Pallontallaajat.net
Valikko
Kategoria

New York

Häämatkan hienoimpia hetkiä oli ne päämäärättömät kävelyt pitkin New Yorkia. Toisaalta ne oli samalla niitä kaikkein tylsimpiä, sillä lopulta eteenpäin talsiminen ilman määränpäätä käy pitkäveteiseksi, vaikka se aluksi onkin melko hauskaa. Viimeisinä häämatkan päivinä yritettiin ottaa kaikki irti lomasta ja tietysti Nykistä, ja se tehtiin seikkailemalla Brooklynissä, mistä me oltiin myös vuokrattu asunto loman loppuajaksi.

Auringon paistaessa otettiin suunta Henry Streetille, sillä meillä oli edessä jäätelöaamiainen, tai aamiainen osa kaksi. Joka tapauksessa oli vielä melko aikainen aamu, kun me astuttiin sisään Brooklyn Pharmacy & Soda Fountain -jäätelöbaariin. Paikka oli tietysti tsekattu jo etukäteen, ja jo ennen sisään menoa oli harvinaisen selvää, mitä me aiottaisiin tilata, kiitos kaikkia matkoja edeltävän yli-innokkaan ruokapaikkaselvityksen.

Brooklyn (4) Brooklyn (6) Brooklyn Pharmacy (2)

1920-luvun apteekin tiloihin vuonna 2010 avattu jäätelöbaari henkii puhtaasti 1920-luvun tunnelmaa, ja on täynnä mielenkiintoisia yksityiskohtia. Pieni jäätelöbaari tervehtikin sisääntulijaa paitsi supernätisti kaakeloidulla lattian, myös todella ystävällisen henkilökunnan voimin. Meidän lisäksi jätskille oli tullut muutama muu, mutta selvästikään tuohon kellonaikaan paikka ei vielä ollut varsinaisesti täynnä.

Me tilattiin menusta kaksi asiaa: jättimäinen, suolaista ja makeaa yhdistävä karamelli-pretzel sundae sekä vaniljan makuinen egg cream. Jälkimmäinen oli oikeastaan se mielenkiintoisempi, mutta ensimmäinen eittämättä parempi. Egg Cream on itseasiassa kehitetty juuri Brooklynissä, eikä siinä ole nimestä huolimatta munia eikä kermaa, vaan maitoa, soodavettä ja versiosta riippuen esimerkiksi suklaata tai vaniljaa. Juoma kuulostaa melko eksoottiselta, mutta tosiasiassa noh, se maistui juuri maidon, soodan ja vaniljan yhdistelmältä. Yhdessä kipattiin mukillinen urhoollisesti alas, mutta en oo aivan varma, oltaisko kyetty toiseen. Onpahan nyt kuitenkin kokeiltu. Sundae sen sijaan oli taivaallista, kuten arvata saattaa.

Brooklyn Pharmacy (3) Brooklyn Pharmacy (1) Brooklyn Pharmacy (4) Brooklyn (5) Brooklyn (3) Brooklyn (1)

Ällömakeita maitoherkkuja sulateltiinkin sitten tallustelemalla pitkin Brooklynin katuja, jotka olivat kieltämättä just samanlaisia kuin telkkarissa. Vaikka New Yorkissa on tullut jo muutamaan otteeseen käytyä, en oo oikeen saanu minkäänlaista otetta Brooklynistä, enkä saanut sitä oikeastaan vieläkään, vaikka piirikunnassa majailtiinkin viiden päivän verran.

Se onkin ehkä ainoastaan hyvä juttu, sillä jotainhan pitää jäädä seuraavallekin kerralle, ja jos käppäilen Henry Streetiä pitkin vielä joskus, tiedänpähän ainakin missä voi nautiskella herkkusundaesta supersuloisessa miljöössä.

Eng: Brooklyn Pharmacy & Soda Fountain offered the best sundae I have had in New York. Egg Cream though was an interesting experience but I am quite certain that it will be just a one-time try.

9.1.2015 6 Kommenttia
0 Facebook Twitter Google + Pinterest

New York on kaupunki, josta näkeminen ei kyllä mun reissupäivillä lopu koskaan kesken. Häämatkalla vietettiin kaupungissa kahdeksan päivää, ja se oli, laskutavasta riippuen, joko neljäs tai kuudes kerta, kun vierailtiin kaupungissa. Siitä huolimatta ehdittiin nähdä hurjasti uusia juttuja, mutta myös piipahtaa niissä vanhoissa suosikkipaikoissa.

