Pallontallaajat.net
Valikko
Kategoria

Viro

Tallinnasta on tullut kaupunki, johon matkustan joka kerta suurella innolla. Näin ei todellakaan oo ollut aina, sillä vielä pari vuotta sitten Viron pääkaupunki ei juuri kiinnostellut, saati inspiroinut. Nyt tilanne on täysin toinen, ja odotin tätä viikonloppua tosi kovasti jo pitkään etukäteen.

Olin varannut matkan jo marraskuussa, sillä Eckerö Linen Black Fridayn tarjoukset ei juuri laittaneet harkitsemaan, kun menopaluun sai kahdelle kahdeksalla eurolla.

Viikonlopun rakenne oli aika täydellinen kaupunkilomalle: perjantaina dinneri, lauantaina hidas aamu ja vähän aktiviteettia, välikuolema, lounas ja toinen aktiviteetti. Sen jälkeen iltapala ja aikaisin nukkumaan, koska mikään muu ei tunnu nollausviikonloppuna yhtä hyvältä. Sunnuntaina hyvä aamiainen alle ja rentoilua majapaikassa ennen kotimatkaa. Kiitos ja ens kerralla uudestaan!

Tää varsin suoraviivainen setti piti sisällään monta löytöä, joista jaan teille nyt jokaisen. En varmasti saa koskaan aikaiseksi tehdä kustakin omaa postausta, joten saat nyt kuusi Tallinna-vinkkiä yhden hinnalla!

1. Lighthouse Apartments – tyylikäs huoneisto Rotermannin reunalla

Etsin pitkään sopivaa majapaikkaa Tallinnasta, ja vaihtoehtoina oli joko yksi yö luksushotellissa tai kaksi yötä jossain muualla. Lopulta näistä kahdesta valittiin jälkimmäinen, kun kohdalle osui siistiltä näyttävä kattohuoneisto Lighthouse Aparments -huoneistohotellissa.

Valinta oli erinomainen, sillä 60 euron yöhintaan saatiin paitsi tyylikäs huoneisto myös aika hulppeat näkymät. Sää oli harmillisesti pilvinen lähes koko reissun ajan lyhyttä sinitaivasta lukuun ottamatta, enkä voinut olla haaveilematta kesäreissusta samassa majapaikassa, sinisestä taivaasta kesän lempeässä lämmössä.

Majapaikka sijaitsi erinomaisessa paikassa, Rotermannin korttelin ja vanhankaupungin välillä. Parvekkeelta ja kämpästä muutenkin avautui näkymä suoraan vanhaankaupunkiin, mikä toi aika kivan lisän jo muutenkin tyylikkääseen huoneistoon. Tänne toivottavasti tullaan uudelleenkin!

2. Parrot MiniBar – perjantaidinneri pitkän kaavan mukaan

Vasta viime vuosina oon herännyt pitkille dinnereille, ja ruokailu alkaa olla elämys ihan eri tavalla kuin aikaisemmin. Muun muassa Lyhyt oppimäärä Tallinnaa -sivuston Tuomaksen kovasti suosittelema Parrot MiniBar valikoitui lopulta tämän reissun kiinnostavimmaksi ravintolauutuudeksi, enkä oo vielä ihan varma, oliko se ihan hyvä vai hyvä.

Valittiin ravintolan maistelumenu, 13 ruokalajin Milky Way näkemättä sen tarkemmin, mitä se pitää sisällään. Tykkään maistella uusia juttuja ja pidän myös asiallisena antaa mahdollisuuksia omille inhokeille (kuten äyriäisille) paikoissa, joissa voi mennä takuuseen siitä, että ne on valmistettu hyvin. Täytyy kuitenkin tunnustaa, että ei juuri hymyilyttänyt, kun tajusin edessä olevan niin kampasimpukoita kuin mustekalaakin.

