Pallontallaajat.net
Valikko
Kategoria

Slovenia

Oli huumaavaa olla työmatkalla Sloveniassa paikassa, mistä olin kuullut hurjasti kehuja. Muun muassa Milla ja Satu olivat luoneet mulle kuvan maasta, jossa riittää hulppeita maisemia sekä upeita luontokohteita, ja niitähän sitten odotettiin innolla. Neljä päivää Sloveniassa oli yhtä tykitystä, mikä virittäytyi huippuunsa viimeisen aamun alkaessa, kun suunnattiin maan kuuluisimpaan luontokohteeseen, turkoosina hehkuvalle Bled-järvelle.

Järvi sijaitsee noin tunnin ajomatkan päässä Ljubljanasta, joten se olis ollu mainio päiväretkikohde myös vuosien takaisella reilillä. Eipä sitä tuolloin tajunnut ja tavallaan ihan hyvä, sillä nyt oli hienoa päästä näkemään se ensimmäistä kertaa. Lumihuippuisten vuorten koristama maisema järvestä, jonka keskellä sijaitsi saari missä oli korkealle kohoava kirkko, oli häkellyttävä.

Huhtikuisena perjantaipäivänä maisema kylpi auringossa, ja meidän seurue astui varovasti jokaisella askeleella keinahtelevaan veneeseen. Mukaan mahtui kymmenisen reissaajaa, minkä jälkeen soutaja tarttui airoihin ja työnsi veneen liikkeelle. Kymmenen minuuttia myöhemmin vene osui laituriin, ja oli aika tutustua järven keskellä sijaitsevaan saareen.

Saarella kohoava kirkko oli täynnä kiinalaismatkailijoita soittamassa kelloa ja esittämässä toiveitaan, mutta maisemat järven rannoille vetivät melko hiljaisiksi. Veneretkellä aikaa saarelle jää parisenkymmentä minuuttia, mikä on aivan riittävästi kiertämään saaren ja piipahtamaan kirkossa, minkä jälkeen aikaa jää vielä odotella veneen lähtöä laiturilla.

Retken kohokohta olikin ehdottomasti veneretki, mistä käsin maisemat avautui aivan uudella tavalla. Meille sattui mukavan lämmin päivä, joten vuoristomaiseman katselu veneen lipuessa kohti rantaa oli ihanan rentouttava kokemus. Se kelpasi, vaikka pressimatka ei ollut ollutkaan siitä kaikkein raskaimmasta päästä.

Kaiken kaikkiaan lyhyt vierailu Beld-järvellä oli vaivan väärti, ja huhtikuu mukavan rauhallinen vierailuaika. Voin siis oman kokemukseni perusteella suositella tuota lämpimästi, vaikka järvi paikallisten silmissä onkin täysi turistiloukku.

Tsekkaa myös samalla reissulla olleen Adalminan postaus Bledistä!

Järvihönöilykuvat minusta: Annabella Kiviniemi / Bellan matkassa

26.4.2018 6 Kommenttia
2 Facebook Twitter Google + Pinterest

Kerta toisensa jälkeen on tosi jännittävää palata takaisin paikkoihin, missä on käynyt joskus vuosia sitten. Viime viikolla reissasin Slovenian pääkaupunkiin Ljubljanaan, johon olin saanut ensimmäisen kosketuksen vuonna 2012, kun pysähdyttiin siellä Karimin kanssa Balkanin-interraililla. Nyt pääsin tarkastelemaan kaupunkia aika uudesta näkökulmasta, sillä kuuden vuoden aikana on ehtinyt tapahtua kaikenlaista, ja omat rillit on tietenkin muuttuneet näiden vuosien aikana aika lailla.

Vierailu oli osa neljän päivän mittaista Slovenian-työmatkaa, ja vietin kaupungissa kaiken kaikkiaan noin vuorokauden. Majoituttiin aivan Ljubljanan ytimessä sijaitsevassa hulppeassa Grand Hotel Union -hotellissa, jonka kattokerroksessa sijaitsevasta huoneesta avautui näkymä suoraan Ljubljanan pääaukolle eli Prešerenin aukiolle sekä Ljubljanan linnalle. Aika makija!

Ljubljanassa on kaksi nähtävyyttä, jotka ovat ylitse muiden: supersympaattinen ja kaunis vanhakaupunki sekä Ljubljanan linna, joka kohoaa vanhankaupungin yläpuolella ja näkyy pitkälle kaupungissa. Vanhassakaupungissa oli huhtikuisena perjantai-iltana tosi lämmin tunnelma, ja siellä riitti ihania pikkuputiikkeja, jokivarrella sijaitsevia mukavannäköisiä kahviloita ja ravintoloita sekä hauskoja pieniä aukioita.

Parasta Ljubljanassa oli tällä kertaa kuitenkin linna ja sieltä avautuvat maisemat. Noustiin linnalle funikulaarilla toisin kuin kuus vuotta aikaisemmin, jolloin kivuttiin ylös omin jaloin. Funikulaari oli kieltämättä huomattavasti jalan nousua helpompi tapa taittaa matka, mutta maisemien vuoksi valitsisin ite mieluummin sen hitaamman vaihtoehdon.

Keskiaikainen linna on tietysti itsessään jo kiinnostava nähtävyys, mutta parasta siinä on tietysti se, että se on koko kaupungin paras maisemapaikka. Ljubljana avautuu linnan korkeimmasta tornista eli juurikin sieltä virallisesta näköalapaikasta käsin melko huikeana, ja kirkkaana päivänä taustalla kohoavat, jos ei nyt vielä Juliset Alpit niin ainakin hieman lähempänä kaupunkia sijaitsevat Kamnik–Savinja Alpit ja Karavankit.

