös muut ruuat oli tosi hyviä, mutta erityisesti tuo mun pääruoka oli kovasti mieleen.

Illallinen venyi niin pitkäksi, kuin odottaa saattaa. Ei oltu nähty Kristan kanssa pariin kuukauteen, mutta onneksi pystyttiin siirtymään mun huoneeseen juoruamaan vielä sen jälkeen, kun ei enää kehdattu istuskella tyhjentyneessä ravintolassa. Hotellin aamiainenkin oli Plum + Spilt Milkissä, joten pääsin nauttimaan ravintolan ruokalistasta kahteen otteeseen.

Nähtiin vielä seuraavana päivänä ennen mun iltalentoa. Maanantaiaamun kanaalikävely päätyi Camdeniin, ja muutenkin vaan pääasiassa käveltiin ympäriinsä aika lailla ilman päämäärää. Nälän iskiessa Fizrovian alueella läheltä löytyi vietnamilainen House of Ho -ravintola, missä pideltiinkin taas sadetta ihan hyvä tovi.

Olosuhteet ei muutenkaan olleet aivan mun puolella noiden kaupunkiseikkailupäivien aikana, sillä sen lisäksi että keli oli melko huono (klassinen +10, tuulta ja sadetta), olin onnistunut telomaan nilkkani melko huonoon kuntoon, minkä vuoksi en ollut aivan mulle ominaisessa kävelykunnossa. Kumpikaan ei kuitenkaan vaivannut ihan mahdottomasti, ja sekä kylmyys että kipu unohtuu melko nopeasti Lontoon kaltaisessa kaupungissa!

Vielä ennen paluuta hotellille ja junamatkaa Victorian kautta takaisin Gatwickin lentoasemalle istahdettiin vielä teelle ravintolan naapurissa sijainneeseen kahvilaan. Samalla tajusin, että mun Lontoon seikkailut on muuttuneet, ja enää en oo käyny moneen reissuun tiirailemassa kaupungin perinteisimpiä turrenähtävyyksiä, vaikka aina ennen mun piti joka kerta nähdä niistä jokainen. Vaikuttaisi siis siltä, että mun ja Lontoon suhde on edennyt seuraavalle tasolle.

Kiitos taas Lontoo, olit yhtä ihana ku aina! <3

23.3.2019 0 Kommenttia
3 Facebook Twitter Google + Pinterest

Kirjoitin blogissa jo aikaisemmin lyhyesti fiiliksiä elämäni ekasta risteilykokemuksesta. Pääsin pikaisesti maistamaan sitä, millaista olis viettää perinteinen risteilyloma oikealla valtameriristeilijällä, vaikka kokemus tarkoittikin parin päivän mittaista työmatkaa.

En oikein osaa sanoa, mitä oon aikaisemmin ajatellut valtameriristeilyistä. Sen verran kuitenkin, että en oo koskaan oikein osannut haaveilla risteilylomasta, ja oon ehkä pitänyt sitä vähän liian helppona juttuna mulle. Haluan nähdä paljon lomallani, mutta haluan myös nähdä elämysten eteen vaivaa eli liikkua itse paikasta toiseen. Se, että maisemat ja uudet kohteet tuodaan mun eteen nukkuessani, on tuntunut jotenkin helpolta vaihtoehdolta.

Tää kokemus oli kuitenkin omiaan muuttamaan ajatuksia piirun verran, ja siitä päästään tähän postaukseen. Koin nimittäin sen verran paljon joko ahaa-elämyksiä tai muuten vain uusia ajatuksia matkan aikana, että päätin listata nyt vähintään itelleni muikkariksi niitä asioita ja ajatuksia, joita tuo kokemus herätti. Jos ei muuten niin sen vuoksi, että muistan nämä siinä vaiheessa, kun alan palata takaisin vanhoihin ajatuksiin.

