Pallontallaajat.net
Valikko

Thaimaan-reissut herättää monenlaisia mielikuvia, joista yleisin on takuulla kuva vitivalkoisesta hiekasta, turkoosista merivedestä ja vehreistä palmuista. Samat palmunhuuruiset lasit silmillä minäkin suuntasin Thaimaahan ensimmäistä kertaa pari vuotta sitten, ja olin hieman hämmentynyt, kun lomakohteet ei olleetkaan kuin mun unelmissa. Siellä täällä oli roskia, rannat ei olleetkaan niin puhtoiset ja kauniit, minkä lisäksi majoituksen taso ei myöskään aivan vakuuttanut.

Tajusin, että mun haaveilema ajatus autenttisesta mutta hyvätasoisesta Thaimaa-elämyksestä ei oo niin vaan saavutettavissa, ja oli valittava joko matkailijoiden kansoittama lomakeskus tai pieni paikallisten suosima kohde, missä joutuu heittämään hyvästit posliinipytylle ja huoneessa toimivalle wifille.  Totesin siinä vaiheessa, että oli aika naiivia odottaa saavansa kaikkea varsinkaan, kun oli budjettireissulla.

Todettuani olleeni väärässä voin jälleen todeta olleeni väärässä, sillä edellinen Thaimaan-seikkailu todisti, että maasta on yhä mahdollista löytää täydellinen paratiisiranta ja hyvä infrastuktuuri, tosin ihan kympin budjetilla se ei onnistu.

Thaimaan paras rantaparatiisi löytyy Khanomista

Okei, tuo on aika paljon sanottu varsinkin kahden vaivaisen Thaimaan-matkan kokemuksella, mutta uskallan väittää, että Khanom lukeutuu tällä hetkellä parhaisiin paikkoihin Thaimaassa. Matkailijoita on vielä suhteellisen vähän, mutta puitteet alkavat olla kohdillaan ja vain odottavat sitä, milloin suuri maailma löytää Khanomin. Näillä nurkilla pääsee toden teolla nauttimaan siitä klassisesta Thaimaan unelmakombosta, minkä lisäksi kaikki ympärillä on myös kuosissa: on sopivassa suhteessa aitoa paikallista elämää sekä matkailijoiden kaipaamia palveluja.

Khanom on vasta nousemassa matkailijoiden tietoisuuteen, mistä syystä kaikki palvelut ei tietenkään oo samalla tasolla kuin massakohteissa, mutta esimerkiksi hyviä paikallisravintoloita ja tasokkaita hotelleja alueelta löytyy jo. Valtaosa ravintoloista on pieniä, mereneläviin erikoistuneita thaimaalaispaikkoja, missä mahan saa täyteen vitosella ja parhaassa tapauksessa ruokaillessa voi katsella vieressä avautuvaa merimaisemaa.

Hotellien puolesta mulla on suositeltavana kaksi paikkaa: suomalaisomisteinen Aava Resort, joka on voittanut kaikki mahdolliset Aasian hotellipalkinnot (hinta noin sata euroa yöltä, mutta vastineeksi saa viisi tähteä) sekä Baan Thong Ching -bungalow-lomakeskus, joka on todellinen rauhan tyyssija (hinta noin 60 euroa yöltä, hieman Aavaa vaatimattomammat puitteet). Aavassa en kuitenkaan oo vielä käynyt, mutta sen perusteella mitä oon jutellut omistajien kanssa ja oon lukenut paikasta, uskaltaisin suositella sitä luksuslomaa kaipaaville matkailijoille.

Meidän majapaikka Baan Thong Ching oli ranskalaisen Maxin ja hänen thaimaalaisen vaimonsa omistama lomakylä, missä päästiin yöpymään tunnelmallisissa bungaloweissa. Toimiva ilmastointi, iso terassi ja pyöreistä ikkunoista avautuva merimaisema tekivät bungalowista ihan mahtavan. Polku mökeiltä päärakennukseen kulki palmujen alla, ja reitin varrella oli niin keinuja, riippumattoja kuin loikoiluun täydellisesti sopivia katoksiakin. Vieressä avautui koko reitin mitalta merimaisema. Siinä ei paljon muuta kaivannut.

Parasta paikassa oli tietysti ranta. Se oli julkinen, mutta käytännössä siellä ei näkynyt muita kuin hotellin asiakkaita. Koska  kuumin matkailusesonki ei ole juuri nyt käynnissä Thaimaassa, oli ranta ja hotellikin melko tyhjiä. Kun saavuttiin, oltiin hotellin ainoat vieraat, eikä siellä muutaman päivän aikana näkynyt kovin montaa muuta seuruetta. Se tarkoitti täydellistä rauhaa ja rantaa, missä sai käyskennellä käytännössä yksin.

