Pallontallaajat.net
Valikko
Kirjoittaja

Inka

Thaimaan-reissun ensimmäinen ja viimeinen tukikohta oli Chanthaburin pieni kaupunki. Se sijaitsee Itä-Thaimaassa, parin tunnin ajomatkan päässä Bangkokista, suht lähellä Kambodžan rajaa. Tässä kaupungissa vietettiin reissun ensimmäinen ja viimeinen yö, joten nurkat ehti tulla hieman tutuiksi. Chanthaburi on melko pieni kaupunki ja useimmille länkkärituristeille juuri läpikulkupaikka, kuten meillekin.

Thaimaalaisille Chanthaburi on ruokakaupunki, ja länkkärimatkailijoita kaupungissa vierailee melko harvoin. Kolmen kulttuurin kohtaamispaikkana Chanthaburi tarjoaa kuitenkin ihan mielenkiintoista nähtävää, sillä kaupungissa on vaikutteita thaimaalaisperinteiden lisäksi myös kiinalaisesta ja vietnamilaisesta kulttuurista. Se näkyy katukuvassa pääasiassa uskonnollisten rakennusten muodossa: erilaisten temppeleiden lisäksi kaupungissa on myös katedraali. Vaikka temppelit on arkkitehtonisesti ihan kiinnostavia, tällä kertaa mua innosti niitä huomattavasti enemmän alueen katutaide ja kaupungin muu tarjonta.

Paras elämys koettiin viimeisen päivän alkajaisiksi, kun oltiin valmiina lähtöön puoli seitsemältä, sillä suunnitelmissa oli tarjota ruokalahjoitukset buddhalaisille munkeille. Kyseessä on vahvasti paikallisten suosima tapa, ja meitä varten tilaisuus oli järjestetty, eikä siitä syystä täysin autenttinen. Aamuseitsemältä munkit kuitenkin saapuivat koreineen vastaanottamaan ruokalahjoitukset: sen päivän kaksi ateriaa, jotka oli syötävä ennen kello 12 alkavaa, loppupäivän kestävää paastoa. Ruoat lahjoitettuamme saatiin heiltä vielä siunaukset, joten tulevaan päivään oli ainakin hyvät lähtökohdat.

Tällaiset elämykset mietityttää aina vähän, sillä tästä oli tosiaan aitous aika kaukana. Toisaalta homma toimi ilmeisesti kuten muuallakin, nyt munkit oli vaan kutsuttu hakemaan eväkset tietystä paikasta, paikallisten sijaan turreilta. Meitä oli seitsemän ja munkkeja kolme, joten tuona päivänä ruoka ei ainakaan loppunut heiltä kesken.

Tästä myös huomasi työmatkan ja oman matkan eron. Työreissulla on ihan selvää että joitain juttuja järjestetään vain varta vasten meille, omalla reissulla sitä taas hakeutuu paikallisten joukkoon aidompien kokemusten äärelle. Tosin omalla reissulla tämäkin perinne olis ihan varmasti mennyt ohi suun ja jäänyt kokematta, joten siinä mielessä elämyksen autenttisuutta on vähän turha kritisoida.

Kierreltiin päivän aikana Chanthaburin Sukhaphiban-pääkatua, joka on selvästi kaupungin kiinnostavin kohde. Joen vieressä kiemurtelevan, vajaan kilometrin mittaisen kadun varrella on katukojuja, kahviloita, ravintoloita, hotelleja, katutaidetta, kiinalaisia apteekkeja ja jalokivimyymälöitä. Kaupungin lähistöllä on kaivos, joten on ihan tavallista nähdä semirihkamaa kauppaava jalokivimyyjä istuskelemassa kadunkulmassa myyntiartikkelit pöydälle levitettyinä.