Ravintolan sisustus ja tunnelma oli ihan mahtavia, sillä nimen mukaisesti trooppinen tunnelma on läsnä tosi vahvasti. Erikoisia elementtejä on, kuten vaikkapa se että leipää ei oo lain, ja ruoat syödään joko käsin (alkupalat) tai pinseteillä (pääruoat).

Maistelumenulle tuli hintaa 60 euroa henkeä kohden, eli karkeasti jaoteltuna 4,6 euroa annokselta. Osa annoksista oli yhden tai kahden suupalan kokoisia, mutta pääruoissa riitti ihan kunnolla syömistä, vaikka ne jaettiinkin kahteen pekkaan. Ruokalajeja oli tiukasti luvatut 13, eikä esimerkiksi keittiöstä paljon tervehditty, mikä on ollut tilanne ehkä kaikkien aiemmin kokemieni maistelumenujen kohdalla.

Ihan kaikki maut tai annokset ei menneet nappiin, mutta erinomaisia osumia oli ehdottomasti useita. Osittain vähän harmittaa, etten valkannutkaan vegemenua, sillä se kuulosti tosi hyvältä. Takaisin onneksi aina pääsee, ja pitää ehkä tullakin, sillä palvelu, hinta-laatusuhde, sijainti ja miljöö oli oikein mainioita, ja kolmen tunnin dinnerin jälkeen poistuttiin ravintolasta aivan kylläisinä.

3. Viron merenkulkumuseo – hulppea miljöö ja kiinnostava näyttely

Paksun Margareetan tykkitorniin rakennettu Viron merenkulkumuseo oli meidän lauantaiaamun eka kohde. Piipahdin täällä viime syksynä museon ollessa vielä rakennusvaiheessa, ja vierailu vakuutti palaamaan takaisin heti, kun se oli mahdollista.

Ja kannatti kyllä, vaikka en oo mikään merenkulkumaailman erityinen fani, oli museo kiinnostava kokemus. Miljöö ja rakennus itsessään on tietysti aika erityislaatuisia, minkä lisäksi näyttelyt on toteutettu tosi taidokkaasti. Museon kruunujalokivi on tallinnalaiselta rakennustyömaalta joitakin vuosia sitten löytyneen 700 vuotta vanhan hansalaivan hylky, jonka ympärille museo on rakennettu.

Sijainti historiallisesti ja tallinnalaisittain keskeisessä tykkitornista tuo vierailuun oman merkityksensä, ja näyttelyssä saa aika hyvän käsityksen siitä, miten merkittävä satamakaupunki Tallinna onkaan jo historiassa ollut.

Parituntinen vilahti museossa aika nopeasti, ja kruunautui hulppeisiin maisemiin, jotka avautui museon kattoterassilta. Sinnekin tekis mieli palata kesällä, kun maisemat on paremmat, mutta kyllä näkymä sykähdytti myös nyt.

4. Lore Bistroo – herkkuja entisellä sukellusvenetelakalla

Lauantain lounaspaikkaa ei tarvinnut miettiä oikeastaan ollenkaan, sillä syksyn työmatkalla olin ihastunut Noblessnerissä sijaitsevan Lore Bistroon cashew-pyöryköihin niin kovasti, että niitä piti saada jälleen! Vuoden 2019 syksyllä avattu ravintola on supertrendikäs bistro, jossa on lyhyt menu ja kiva tunnelma.

Mun ei tarvinnut miettiä hetkeäkään mitä tilaisin, sillä ravintolan leipä ja listan ainoa lämmin vegeannos hurmasi mut jo edelliskerralla. Karim taas mietti useamman tovin, ja päätyi lopulta valitsemaan alkupalasta ja lisäkkeestä koostuneen kokonaisuuden.

Ruuat oli yhtä hyviä kuin viime kerrallakin, ja söisin Loressa aivan mielelläni samaa vielä uudemmankin kerran. Mitäpä sitä suosikkiannosta vaihtamaan? Loreen kannattaa tehdä pöytävaraus, sillä paikka on melko suosittu.