Itse ranta oli reilun kilometrin mittainen hienohiekkainen ranta, vesi kirkasta ja edustalla kohosi Koh Samuin saari. Tuntui hullulta olla niin lähellä supersuosittua lomasaarta, kun ympärillä vallitsi täydellinen rauha, ja taustalla kuului vaan aaltojen pärske. Aika monta kertaa noiden päivien aikana mietin, että nyt ollaan aika täydellisessä lomaparatiisissa, vaikka en lomalla ollutkaan.

Miten Khanomiin pääsee?

Khanom sijaitsee Manner-Thaimaassa Nakhon Si Thammaratin provinssissa Bangkokin eteläpuolella. Matka sinne on pitkä mutta takuulla kaiken vaivan arvoinen. Me matkustettiin mennessä Bangkokin kautta ja vietettin kaupungissa ensin pari päivää, mutta paluumatkalla suunnattiin kotiin mahdollisimman suorinta reittiä. Siihen meni reilut 22 tuntia.

Paras tapa matkustaa Khanomiin on lentää joko Surat Thanin tai Nakhon Si Thammaratin lentokentälle. Molemmista jää matkaa Khanomin rannoille noin sata kilometriä, mikä tarkoittaa noin kahta tuntia autossa. Yhteyksiä on Bangkokista melko hyvin, joten mitenkään kovin vaivalloista matkustaminen ei ainakaan mun mielestä ole.

Tiet perillä Khanomissa on melko hyväkuntoisia, mutta monille rannoille ja esimerkiksi Baan Thong Chingin lomakeskukseen kulki pieni ja kuoppainen, aika lailla pottupeltoa muistuttava tie. Julkista liikennettä ei käytännössä ole, eli lomailija on taksien, lava-autojen ja skoottereiden varassa. Toisaalta kun paratiisirannalta saa kaiken tarvittavan, ei matkan aikana välttämättä tarvi huolehtia liikkumisesta juurikaan.

Khanomissa kaikki Thaimaan-odotukset palkittiin

Ensimmäisen reissun pienen pettymyksen jälkeen tuntuu hullulta olla tässä hehkuttamassa Thaimaan hienoutta, mutta niin se kelkka vaan kääntyi. Aloin suunnitella lomaa Khanomissa aika nopeasti sinne päästyäni, ja jos nyt pitäisi matkustaa Thaimaassa jonnekin juuri rannan ja palmujen perässä, en miettis kahta kertaa vaan buukkaisin heti lennot Etelä-Thaimaahan saakka.

Sain taas muistutuksen siitä, että Thaimaassa lomailu vaatii omien matkailurutiinien radikaalia muuttamista. Koska haluan nähdä ja kokea matkoilla mahdollisimman paljon, paikalleen jämähtäminen tuntuu suoraan sanottuna väärältä. Mulle matkat harvoin on puhtaasti rentoutumista, ja siinä jos missä on todella paljon opeteltavaa. Näissä palmumaisemissa voisin kuitenkin opetella sitä aivan mielelläni, ja uskoisin jaksavani pysytellä paikoillani ainakin kaksi päivää rannalla fiilistellen varsinkin, jos tarjolla olisi lentopalloverkkoa ja kajakkia, kuten Baan Thong Chingissä oli.

Rantojen lisäksi Khanomissa on toki paljon muutakin, ja jos suuntaisin noille nurkille lomalle, olis reissuun pakko lisätä esimerkiksi seikkailu viidakossa ja vesiputouksella sekä esimerkiksi veneretki, jonka tarkoitus olisi bongata vaaleanpunaisia delfiinejä (joita muuten nähtiin, mutta en ehtinyt saada kuvaa!). Tekemistäkin onneksi riittäis!

Tiedän että Thaimaassa on hurjasti muitakin rantaparatiiseja, jotka vaan odottavat löytymistään, tai ehkä säilyvät mieluusti suurten massojen ulottumattomissa. Mulle Khanom edusti sitä kaikkein parasta, mutta taas on hyvä muistaa että en tosissaan oo käynyt maassa kuin kerran ennen tätä.

Siitä syystä kutkuttaisikin kuulla, mikä on sun mielestä Thaimaan paras rantaparatiisi, mihin kannattaisi lähteä lomalle? Kaikki vinkit otetaan avosylin vastaan, sillä mulla on kutkuttava tunne siitä, että tää tuskin jäi viimeiseksi Thaimaan-seikkailuksi.

