Pallontallaajat.net
Valikko
Kategoria

Turkki

Turkin alkuvuoden työmatka oli harvinaisen monipuolinen. Vaikka oltiin reissussa vaan viikko, tuntui se paljon pidemmältä ajalta sillä reissulla tehtiin vaikka ja mitä. Aloitettiin matka lumimaisemissa lasketellen, jatkettiin matkaa vuoristoon kuumailmapallolennolle ja viimeinen etappi oli Antalyan miljoonakaupunki, missä kierreltiin niin rannoilla kuin metsissäkin. Hullua, miten paljon voi saada mahtumaan yhteen ainoaan viikkoon!

Antalyan-reissulta löytyi kaksi ehdotonta suosikkipaikkaa, jotka tarjosi tyystin toisenlaisia maisemia kuin mitä olisin odottanut Etelä-Turkista löytäväni. Siinä missä odotin lähinnä Alanyan kaltaisia rantamaisemia, Antalya yllätti täysin vehreillä vesiputousnäkymillä ja rannan ja vuoriston yhdistävillä maisemilla.

Aloitettiin Antalyan-osuus piipahtamalla keskustasta noin kymmenen kilometrin päässä sijaitsevalla Düdenin vesiputouksella. Putouksia on Antalyan edustalla itse asiassa kaksi, ja käytiin ensin alemmalla putouksella, joka löytyy aivan kerrostalojen tuntumasta. Korkea putous oli kieltämättä tosi näyttävä, mutta silti jostain syystä ihan vähän plääh. Jotenkin odotukset oli siinä vaiheessa vähän korkeammat, sillä en ollut tajunnut, että putouksia on kaksi ja olin tsuumaillut ennen matkaa juuri siellä toisella putouksella napattuja kuvia.

Matka jatkui siitä siis ylemmälle putoukselle, ja lopulta parkkeerattiin auto suurelta vaikuttavan puiston viereen. Astuttiin porteista sisään ja käveltiin veden kuohua lupailevaa ääntä kohti. Kapeat kierreportaat alas, märkään luolaan ja hetken päästä astuttiin ulos näkymään, jota olin odottanut: komea vesiputous vehreän kasvuston ympäröimänä, jes!

Näkymä oli huomattavasti hienompi kuin kaupungin tuntumassa nähty vesiputousmaisema, ja se jatkui vaan. Fiilisteltiin kaverini Kristan kanssa miten oli melkeinpä ihan sama mihin katsoi, kun joka paikassa silmien eteen avautui huikeita näkymiä. Taustalla pauhaava vesiputous teki muutenkin hienosta maisemasta entistä upeamman.

Vietettiin melko pitkä aika Düdenin vesiputouksella ihan vaan kuvaillen ja maisemista nauttien. Vesiputousalue on kuulemma paikallisten ja matkailijoidenkin suosima piknikpaikka enkä kyllä ihmettele, sillä noissa maisemissa vois olla tosi ihana viettää kesäinen päivä eväiden ja kavereiden kanssa. Ehkä ens kerralla!

Düdenin lisäksi toinen mieleenpainuva maisemapaikka löytyi 80 kilometrin päässä Antalyasta sijaitsevasta Phaseliksen rauniokaupungista. Sen lisäksi että alueella on noin kaksi tuhatta vuotta vanhoja näyttäviä raunioita, sijaitsee siellä myös kiva ranta, jonka horisontissa siintää paitsi meri myös vuoristo. Aika kiva kombo!

Phaseliksen paras puoli on sen rauhallisuus, sillä alueelle on viitisen euron suuruinen pääsymaksu, mikä on paikallisille melko iso raha. Siitä syystä vain harva matkustaa Phaselikseen viettämään rantapäivää, joten se on mainio vastine täysinäisille julkisille rannoille.

Tietenkään alue ei oo ensisijaisesti rantapaikka, sillä erityisesti reissaajat käy siellä historiallisten raunioiden vuoksi, mutta miksipä samalla ei ottaisi iloa irti ja viettäisi aikaa myös rannalla? Ainakin maisemat puhuu sen puolesta, että tuolla voisi viihtyä pidemmänkin tovin. Meidän vierailu taisi kestää vaan tunteroisen, mutta olisin mieluusti jäänyt katselemaan maisemia vaikka koko päiväksi.