5. Keksintötehdas Proto – hupia kaikenikäisille

Kun syksyllä kävin ensimmäistä kertaa Noblessneriin avatussa keksintötehdas Protossa, olin aivan myyty. VR-laseihin pohjautuvat elämykset oli superhauskoja ja mukavan aktiivisia, eikä vierailussa ollut oikeastaan mitään muuta kuin hehkutettavaa.

Nyt kun kävin siellä toista kertaa toimittajaroolin sijaan ihan tavavallisena kävijänä, oli kokemus luonnollisesti hieman erilainen. Yritettiin kikkailla vierailuaika niin, että se sijoittuisi lauantain viimeisille tunneille, jotta vältyttäisiin pahimmalta ryysikseltä. Se oli ihan hyvä valinta, mutta silti jouduttiin jonottaan käytännössä kaikkiin laitteisiin hetken aikaa.

Itse elämykset oli edelleen ihan superhauskoja, mutta VR-lasien toimivuudessa oli aika isoja ongelmia. Siinä missä kaikki laitteet oli toimittajia varten olleet aivan mintissä, oli nyt kävijöiden jäljiltä noin joka kolmannessa aina jotain, minkä vuoksi elämyksestä ei joko saanut kaikkea tai yhtään mitään irti. Melkein kaikkia päästiin kuitenkin testaamaan, eikä vierailun aikana tarvinnut tuottaa paha mieli kuin ehkä kahdelle etuilua yrittäneelle pikkutytölle.

Proton kahvila oli yhtä vaikuttava kuin aiemminkin, ja vaikka tälläkin kertaa herkut jäi maistamatta, uskallan silti suositella paikkaa – jos ei muuten, niin ainakin miljöön vuoksi. Peruskävijänä Proto lienee parhaimmillaan lomakausien ulkopuolella arkena, kun pahimmat matkailijamäärät ei täytä paikkaa.

6. Hotel Palace – hotelliaamiainen huoneistovalikoimaa täydentämään

Vaikka majoituttiinkin huoneistossa, ei haluttu jäädä paitsi hotelliaamiaiselta. Suunnattiin vanhankaupungin toisella reunalla sijaitsevaan hotelli Palaceen, jonka aamiainen oli tosi monipuolinen.

Omaan makuun miellytti erityisesti hedelmät, hyvä raejuusto, virolainen tumma leipä, juustovalikoima, lätyt ja kotitekoisen oloinen mansikkahillo. Mieleen jäi myös bbq ribsit, joita en muista juurikaan nähneeni hotelliaamiaisella ja sai mieleen ainakin erään Nooran, joka ehkä olis näistä arvostanut.

Aamiaistilan miljöö oli tosi rauhallinen, ja paikalla ei tuntunut olevan ketään muita kuin suomalaisia. Aamiainen maksoi 18 euroa ja oli mun mielestä ihan hintansa väärti. Perusjutut, kuten leipä ja puuro, ei olleet ihan niin hyviä kuin olisin toivonut, mutta toisaalta valikoiman laajuus ja erikoisuudet kompensoi. Joka tapauksessa saatiin aamiaiselta hyvä mieli ja mahat täyteen kotimatkaa varten.

Mulla on vielä monta Tallinnan-reissua suunnitteilla tälle vuodelle, ja monta paikkaa, joissa haluan ehdottomasti käydä. Tulevana keväänä ja kesällä saatte siis varmasti lisää Tallinna-tärppejä!

Oliko tässä vanhoja tuttuja vai onnistuitko bongaamaan listalle myös uusia juttuja?

Osa kuvista on otettu aiemmilla vierailukerroilla.

20.2.2020 0 Kommenttia
0 Facebook Twitter Google + Pinterest

Piipahdin joulukuun alussa Tallinnassa päiväretkellä, ja nyt viimein kerron reissusta teillekin – harmillisesti blogi laahaa aivan armottomasti, mutta sillä mennään, mitä on. Katotaan, jos päästään jossain vaiheessa vielä marraskuun Tallinnan-reissujen vinkkeihin!