Yksi uusi tuttu oli Hudsonin joen viertä reunustava rantabulevardi, jota pitkin taivallettiin jo kesällä 2013, mutta nyt otettiin uusinta vähän eri pätkällä kuin aikaisemmin. Viimeisenä kokonaisena päivänä New Yorkissa alkoi olla jo lähdön fiilis, sillä kaikki suunnitellut paikat oli jo nähty ja ostoslista kaluttu tyhjäksi. Siispä meillä oli aikaa päämäärättömälle haahuilulle, jossa kyllä ollaan ihan jäätävän huonoja. Siispä otettiin suuntaa Hudsonin rannalle ja käppäiltiin siellä ihastelemassa New Jerseyn puolella kohoavia pilvenpiirtäjiä.

New York Hudson (1) New York Hudson (2) New York Hudson (9) New York Hudson (3) New York Hudson (5) New York Hudson (4) New York Hudson (6)

Alueella oli melko hiljaista ottaen huomioon sen, että oltiin kuitenkin New Yorkissa. Se kelpasi meille varsin mainiosti, sillä auringon paahtaessa kuumasti ei olisi ollut väliksi törmäillä vastaantulijoihin. Saatiin siis käppäillä rantsulla kaikessa rauhassa, sillä vastaan tuli vaan muutama hassu lenkkeilijä. Täytyy myös muuten kehaista New Yorkia jälleen ilmaisen ja siistien vessojen kasvaneesta määrästä, sillä yksi tuli vastaan myös tuon kävelymatkan aikana.

Kävely jokivartta pitkin pilvenpiirtäjien noustessa sekä oikealla että vasemmalla luo kyllä aika epätodellisen fiiliksen. Tunnelma alleviivautui siinä vaiheessa, kun pysähdyttiin nojailemaan kaiteeseen katselemaan pilvenpiirtäjiä, ja huomattiin vasemmalla pilkahtava Vapaudenpatsas. Se näkyi niin pienenä, että sen juuri ja juuri tunnisti.

Pilvenpiirtäjien ja Vapaudenpatsaan katselemisen lomassa ihasteltiin myös pieniä huvipursia, jotka oli ankkuroitu satamaan. En voinut olla siinä lomatunnelmissa leikittelemättä ajatuksella, millaiset ihmiset omistivat noita veneitä, ja kuinka moni käytti niitä saapuakseen New Jerseyn puolelta Manhattanille.

New York Hudson (7) New York Hudson (8)

Siinä vaiheessa kun rantabulevardi ja pilvenpiirtäjämaisemiin alkoi kaivata vaihtelua, otettiin suunta Keski-Manhattanille. Sattumoisin oltiin juuri Greenwich Villagen kohdalla ja täytyy myöntää, että nyt ymmärsin ensimmäistä kertaa tuon kaupunginosan viehätyksen, kun talsin kapeita, tulipunaisilla tiilitaloilla reunustettua katua pitkin kohti uutta New Yorkin suosikkiravintolaani Mighty Quinn’sia. Kaikki muu GW:ssä oli meikäläisen silmissä nappiin paitsi tuo ravintola, sillä se oli huomattavasti kehnompi kuin East Villagessa sijaitseva saman ketjun pulju. Tietääpähän ensi kerralla, sitten kun se lopulta joskus vielä koittaa, että muualle ei kannata mennä.

Eng: In the last morning of our honeymoon we decided to go walking along the Hudson River in New York.

14.12.2014 6 Kommenttia
0 Facebook Twitter Google + Pinterest

Palataan taas pitkästä aikaa hampurilaislaarien ääreen, sillä mulle iski aikamoinen kaipuu New Yorkiin. Tai sitten se oli nälkä, en oo ihan varma mutta hampurilaiset mulla on mielessä. Oon hehkuttanut täällä blogissa useaan otteeseen Shake Shackin hampurilaisia, ja vaikka ne on viime aikoina kokenu pientä inflaatiota (siitä kaikkein herkuimmasta toiseksi parhaaseen), tuovat Shake Shackin hampurilaiset aina mieleen New Yorkin parhaat palat.

