Pallontallaajat.net
Valikko
Kategoria

Portugali

Hitto vie, miten ristiriitaiset tunteet Madeira jätti! Nyt kun reissusta on jo jokunen viikko aikaa ja matkan aikana kohonnut, saaren kauneuden aiheuttama hurmiotila alkaa olla jo ohitse, on jäljellä ongelma. En nimittäin oikeastaan tiiä, mitä mieltä oon koko Madeirasta.

Saari on upea ja siellä on ihan tajuttomasti nähtävää, siitä ei pääse mihinkään. Mutta sitten on se toinen puoli. Muorit, eläkeläiset, mammat, mummot ja ontuvat vanhukset. Eikä siinä mitään, mutta matkan viimeisenä päivänä aloin saada tarpeekseni kävelykaduilla vaappuvista vanhuksista, halkeilleista kantapäistä ja hellehatuista. Ei Madeiran maisemat oo pelkästään tätä kansanosaa varten!

Paitsi että on, sillä nuoriso loisti poissaolollaan. Pahinta kuitenkin on se, että nuorisolla tarkoitan nyt kaikkia työikäisiä. Ei näkynyt ainakaan matkailijoiden joukossa.

Tekisikin mieli nyt ravistella kaikkia ennakkoluuloisia omatoimireissaajia – siis jossain määrin myös itseäni – ja vakuuttaa, että Madeira on mainettaan parempi. Harva paikka voi tarjota yhtä monipuolisia luontonähtävyyksiä ja upeita maisemia kuin tuo pieni lomasaari. Viikko noissa maisemissa muistutti jälleen kerran että siihen on varmasti ollut syy, miksi juuri tuosta paikasta on tullut matkailijoiden suosima klassikkokohde, ja alkuperäinen syy taitaa piillä juuri näissä maisemissa. Enkä kyllä ihmettele.

Mua kyrsii edelleen se tunne, joka iski viimeisenä päivänä Funchalin kaduilla. Aiemmat päivät olin huristellut pitkin saaren mahtavia luontokohteita henkilökohtaisen oppaani kanssa, ja vasta sunnuntaikävely pääkaupungissa alleviivasi sen karun todellisuuden, että kaupunki oli muorien valtaama. Paikalliskontaktit yrittivät vakuutella että vika oli toukokuussa, että varsinaisen kesäsesongin koittaessa myös nuoriso löytäisi kohteeseen, mutta onhan se silti harmi. Ja vielä harmillisemman siitä tekee se, että matkailuviranomaiset ovat tietysti kiinnostuneempia raharikkaista mammoista entä minibudjetilla köyhäilevistä opiskelijareissaajista.

Mutta hei, mites nämä maisemat? Oonko oikeassa jos väitän niiden vetoavan myös meihin, jotka ei oo vielä saavuttaneet eläkeikää?

29.6.2017 62 Kommenttia
1 Facebook Twitter Google + Pinterest

Odotin ennakkoon Madeiran-työmatkalta kaikkein eniten luontoelämyksiä ja hulppeita maisemia, enkä toden totta joutunut pettymään. Muun muassa Pingviinimatkat-blogista tuttu ystäväni Milla oli hehkuttanut saarta ennakkoon niin paljon, että tiesin melko tarkasti, että nyt oltaisiin vähintään silmiähivelevien näkymien äärellä. Ne lupaukset lunastettiin heti reissun alkuun, sillä ensimmäisenä Madeiran-päivänä suuntasin saaren itäisimpään kolkkaan Ponta de São Lourençon vaellukselle.

Kyseessä on noin neljän kilometrin mittainen vaellusreitti, joka kuljetaan hobittimaiseen tyyliin sinne ja takaisin, jolloin koko reissun pituudeksi tulee rapeat kahdeksan kilsaa. Reitti on yksi saaren suosituimmista, mutta tuona toukokuisena aamupäivänä matkalla ei onneksi ollut juurikaan ruuhkaa. Välillä jouduttiin toki kävelemään jonossa sillä reitti on melko kapea, ja sen päässä käydään vain kääntymässä joten vastaantulijoita oli vähän väliä.

Ponta de São Lourenço oli aika loistava aloitus Madeiran maisemailotulitukselle, sillä se mykisti jo alkumetreiltä lähtien. Karut kalliot, kukkivat niityt ja turkoosina kimaltava merimaisema samassa näkymässä vetivät myös mun polvet veteliksi. Ihan tajutonta, miten yhteen paikkaan voikin mahtua monta niin huikeaa näkymää!