Kuva minusta nauttimassa rantaelämästä: Tine/A World of Backpacking.

6.9.2018 4 Kommenttia
2 Facebook Twitter Google + Pinterest

Ensimmäiset hetket hektisessä Bangkokissa toi hetkessä mieleen parin vuoden takaiset elämäni ensimmäiset hetket Thaimaassa. Kuuma ja kostea ilma sai vaatteet liimautumaan kiinni ihoon, liikenteen valtava meteli, katuruokakojuista kantautuvat tuoksut ja paikallisten ystävälliset hymyt sai pään sekaisin silloin, mutta toisella kerralla hämmennysvaaraa ei enää ollut, kun tiesi mitä odottaa.

Aasian suurkaupungit on mulle tuntemattomia, sillä oon toistaiseksi käynyt Bangkokin lisäksi vaan Singaporessa, mikä osaltaan voi olla syynä sille, miksi kaupungit menee mun päässä aika ajoin keskenään sekaisin. Nyt kuitenkin oltiin selvästi Bangkokissa, ja reilun kymmentuntisen lentomatkan, yli tunnin mittaisen taksissa istumisen ja viiden tunnin välikuoleman jälkeen olin jokseenkin tolpillani ja valmis ottamaan vastaan sen, mitä Bangkokilla oli tarjottavanaan. Vajaan parin päivän aikana kaupunki tarjosi yllättävän paljon.

Kuten työmatkoilla on tapana, tälläkin reissulla päivät on tiukasti aikataulutettu, mutta aina ruokailujen ympärille. Ensimmäiset kosketukset thaimaalaisen keittiön antimiin saatiin uppoutumalla katuruokaan. Ekalla Thaimaan-reissulla paikallinen ruoka ei juurikaan sykähdyttänyt, joten oli kiinnostavaa nähdä miten käy työmatkalla, missä käytöstavat menevät omien mieltymysten edelle. Aloitettiin illan (ruoka)seikkailut suuntaamalla kaupunkia halkovalle Chao Phraya -joelle. Kapeiden katujen ja monien mutkien jälkeen päädyttiin lopulta River View -hostellin ylimmisä kerroksissa sijaitsevaan River Vibe -kattobaariin, mihin meidän oli määrä tulla katselemaan auringonlaskua. Pilvisen sään vuoksi auringonlaskua ei kuitenkaan näkynyt, mutta nautittiin silti maisemasta ja alkupaloista ihan kivan maiseman avautuessa silmien edessä. Baari on erityisesti reissaajien suosiossa, eikä siellä juuri paikallisia näkynyt, mutta tunnelma oli hauskan rento ja alkupalat varsin mukiinmeneviä.

Kun auringonlasku oli missattu, jatkettiin matkaa Chinatowniin. Kiinalaiskaupunginosat ei oo mulle kauhean tuttuja, sillä harvassa kaupungissa oon jaksanu oikeasti käyttää aikaa Chinatownin tutkimiseen. Nyt siihen tarjoutui kuitenkin aika erinomainen mahdollisuus. Kuljeskeltiin pitkin Chinatownia ja tutkiskeltiin ruokakojuja. Paikallisopas oli tsekannut valmiiksi paikat mihin mennään, mutta joustovaraa riitti myös vastaantulevien kojujen antimille. Michelin-logon bongaaminen Bangkokin katuruokakojujen seasta ei oo mitenkään erikoista, sillä melko moni vaatimattoman näköinen koju on saanut maininnan arvostetussa ravintolaoppaassa. Tähtiä tai Bib Gourmand -mainintoja kojuilla ei ole, mutta suositus oppaassa on aika kova juttu. Me pysähdyttiin alkuruoan jälkeen välijälkkärille, ja napattiin Patonggo-kojusta kiinalaiset donitsit mukaan reilulla eurolla. Ei paha hinta Michelin-jälkkäristä!

Ohitettiin loput Michelin-kojut, joita en kyllä onnistunut bongaamaan donitsipaikan lisäksi kuin yhden, ja suunnattiin kiireiselle pikkukadulle, jonka molemmin puolin oli ruokakojuja ja värikkäitä muovituoleja ja jonka keskellä vilisi iso joukko kävelijöitä, tuk tukeja ja autoilijoita enemmän tai vähemmän hallitussa kaaoksessa. Suunnattiin määrätietoisesti kojulle, joka oli erikoistunut kuumilla pannuilla tarjoiltaviin nuudeliannoksiin. Tirisevän kuumat nuudelit teki kauppansa, ja pääsin taas askeleen kauemmas ruokavammoista.