Kun herää aikaisin, ehtii vaikka minne. Tuon toteemilauseen lisäksi joskus pitää noudattaa myös muita aforismeja.  Matkan aikana mulla oli myös ajatus, että kun juoksee paikasta toiseen, ehtii kokea päivässä monen päivän edestä paikkoja. Vanhaa kunnon suorittamista siis, mutta nyt pakon eli työn sanelemana.

Tämä Tallinnan-päiväretki ei siis todellakaan ollut loma, ja sen vuoksi suhtautuminen oli sen mukaista: nyt mentiin ja täysiä!

Buukkasin reissun Eckerön Black Friday -tarjouksista, ja päiväristeily maksoi kokonaiset kolme euroa. Sepä ei ollut juuri mitään, joten totesin, että lisätäänpä mukaan vielä lounget. 20 euroa suunta on melko edullinen hinta siitä ilosta, että aamun saa tehdä töitä kaikessa rauhassa, ja samaan syssyyn saa vielä aamupalan. Kelpasi, kiitos! Otin saman tien molempiin suuntiin, olihan kyseessä työmatka ja hommia oli tehtävä niin mennessä kuin tullessakin.

Joulukuun toinen päivä oli aika mainio ajankohta päästä tunnelmoimaan myös vanhankaupungin joulutoria. Toki mihinkään ylenpalttiseen fiilistelyyn ei todellakaan jäänyt aikaa, mutta pyyhälsin joulutorin ohi pariinkin otteeseen, ja sain samalla nauttia niistä tunnelmista.

Mulla oli päivälle kolme kaupunginosaa listalla: vanhakaupunki, Telliskivi ja Noblessner. Tavoitetta ei ainakaan helpottanut se, että useimmat kohteista piti myös kuvata, joten mun oli saatava homma pakettiin jo ennen auringonlaskua, joka odotti neljän maissa. Dedis oli siis tiukka, mutta päätin selvitä.

Aloitin reissun luonnollisesti vanhastakaupungista, ja olin aivan todella iloinen huomatessani, että monta päivää taivaalla leijuneet pilvet viimein väistyivät ja sainkin nauttia auringosta! Painelin satamasta hyvillä fiiliksillä kohti vanhaakaupunkia jo syksyn aikana tutuksi tullutta reittiä, ja astuin hetkeä myöhemmin porteista sisään Paksun Margareetan eteen.

Viron merimuseo oli avattu edellisellä viikolla, ja oli ollu juuri avausviikonlopun kunniaksi 36 tuntia yhtä soittoa auki. Koska oli maanantai, museo oli juuri sulkenut ovensa, joten en vielä päässyt tsekkaamaan, miten upeaa jälkeä kunnostustöissä oli saatu aikaan. Fiilistelin museota vain ulkopuolelta, ja otin pari askelta kadun toiselle puolelle ja astuin sisään viiden tähden The Three Sisters -luksushotelliin.

Mun oli määrä käydä kuvaamassa hotelli, enkä ollut ilmoittanut tulostanu etukäteen. Henkilökunta oli onneksi superystävällistä, ja kierrättivät mua hotellin huoneissa. Ihan mahtavaa! Tää on ehdottomasti paikka, joka pitää vielä joskus testata.

Vanhankaupungin listalla oli vielä muutama paikka, mutta seuraavana oli kuitenkin luvassa kahvitauko. Istahdin juuri avattuun Tassikoogid-kahvilaan, joka oli supersuloinen herkkukahvila. Tiskillä myytiin macaronseja, kakkutikkareita ja kuppikakkuja, ja pastellivärisissä astioissa seikkaili pikkulintuja. Mun lisäksi kahvilassa oli kaksi muuta suomalaista, mutta virolaiset asiakkaat näyttivät käyvän vaan tekemässä tilaukset kassalla.