Reitin valloittamisessa kului yllättävän pitkä aika, sillä meillä meni siihen useampi tunti. Toki maasto on paikoitellen hyvinkin haastavaa, ja lämpötilan noustessa samaan aikaan auringon kanssa vaikeustaso nousee myös. Vastaan tuli kuitenkin välillä ihan vitivalkoitukkaisia mummoja, joten siinä vaiheessa ei voinut muuta kuin uskotella itelle että ei tää tunnu missään ja mennä vaan.

Reitti päättyi aivan niemen kärkeen, mistä avautui Atlantti. Se ei kuitenkaan ollut mun silmissä matkan paras vaihe, vaan kuten niin monesti muulloinkin, myös nyt matka oli päämäärää tärkeämpi, sillä reitin varrella oli muutamia aivan tajuttomia paikkoja. Oma suosikki oli ehdottomasti kohta, joka sijaitsi lähes siellä kaikkein itäisimmässä kohdassa ja mistä avautui länsisuuntaan hyvin poukkoileva maisema. Tää oli jotain, mitä lättä-Suomessa asuva osaa arvostaa!

Koska reitti on tosi suosittu panostetaan siellä myös vierailijoiden turvallisuuteen, ja pahimmilla paikoilla oli tukevat kaiteet. Korken paikan kammo ja muut nynnyilyt loistivat tälläkin kertaa poissaolollaan, joten alan pikkuhiljaa uskoa, että pahimmat pelot on jo selätetty ja nyt on seikkailujen vuoro. En kuitenkaan lähde vielä soittelemaan räikkää, mutta toivo on kova!

Me vaellettiin reitti melko hissuksiin, mutta vastaan tuli paikallisia hurjapäitä, jotka kävivät vetämässä kahdeksan kilometrin lenkin polkujuoksutyyliin melko vauhdilla. Siinä saikin varmasti aikamoisen treenin, kun konkoili ylös ja alas vähän väliä. Harha-askeleille ei todellakaan oo tuolla reitillä sijaa, joten ehkä menisin ite kuitenkin lönkyttämään vähän turvallisimmille reiteille.

Mikäli Ponta de São Lourenço alkoi kiinnostaa (toivottavasti, sillä se todella kannattaa), suosittelen lukemaan reitistä myös Lähtöportti-blogin Mikan postauksen.

2.6.2017 2 Kommenttia
2 Facebook Twitter Google + Pinterest

Kun TAP Portugalin koneen renkaat viikko sitten koskettivat moottoritien päälle rakennetun kiitoradan asfalttia, en vielä tiennyt mitä odottaa. Nyt matkan viimeisenä iltana voin todeta aiemmin lähinnä saksalaismummojen lomasaarena tunnetun kohteen olevan mun silmissä nykyisin aika paljon muuta, mutta kaikkein eniten tajuttoman upea luonto- ja aktiivikohde.

Suurimpana yllätyksenä mulle on tullut saaren maisemat. Toki tiesin etukäteen että Madeira ei ole mikään rantakohde vaan nimenomaan luontokohde, mutta maisemien jumalainen upeus ja monipuolisuus on lyöneet mut ällikällä täysin. Taas tuli todettua että mikään – siis mikään – ei ole niin mahtavaa, kuin päästä rikkomaan omia ennakkoluuloja.

Madeira on loppujen lopuksi melko pieni saari, mutta siitä huolimatta maisemat vaihtuu sormia näpäyttämällä tai ainakin yhden kymmenminuuttisen ajomatkan aikana. Viikon aikana oon nähnyt supertiheitä laurisilvametsiä, pilvien peittämiä karuja vuorenhuippuja, jylhiä kallioita ja tajuttomia vesiputouksia. Ja nää on vasta vaan muutamia esimerkkejä!

Kuten tekstistä kuultaa, oon tällä hetkellä todellisen Madeira-madnessin hurmaama. Oletettavasti ajatukset tasaantuu sitä mukaa kun otan etäisyyttä reissuun ja palaan taas kotinurkille, mutta halusin kirjoittaa itsellenikin muistutukseksi tämän fiiliksen mikä nyt on mielessä päällimmäisenä: tää saari on ihan mahtava! Maisemien lisäksi suuri vaikutus on ollut paikallisten ystävällisyydellä, joka on ollut aivan omaa luokkaansa. On siisti nähdä tyyppejä, jotka on umpirakastuneita omaan kotipaikkaansa ja esittelee niin suurella intohimolla parhaita paloja myös muille.

Tämä työreissu päättyy huomenna, ja samalla kolmen viikon reissuputki ottaa pientä taukoa. Sitä ei kuitenkaan kestä kovin kauaa, sillä seuraavan parin viikon aikana on luvassa ainakin kaksi ulkomaanmatkaa – selevästi on taottava silloin, kun reissukausi on parhaimmillaan!