Parasta näissä kohteissa oli se, että ne taas kerran todisti, miten upeita paikkoja maailmalta löytyy kunhan ottaa ennakkoluulolasit silmiltä ja selvittää vähän kohteen mahdollisuuksia. Ihan hyvin Antalyassa vois viettää perinteisen shoppailu- ja kaupunkikiertelyloman lisäten sinne tietysti rantapäiviä, mutta aivan yhtä lailla kaupunki tarjoaa mahdollisuuden unohtumattomiin luontoelämyksiin. Vaikka tässä ei tietenkään mistään todellisesta luontoseikkailusta ollu kyse, oli nuo siistejä reissuja, jotka teki Antalyasta ainakin mulle huomattavasti houkuttelevamman matkakohteen.

Miltä näkymät näyttää, lähtisitkö niiden perässä Antalyaan?

12.5.2018 0 Kommenttia
2 Facebook Twitter Google + Pinterest

Siinä missä Kappadokian kuumailmapalloretki oli kymmenen vuoden aikaisen unelman täyttymys, oli myös patikkaretki alueella aika unohtumaton. Kappadokian luontokohteet on tunnettuja juuri todella monipuolisista kalliomuodostelmista, joihin lukuisat tulivuorenpurkaukset on jättäneet jälkensä erivärisinä maakerroksina. Se jos mikä tekee kalliosta erityisen hienot!

Osansa on kuitenkin myös kallioiden muodolla, ja Kappadokia on tunnettu juuri fairy chimney -muodostelmista eli savupiipun muotoisista hauskoista kallioista. Ja nimitys oli kyllä aivan oikea, sillä ekana niistä tulikin mieleen juuri savupiippu.

Me saatiin reissun aikana pari lyhyttä patikkaretkeä maisemissa, mikä ei tietenkään ollut tarpeeksi. Työmatkalla ei kuitenkaan oo mahdollista saada näistä juuri koskaan tarpeekseen, mutta tietääpähän palata vielä joskus ajan kanssa.

Ensimmäisen Kappadokian-päivän kunniaksi tehtiin pieni kävelyretki fairy chimney -maisemissa, eikä sitä oikein ehkä edes patikoinniksi voi kutsua, mutta käytiinpähän kävellen katselemassa maisemia. Erikoista monissa Kappadokian laaksoissa on se, että siellä sijaitsee tosi monta suippokallioon louhittua luolaa, minkä lisäksi siellä on myös tosi paljon puluja varten louhittuja pieniä pesiä.

Saavuttiin laaksoon näppärästi aikaisin, jolloin siellä ei vielä ollut ihan hirveää turistibussilaumaa. Saatiin aloittaa vierailu kaikessa rauhassa, ja vitsi ne näkymät oli upeita! Rakastan reissuissa sitä tunnetta, kun pääsee näkemään ensimmäistä kertaa kauan odotetun maiseman omin silmin, tosin vastaavasti oon joka kerta aika kauhuissani siitä, miten nopeasti niihin kauan odotettuihin huippumaisemiinkin turtuu.

Näppärin tapa liikkua laaksosta toiseen Kappadokiassa on tietysti autolla, sillä vaikka bussikiertueita on tarjolla, ei ne tietenkään tarjoa samanlaista vapautta kuin oma auto. Mun kokemusten perusteella Turkissa vaikuttaa olevan ihan ok liikenne, ja erityisesti kaupunkien ulkopuolella liikennekulttuuri on suomalaiselle aivan sopivaa.

Me ajaa hurautettiin laaksosta eteenpäin, ja tsekattiin matkan varrella muun muassa kolmen kallion eli kolmen kaunottaren muodostama näkymä, joka oli matkamuistokaupustelijoista päätellen aika suosittu kohde. Vierailtiin myös Göremen kuuluisassa ulkoilmamuseossa, mikä oli tosi upea nähtävyys. Ja uskokaa tai älkää, laskeuduin myös maanalaiseen kaupunkiin Kaymaklissa, joka oli kieltämättä aika karmiva.