Seuraavaksi suuntasin shoppailemaan Raatihuoneentorin läpi sen vieressä sijaitsevaan Woolishin liikkeeseen, jossa myydään paitsi merkin omia Virossa valmistettuja villatuotteita myös muuta virolaista designia. Löysin pari joululahjaa, ja astelin liikkeestä ulos tyytyväisenä myhäillen, ainakin siihen saakka kunnes tajusin, että listan lounaspaikka olis luvassa seuraavana. Justhan mää söin..

Koska hommat oli hoidettava, suuntasin sisälle Pegasus-ravintolaan ja pyysin pöydän yhdelle. Vaikka nälkä ei varsinaisesti kurninut maharepussa, lounasannos oli maittava ja leipäkin ihanaa, palvelusta puhumattakaan. Ravintolakokemus oli tosi hyvä, ja tätä ei voi muuta kuin suositella!

Seuraavana poistuin vanhastakaupungista ja painelin kohti Telliskiveä. Välimatka oli jalkaisin vaan noin kymmenen minuuttia, joten siinä ei kauaa tarvinnut miettiä, turvautuako julkisiin vai ei. Ensimmäinen kohde oli Balti Jaama Turg, joka oli tullut jo aika monella reissulla tutuksi, mutta nyt siellä odotti erityisesti Muhu Pagaridin leipomokoju.

Kauppahallista seuraavana listassa oli niin ikään kansainvälistä ja virolaista designia myyvä Tali, joka tietysti toi kotoisia fiiliksiä, asutaanhan me Helsingissäkin aivan Talin kaupunginosan vieressä. Talin myymälä oli täynnä vaatteita, asusteita ja kodin tavaraa, ja mun piti harrastaa suurta itsehillintää, etten napannut sieltä mukaani kultakoristeltuja lintulautasia, jotka olis olleet just sopivia tähän hetkeen. Suosittelen piipahtamaan!

Sen jälkeen suuntasin syvemmälle Telliskiveen, ja piipahdin F-Hoonessa, mutta tällä kertaa en kyllä alkanut enää syödä mitään. Haaveilin vierailusta Fotografiskassa, mutta se sais odottaa seuraavaan kertaan.

Viimeisenä kohteena oli edessä vielä Noblessner, jonne piti ehtiä ennen auringonlaskua, jotta kuvista tulisi yhtään mitään. Puolisen tuntia reipasta kävelyä, koska julksisista ei ollut mitään apua, ja olin perillä. Suuntasin ensimmäisenä japanilaiseen Kampai-ravintolaan, jossa oli onneksi aika rauhallista.

Sen jälkeen tepastelin aukion halki Staapli 3 -taidegalleriaan, joka oli kyllä elämys. Samassa tilassa toimii galleria ja kahvila, ja virolaistaiteilijoiden töitä katsellessa olis saanu kulumaan hyvänkin tovin. Kolmantena kiinnostavana kohteena mulla oli kaupunginosassa vielä listalla fine dining -ravintola 180, mutta sinne ei ollut mitään asiaa ilman varausta varsinkaan, kun paikka oli maanantai-iltapäivänä suljettu. Se siitä, ajattelin, ja suuntasin Shishin joulukoristeoutletiin.

Ehdin vielä päivänvalon viimeisten säteiden valaistessa ottaa ekat askeleet kohti vanhaakaupunkia, missä kävin nopeasti moikkaamassa kaikella epätodennäköisyydellä lomailemassa olleita sukulaisia (terkut vaan Tytti, Tiina ja Anki!) ennen kotimatkaa.

Kuljin päivän aikana kaikki siirtymät jalkaisin, ja se reilut 20 000 askelta tuntui kieltämättä aika raskaasti siinä vaiheessa, kun konkoiliin takaisin Eckerön Finlandiaan. Kaikki kiitos loungelle, se tiesi paikkansa erityisesti tuolla matkalla.