Ehdittiin yllättävän paljon jo ekana iltana, ja toisen Bangkokin-päivän ohjelma oli huomattavasti rennompi. Päivä alkoi ruoan ympärillä, sillä Chatuchakin kuuluisan viikonlopputorin vieressä sijaitseva Or Tor Kor -tori oli meidän ensimmäinen kohde. Siellä kierreltiin kojujen keskellä ja koin uuden makuelämyksen, kun maistoin ensimmäistä kertaa duriania!

Tuo pahamaineinen hedelmä maistui ihan ok hyvin tälle nirsolle, ja taika onkin kuulemma hedelmän kypsyydessä. Kun se on just eikä melkein oikean kypsyinen, ei se haise niin jäätävän pahalle kuin mitä tarinat antaa ymmärtää. Maku oli melko mieto ja rakenne yllättävän jauhoinen, mutta vähintään ylitin itseni kun uskaltauduin maistamaan tuota reissaajien parjaamaa herkkua. Or Tor Kor -tori on kuulemma hyvätuloisten paikallisten suosiossa, sillä ruokien laatu on siellä korkea, mikä nostaa myös hintoja peruspaikallisten ulottumattomiin. Mutta kyllä mää mieluummin maksan vähän enemmän ja en laattaa durianin maistamisen jälkeen.

Torin jälkeen luvassa oli jotain supersiistiä: elämäni ensimmäinen thaihieronta! En oo koskaan lämmenny hieronnoille mitenkään erityisesti, mitä syystä edellisreissullakin hierontaelämys jäi kokematta. Suunnattiin työmatkan puitteissa “vähän parempaan paikkaan” aivan hotellin viereen Divana-kylpylään, jossa puitteet oli vähintäänkin kohdallaan. Hektinen kaupunkitunnelma vaihtui seesteiseen rauhaan samassa hetkessä kun ovesta astui sisään. Tässä paikassa ei voinut muuta kuin rauhoittua, ja se jos mikä teki aika hyvää! Reilun parin tunnin hieronta kuorintoineen oli aika jees, ja alan pikkuhiljaa ymmärtää miksi tyypit satsaa hoitoloihin. Divanan hintataso oli tosiaan lievästi sanottuna kallis, sillä siinä missä Bangkokista saa helposti hieronnan alle kympillä, täällä tuon meidän kokeman parin tunnin setin hintalappu oli lähemmäs sata euroa. Kuten työmatkoilla kuuluu, en maksanut palvelusta tippiä enempää.

Aivan täydellisen rentoutuneena tallusteltiin sitten takaisin hotellille, joka onneksi sijaitsi tien toisella puolella. Meidän Bangkokin-majapaikka oli Sukhomvitin alueella sijaitseva Rembrandt-hotelli, jonka 26. kerroksessa sijaitseva kattobaari oli seuraava tukikohta. Huikeat maisemat ja melko erikoinen drinkki veti melko sanattomaksi, sillä näkymä oli varsinkin illan pimettyä aika fantastinen. Kun tulee pikkupitäjästä, ei pilvenpiirtäjien valossa voi muuta kuin todeta nöyränä että aika pitkälle on päästy taas. Kattoterassi oli selvästi tosi suosittu, sillä vaikka siinä vaiheessa siellä ei ollut ketään muita kun mentiin, oli kaikki paikat täynnä ja lisää tuoleja kannettiin sisältä silloin, kun alettiin tekemään lähtöä.

Ilta sai vielä kruununsa, kun suunnattiin niin ikään kävelymatkan päässä sijainneeseen The Local -ravintolaan, joka tarjoili nimensä mukaisesti paikallista ruokaa. Thaimaalaisherkkuja tilattiin pöytä täyteen vino pino, ja mun ruokavammat joutui taas koetukselle, mutta hyvin selvisin, vaikka annoskoot onkin jääneet huomattavasti normaalia pienemmiksi. Onneksi kehitystä on tapahtumassa selvästi pikkuhiljaa, ja tässä alkaa vähitellen thaimaalaisetkin maut olemaan hyviä. The Local on muuten saanut Bib Gourmand -maininnan Michelin-oppaassa, joka on heti tähtien jälkeen seuraava suositustaso. Odotukset oli siis korkeat, ja omien ruokavammojen vuoksi lopputulos ehkä ihan inan pettynyt. Mutta toisaalta ei voi valittaa kun oli oma vika, ja mangoriisi oli ainakin ihan huippua!

Siihen päättyi mun Bangkokin-seikkailut tämän reissun osalta, sillä loppuyö meni pakkaillessa ja aamulla alettiin tehdä matkaa Suvarnabhumin lentokentälle vajaan neljän tunnin yöunien jälkeen kello 5.30.

