Vaikka ylitin itseni totaalisesti Norjan reissulla hyppäämällä koskeen, sai ne hypyt jäädä siltä osin siihen. Olin kuitenkin ajatuksen kanssa ainoa, sillä samalle päivälle osui vielä mahdollisuus hypätä alas sillalta, ja latvasta lahot reissukaverini innostuivat tietysti ajatuksesta. Mikäs siinä, ei kait sitä paremminkaan voisi lauantai-iltaansa viettää.
Tai jos totta puhutaan, niin minähän sinne olin melkein ensimmäisten joukossa hyppäämässä. Päätin että nyt mennään, kun siihen kerran mahdollisuus on. Tosin kun ilta ja sitä myöten tositoimet kävi lähemmäksi, sitä nynnymmäksi tulin ja lopulta totesin, että homma saa jäädä mun osalta siihen. Ehkä vaikka sitten ens kerralla.
Siispä katselin, kun reissukaverini yksi toisensa jälkeen tiputtautuivat alas sillalta, on kai sekin omalla tavallaan ihan hyvää viihdettä. Juuso meni ensin, sen jälkeen taisi olla Milla, Karim, Kea ja lopulta myös Satu. Kaverit pukivat ylleen valjaat ja kypärän, kiinnittyivät siltaan ja hyppäsivät alas. Sitten kuului valtava huuto, sitten naurunremakka ja siellä alhaalla oli tyyppi keinumassa edestakaisin joen yläpuolella.
Hyppääjät kiskottiin ylös käsivoimin, ja joka ikinen nousi takaisin sillalle typerä virnistys naamalla ja päällä innostunut huohotus joka kertoi melkoisen mahtavasta kokemuksesta. Eipä sitä toisaalta voine mitään muuta kuin uhkua onnellisuutta sen jälkeen, kun kroppa on täynnä adrenaliinia ja takana melkoisen tiukka paikka.
Vieläkään ei kaduta tippaakaan etten mennyt, mutta oon ihan superiloinen että muut meni ja sai ikimuistoisen kokemuksen. Ja pitäähän sitä joka porukassa aina joku nynny olla, eikö vaan?
Tämä postaus on toteutettu yhteistyössä Heidal Raftingin kanssa, joka tarjosi mahdollisuuden siltahyppyyn.
Eng: Look at my friends, they are crazy.