Ja vaikka Shake Shack onkin tullut mulle vastaan parissa muussakin paikassa, on New York ollut aina se kaupunki, missä noita herkkuhampurilaisia kuuluu syödä. Parasta on tietysti vierailla Madison Square Parkin piharavintolassa, mutta se ei aina, varsinkaan talvella, oo se kaikkein kätevin ravintola. Häämatkalla me poikettiin kaavasta ja piipahdettiin ravintolassa jossain päin Upper West Sidea, ja vaikka kyseessä ei ollut se ketjun suurimman kulttimaineen saavuttanut toimipiste, jono se oli sielläkin. Mutta nam, mitä hamppareita!

shake shack (3)shake shack (1)shake shack (4)shake shack (2)shake shack (5)

Hampparit oli jälleen taivaallisen hyviä. Tuolla häämatkalla mää tajusin, että niistä tekee niin täydellisiä se mehevä perunasämpylä, joka on aivan hemmetin herkullista. Otettiin tuttuun tapaan tuplaburgerit ja vähän kirottiin niiden kalliilta tuntuvaa hintaa, mutta kyllä se oli jokaisen dollarin arvoista, jälleen kerran.

Mää vedin homman kunnolla läskiksi ja otin mukaan myös mansikkapirtelön vaikka laskin, että siinä kombossa täyttyy koko päivän kalorimäärä. Karim teki saman, ja nappasi tuplahampparin kyytipojaksi concreten, joka on ravintolan oma versio sundaesta. Nimensä mukaisesti se on hivenen tuhdimpaa tavaraa kuin perusjätski.

Sanonpahan vaan että nam.

Eng: This post is all about burgers.

24.11.2014 12 Kommenttia
0 Facebook Twitter Google + Pinterest

Muistanette ehkä tämän postauksen viime vuoden road tripiltä? Kun kirjoitin päivästä, jolloin yksi kaupungin suurimmista kaduista, Park Avenue, oli täysin tyhjä autoista ja jalankulkijoiden sekä pyöräilijöiden valloittama. Tuolloin kyseessä oli Summer Streets -kesätapahtuma, joka sulkee kyseisen avenuen.

Viime vuonna syöpöteltiin kesäkatutapahtumassa Whole Foods -ruokakauppaketjun ständeillä, joita oli yksi poikkikatu täynnä. Tuolloin kerättiin niin maha kuin Juhon reppukin täyteen herkkuja, joten tapahtumasta jäi ilmiselvästi melkoisen hyvä mieli.

Häämatkalla oltiin jälleen New Yorkissa Summer Streets -tapahtuman aikaan, ja Park Avenuen tyhjennys sattui sille lauantaille, kun me oltiin suuntaamassa jo kohti kotia. Onneksi Finnairin lento lähtee vasta iltapäivän puolella, ja Whole Foodsin ständit avautuivat jo aikaisin aamulla.

summer streets (2) summer streets (3) summer streets (4)

Laitettiin siis kello herättämään melko aikaisin viimeisen häämatkapäivän kunniaksi, ja oltiinkin talsimassa tyhjää avenueta pitkin jo aamukahdeksan aikaan. Katu ei missään nimessä kyllä ollut enää tyhjä siihen aikaan, vaan paikalla oli aikamoinen määrä pyöräilijöitä ja lenkkeilijöitä, ja vain muutama, jotka olivat meidän tapaan kävelemässä.

Selässä oli reppu ja vatsassa kiljuva nälkä, kun viimein saavuttiin poikkikadulle, jonne Whole Foods oli koonnut ruokatelttansa. Tarjonta oli selvästi viimevuotista vaatimattomampi, mutta kyllä me nytkin saatiin mahat mukavasti täyteen ja reppu täyteen evästä päivän lentoa varten.

summer streets (7) summer streets (6) summer streets (5) summer streets (1) kk

Tämä taas osoitti, miten hienoja juttuja New Yorkista löytyy, kun vain vähän jaksaa nähdä vaivaa ja selvittää, mitä kaupungissa on meneillään oman reissun aikana, sillä siellä tapahtuu aina jotain. Mun mielestä paras paikka selvittää noita tapahtumia on Time Out, jonka nettisivut paljastavat turrelle, missä on oikea paikka olla.

Veikkaan että ensi vuonna jää Summer Streets kokematta, mutta toivottavasti tuo hieno tapahtuma jatkuu vielä pitkään, sillä mikä olisi siistimpää, kuin kävellä kaikessa rauhassa valtavaa vietä pitkin, joka normaalisti on autojen täyttämä?

Eng: Summer Streets is one of the nicest events I know in New York, and not the least because the free food offered by the Whole Foods.

9.11.2014 0 Kommenttia
0 Facebook Twitter Google + Pinterest