Arabiemiraatit

Palataan vielä takaisin Dubaihin ainakin yhden postauksen verran, sillä superöverin Burj Al Arab -hotellin lisäksi mulla jäi kaupungista kummittelemaan mieleen myös eräs toinen hotelli, joka ei sekään tosin valitettavasti toiminu reissun aikana meidän tukikohtana. Kyseessä on kaupungin toinen melko kuuluisa majapaikka, nimittäin palmun muotoiselle The Palm -tekosaarelle rakennettu vaaleanpunainen Atlantis-hotelli.

Arkkitehtuuriltaan possunpinkki rakennus on kuin suoraan tuhannen ja yhden yön taruista, ainakin jos katsoo ulkoa päin. Kyseessä on siis se hotelli, missä on keskellä reikä, ootte varmasti nähneet sen kuvia jossain. Mää ainakin tunnistin rakennuksen juurikin siitä aukosta keskellä.

Parasta överihotellissa oli juurikin ihastella sitä ulkoa päin, sillä sisätilat ei nyt aivan miellyttäneet mun visuaalista silmää. Sen sijaan kaikkialla vihertävät, merituulessa heiluvat palmut vaaleanpunaista hotellia vasten osuivat napakymppiin, ja olisinkin voinut käveleskellä ympäri hotellin pihaa jos miten kauan. Vaan en voinut, sillä vartijat tulivat heti hätistelemään, kun jäin liian kauaksi kulkuluvalla varustellusta porukasta. En tosin ihmettele, sillä veikkaan että saatoin vähän erottua siinä Ferrarien ja Lamborghinien keskellä.

Kuten Burj Al Arabissa, myös Atlantis The Palmissa päästiin piipahtamaan kattokerroksen sviitissä. Maailman ainoan seitsemän tähden hotellin kuninkaallisen sviitin jälkeen se oli kieltämättä vähän vaisu, vaikka toki hieno olikin. Jotain siellä kuitenkin oli mikä voitti tuon överikrumeluurin sviittikilpailijansa, ja se oli parveke. Tai itseasiassa niitä oli kaksi. Siinä pystyikin halutessaan katselemaan joko merelle tai kaupunkiin päin. Ei huono!

Tässä hotellissa voi kuitenkin vierailla kuka tahansa, sillä se on nähtävyys jo itsessään, ja kätkee sisäänsä jopa oman ostoskeskuksen. Valikoima ei oo mitenkään älytön kaupungin muihin ostoskeskuksiin verrattuna, mutta sieltä löytyy kuitenkin jotain mitä kovin monessa muussa kauppakeskittymässä ei oo – nimittäin kultaharkkoautomaatti! Se tosin oli sen verran vaisu, että piti oikein pysähtyä erikseen katsomaan että oliko tuo nyt oikeasti se kauheasti hypetetty automaatti, kun se näytti jotenkin aika valjulta. Ja sentään oltiin Dubaissa!

Me piipahdettiin vierailun aikana syömässä hotellin yhteydessä sijaitsevassa Gordon Ramsayn Bread Street Kitchen -ravintolassa. Se oli aika loistava osoitus siitä, miten kansainvälinen kaupunki Dubai todellisuudessa on. Vaikka oltiin arabialaisista taruista muistuttavan hotellin sisällä, oli siellä telkkarista tutun brittikokin ravintola, jossa tarjoiltiin Beef Wellingtonia, minkä lisäksi pöydän päässä istui vielä hotellin markkinoinnista vastaava virolaismimmi. Lienee varmaan itsestään selvää, että tarjoilijoille oli ihan turha sanoa shukran.

Arkkitehtuurinsa puolesta Dubai on kyllä yksi mielenkiintoisimmista kaupungeista, missä oon päässyt vierailemaan. Juuri arabialainen rakennustapa ihastuttaa mua aivan valtavasti, ja siellä sitä on hyödynnetty tyylikkäällä ja modernilla tavalla. Tosin samalla kun ihastelin esimerkiksi juuri tuota vaaleanpunaista hotellia en voinu olla ihmettelemättä koko kaupungin överiyttä, mutta ehkä se kuuluu asiaan. Ehkä Dubaissa kuuluu olla jatkuvasti vähän kysymysmerkkinä.