1. Risteily olis täydellinen perhematkalle. Me ollaan tehty nyt kaksi perhematkaa vaihtelevilla kokoonpanoilla, ja huomasin laivalla miettiväni vähän väliä, miten mahtava risteily olis tehdä perheen kanssa! Tekemistä riittää jokaiseen makuun ja kaikenikäisille, joten risteily olis tosi helppo valinta. Ei tarttis miettiä vauvojen, vanhusten tai muidenkaan kanssa sitä, miten porukka nauttii ja löytyykö mielekkäät puitteet kaikille, kun isolla risteilyaluksella niin takuulla olisi. Ainoa huoli olis se, että pysyisikö porukka kasassa, kun erilaista tekemistä olis niin kovasti.

2. Laiva tarjoaa täydelliset puitteet siihen rentoutumiseen, mitä ite lomaltani haluan. Jos mietin tämän hetken unelmalomaa, siis nimenomaan sellaista aivot narikkaan ilman seikkailuja -elämystä, voisin toteuttaa sen helposti risteilyllä. Aamulla aikaisin ylös, kannelle tai puntille treenailemaan, väliin vähän hyvää ruokaa ja rentoilua joko kannella tai hytin parvekkeella (se olis pakollinen!) ja iltapäivällä sitten taas toinen treenisetti, lisää ruokaa ja loppuilta rentoilua joko laivan ohjelman tai leffojen parissa. Kyllä siinä viikko vierähtäisi varsinkin, kun mukaan lisäisi vielä seikkailut perillä maissa. Risteilyjen siitä puolesta tosin en saanut pelkän laivakokemuksen perusteella mitään mielikuvaa.

3. Ruoka on paljon muutakin kuin buffetin bulkkikamaa. En tiiä mitä mulle on tapahtunut, mutta siinä missä vuoden 2013 road tripin kynnyksellä kuolasin Youtubesta Las Vegasin buffet-videoita, en nykyisin enää lämpene buffeteille (paitsi aamiais!) juurikaan. Se laivoissa vastustaa vähän, sillä mieluummin tilaisin eväkseni listalta ja söisin tasan sen mitä tilaisin ilman, että olisin ihan hukassa buffetin jäätävän valikoiman äärellä. Ajattelin, että risteilyaluksilla syötäisiin pääasiassa buffissa, mutta totuus oli toinen. Perushintaan sisältyy à la carte -ravintoloita, ja lisämaksusta pääsee vielä astetta parempiin paikkoihin syömään. Se niistä ennakkoluuloista!

4. Esitykset voi oikeasti olla tosi siistejä. Siinä missä ruotsinlaivan esityksistä tekee monesti mieli valua vähin äänin pois, voi risteilyaluksilla päästä näkemään oikeasti kansainvälisen tason esityksiä. Olin itse tosiaan MSC-varustamon risteilyllä, missä esiintyy Cirque du Soleil, Royal Caribbeanilla taas on Broadway-tason musikaaleja. Kuulostaa mun korvaan ainakin aika tosi siistiltä, vaikka kaikki esitykset ei ilmeisesti aina sisällykään lipun hintaan.

5. Risteileminen ei oo mitenkään överikallista. Toisin kuin vois kuvitella, risteilylle pääsee ihan kilpailukykyisellä hinnalla. Mulla on ainakin ollut aikaisemmin mielikuva siitä, että risteily on superkallista, ja parempi hinta-laatusuhde löytyy ihan jostain muualta. Nyt kuitenkin aloin miettiä, että jos kaipaa helppoutta ja sujuvaa palvelua, ei satanen päivästä täydellä ylläpidolla kuulosta kyllä kovin huonolta varsinkaan, kun hintaan sisältyy päivittäin jatkuvat maisemat.

Näillä ajatuksilla mää poistuin risteilyaluksesta ja jään odottelemaan, toteutetaanko me seuraava perhematka risteilyllä vai antaako se odottaa itseään vielä tulevaisuuteen. Joka tapauksessa oon vähän innoissani siitä, että löysin nyt sen oman haaveristeilyni, ainakin ajatuksen tasolla.

Löytyykö muita, jotka on oivaltaneet risteilyjen mahdollisuudet myös omaan matkailuun vasta hiljattain?

21.3.2019 3 Kommenttia
0 Facebook Twitter Google + Pinterest