Lyhyehkön kadunpätkän kokemiseen saa kulumaan aika rutkasti aikaa, sillä matkan varrella on tosiaan monenlaista. Ite tykkäsin eniten juuri katutaiteesta, ravintoloista, kahviloista ja markkina-alueesta, missä pääsi näkemään paikallista menoa ja meininkiä. Shoppailukohteena Chanthaburin voi sivuuttaa, sillä jos et etsi kiinalaisia lääkeyrttejä tai jalokiviä, ei kaupunki tarjoa juuri mitään shoppailun saralla.

Matkakohteena Chanthaburi oli mielenkiintoinen, sillä se tarjos taas uuden mahdollisuuden tutustua Thaimaahan. Parhaimmillaan se on juuri katkaisemaan päivämatka Bangkokista vaikkapa Koh Koodille.

Löytyykö ruudun takaa muita Chanthaburissa käyneitä?

9.4.2019 1 Kommentti
2 Facebook Twitter Google + Pinterest

Ah!

Se oli mun ensimmäinen ajatus, kun saavuttiin perille Koh Koodille. Oltiin aiemmin päivällä matkustettu reilun tunnin mittainen pikavenematka saarelle, ja nyt oltiin viimein päästy hotellille päivän aktiviteettien jälkeen juuri sopivasti, kun aurinko alkoi laskea.

Me majoituttiin saarella viiden tähden High Season -lomakeskuksessa, joka todella oli työmatkan etuja: kävetiin respasta rantaan vehreän sisäpuutarhan läpi, ja hotellin oman hyötykasvipuutarhan sekä infinity pool -uima-altaan jälkeen päästiin tuntemaan pehmeä, hienohiekkainen ranta paljaiden jalkojen alla. Nyt oltiin perillä!

Meidän ensimmäisen illan dinneri oli katettu rannalle, ja oli aika fantastista päästä illastamaan auringonlaskun viimeisten säteiden jälkeen tähtitaivaan alla. Ennen dinneriä päästiin kuitenkin hetkeksi omiin bungaloweihin, jotka oli niin ikään viimeisen päälle: oma terassi ja uima-allas, jättimäinen peti sekä valtava kylpyhuone. Onneksi juuri tää oli se reissun ainoa majapaikka, jossa yövyttiin kaksi yötä peräkkäin.

Koh Koodilla oli aikataulussa onneksi vähän löysääkin, joten päästiin nauttimaan hotellista oman mielen mukaan. Mun kohdalla se tarkoitti aika pitkälti rantakävelyjä ja oman poolin rauhassa makoilua, mutta parin päivän aikana ei millään ehtinyt ottaa kaikkea iloa irti.

Onneksi ohjelmassa oli tosi kivoja juttuja, ja ekan Koh Koodilla nautitun aamiaisen jälkeen hypättiin taas veneeseen, ja otettiin nokka kohti avomerta. Meillä oli päivän ohjelmassa snorklausta ja saariseikkailu läheiselle Koh Rangille, joten päästiin nauttimaan auringosta oikein kunnolla.

Ensimmäisenä pysähdyttiin snorklaamaan, ja vaikka tää oli jo ehkä mun viides tai kuudes kerta (ja oon yhdesti sukeltanutkin!), oli vedessä edelleen tosi epämukavaa. Oln selvästi saanut vähän mun vesipelkoa kuriin, mutta vielä on aika pitkä matka siihen, että aidosti nauttisin esimerkiksi snorklaamisesta. Pinnan alla näkyi kuitenkin aika huikeitakin kaloja, joten kannatti uskaltaa!

Seuraava pysähdys olikin hieman edellistä odotetumpi, ja kun noustiin veneestä Koh Rangin ponttoonilaituriin, oli odotukset palkittu. Taas oltiin superkauniilla rannalla, ja vaikka hiekka ei ollut ihan yhtä valkoista kuin Koh Koodin kotirannalla, kyllä tääki ihan menetteli. Rangille oli onneksi varattu aikaa ihan mukavasti, joten rannan puitteista ehti ottaa ilon irti ja pysähtyä huomaamaan, että nyt ihan oikeasti ollaan Thaimaassa eikä loskan keskellä kotimaassa.