Tää on todennäköisesti tästä setistä mun viimeinen Dubai-postaus, ja siitä syystä täytyy antaa vielä yks asiaan juuri kuulumaton vinkki, nimittäin tuliaisten suhteen. Pähkinäsekoitusten lisäksi yks parhaimpia herkkutuliaisia Dubaista oli mantelilla täytetyt ja suklaakuorrutetut taatelit eli choco datet, jotka oli älytöntä herkkua! Nappasi kaksi pakettia tuliaisiksi, ja ne hävis aika vauhdikasta kyytiä. Suosittelen siis nappaamaan niitä viimeistään Dubain lentoaseman tax freestä, jonka pähkinäosasto oli komein lentokentällä näkemäni.

Se siis Dubaista, katotaan milloin pääsen seuraavan kerran kirjoittelemaan arabimaista!

Eng: Atlantis the Palm hotel in Dubai is so beautiful, just look at these photos! I really love this kind of architecture, but I have to admit that I didn’t like that much of the interior.

Dubai on melkoisen komea iltavalaistuksessaan, mutta se ei varmasti oo kenellekään mikään yllätys. Maailman korkeimmat pilvenpiirtäjät ja aika hurjan pröystäilevä asenne kaikkeen tarkoittaa suoraan sitä, että auringon laskiessa tuosta kaupungista ei todellakaan puutu säihkettä. Vaikka neonvalot ei pala ihan yhtä kirkkaasti kuin Las Vegasissa, kyllä Dubaissakin osataan. Ja itse asiassa monesta jutusta tuleekin mieleen juuri Las Vegas, jos ei muusta niin ainakin Burj Khalifan edessä olevan suihkulähteen jokailtaisesta vesi- ja valoshowsta, joka kieltämättä tuo ensimmäisenä mieleen Vegasin ja Bellaggion.

Ensimmäisenä Dubai-iltana pääsin näkemään tuon vesi-ilottelun ylhäältä käsin, sillä meillä oli dinneri Burj Khalifan naapurissa sijaitsevassa noin 300-metrisessä The Address -hotellissa. Ylimmässä eli 63. kerroksessa, tietty. Kattokerroksen baarista suihkulähdeilottelun näki melko komeasti, ja kun se toistui puolen tunnin välein, sai sitä usean tunnin mittaisella dinnerillä ihastella sydämen kyllyydestä. Mulle riitti kaksi kertaa, vaikka aika komealta se kyllä näyttää.

The Address on melko näkyvä rakennelma Dubain katukuvassa, sillä se on just se erikoisen näköinen hotelli, joka on liki kaikissa Burj Khalifan näköalatasanteilta napatuissa valokuvissa. Siihen ei voi olla kiinnittämättä huomiota, kiitos vähintään kiehtovan arkkitehtuurin. Reissun jälkeen, muistaakseni uudenvuoden tienoilla huomio keskittyi hotelliin vähän ikävästä syystä, sillä yhtenä iltana hotelli oli ilmiliekeissä! Uutiskanavat oli täynnä kuvaa just sieltä kattokerroksen baarista, missä roihusi tulipalo. Tuntui jotenkin hullulta.

Sama fiilis oli jo silloin aamuyöllä, kun saavuttiin kaupunkiin. Lento oli perillä yöllä, maahantulotarkastusjonossa meni tunteroinen, ja sen jälkeen meinasin simahtaa kymmenen kertaa matkalla lentokentältä hotellille. Siellä perillä mulle ei ollutkaan huonetta, ja kun lopulta pienen odottelun jälkeen pääsin huoneeseen, olin ihan rättipoikki. Mutta koska se matkan alussa oleva kutkuttava tunne siitä että nyt ollaan ihan täysin eri paikassa kuin hetki sitten oli just päällä, en voinut olla kurkistamatta ikkunasta ulos.