Vaikka tämä reissu todisti että yhden kahdeksan tunnin aikana ehtii vaikka mitä ja siihen vielä vähän päälle, voisin jatkossa ottaa nuo päiväretket vähän rauhallisemmin. Sen sijaan tästä kannattaa painaa paikat mieleen, ja lisäinfot löytyy meidän tiimin tekemästä, tammikuussa julkaistusta Rantapallo-lehdestä, jota varten tuo jäätävä kuvausretkikin tehtiin.

9.2.2020 0 Kommenttia
4 Facebook Twitter Google + Pinterest

En aikonut tehdä enää yhtään ulkomaanmatkaa Lontoon-seikkailujen jälkeen tänä vuonna, mutta niin vain kävi, että tein. En mitään isoa, mutta kansainväliseksi reissuksi laskettavissa kuitenkin. Piipahdin siis päivän Tallinnassa, sillä edellisestä reissusta oli kuitenkin kulunut jo kuukausia, ja syykin oli ehkä paras mahdollinen: nähdä kavereita.

Kaupungissa nimittäin odottivat (tai oikeammin minä odotin, kun mun laiva oli perillä ennen muita) Sanna ja Maria sekä Sannan mies Pekka. Huvittavaa oli se, ettei olla ehditty nähdä Sannan kanssa koko syksynä vaikka asutaankin vaan muutaman kilometrin päässä toisistamme, joten oli melko surkuhupaisaa matkustaa naapurimaahan treffeille. Mariaa taas en ollu nähny lähes pariin vuoteen naisen seikkailtua maailman äärissä, joten oli vähintään asiallista suunnata Suomenlahden yli treffejä varten!

Tallinnassa ohjelma oli aika rento, eikä siinä päivä Tallinnassa -risteilyn aikaikkunassa mahdottomia kerkeäkään. Kävin ennen mimmien tapaamista ratsaamassa Kaubamajan luonnonkosmetiikkaosaston (aina ykkönen1!) ja saman puljun ruokakauppapuolen karkkiosaston tuliaisten toivossa. Menestyksekkään ostoshuumailun jälkeen suuntasin odottelemaan päivän seuralaisiani.

Lopulta oli luvassa niin iloinen jälleennäkeminen, ettei paremmasta väliä.

Sitä seurasi joulutorifiilistelyt vanhassakaupungissa, ja Tallinna laittoi kyllä parastaan. Oon käyny Tallinnan joulutorilla kerran aikaisemmin mutta silloinkin tammikuussa, kun pari vuotta sitten aloitettiin vuosi lähtemällä reissuun ensimmäisen päivän kunniaksi. Nyt oli siis korkea aika käydä tsekkaamassa joulutori ihan joulua odotellessa, ja kannatti, sillä tunnelmaa riitti.

Tallinna oli kyllä muutenkin niin ihana ja taas kerran mietin, miksi kaupungissa ei tuu käytyä nykyistä useammin, vaikka se on tuossa aivan vieressä. Tänä vuonna tajusin onneksi käydä etelänaapurissa kahdesti, mutta useamminkin soisi, kun matkustaminen on niin helppoa.

Joulutorihumuun oli helppo unohtua. Raatihuoneentori oli täynnä jengiä, mutta myös kojuja, valoja ja koristeita. Glögiä sai vaikka miten monesta kojusta ja samalla olis voinu ostaa tuliaiseksi karseimmat joulukoristeet ja kitcheimmät matkamuistot. Ne jäi hankkimatta, kun jatkettiin matkaa vauhdikkaasti karusellinkin ohi kohti Tallinnan vanhankaupungin muita katuja. Perinteiset oven vieressä seisomiskuvat jäi tälläkin kertaa ottamatta, mutta muuten klassikot, kuten Toompean kukkula, kutsuivat.

Kiertelyn jälkeen alkoi olla pöytävarauksen aika, ja otettiin suunnaksi Rataskaevulla sijaitseva, jo legendaariset mittasuhteet saavuttanut Vegan Restoran V, missä en ollut käynyt koskaan aikaisemmin, eli olihan jo korkea aika!