Koodilta vois jatkaa saarihyppelyä vielä edemmäs Koh Makille ja muille pikkusaarille, mutta tällä kertaa suunnattiin kotia kohti suoraan Rangilta.

Perillä Koh Koodilla saaren varsinainen tutkiskelu jäi oikeastaan kokonaan välistä, sillä pysyteltiin pääasiassa High Season -lomakeskuksessa ne ajat, kun saarella oltiin. Viiden tähden resortissa koko paikasta välittyy tietysti todellisuutta hyvin paljon ruusuisempi kuva, mutta ainakin ymmärsin, että jos jossain on helppo ottaa iisisti ja nauttia kauniista rantamaisemista sekä lämmöstä, on tämä siihen hyvä paikka.

Enemmän Koh Koodista kannattaa lukea Aurinkorasvaa ja Aloe Veeraa -blogista!

Kuvat minusta: Linda Ekroth

4.4.2019 1 Kommentti
1 Facebook Twitter Google + Pinterest

Lontoon-kaupunkiseikkailun odotetuin hetki oli ehdottomasti The Lion King -musikaali. Oon tainnut haaveilla sen näkemisestä ekaa kertaa jo vuonna 2013, kun jenkkireissulla yritin ehdottaa, josko musikaali mahtuisi budjettiin. Silloin ei mahtunut, eikä sen jälkeenkään oo tullut tilaisuutta päästä nauttimaan klassikkoesityksestä.

Nyt tilanne sai kuitenkin luvan muuttua, ja päätin nauttia yksin reissaamisen parhaista puolista ja varata viimein lipun Lontoon Lyceum Theatressa esitettävään Lion Kingiin.

Lapsuudesta tuttu klassikkomusikaali

Suurin syy Leijonakuninkaan valitsemiselle oli tietysti se, että tarina oli hyvinkin tuttu lapsuuden suosiskkielokuvasta. En oikeasti tunne kovinkaan monen maailman ykkösmusikaalin tarinoita, joten Leijonakuningas on siinä mielessä turvallinen valinta, että se puhuttelee niitäkin, jotka ei oo edes kiinnostuneita musikaaleista.

Mää ite oon nähnyt leffan viimeksi muistaakseni vuonna 2006, joten nyt uuden, ensi kesänä ensi-iltansa saavan Leijonakuningas-leffan ensi-illan kynnyksellä oli hyvä verestää muistoja musikaalin muodossa. Juoni mukailee tosi uskollisesti elokuvan juonta, mistä syystä sitä on varmasti helppo seurata myös niillä junnuilla, joille englanti ei vielä taivu.

Tässä vähän fiilistä trailerin muodossa:

Musikaali heitti siis kertaheitolla sisälle Simban elämän moninaisiin vaiheisiin ja täytyy myöntää, että vaikka tarina oli tosiaan hyvinkin tuttu, herätti se tunteita laidasta laitaan ihan samaan tapaan kuin silloin ensimmäistä kertaa nähtynä.

Lippujen hankkiminen etukäteen

Oon käynyt yhden kerran aikaisemmin Lyceum Theatren ovella kysymässä edullisia jämälippuja päivän näytökseen, mutta sain silloin kuulla, ettei Leijonakuninkaasta koskaan jää lippuja enää ovelta myytäväksi. Sama oli vastaus toissavuonna New Yorkin Tkts-kojussa, jossa ilmoitettiin, etteivät he koskaan pääse myymään Lion Kingiin muuta kuin ei oota.

Ostin liput noin kuukautta etukäteen teatterin verkkokaupasta, ja maksoin Grand Circle -paikoista, jotka on siis melko kaukana lavasta, 69 puntaa eli tämän hetken kurssin mukaan noin 80 euroa.  Jos olisin ollut liikkeellä vähän aikaisemmin, olisin ehkä voinut saada samaan hintaan liput paremmalta paikalta, mutta eipä se elämys nytkään jäänyt vaillinaiseksi.