Parin päivän piipahduksen perusteella Bangkok kirkasti edellisreissusta kuvaansa selvästi, ja jotenkin siitä alkoi löytyä tuttujakin elementtejä, joihin suhtautui vähän fiilistellen. Ei se edelleenkään kipua mun suosikkikaupunkeihin, mutta se herätti nyt edelliskertaa selvemmin positiivisia fiiliksiä. Tää tuskin oli viimeinen kerta Bangkokissa, joten saa nähdä miten ajatukset ehtii vielä tulevaisuudessa muuttua! Tästä jäi siis päällimmäisenä käteen ruoka ja kattobaarit, eikä niiden perusteella voi ainakaan kovin väärää kuvaa kaupungista saada.

Mikä on sun lempijuttu Bangkokissa?

1.9.2018 0 Kommenttia
4 Facebook Twitter Google + Pinterest

Siinä tuli se sana, jota oon välttänyt koko elokuun. Syksyn ajatteleminenkin puistattaa, sillä eläisin mieluummin todellisuudessa, jossa koko kansakunta ymmärtäisi elokuun olevan edelleen kesäkuukausi. Ei kuitenkaan auta kuin todeta, että mun osalta kesäkuukaudet Suomessa on auttamattomasti ohitse, ja on aika suunnata katseet syyspuuhiin.

Ja ne alkaa kesätunnelmissa, kiitos mun unelmien työpaikan! Lähden nimittäin tänään syksyn ensimmäiselle työmatkalle, ja kohteena on ikuisen kesän maa Thaimaa. Viikon mittaisella reissulla vierailen ensin Bangkokissa ja sen jälkeen suomalaisille matkailijoille hieman tuntemattomammassa Khanomissa, jota odotan erityisen innoissani. Reissusta tulee varmasti mahtava, onnistunut, kuuma ja hikinen, enkä malta odottaa että pääsen nousemaan ensimmäistä kertaa Thai Airwaysin koneeseen.

Muitakin reissusuunnitelmia on. Suuntaan työn perässä heti Thaimaan jälkeen Ahvenanmaalle, missä toivon olevan hieman lempeämmät säät kuin parin vuoden takaisella syysmatkalla. Parin päivän mittainen risteily on omiaan muistuttamaan Thaimaan jälkeen kotimaan kauneudesta, eli tulee just sopivasti hyvään saumaan.

Pääsen tasaamaan reissukautta muutaman päivän verran kotona, minkä jälkeen piipahdan etelänaapurissa, kun lähden superkiinnostavalle blogimatkalle Viroon. Siitä kuulette takuulla lisää tuonnempana!

Viron jälkeen edessä on vielä yksi matka ennen lokakuun perhematkaa, kun suuntaan tsekkaamaan Espanjan menon jo ennakkoon, kun pääsen nauttimaan Benidormin tunnelmasta muutaman päivän ajan ennen syyskuun loppua.

Ja en voinu millään vastustaa kiusausta eli Lontoota, mihin on suunta marraskuun loppupuolella moikkaamaan sinne muuttavaa työkaveria. Siitä reissusta tulee varmasti mahtava!

Tässä vaiheessa täytyy sanoa, että nyt tuntuu hullulta ja samalla vähän pelottaakin. Mun silmissä sopiva reissutahti on 12 reissua vuodessa eli noin yksi kuukaudessa. Jos saman kuun aikana on useampi reissu, alkaa se jo käydä vähän voimille. Tänä vuonna oon tehnyt sopivasti elokuun loppuun mennessä kahdeksan matkaa, mikä menee just linjassa kokonaistavoitteen kanssa. Tosin reissut on sijoittuneet niin, että en käynyt ulkomailla kertaakaan tammi-, heinä- tai elokuussa, ellei elokuun puolelle sijoittuvaa Thaimaan-lähtöä lasketa.

Nyt syyskuulle on tulossa neljä reissua, joista yks on kaukomatka, yks kotimaanmatka, yks lähimatka ja yks Etelä-Euroopan reissu. Lokakuulle tullessa uskon olevani kovastikin loman tarpeessa, kun suunnataan ottamaan rennosti Kataloniaan. Lupaan jo nyt, että en malta odottaa sitä, kun pääsen viikoksi vain makoilemaan uima-altaan äärelle (yeah right, ihan niin kuin jaksaisin vaan makoilla viikkoa!).

Näillä suunnitelmilla vastaanotan tulevan syksyn. Mitä sun syysplänit sisältää?