Ravintola oli melko pieni ja pöytä ahdas, mutta hyvin mahduttiin. Mulla taisi olla aikamoinen nälkä, sillä tilasin lopulta kolme ruokalajia: mimmien kanssa yhdessä alkuruokalautasen, pääruoaksi kvinoapihvin bataattimuusilla ja jälkkäriksi vielä raakakakun ja teetä. Loppusumma taisi kivuta 25 euron tienoille, ja maha oli niin täynnä että nappikin meinasi irrota.

Ruoka oli tosi hyvää! Mää rakastan just tuon tyyppistä ruokaa, ja vastaavissa ravintoloissa pitäisi käydä useamminkin, mutta erityisesti Suomessa välillä sylettää maksaa jäätäviä hintoja, joten nää valinnat on erityisen jees reissussa. Tällä ravintolavierailukerralla pääasiassa ei kuitenkaan ollut ruoka vaan seura, ja olisin viihtynyt mimmien kanssa saman pöydän äärellä varmasti vielä toisetkin kolme tuntia, ellei olis tullut yhtäkkinen kiire takaisin satamaan.

Klassinen Tallinnan-päiväretki oli siis summattavissa aika nopeasti: pari täsmäiskua Kaubamajaan, kierros vanhassakaupungissa ja ravintolavierailu. Reilussa kuudessa tunnissa olis varmasti ehtinyt enemmänkin, mutta tällä kertaa nämä riitti. Ja jääpähän jotain seuraavalle kerralle.

Kiitti tytöt! <3

18.12.2018 0 Kommenttia
2 Facebook Twitter Google + Pinterest

Yhteistyössä Pomar

Vuonna 2018 on vaikea kiistää tosiasioita ja väittää, että niillä ihmisillä, jotka valmistavat halpamaiden hikipajoissa kulutustuotteita meille länsimaalaisille kuluttajille, ei olisi väliä. On entistä vaikeampaa uskotella itselleenkään, ettei ole tietoinen halpatyövoiman ongelmista. Pään pensaaseen työntäminen ei oikein onnistu enää aikana, jolloin tarjolla on järkevän hintaisia eettisiä vaihtoehtoja, jotka haastaa halpatuotannon niin ulkonäön kuin kestävyydenkin puolesta.

Eettisestä ja kestävästä kuluttamisesta puhuessaan on helppo sortua jeesusteluun, mutta se ei oo todellakaan mun tarkoitus. Jokainen tekee omat valintansa ja ostopäätöksensä omien arvojensa ja toiveidensa mukaisesti, eikä se oikeastaan ole kenenkään muun asia, mitä puljua itse kukanenkin tukee ja mihin rahansa kuluttaa.

Mulla on ollut tavoitteena jo tosi pitkään ottaa pieniä askeleita entistä kestävämmän, reilumman ja eettisemmän kuluttamisen suuntaan. Nyt kun asia on pyörinyt mielessä vuosikausia, alkaa tuntua että oon ehkä löytänyt sen tavan, miten omalta osaltani pystyn tekemään sen mitä pystyn. Mun kohdallani se tarkoittaa fiksun valinnan tekemistä silloin kun se on mahdollista, valmiutta maksaa tuotteista ehkä inasen verran enemmän, mutta pääasia on kuitenkin pitää järki mukana ja olla vaikeuttamatta arkea turhan paljoa, jotta pienetkin teot ja tavat pysyisivät elämässä aina.

Yksi helpoimmista päätöksistä on ollut yrittää keskittyä kengissä pääosin eettisesti tuotettuihin tuotteisiin. Toki esimerkiksi sopivien ja kaiken lisäksi eettisten juoksukenkien hankkiminen on paikoin hieman haastavaa, mutta arki- ja juhlakenkiä löytyy jo aika tosi hyvin niin, ettei niiden valmistuksessa oli revitty kate-euroja lapsi- tai edes halpatyövoiman ansioilla.