Reissun varsinainen vaellus tehtiin toisena ja viimeisenä Kappadokian-päivänä, ja se reissu kohosi kyllä Kappadokian kokemusten kärkeen heti kuumailmapalloretken ja luolahotellissa majoittumisen perään. Käytiin vaeltamassa vaan pari tuntia, mutta ai että miten upeiden maisemien keskelle siinä ajassa päästiinkään!

Heti reitin alkajaisiksi bongattiin kaveriporukka, jotka olivat napanneet reitin upeimman maisemapaikan, pystyttäneet retkituolit ja käyneet eväsretkelle. Oltiin liikkeellä paria tuntia ennen auringonlaskua, enkä kyllä vois heti keksiä parempaa tapaa odotella tulevaa väriloistoa kaveriporukan kesken. Tämäkin elämys meni toisen Kappadokian-reissun to do -listalle!

Reitti oli melko helppokulkuinen eikä mitään sen suurempia nousuja tai laskuja ollut. Laskeuduttiin kuitenkin alas laaksoon, mutta se meni tosi näppärästi. Reitin varrella oli myös tosi tunnelmallinen kahvila, mistä sai tietysti muun muassa tuoretta granaattiomenamehua Turkissa kun oltiin!

Veikkaan että ei ole hirveästi väliä, mihin Kappadokian laaksoon lähtee vaeltamaan. Maisemat on joka tapauksessa tosi hienoja, ja reittejä on mukavasti vaikka kaikkia ei ookaan merkitty.

Nyt jos lähtisin lomalle Kappadokiaan, varaisin retkeen ainakin pari vaelluspäivää, sillä nuo maisemat on vaan niin uskomattoman hienoja! Erityisen mahtavalta tuntui tietty katsella noita samoja näkymiä seuraavana päivänä ilmasta käsin, jolloin laaksojen määrä ja laajuus avautui aivan uudella tavalla.

24.4.2018 0 Kommenttia
2 Facebook Twitter Google + Pinterest

Kaikki meistä tietävät Turkin olevan ihan loistava rantalomakohde tai fantastinen paikka kaupunkimatkalle, mutta aika harvalla tulis mieleen lähteä Turkkiin laskulomalle. Laskukohteesta tulee mieleen enemmänki Suomen laskettelukeskukset, Ruotsin kohteet, Alpit ja vaikka mieluummin vielä Japanikin kuin Turkki. Päästiin kuitenkin Turkin-matkalla kokemaan, että maa tarjoaa myös mahtavia laskumaisemia!

Reissun ensimmäinen kohde oli Keski-Turkissa sijaitseva Erciyes-vuori, joka kohoaa vajaaseen neljään kilometriin ja on sydäntalvena ihan oikea laskettelukohde, kunnon lumikinoksineen ja kaikkineen. Vuorella sijaitsee yksi lasketteluksekus, Erciyes Ski Resort, joka on avattu vuonna 2011, mutta vuorella on toki lasketeltu jo vuosikymmeniä ennen sitäkin.

Laskupäivä Turkissa oli kutkuttava siitäkin syystä, että se jäi mulle tämän talven ainoaksi, sillä muut laskureissut jäi tähän syssyyn tekemättä. Siispä tuohon yhteen päivään piti asennoitua sillä silmällä, että siitä on otettava kaikki ilo irti.

Erciyes-vuorella on 34 rinnettä, joten laskettavaa riittää. Oon ihan susihuono lukemaan karttaa ja erityisesti rinteiden hahmottaminen on mulle harvinaisen hankalaa. Siitä syystä olin tosi iloinen, että saatiin turkkilainen Emrah meidän oppaaksi, ja pari kuukautta lähes päivittäin lautailua opetellut kaveri tiesikin rinteiden parhaat paikat ja vuoren näyttävimmät offarit, mutta me pyörittiin tietysti muutaman helpoimman rinteen huudeilla, kun aikaa ei kuitenkaan ollut muutamaa tuntia enempää (puhumattakaan meidän taidoista, hah!).

