Jos meidän ensimmäinen päivä Kanadassa oli kaikinpuolin mainio, toinen päivä oli siitä aika kaukana. Pahoittelen jo etukäteen tulevaa superpitkää negatiivissävytteistä postausta, mutta kai se on hyvä kertoa myös niistä päivistä, kun kaikki ei mene ihan putkeen.
Torstai alko ihan lupaavasti, sillä meidän Toronto-hostellin The Only Backpackers Innin tarjoama ilmainen aamiainen sai hymyt kaikkien huulille, sillä tarjolla oli mehevää vohvelia vaahterasiirapilla ja kermavaahdolla tuoreiden hedelmien ja marjojen kera. Terveellisyys oli taas tästä sokeripommista kaukana, mutta koska se oli ehkä torstain ainoita kohokohtia, oli sen syöminen täydellinen idea.
Kun suunniteltiin reissua etukäteen porukalla, syntyi idea siitä että mentäisiin huvipuistoon jossakin päin matkaa. Kanadasta löytyi valtava Canada’s Wonderland, mihin päätettiin sitten suunnata. Nynnykerhon perustajajäsenenä en ollu ideasta missään vaiheessa kovin innoissani, mutta päätin että possujuna on ihan ok ja tyydyin osaani ainoana soraäänenä.
Oltiin ostettu huvipuistoliput etukäteen netistä 45 dollarilla torstaille, joten suunnattiin sinne sitten aamutuimaan. Matkaa hostellista huvipuistoon vajaat 40 kilometriä, mutta jumituttiin tietysti ruuhkaan ja matkaan meni reilusti yli tunti. Jo siinä vaiheessa olis pitäny älytä kääntyä takaisin, mutta kun taskussa oli liput niin huvipuistoon oli mentävä. Saatiin viimein auto parkkiin (15 dollaria, joka oltiin maksettu ennalta samalla kun ostettiin liput), ja suunnattiin kohti portteja.
Meidän reissuporsu jakautui kolmeen eri osaan: Karim ja Juho on hurjapäitä jotka tykkää korkeista ja hurjista laitteista, Janne ja Pasi alkaa voida pahoin kieputtimissa ja minä tykkään kieputtimista, jotka ei mene liian korkealle. Täydellinen kombo siis.
Mentiin heti aluksi ensimmäiseen kivannäköiseen laitteeseen, joka tuli vastaan. Se oli semmoinen kovanluokan kieputin, minne Pasi ja Janne ei tullu. Ensimmäisen kiepautuksen kohdalla huomasin että jollakulla meidän laitteesta putos kännykkä alas, ja naureskelinkin koneen pysähdyttyä Karimille ja Juholle, että jollakin urpolla putos kännykkä. Karim kokeili taskujaan ja totesi, että arvaappa kuka urpo se oli.. Sinne meni siis meidän kännykkä.
Koitettiin tiirailla sitä mutta bongattiin vaan takakuori sieltä laitteen alta, mutta itse puhelinta ei näkyny missään, eli se varmaan putos laitteen alapuolella olevaan altaaseen, joka oli täynnä vettä. Siinä vaiheessa kun tajuttiin että kännykkä oli mennyttä kalua, alkoi mieli jo vähän mustua. Koitettiin unohtaa se menemällä seuraavaan laitteeseen, mutta tunnin mittainen jonotus ei siinä paljoa auttanut, tosin laite oli huikea, mutta ei paljoa lämmittäny.
Alkuperäisen suunnitelman mukaan meillä oli tarkoitus olla huvipuistossa muutama tunti ja käydä sen jälkeen sitten tsuumailemassa Torontoa, mutta aika nopeasti tajuttiin, että hillittömän pitkien jonojen takia meillä menee siellä koko päivä. Siinä koitettiin vaihtaa kiroiluja ilonkiljahduksiin, mutta aika hankalaa se oli. Parasta oli kun alettiin ettiä vesipistettä (lämmintä oli 27 astetta ja arskaa) ja Pasi ja Janne osti turhautuneina ylihinnoitellut vesipullot, ja seuraavan mutkan takaa löytyi tietysti ilmainen vesipiste. Pasin ilme oli aika priceless siinä vaiheessa..