Kotimainen Pomar on ollut vuosia suunnannäyttäjä eettisten kenkien tuotannossa, ja siinä missä yhä useampi kenkätehdas sulkee ovensa ja muuttaa Euroopan ulkopuolelle, valmistaa Pomarkusta lähtöisin oleva kenkämerkki edelleen jalkineensa Euroopan rajojen sisäpuolella. Kotimaan sijaan yrityksellä on kenkätehdas Viron Pärnussa. Vaikka Viron palkkataso on huomattavasti Suomen palkkatasoa alhaisempi, onnistuu kenkien tekeminen paikallisittain ok-palkoilla ja työntekijöiden inhimillisillä oloilla ilman, että kengät maksaisi mansikoita.

Sain kutsun vierailla Pomarin kenkätehtaalla Pärnussa ja olin tosi mielissäni päästessäni omin silmin todistamaan, millaisissa oloissa kenkiä valmistetaan Virossa vuonna 2018. Piipahdinkin syksyn ensimmäisinä hetkinä Viron kesäpääkaupungissa. En ollut käynyt koskaan aikaisemmin kenkätehtaalla, joten oli tosi kutkuttavaa päästä tutustumaan kenkien valmistusprosessiin ja nähdä ne lukuisat työvaiheet.

Edettiin tehtaalla toimitusjohtaja Jarno Fonsénin kanssa järjestelmällisesti kengän valmistusprosessi alusta loppuun. Ensin seurattiin leikkaajien työtä ja nähtiin, kuinka Euroopan sisältä hankittu nahka leikataan millintarkasti niin, että mahdollisimman vähän menisi hukkaan. Sitten edettiin vaihe vaiheelta ympäri tehdasta: seurattiin tikkaajien työtä, nähtiin miten gore tex -kalvo lisätään kankaaseen, pohjan liimaamista, kengän muotoilua lestin avulla… Työvaiheita oli tosi monta, ja kullakin työpisteellä työskenteli vähintään yksi henkilö. Tehtäviä yritettiin kuulemma aina aika ajoin kiertää tyypiltä toiselle, mutta työntekijät halusivat mieluummin pysytellä samalla paikalla vuodesta toiseen. Tosin niinhän se menee.

Oli ilahduttavaa todeta omin silmin, että työolot virolaisella kenkätehtaalla oli hyvät, työntekijät suhtautui johtoon ystävällisen kunnioittavasti ja näytti voivan hyvin. Se on mahtavaa, sillä tilanne ei varmasti ole näin hyvä valtaosalla maailman kenkätehtaista.

Pomarin Pärnun kenkätehtaalla keskimääräinen palkka on noin 800 euroa kuukaudessa. Se tuntuu suomalaisena melko pieneltä summalta, mutta tässä kannattaa huomioida se, että esimerkiksi vuonna 2017 keskipalkka Virossa oli 1 153 euroa. Kenkätehtaan työntekijä tienaa siis piirun verran alle keskipalkan. Se on joka tapauksessa enemmän, kuin niissä maissa missä kengät tavallisesti valmistetaan.

Oli jotenkin niin siistiä käydä tehtaalla ja nähdä ihmisten olot, tavata ne tyypit jotka ylläpitää suomalaista kenkäbrändiä ja valmistaa ja suunnittelee ne kengät, millä me kuljetaan ympäri maailmaa. Ihan hullu ajatus! Hienointa oli kuitenkin nähdä se, miten vielä vuonna 2018 kenkiä tehdään eettisesti niin, että työntekijöillä on inhimilliset olot ja heille maksetaan ihan kunnon palkka.

Kenkätehdasvierailu oli silmiä avaava kokemus, joka valoi ehkä vähän uskoa siitä, että vielä on olemassa suuriakin yrityksiä, jotka on valmiita panostamaan siihen, että tuotanto pysyy Euroopassa. Pomarin tarinasta ja kengistä voi lukea lisää yrityksen verkkosivuilta.

27.9.2018 1 Kommentti
4 Facebook Twitter Google + Pinterest
Uudemmat artikkelit