Ja moro mitä maisemia! Hotellihuoneen paksujen verhojen toiselta puolelta paljastui parveke, ja siinä vaiheessa kun astuin lämpimähköön kesäyöhön ilmastoidusta hotellihuoneesta meinasin kiljahtaa ihastuksesta, sillä mun edessä oli aikamoinen maisema. Matkalla harmittelin, kun en vielä bongannut maailman korkeinta pilvenpiirtäjää taksin ikkunasta, mutta viimeistään tuolla hetkellä harmitus oli tiessään. Siinä se nimittäin komeili suoraan mun parvekkeen edessä!

Tosin rehellisyyden nimissä täytyy tunnustaa, että en edes tunnistanut sitä ensin. Ihastelin vaan The Address -hotellin erikoista arkkitehtuuria, kunnes tajusin kääntää katseen toisaalle ja siinä se sitten oli, maailman korkein rakennus. Aika huikea! Siinä kelpasi kömpiä hotellin valkoisten lakanoiden väliin muutamaksi tunniksi.

On kutkuttavaa palata ens kuussa (ihan älytöntä, että reissu se vaan lähenee lähenemistään!) Las Vegasiin tämän kokemuksen jälkeen. Saas nähdä, millä fiiliksillä sitä neonvalojen ilottelua tulee nyt seurattua.

Eng: Dubai by night was at least as amazing as it is by day. I just love those lights!

Kaiken messuhulinan jälkeen nyt lienee sopiva hetki palata ruotuun, sillä Dubai-postauksia on tulossa vielä useampia. Vaikka meidän reissu oli tiukasti ohjelmoitu maan matkailuviranomaisten puolesta ja käytännössä liikkuminen sujui pääasiassa oman kuljettajan kyydissä, tuli kaupungin monipuoliset kulkupelimahdollisuudet aika hyvin tutuksi.

Matkailijoille suositellaan ihan ensteksi taksia, sillä noin nyrkkisääntönä sanottakoot, että Dubaita ei todellakaan oo rakennettu jalankulkijaa varten. Kaupungissa ei esimerkiksi oo yhtä keskustaa, vaan siellä on useita keskittymiä, jotka sijaitsevat tietysti monen kilometrin päässä toisistaan. Koska hyviä kävelyreittejä ei juuri ole, ei kävely oo mitenkään miellyttävää, eikä sen edes väitetä olevan hyvä tapa liikkua paikasta toiseen, ja turret ohjataan suoraan tosiaan sinne taksijonoon.

Se tietysti harmittaa ihan hulluna, sillä yks mukavimpia juttuja kaupunkilomissa on nimenomaan se accidental exercise, mikä tulee puolihuomaamatta samalla kun viipottaa nähtävyydeltä toiselle. Ite en mennyt taksilla kertaakaan, joten tarkkaa hintatasoa mulla ei ole. Niistä osaan kuitenkin sanoa kaks juttua: ne on huomattavasti edullisempia kuin Suomessa, ja pinkkikattoisissa takseissa on aina naiskuski. Taksien turvallisuutta, kuten monen muunkaan asian turvallisuutta, ei Dubaissa juuri tartte miettiä. Mittarit pelaa eikä kuskit juuri huijaa.

Jos kuitenkin haluaa kulkea jollain muulla kuin taksilla, vaihtoehtojakin löytyy. Dubain metro on tietysti maailman uusin, hienoin ja kallein, tai ainakin maailman pisin, sillä se on napannut maailman pisimmän yhtäjaksoisen metrolinjan tittelin. Kulkeminen on halapaa ko saippua, mutta lipun hinta riippuu välimatkasta. Halvimmillaan matka maksaa 50 senttiä, joten not bad.