28.8.2018 4 Kommenttia
2 Facebook Twitter Google + Pinterest

Kestävä kuluttaminen onkin varmasti jollain tasolla lähes jokaisen aktiivisesti reissailevan mielessä. Otsikoihin se nousi taas hiljattain Ylen julkaiseman artikkelin mukana, ja hyvä niin!

Aihe on ollut mun mielessä paljon ja pitkään. Vaikka ostan edelleen valitettavan paljon rytkyjä ja romua ihan tavallisista ketjuloista, yritän kuitenkin tehdä edes jollain tavalla kestäviä valintoja aina kuin suinkin, ja aika ajoin panostan myös selvästi toisia kestävämpiin ratkaisuihin.

Mun vaatekaappi onkin aika sekalainen seurakunta epäeettistä halpisryysyä sekä vastuullisesti tuotettuja vaatteita. Siinä missä kenkien suhteen laatu korvaa määrän -ajattelu on iskostunut kupoliin jo vuosia sitten, vaateostoksilla tätä ajattelutapaa pitää vielä harjoitella.

Vaatekaupoilla yritän pitää mielessä sen, että kustakin vaatekappaleesta pitää löytyä jotain hyvää. Oli se sitten kestävä ja laadukas luonnonmateriaali, kotimainen suunnittelija, kierrätysmateriaali, eettinen tuotanto tai vaikkapa se, että tuotteen ostaessa tukee hyvää asiaa. Tästä tulee lipsuttua erityisesti H&M:n alennusosastolla, mutta onneksi hyviä valintoja on nykyisin entistä helpompi tehdä, eikä se välttämättä aina (vaikka kyllä yleensä) vaadi huomattavasti suurempaa budjettia.

Kokosin tässä yhteen muutamia mun suosikkimerkkejä, joiden tuotteet on todettu omassa käytössä hyviksi ja toimiviksi sen lisäksi, että ne on myös tuotettu eettisesti.

1. R-Collection

Kuka muistaa vielä ala-asteen anorakit, jollaiset piti olla kaikilla eikä mikään muu merkki kelvannut kuin kajaanilainen R-Collection? Mun viininpunainen anorakki oli tosi kovassa käytössä sen syksyn kun se oli mulle sopiva, ja sen jälkeen R-Collectionin tuotteet unohtuivat vähäksi aikaa. Löysin merkin uudelleen amk-aikoina, ja se on nyt taas alkanut kiinnostaa samalla tavalla kuin aikaisemminkin.

Sivupotkukuva slovenialaisessa viiden tähden hotellissa R-collectionin silkkihousuissa, joissa muuten jalka nousee!

R-Collectionissa on jotain perisuomalaista, eikä mikään ihme sillä kaikki mikä suunnitellaan edes lähellä Oulua saa multa isot peukut. R-Collectioninkaan vaatteita ei enää ommella Suomessa, sillä tuotanto on pääasiassa Virossa (esimerkiksi useimmat silkkituotteet tehdään Turkissa), joten se on yhtä lailla reilua. Materiaaleina käytetään pääasiassa luonnonmateriaaleja ja esimerkiksi college- ja trikootuotteiden kankaat valmistetaan Orivedellä.

R-Collectionin tuotteiden laadusta en voi sanoa mitään huonoa, sillä kaikki merkin vaatteet on olleet ihan älyttömän kestäviä. Karimilla on esimerkiksi edelleen käytössä vuonna 2009 ostettu talvitakki, jota se käytti ainakin viisi vuotta talvikausina päivittäin, ja nytkin lähemmäs joka talvipäivä. Tässä yhdistyy siis monta hyvää juttua! Se mikä munt herätti taas kiinnostumaan uudelleen merkistä oli sen SS18-mallisto, jossa oli tosi monia siistejä juttuja!

Tsekkaa R-Collectionin mallisto täältä!

2. Kuula + Jylhä

Mun ihastuminen Kuula + Jylhään ei kestänyt kauaa, vaan oli enemmänkin ihastusta ensinäkemältä. Ensin se alkoi kengistä, mutta tajusin kyseessä olevan enemmän kuin ihastumista heti, kun näin Kuula + Jylhän laukkumalliston. Piparireunaiset While-tuotteet vei mun sydämen mennessään, mutta meni kuitenkin parikin vuotta, ennen kuin hankin toistaiseksi ainoan Kuula + Jylhäni.

Erinomaiseksi osoittautunut reissulaukku Singaporessa helmikuussa.