Maisema oli joka tapauksessa huikea, ja linnan näköalapaikalta avautui Ljubljana niin hyvin, että siitä pystyi saamaan tosi selkeän kuvan, missä juuri oltiin kierrelty.

Tuon lyhyen vierailun aikana Ljubljana muistui mieleen taas kaupunkina, jonne voisi ihan hyvin tehdä vaikka pidennetyn viikonloppureissun kesällä. Kaupunkiin pääsee muutenkin tosi näppärästi suorilla lennoilla Helsingistä noin kahdessa ja puolessa tunnissa, joten miksipä siitäkään ei ottais kaikkea irti? Lueskelin tuossa just mun kuusi vuotta vanhaa postausta, ja sielläkin mää vannon palaavani Ljubljanaan vielä uudelleen, ja niin tein!

Aiemmasta seikkailusta tuli melko vähän flashbackeja mutta yks juttu tuli muita selkeämmin mieleen: Siinä Ljubljanica-joen varrella kun käveltiin Karimin kanssa lempeässä kesäillassa vuonna 2012, oli hetki niin romanttinen että olin varma, että kohta se kosii hetkenä minä hyvänsä. Missään vaiheessa mies ei kuitenkaan kaivanut sormusta taskustaan ja esittänyt kauan odotettua kysymystä, ja sekös alkoi ärsyttää. Taisinkin lopulta tiuskia sille melko rutkastikin illan pimetessä pettymystäni – enkä tietenkään voinut kertoa syytä. :D Hienosti meni siis aiemmalla kerralla, kun tuo oli se merkittävin juttu mikä kaupungista tuli mieleen näin vuosien jälkeen, tietty niiden upeiden lohikäärmepatsaiden lisäksi!

Paluu Ljubljanaan siis kannatti, ja toivottavasti kannattaa tässä elämässä vielä ainakin kerran. Onko kaupunki sulle tuttu?

Kuvat minusta: Annabella Kiviniemi / Bellan matkassa

17.4.2018 6 Kommenttia
2 Facebook Twitter Google + Pinterest

Sinä Mariborin matkapäivänä, kun päätin näyttää nokkaani pihalla, satoi vettä. Ei kuitenkaan yhtä rankasti kuin edellisenä päivänä, joten nappasin jo valmiiksi rikkinäisen sateevarjon kainalooni ja painelin ulos. Yksin ei kuitenkaan tarvinnut taivaltaa, vaan sain seurakseni mariborilaisen Mašan. Päivän päätteeksi seurasi koko reissun ainoa ravintolavierailu, ja paineltiin tietysti slovenialaista sapuskaa tarjoilevaan mestaan.

Valittiin kolmen ruokalajin lounasmenu, sillä halusin päästä kokeilemaan kunnolla slovenialaista ruokaa. Aikaisempi kokemus slovenialaisesta ruuasta rajoittui nimittäin ainoastaan yhteen ljubljanalaiseen ravintolaan, missä sielläkin tarjoiltiin meksikolaista, joten tietämys paikallisesta ruuasta oli aika heikko.

Eipä se sapuska sitten mitenkään ihmeellistä ollut, mutta maistui täydelliseltä siinä tilanteessa, kun oltiin taivallettu vesisateessa useita tunteja. Kieltämättä mua huvitti alkupala eli paikallinen “lihakeitto”, joka oli todellisuudessa lihaliemi, missä oli uitettua leikattua pannukakkua. Kuulemma äärimmäisen tyypillinen keitto erityisesti talvella. Ei tarvinnut hilloa tai kermavaahtoa, sillä hyvin upposi ilmankin.

Muu sapuska oli mukiinmenevää: hieman aasialaishenkistä kanaa ja supermakeaa marjatorttua. Aterian eksoottisin anti oli edottomasti tuo “keitto”. Ehkä ens kerralla heitänki kotonakin pannarit leikkuulaudan kautta lihaliemeen.

Onko pannarikeitto tullu teille vastaan? Maistuiko?

12.6.2013 0 Kommenttia
0 Facebook Twitter Google + Pinterest

Menneellä matkalla sain junailla sydämeni kyllyydestä. Tykkään ihan hurjasti rautatieasemista ja kaikesta junamatkailuun liittyvästä – ainakin ulkomailla ja silloin, kun kyseessä ei ole kolmas yöjuna putkeen. Junamatkailu Itävallassa oli erityisen miellyttävää, sillä Euroopassa ei kovin monessa paikassa pääse ihastelemaan yhtä upeita maisemia, eli junailu oli hivenen erilaista kuin esimerkiksi kotoisassa Suomessa. :)


Kuvien perusteella ilmat helli aika mukavasti, mutta valitettavasti pääsin nauttimaan mahtavista keleistä pääasiassa juuri noiden junamatkojen ajan. Sen lisäksi että olin nokka liimattuna junan ikkunaan, kulutin junassa aikaa lukemalla ja torkkumalla, eli niissä perus junapuuhissa.

Nuo välimatkat oli kyllä melko lyhyitä, sillä Wienistä pääsee Graziin kahdessa ja puolessa tunnissa, ja Grazista Mariboriin pelkässä tunnissa! Että en ainakaan ennää ihmettele yhtään, miksi reilaaminen on Keski-Euroopassa niin suosittua. Enemmän voisin ihmetellä sitä, että miksi oon tehny omat reilit aina jossain ihan muualla..

Mitäs mieltä te ootte junamatkailusta, onko siitä romantiikka kaukana vai ootteko samanlaisia fiilistelijöitä ku minä? :)

4.6.2013 6 Kommenttia
0 Facebook Twitter Google + Pinterest
Uudemmat artikkelit