Paikalliskulttuurille tyypillisesti metroissa on omat osastot, jotka on tarkoitettu ainoastaan naisille. Se on aika kätevää, sillä silloin ei ainakaan tartte pelätä joutuvansa ruuhka-aikaan miesten kähmimäksi, mikä joissain kohteissa voi olla ihan oikea ongelma. Samalla oli myös hauska huomata, että ruuhka-aikaan metrojen naisvaunuista löytyy melko todennäköisesti tilaa. Se ei tietenkään auta silloin kun matkustaa vaikkapa poikakaverin kanssa, ellei halua dumpata seuralaista ruuhkaan. Metroasemat oli myös aika tyylikkäitä ja moderneja, melko viimeisen päälle, samoin kuin vaunut. Ylläribonuksena niissä ei saanut muuten pureskella purukumia!

Ja onhan Dubain  metrossa tietty myös ykkösluokka, tai tässä tapauksessa kultaluokka. Sekään ei oo mienkään överikallis, vaan maksaa noin tuplasti perusluokkaan verrattuna, ainakin Dubain metron verkkosivujen hintataulukon mukaan.

Se mikä matkalla tuli yllätyksenä vastaan, oli kaupunkipyörät. En olis missään nimessä kuvitellut bongaavani esimerkiksi Lontoosta tuttua kaupunkipyörää juuri Dubaista. Mutta siellä niitä nökötti nätti rivi aivan Burj Khalifan vieressä. En tosin nähnyt kenenkään käyttävän pyöriä, mutta jo se että niitä oli saatavilla on aika kova juttu.

Pyöräpisteitä on seitsemän ympäri Downtownia, ja vuokraaminen on suht edullista, sillä puolen tunnin pyöränvuokraus maksaa vajaat neljä euroa, ja kokonainen vuorokausi pari kymppiä. En tosin keksi ihan heti, missä noilla pyörillä kannattaisi rossailla, sillä bongasin pyöräväyliä yhtä vähän kuin jalkakäytäviäkin. Ehkä tuo sopis semmoiseen lyhytaikaiseen pyöräilyyn, just jotain puolen tunnin reissuja pienellä alueella, mutta ei välttämättä kaupunginosien välillä kulkemiseen.

Ite jos menisin lomalle, koittaisin varata majapaikan niin, että se olisi edes jotekin järkevien kävelyväylien varrella, sillä en vaan osaa kuvitella kaupunkilomaa, jossa suhataan taksilla paikasta toiseen. Mieluummin tietty käyttäisin myös metroa, mutta sitäkin vaan pakkotilanteessa, jos jalan ei pääsisi.

Eng: Dubai isn’t really a town where you could easily walk from one place to another. Everyone always suggests to take a cab, since they are reasonably priced and safe. The best part is that all the pink roofed cars are driven by women! I prefer walking but there really are no walking paths, so as an alternative I would go biking with the city bikes or use the metro, which is also quite nice, safe and not bad for the wallet, either.

Mulla oli jossain vaiheessa liki päivittäin tapana pelata mun suosikkia ”jos voittaisin kymmenen miljoonaa lotossa, mitä tekisin?” -peliä. Hyppäsin mielikuvituksen vietäväksi iltaisin kun en saanut unta, aamuisin työmatkalla tai haahuillessani kesken päivän. Se unohtuu aina vähän väliä, mutta täytyy tunnustaa että mulla on jo unelmien matkareitti suunniteltuna sitä päivää varten, kun kolikot kilahtavat pankkitilille. Siihen saakka voin tyytyä siihen mitä on, ja kokeilla joskus kurkistella överiluksuksen puolelle, kun mahdollisuus aukenee.

Yksi sellainen tsäänssi tuli eteen Dubaissa, missä kaikki, kuten tiedämme, on suurinta, hienointa, uusinta, kalleinta ja yksinkertaisesti parasta. Ainakin sis jos on uskominen maan ykkösmiestä. Meidän Dubain matkaohjelmaan oli nimittäin merkattu vierailu koko maailman ainoaksi seitsemän tähden hotelliksi tituleeratussa Burj Al Arabissa, ja sen lisäksi että päästiin käymään hotellissa sisällä (sinne ei siis pääse muuten kuin varauksen tehneet) ja lounaalla, saatiin myös kierros rakennuksessa ja mikä parasta, koko hotellin hulppeimmassa sviitissä.