Minikokoinen musta nupukkinahkainen While-laukku juhlisti toissakeväistä palkankorotusta just sopivasti, ja on roikkunut olallani siitä lähtien. Pieni laukku on osoittautunut erinomaiseksi reissukaveriksi muun muassa Kreikassa, Singaporessa ja New Yorkissa, minkä vuoksi se pääsee maailmalle varmasti vielä useita kertoja. Välillä tekisi mieli hankkia sille kaveriksi erivärinen isosisko, mutta toistaiseksi oon tyytynyt ihastelemaan laukkuja etäältä, kenkämallistoista puhumattakaan.

Kuula + Jylhä on suomalaisten Essi Kuulan ja Marika Jylhän brändi, jonka tuotteet valmistetaan käsityönä Suomessa Ylivieskassa, Kankaanpäässä ja Helsingissä sekä Virossa Tallinnassa.

Tsekkaa Kuula + Jylhän mallisto!

3. Terhi Pölkki

Jos mun rakkaus Kuula + Jylhään on vielä melko tuore tapaus, Terhi Pölkin kohdalla puhutaan jo aika pitkäaikaisesta tunteenpalosta. Taisin hankkia ensimmäiset terhipölkkini, värjäämättömästä nahasta valmistetut Ola-nilkkurit, vuoden 2013 keväällä, ja sen jälkeen on ollut menoa. Tällä hetkellä mun kokoelmassa on kolmet Terhi Pölkin suunnittelemat kengät, joista suosikiksi ovat nousseet reissukenkien asemaan päässeet Peter-kengät.

Terhi Pölkki -kenkämerkin takana on tietysti suomalainen kenkäsuunnittelija Terhi Pölkki, jonka tuotteet valmistetaan kasviparkitusta nahasta Portugalissa. Tuotteiden valmistuksessa noudatetaan sekä inhimillisiä että ekologisia arvoja, sillä kengät valmistetaan laadukkaista materiaaleista portugalilaisessa perheyrityksessä.

Terhi Pölkki

Maailman kauneimmat kengät, Terhi Pölkin Emil-sandaalit on palvelleet vuodesta 2013 lähtien.

Mun vanhimmat pölkit on olleet käytössä siis vuodesta 2013, ja ovat edelleen todella hyväkuntoiset. Oon tietysti huolehtinut kengistä tosi tarkasti, sillä niiden hintaluokka liikkuu 200–300 eurossa, mikä suorastaan pakottaa vaalimaan kenkäparia mahdollisimman hyvin. Nahkapohjaisiin kenkiin oon käynyt suutarilla lisäämässä kumipohjat heti hankkimisen jälkeen, mikä on varmasti Suomen oloihin tuonut lisää käyttöikää.

Terhi Pölkin SS18-mallisto on ollut jotenkin erityisen sykähdyttävä ja voipahan olla, että siitä on hankittava vielä neljännet pölkit. Haaveissa olisi löytää viimein the reissukenkäpari, ja tuossa mallistossa on kyllä jokunen, joka houkuttelee aika vahvasti.

Käy kurkkaamassa Terhi Pölkin mallisto!

4. Népra

Tuskailin monta vuotta epäeettisten urheiluvaatteiden kanssa, sillä opin jo 12-vuotiaana Niken käyttävän halpatyövoimaa ja sen, että Adidaksen lenkkarit valmistetaan ainakin osittain hikipajoissa. Siispä hihkuin innosta tutustuessani kotimaiseen Népraan, joka on suomalaisten Aman ja Essin vuonna 2015 perustama vastuullinen urheiluvaatteita tuottava yritys.

Alkukesän fiilistelyt uusissa Néproissa – kyllä kelpas!

Népran tuotteet valmistetaan Virossa, materiaalit hankitaan Italiasta ja aina mahdollisuuksien mukaan materiaalit ovat kierrätettyjä. Mulla on toistaiseksi Népralta syntymäpäivälahjaksi saadut (kiitos Karim ja tytöt!<3) Saturnus-housut ja Juno-paita, jotka on olleet aivan loistavia. Lisäksi hankin keväällä myös kuvassakin näkyvän Phobos-bomberin sekä Terra-trikoiden copped-version ja Fortuna-topin (mopo irtosi käsistä “vähän”). Asun käytännössä aina treenikalsareissa, ja oon ollut todella onnellinen omista saturnuksistani. Nyt suunnitelmissa on hankkia vielä täyspitkät versiot Terra-trikoista, sillä cropatut versiot ovat osoittautuneet käytössä tosi hyviksi!

Népran tuotteet ovat samoissa hinnoissa kuin kansainvälisten urheilubrändien vaatteet, mikä tekee valinnasta entistä helpompaa. Treenitrikoot maksavat noin 80 euroa ja t-paidat noin 50 euroa. Toki se on enemmän kuin halpaketjujen urheilumallistoissa, mutta minä ainakin maksan mielelläni enemmän tuotteesta, jonka hintaa ei ole alennettu tuohamalla lapsuutta tai alistamalla ihmistä.