Siinä sai kuitenkin mainion kuvan Erciyesin hiihtokeskuksen toiminnasta, ja vaikka rinteet oli osittain melko jäässä nollakelin vuoksi sekä sää paikoin tosi pilvinen, saatiin vastapainoksi ihan upeaa auringonpaistetta ja kirkasta taivasta sekä tietysti valtava tunne vapaudesta laudan liukuessa koskemattomalla lumella. Offarit ja puuteri on auenneet mulle ihan uudelle tavalla vasta pari vuotta sitten, kun pääsin Hemavanissa kokemaan todellisen offarielämyksen. Turkissa olosuhteet oli täydelliset vasta meidän laskujen jälkeisenä päivänä, mutta kyllä tuollakin pääsi kokemaan aikamoista vauhdin hurmaa.

Erciyes-vuori kohoaa 3 970 metrin korkeuteen, joten maisemat on kirkkaalla säällä todella upeat. Aina tietyn pisteen jälkeen taivas kirkastui kuin taikaiskusta, ja olikin mahtavaa päästä laskemaan ainakin rinteen yläosa selkeässä paisteessa. Jos turvallisuus mietityttää niin ei huolta, sillä Erciyesin puitteet on kansainvälisten standardien mukaiset ja esimerkiksi hissit tulee Itävallasta.

Miten sinne Turkkiin sitten pääsee laskemaan, jos haluaa? Erciyes sijoittuu näppärästi puoliväliin matkalla Kayserin lentoasemalta Kappadokiaan, joten jos suuntaat Kappadokiaan, kannattaa matkaan yhdistää myös laskuelämys Erciyesillä. Hintataso houkuttaa jäämään laskemaan, sillä päivän hissilippu vuokrakamoineen maksaa noin 25 euroa, ja kulttuurikokemuksia saa jo vuokraamossa. Edes kenkiä ei tarvi laittaa kiinni itse, sillä vuokraamon työntekijäjäbät sitoi meille kengännauhatkin laskumonoihin, mikä oli melko häkellyttävää.

Talvikauden laskut jäi tällä kertaa siis vaan muutamaan hassuun tuntiin, mutta toivottavasti ensi kausi pitäis sisällään sitäkin enemmän laskuja.

Mitä mieltä oot, voisitko lähteä laskureissulle Turkkiin?

8.4.2018 2 Kommenttia
2 Facebook Twitter Google + Pinterest

Elämän upeimmat kokemukset ovat monesti niitä, joita ei suunnittele etukäteen. Ja sitten on niitä, jotka vaativat aika paljon töitä onnistuakseen. Kuumailmapallolento Kappadokiassa oli elämys, jonka tiesin jo etukäteen nousevan mun elämän upeimpien elämysten listalle, enkä todellakaan ollut väärässä.

Kappadokian huikeat maisemat luo täydellisen esiripun kuumailmapallolennolle. Vulkaanisen maaperän eri värit ja muodot näyttäytyy aivan uudella tavalla ilmasta käsin, ja ilmassa kevyesti leijuvan korin rauhallinen kyyti tarjoaa mahdollisuuden nauttia maisemista kaikessa rauhassa. Ei oo mikään ihme, että Kappadokian kuumailmapalloretket on huikea nähtävyys ja elämysklassikko, jonka lähes kaikki Kappadokiassa vierailevat reissaajat kokevat.

Seikkailu alkaa aikaisin aamulla, sillä turvallisuussyistä kuumailmapalloretkiä järjestetään ainoastaan auringon noustessa. Yksinkertaistettuna se johtuu siitä, että silloin ilma ja maa on samanlämpöisiä, eikä yllättäviä ilmavirtauksia synny. Kuumailmapalloretkiä tarjoavat puljut noutavat osallistujat suoraan majapaikasta, joten kyydityksistä kuumailmapalloretken aloituspisteeseen ei tarvi huolehtia. Retket maksaa noin 175 euroa naamaa kohden, ja siihen kannattaa varata muutama tunti aikaa. Varsinainen kuumailmapallolento kestää noin tunnin, mutta meillä oli munkki matkassa, sillä leijailtiin ilmassa jopa tunti ja vartti, mikä on kuulemma ennätyspitkä aika. Meidän kyydistä huolehti Voyager Balloon, joka hoiti homman nappiin ja on suositusten arvoinen.