Täytyy myöntää että 780 neliön sviitti kuudelle hengelle oli mulle kyllä vähän liikaa. Kaaleen ei mahu, miksi? Kaksikerroksinen sviitti sijaitsee tietysti koko purjetta muistuttavan rakennuksen ylimmissä kerroksissa, ja kuten kaikissa muissa hotellin kerroksissa, myös ylimmässä on oma vastaanottotiskinsä.

Jo sisääntulo sviittiin sai meikäläisen luukun loksahtamaan auki. Just semmoinen vanhoista elokuvista tuttu porrasaula, missä on täydellistä tehdä näyttävä alastulo viimeisen päälle kammatussa tukassa ja hienossa iltapuvussa. Mulla oli kuitenkin päällä vaan harmaa t-paita ja viskoosihousut, joten alastuloille ei ollu nyt sopivia varusteita. Sviitin kiertelyyn sen sijaan oli!

Menin aika nopeasti huoneiden lukumäärän suhteen laskuissa sekasi, ja vaeltelinkin vaan suu auki huoneesta toiseen. Ensimmäisenä mua ihastutti värimaailma, sillä skandinaaviseen tyyliin tottuneena olin kuvitellu luksussviitin värityksen olevan jotain ihan muuta kuin pinkkiä. violettia, oranssia ja leopardikuviota. Toiseksi ihastutti maisemat, sillä olihan ne kieltämättä melko upeat, vaikka sviitissä parveketta ei ollutkaan ja niitä piti katella likaisen ikkunan läpi. Ehkä jotenkin kestin.

Ihastuin ihan täysin myös valtaviin värikkäisiin mattoihin, jotka oli kuulemma tehty tietysti mittatilauksena just sitä huonetta varten. Enemmän mua kiehtoi kuitenkin värimaailma ja kuviot kuin se miten kallista niiden tekeminen oli ollu, sillä harvemmin pääsee näkemään noin övereitä mattoja!

Kylppärit oli myös oma lukunsa, sillä pitihän kuuden hengen sviitissä olla kaks kylppäriä. Molemmissa oli täyskokoiset kosmetiikkatuotteet, ja neki oli tietysti hienointa ranskalaista selektiivistä kosmetiikkaa. Kultamosaiikeilla laatoitetun suihkun nähtyäni en voinut olla miettimättä, millaista elämää tulee elää, että osaa edes vaatia jotain tuommoista. En tiiä onko tää totta, mutta hotelliin astuessa yks meidän seurueesta totesi muille kaiken kullalta näyttävän olevan tässä rakennuksessa aitoa kultaa. Tuon sviitin nähtyäni toivon, että se ei pidä paikkaansa.

Sviitissä oli myös oma kirjasto ompun koneella, ja luin netistä jälkikäteen, että sviitin vierailla on myös käytössään kullattu ipad. Siis anteeksi mitä? Kirjaston kirjavalikoima vaihtelee kuulemma veirailijoiden mukaan, ja silloin kun me siellä käytiin, oli kirjahyllyssä melko runsaasti arabiankielistä kirjallisuutta.

Tää oli eka kerta, kun pääsin tirkistelemään noin läheltä jotain noin överiä. Sviitti maksaa noin 20 000 euroa yöltä, joten se on sellainen majapaikka, josta tavalliset ihmiset voi vaan haaveilla, jos jollain edes voi tulla mielen viereen haaveilla pyörivästä sängystä, kultaisista ovenkahvoista tai ikiomasta pukeutumishuoneesta hotellissa.

Kerrankin myös minä jäin sanattomaksi.

Miltä Burj Al Arab vaikuttaa sun mielestä, onko tässä enää mitään järkeä? Mun mielestä kyllä ei oo.

Eng: During my visit in Dubai I was happy to get the rare opportunity to visit in the Burj Al Arab hotel, which is said to be the only seven star hotel in the world. It was not just a regular visit at the hotel, since we got to have lunch there and have a tour in the king suite at the top floor.