Mun paikassa oli tosin hyvää se, että eteen istahti viisihenkinen seurue, jossa oli kaksi pikkujunnua. Vaikka junnujen äiti istuikin sopivasti just mun edessä ja heilui jatkuvasti puolelta toiselle, palkittiin kärsivällisyys siinä vaiheessa kun musikaali kävi hyeenoineen turhan jännäksi pienille, ja koko seurue joutui poistumaan nopeasti toisen puoliajan alkamisen jälkeen. Oli tietysti harmillista että esitys oli liian jännä, mutta toisaalta mun näkökulmasta tilanteessa ei voinut tehdä enää siinä vaiheessa muuta kuin nauttia.

Pitkä odotus palkittiin

Musikaali oli sanalla sanoen elämys. En voinut olla äimistelemättä esiintyjien monipuolista taitoa, sillä osan pääroolista hoitivat häthätää kymmenvuotiaat junnut, joiden esiintymisessä ei ollut tippaakaan epävarmuutta. Myös lavastus ja erityisesti puvustus vei sanattomaksi. Oli lisäksi tosi hienoa katsella, miten tarkasti ja ainakin mulle uskottavasti esiintyjät onnistui matkimaan eläinten liikkeitä.

Kuten aiemmin mainitsin, koin musikaalin aikana kyllä kaikki tunteet ihan äärilaidasta toiseen. Se varmaan on hyvän musikaalin merkki, mutta kyllä tietysti jos ite saisin päättää, jättäisin huutomäryt välistä erityisesti, kun on yksin liikkeellä. Sille ei vaan nyt mahtanut mitään.

Ja pakko vielä mainita varoituksen sana teatterista! Sama käy varmasti kaikkiin Lontoon West Endin vanhoihin musikaaliteattereihin, joten paina mieleen: jos et oo kiinnostunut kipuamaan noin kymmentä kerrosta portaita ja laskeutumaan sen jälkeen alas istumapaikalle superjyrkkää portaikkoa pitkin, valkkaa istumapaikka jostain muualta kuin Grand Circlesta. Vaikka nilkutinkin ylös kipeän koipeni kanssa, ei se ollut mitään verrattuna siihen, miten epämieluisasti useampikin vanhempi pariskunta hikoili portaita ensin ylös ja sitten alas.

Nyt kun pitkään odotettu klassikkomusikaali on nähty, voi alkaa miettiä, mitä seuraavaksi. Tällä hetkellä mulla on plakkarissa vasta neljä musikaalia: Viva Forever, Phantom of the Opera, Book of Mormon ja Lion King.  Onneksi musikaalit ei katsomalla lopu, ainakaan tällä mun kerta vuodessa -tahdilla.

Mikä sun suosikki on, mitä mun kannattaisi seuraavaksi nähdä? Ja ootko nähny Leijonakuninkaan? Mitä tykkäsit?

28.3.2019 0 Kommenttia
2 Facebook Twitter Google + Pinterest

Southamptonin-työmatkaa varatessa tajusin edessäni olevan mahdollisuuden, josta en voinut kieltäytyä, ja yhdistin työmatkaan pari päivää lomailua, kun jäin risteilyn jälkeen vielä Lontooseen melkein kahdeksi kokonaiseksi päiväksi. Mitään sen kummempia suunnitelmia en tehnyt, sillä halusin vaan päästä fiilistelemään Lontoon tunnelmaa, näkemään siellä asuvaa Kristaa ja okei, yks musikaalikokemus piti tietysti saada!

Pääsin majoittumaan työn puolesta aivan fantastisessa hotellissa, ja kannoin kimpsuni ja kampsuni heti Southamptonista saapumisen jälkeen suoraan King’s Crossin vieressä sijaitsevaan Great Northern Hoteliin. Aivan St. Pancrasin juna-asemaa vastapäätä oleva huone oli valmis jo puolenpäivän aikaan, joten pääsin kirjautumaan sisään huoneeseen, vaikka olin varautunut vaan viemään kamani säilytykseen. Kerrassaan täydellistä!