Varsinainen elämys oli täynnä jännitystä. Aamulla naamaa kammatessa oli aika vaikea tajuta mitä on edessä, sillä olin haaveillut tästä kokemuksesta lähes kymmenen vuotta. Vielä automatkalla hytistessä mietin että mihin tässä oikein mennään, mutta siinä vaiheessa kun minibussi kaartoi lähtöpaikalle, aloin minäkin pikkuhiljaa uskoa, mitä olisi edessä. Sieltä täältä kallioiden välistä alkoi nähdä hiljalleen täyttyvien kuumailmapallojen siluetteja, ja oli pakko nipistää että uskoin olevani hereillä.

Kun lopulta noustiin ulos autosta näin, että kuumailmapalloja on kaikkialla! Hiljalleen täyttyviä, osa jo ilmassa ja toiset hohtavina kuuman ilman vaikutuksesta. Kappadokian laaksojen yllä on aamuisin noin sata kuumailmapalloa, ja se näyttää upealta!

Lopulta myös meidän pallo oli täynnä ilmaa ja valmis lähtemään liikkeelle. Aurinko oli siinä vaiheessa jo melko korkealla, joten kiivettiin nopeasti korin seinustalla olevien jalansijojen avulla korin sisäpuolelle. Meillä oli tyypillinen kuumailmapallokori, jossa oli neljä neljän henkilön karsinaa, eli mukana oli kuskin lisäksi yhteensä 16 ihmistä. Kaikilla oli mukavasti tilaa, eikä matkan aikana tarvinnut ahdistella pienessä tilassa.

Kori nousi ilmaan niin hiljaa, ettei sitä oikeastaan huomannut. Ainoastaan kuuman ilman puhaltamisesta kuuluva ääni muistutti, että nyt aletaan nousta. Vähän ajan päästä alas katsoessani tajusin, että nyt ollaan jo muutamien satojen metrien korkeudessa! Vanha korkean paikan kammo kuitenkin loisti poissaolollaan koko matkan ajan, eikä tullut pilaamaan kokemusta ja hyvä niin. Keskityinkin koko matkan ajan nauttimaan maisemista ja painamaan jokaisen hetken muistiin, sillä tästä en halunnut unohtaa sekuntiakaan.

Niin me leijailtiin reilu tunti Kappadokian upeiden maisemien yläpuolella samalla, kun aurinko nousi hiljalleen horisontin yli. Noustiin parhaimmillaan noin kahteen kilometriin, mikä kieltämättä tuntui melko korkealta. Oli hurjaa seurata korkeuksista, miten hiljaa ympärillä olevat kuumailmapallot lejui höyhenenkevyesti terävien muodostelmien yläpuolella ja jotkut jopa laskeutu laakson kallioiden väliin!

Olisin suonut kuumailmapalloretken kestävän ne kaksi tuntia mitä ne kuulemma ennen valtavaa matkailijarytäystä olivat kestäneet, mutta lopulta oli pakko luoda viimeinen vilaus maisemiin ja valmistautua laskeutumaan. Alhaalla oli vaikea käsittää mitä just koettiin, mutta nyt kun elämyksestä on reilu viikko, alkaa se pikkuhiljaa tuntua todelta.

Matkailussa parasta on uusien paikkojen näkemisen lisäksi just omien haaveiden toteuttaminen, sillä fiilis kuumailmapalloretken jälkeen oli kyllä sanoinkuvaamattoman huikea. Turkin Kappadokia nousi hetkessä kauneimpien näkemieni luontokohteiden joukkoon, ja tuo kokemus kruunasi koko reissun!

Turkissa todellakin on paljon muutakin ku vaan rantaa ja rellestäjiä, vai mitä mieltä oot tästä elämyksestä?

19.3.2018 8 Kommenttia
3 Facebook Twitter Google + Pinterest
Uudemmat artikkelit