Nyt kuitenkin vielä terkut Madeiralta, palataan!

28.5.2017 6 Kommenttia
2 Facebook Twitter Google + Pinterest

Lissabonin reissun lähestyessä loppuaan päätettiin Ainon kanssa tehdä päiväreissu johonkin toiseen kaupunkiin. Pikkuinen reissu oli suunnitelmissa alun alkaenkin, sillä seitsemän päivää samassa kaupungissa on toki mukavaa, mutta samallahan siinä voisi nähdä jotain muutakin. Aluksi suunniteltiin käyvämme eteläisessä Farossa tai pohjoisemmassa sijaitsevassa Portossa, mutta päädyttiin kuitenkin lopulta matkustamaan 45 minuutin päähän Sintraan, lähinnä rahallisista syistä, sillä sinne oli reilusti edullisempi junalippu ja todennäköisesti jos oltais Portoon tai Faroon asti lähdetty, olisi siellä ollut järkevää myös yöpyä. Kaiken hyvän lisäksi viihdyttiin Annen luona niin hyvin, ettei kaivattu kovinkaan pitkälle, joten paineltiin sitten linnakaupunki Sintraan!

Annen mukaan Sintra on linnoja täynnä, ja se olikin aikamoinen turistikaupunki. Eipä siinä, linnat oli todellakin hienoja, mutta autenttisuudesta nyt ei ollut hajuakaan. Nykästiin Ainon kanssa rautatieasemalla eri suuntaan kuin muut turistit, jotta saatais edes hetki olla rauhassa, ja ihasteltiin kaupungin erittäin ränsistyneitä mutta silti tosi söpöjä taloja. Lisäksi kun siellä täällä näkyi pikkuvilauksia linnoista, oli mukava kuljeskella rauhassa ilman ryysistä.


The real me.

Suunniteltiin aluksi että kierreltäisiin vaan ympäri kaupunkia ja ihasteltais linnoja ulkoa päin, mutta lopulta päästyämme ensimmäisen linnan kohdalle, alkoi sen sairaan kaunis puutarha houkuttaa ja ostettiin sitten piletit ja mentiin sisälle.

Vaikka Portugalissa oli meidän reissun aikana tosi kylmä, yks merkittävä ero Oulun heräävään kevääseen siellä oli, nimittäin vihreys! Kaikki puut oli jo komeasti lehdessä, ja vaikka sitä kasvillisuutta Lissabonissakin oli melko reilusti, vasta Sintrassa tajusin miten pitkällä kevät Portugalissa jo olikaan. Käveleskeltiin niiden upeiden puiden lomassa viimisen päälle laitetussa linnapuutarhassa ja kuviteltiin olevamme prinsessoja. Kyllähän se päivä menee niinkin!

Aino-prinsessa lukemassa karttaa



Siellä se rinsessa heiluttaa!

Välillä käytiin jo melko korkealla, ja maisemat oli sen mukaiset. Bongattuamme rinsessatornin meidän oli tietty pakko kiivetä sinne, harmi vaan että mulla on pieni korkeanpaikankammo. No, hitaita askeleita ja menoksi, hengissä selvittiin. Jossain vaiheessa eksyttiin tuonne puutarhaan, mutta se ei haitannut kun aikaa oli. Puutarhakierroksen päätteeksi vierailtiin vielä tuossa yllä olevassa kuvassa vilahtavassa rinsessalinnassa, mutta se oli suoraan sanottuna valtava pettymys! Huonekaluja ei ollut juuri missään huoneessa, ja suurin osa huoneista oli täynnä vaan jotain haisevia valokuvia ja tekstiä rakennuksen historiasta, joten ei Ainon kans varsinaisesti arvostettu mitenkään erityisen kovasti.

Linnakierroksen jälkeen suunnattiin tyytyväisenä kohti rautatieasemaa, sillä Sintra oli todella pieni kaupunki. Myöhemmin illalla kuultiin, että oltiin menty aivan väärään linnaan ja että siellä olis ollu paljon siistimpääkin nähtävää, mutta siinä vaiheessa se ei paljoa enää auttanut. Saatiin kuitenkin leikkiä päivä rinsessaa linnan puutarhassa, joten ei kai se hukkaan menny!

Kaupungista olis myös pitäny löytyä Kekkosen patsas, mutta se ei tullu vastaan. Ehkä sitten ens kerralla?

9.5.2012 2 Kommenttia
0 Facebook Twitter Google + Pinterest