Huone oli aika huikea erityisesti Lontoon mittapuulla. Valoisista ikkunoista avautui näkymä suoraan kadulle, ja vaikka itse huone oli tosi tunnelmallinen, olisin voinut viettää aikaa jo pelkästään huoneen ihanassa kylppärissä. Oon majoittunu Lontoossa aiemmin aikamoisissa kämäluolissa, joten tää oli niihin verrattuna sen verran upea, että hehkutukselle ei meinaa tulla loppua.

Ennen kaupunkipäivän aloittamista ehdin käydä tsekkaamassa vielä hotellin pantryn, mutta kävin teevalikoimaan käsiksi vasta päivän päätteeksi. Sitä ennen oli kuitenkin luvassa vaikka mitä!

Sateisen sunnuntaipäviän tärkein ohjelma oli musikaali. Lion King oli kuitenkin sen verran siisti elämys, että siitä on luvassa vielä oma postauksensa. Musikaalin jälkeen treffattiin Kristan kanssa ja käytiin istuskelemassa musikaaliteatterin lähikuppilassa sadetta pitelemässä siihen saakka, kun meidän illallisen pöytävaraus alkoi lähestyä.

Käytiin syömässä Great Northern Hotelin omassa Plum + Spilt Milk -ravintolassa, joka oli sekin aika omaa luokkaansa. Mieleen painui erityisesti maailman paras munakoisoannos, jonka uskaltauduin tilaamaan sillä ajatuksella, että tuon tasoisessa paikassa myös munakoiso osataan varmasti valmistaa oikein, ja niin onneksi oli. Myös muut ruuat oli tosi hyviä, mutta erityisesti tuo mun pääruoka oli kovasti mieleen.

Illallinen venyi niin pitkäksi, kuin odottaa saattaa. Ei oltu nähty Kristan kanssa pariin kuukauteen, mutta onneksi pystyttiin siirtymään mun huoneeseen juoruamaan vielä sen jälkeen, kun ei enää kehdattu istuskella tyhjentyneessä ravintolassa. Hotellin aamiainenkin oli Plum + Spilt Milkissä, joten pääsin nauttimaan ravintolan ruokalistasta kahteen otteeseen.

Nähtiin vielä seuraavana päivänä ennen mun iltalentoa. Maanantaiaamun kanaalikävely päätyi Camdeniin, ja muutenkin vaan pääasiassa käveltiin ympäriinsä aika lailla ilman päämäärää. Nälän iskiessa Fizrovian alueella läheltä löytyi vietnamilainen House of Ho -ravintola, missä pideltiinkin taas sadetta ihan hyvä tovi.

Olosuhteet ei muutenkaan olleet aivan mun puolella noiden kaupunkiseikkailupäivien aikana, sillä sen lisäksi että keli oli melko huono (klassinen +10, tuulta ja sadetta), olin onnistunut telomaan nilkkani melko huonoon kuntoon, minkä vuoksi en ollut aivan mulle ominaisessa kävelykunnossa. Kumpikaan ei kuitenkaan vaivannut ihan mahdottomasti, ja sekä kylmyys että kipu unohtuu melko nopeasti Lontoon kaltaisessa kaupungissa!

Vielä ennen paluuta hotellille ja junamatkaa Victorian kautta takaisin Gatwickin lentoasemalle istahdettiin vielä teelle ravintolan naapurissa sijainneeseen kahvilaan. Samalla tajusin, että mun Lontoon seikkailut on muuttuneet, ja enää en oo käyny moneen reissuun tiirailemassa kaupungin perinteisimpiä turrenähtävyyksiä, vaikka aina ennen mun piti joka kerta nähdä niistä jokainen. Vaikuttaisi siis siltä, että mun ja Lontoon suhde on edennyt seuraavalle tasolle.

Kiitos taas Lontoo, olit yhtä ihana ku aina! <3

23.3.2019 0 Kommenttia
3 Facebook Twitter Google + Pinterest