Lopulta seitsemän tunnin ja seitsemän laitteen jälkeen päätettiin dumpata huvipuisto ja suunnata ihastelemaan Torontoa, että nähtäis kaupungista edes jotain, eikä meidän ainoa Toronto-päivä menis huvipuistossa. Ennen keskustaa päätettiin käydä ostamassa ruokaa että voitaisiin kokkailla illalla hostellissa, ja aivan mielissään ostettiin Karimin kanssa pihvejä ja kasviksia. Oltiin vähän aikaa ajeltu ja alettiin esitellä Juholle meidän pihvien koko kunnes huomattiin, että niitä ei oo missään! Tiukka u-käännös ja takas kauppaan. En voi millään käsittää miten meillä oli jääny pihvit ottamatta mukaan, kun noissa Walmarteissa tavataan pakana ostokset kasseihin asiakkaan puolesta, ja kaikki muut meidän tavarat oli muovikassissa.
Kaikki ostokset mukana jatkettiin matkaa kohti Torontoa, missä meidän illan ainoa päämäärä oli käydä tsuumaamassa CN Toweria ja ihastelemassa kaupungin valoja tornista käsin. Saatiin auto parkkiin (15 dollaria), ja riennettiin kohti tornia auringon laskiessa. Päivän paras yllätys odotti tornin lipunmyynnissä. Lippu hissillä ylös maksoi 24 Kanadan dollaria, mutta siihen päälle iskettiin kanadalaisittain vielä verot päälle. Yleensä verot on jotain 10-15% luokkaa mutta turistikohteessa ne on nähtävästi vielä kovemmat, sillä tuohon päälle tuli veroa jotain 50 prosenttia!! Mun ja Karimin liput makso yli 70 dollaria, mikä oli kyllä ihan tajuttoman suolanen hinta siitä, että päästiin vähän ihailemaan maisemia.
Sylki suussa alennuttiin kuitenkin turistin kohtaloomme ja ostettiin liput, sillä olihan se upea lasilattia nähtävä. Suunnattiin hissillä ylös ja kohti lasilattiaa, missä meitä odotti vuosisadan pettymys. Lasilattia oli kokoelma pieniä, noin 40×50 kokoisia superlikaisia ruutuja, joiden läpi hädintuskin näkyi alhaalla oleva autotie. Just.
Laiha lohtu oli se, että päästiin ikkunan toiselta puolelta ihastelemaan kaupungin valomerta. Pääsi sitä kattelemaan myös ulkona, mutta sitä tilaa kiersi sen verran tiheä ristikko, että ei siitä juuri läpi nähnyt. Parasta tuossa CN Tower –vierailussa oli kuitenkin se, että Karim, Janne ja minä mentiin hukkaan jokainen vuorollaan. Meikäläinenkin kuljeskeli lasilattiakerrosta eestaas varmaan kuusi kertaa ympäri kunnes totesin että pojat on varmaan siirtyneet jo kerrosta ylemmäs. Hienosti meni siis!
Ilta sai vielä kruununsa, kun jätkät nappasi nälkäisinä tornin vierestä 2,5 dollarin hodarit, ja kymmenen askelta kojun jälkeen tuli vastaan toinen joku, missä kuumia koiria kaupattiin dollaria edullisemmin. Hostelliin kun päästiin, oltiin melko iloisia siitä että meidän upea Toronto-päivä tuli päätökseen ja seuraavana aamuna jatkettaisiin matkaa takaisin kohti Jenkkilää.
Todettiin vaan, että kyllä yhden paskan päivän kestää, jos sen edestä saa 30 täydellistä päivää.