Tutustu Népran tuotteisiin täällä!

5. Pomar

Kengät on selvästi mun heikko kohta, tai sitten niiden osalta on merkittävästi vaatteita helpompaa löytää merkkejä, joiden reilut tuotteet miellyttävät. Kotimainen Pomar on toinen kenkäbrändi, joka on saanut mut puolelleen, kuten tekin tiedätte.

Kotimainen Pomar edustaa sitä pientä prosenttia kenkämerkeistä, jotka vielä valmistaa kenkänsä Euroopassa.

Pomarissa parasta on juuri tuotteiden reiluus. Ne valmistetaan Viroissa, joten työntekijöille maksetaan kenkien valmistuksesta kelpo korvaus. Lisäksi kenkien kestävät materiaalit takaavat, että Pomarit pysyvät hyvinä kausi toisensa jälkeen.

Mallistossa on monia ns. mummokenkiä, mutta sen ei kannata antaa hämätä! Pomarilta löytyy nimittäin tosi kivoja kenkiä, jotka näyttävät ajankohtaisilta ja joiden suunnittelussa on huomioitu eri kausien trendit. Ja yritys on muuten ollut pystyssä jo vuodesta 1960, mikä on ihan huippua!

Tutustu Pomarin tuotteisiin!

+ Muut suosikit

Näiden lisäksi on monia muita merkkejä, joiden tuotteet valmistetaan kestävästi ja kestävistä materiaaleista. Esimerkiksi ranskalainen kenkämerkki Veja, suomalainen uimapukuvalmistaja Halla x Halla, niin ikään uimapukuja kierrätysmateriaaleista valmistava Ohoy, ranskalainen talviurheilubrändi Picture Organic Clothing, kotimainen Costo sekä tietysti One for one -aatteesta tunnettu kenkämerkki Toms.

Farkkuosastolta on vastaan tullut kesän kuluessa ylläreitä, sillä mää tuskailin tosi pitkään ennen kuin löysin edes jollain tavalla eettisiä farkkuja. Ja sitten löysin, en yhen vaan kaksi merkkiä! Molemmat löytyi lopulta Carlingsista. Skandinavialainen Karve on joutsenmerkitty farkkumerkki, joka pyrkii käyttämään tuotteissaan mahdollisimman luonnonmukaisia väriaineita ja kantaa muutenkin huolta vaatteidensa ympäristökuormasta. Tosin omat Karveni on valmistettu Turkissa, mutta hiljaa hyvä tulee. Toisena yllätyksenä oli jo ennalta tuttu ruotsalainen Nudie Jeans, joka panostaa myrkyttömiin väriaineisiin ja muun muassa tarjoaa tuotteilleen ilmaiset korjaukset eliniäksi.

Erityinen hatunnosto on osoitettava vielä ruotsalaiselle Haglöfsille, jonka Eco Proof -malliston tuotteet valmistetaan paitsi kierrätysmateriaaleista myös mahdollisimman kestäviksi ja helposti korjattaviksi, mikä pidentää tuotteen käyttöikää ja niin vähentää uusien tuotteiden ostamista. Ihan huikean rohkea tapa yritykseltä yrittää saada kuluttajia valitsemaan yksi hyvä tuote usean huonon sijaan.

Myös perinteisistä halpaketjuista voi onneksi nykyisin löytää ainakin jollain tavalla kestäviä tuotteita. Mun suosikeiksi on nousseet esimerkiksi H&M:n kierrätysmateriaaleihin pohjautuva Conscious Collection sekä laadukkaisiin materiaaleihin painottuvat Premium Collection, ja vastaavia mallistoja löytyy muiltakin ketjuilta. Kaikkea ei voi tietenkään vaihtaa yhdessä yössä eettisiin, mutta pienillä päätöksillä ja panostamalla yhteen hyvään tuotteeseen viiden huonon sijaan pääsee jo pitkälle.

Uusiin, edes jollain lailla reiluihin merkkeihin tutustuminen kiinnostaa aina, siispä munsta olis tosi ihana kuulla, mikä on sun eettinen suosikki? Ja oliko nää kaikki jo tuttuja? Onko näillä asioilla sun mielestä edes mitään virkaa? Tämä on aihe, mistä kuulisin enemmän kuin mielelläni just sun näkemyksen, joten anna palaa!

19.8.2018 4 Kommenttia
2 Facebook Twitter Google + Pinterest