Pallontallaajat.net
Valikko

Olin Etelä-Italian Calabriassa työmatkalla toissaviikolla, ja pääsin viettämään muutaman päivän aika huikeissa maisemissa. Calabria sijaitsee saappaankärjessä aivan Sisilian saaren vieressä, ja lokakuun loppupuolelle sijoittuneella reissulla päästiin nauttimaan parhaimmillaan 27 asteen lämpötilasta ja just sopivan lämpimästä Välimerestä.

Majoituttiin Tropean sympaattisessa pikkukaupungissa, mikä sijaitsee aivan meren rannalla ja tarjoaa hätkähdyttävät näkymät Välimereen. Kaupungista kirjoittanen myöhemmin lisempää, mutta keskitytään nyt koko reissun kohokohtaan, veneretkeen Capo Vaticanon edustalla.

Tyrrhenanmeri kimmelsi turkoosin eri sävyissä eikä saatu katsettamme irti kirkkaan veden läpi näkyvästä pohjasta, kun meidän punakattoinen vene alkoi puksuttaa kohti ulappaa. Edessä olis koko päivän odotetuin hetki, kun suomalaistoimittajat pääsisi viimein pulahtamaan veteen! Uimaretkestä oltiin puhuttu koko edellinen päivä, ja se hetki alkoi olla viimein käsillä toisen reissupäivän iltapäivänä.

Ennen uintiretkeä ihasteltiin kuitenkin vielä Calabrian rannikkoa, ja erityisesti Tropean kaupunki näytti suorastaan upealta vedestä käsin. Pastellinväriset kerrostalot nousee suoraan kalliosta, ja ne tarjosi silmäkarkkia koko rahan edestä samalla, kun silmäkulmassa vilahteli jo rannan kalliot.

Oltiin käyty aikaisemmin päivällä Capo Vaticanossa, ja katseltiin ylhäältä kalliolta käsin alas rannalle, kun meidän saksalainen opas Leanne vakuutti meidän uivan alkuillasta noissa samoissa rantavesissä. Ja siellä oltiin taas muutama tunti myöhemmin, nyt tosin hieman eri perspektiivissä.

Lokakuussa vesillä ei näkynyt paria kalastajaa lukuun ottamatta muita veneitä, ja saatiinkin uida aivan kaikessa rauhassa. Oli aika fantastista päästä vielä pulahtamaan suolaiseen Välimereen ja uimaan luonnonvesiin, todennäköisesti viimeistä kertaa tänä vuonna.

Eipä siinä muu auttanut kuin ottaa nenästä kiinni ja hypätä!

Uintiretken aikana nähtiin ohi lipuvan pari sup-lautaa, joissa oli ihmisten lisäksi myös molempien kyydissä pari koiraa! Auringon laskiessa hiljalleen koirien täyttämien lautojen siluetti oli vangitseva, ja se taisikin kerätä koko venekunnallisen huomion. Ainakin hetkeksi, ennen kuin oli taas aika hypätä Välimereen!

Reissun järjesti Aurinkomatkat, ja olin siellä toimittajana. Aurinkomatkat alkaa tarjota matkoja Calabriaan keväällä 2020.

Kuva minusta: Maija Astikainen

6.11.2019 2 Kommenttia
3 Facebook Twitter Google + Pinterest

Kaupallinen yhteistyö: Népra

Népra Terra PhobosMitä enemmän reissukilometrejä on kertynyt, sitä isompaan arvoon mukavuus nousee. Viime vuosina mun ykkösvalinnoiksi on kerta toisensa jälkeen valikoituneet mukavat reissureleet, jotka eivät varmasti purista yhtään mistään.

Oli kyseessä sitten pitkä lento-, auto- tai junamatka, vaatteiden suhteen mulla on selvä suosikkikombo, joka löytyi oikeastaan jo ensimmäisellä käyttökerralla: Népran unelmanpehmeät Saturnus-trikoot, Phobos-bomber ja paita siihen kaveriksi. Näillä valinnoilla ei oo tarvinnut miettiä mukavuutta mannertenvälisillä lennoilla saati pitkinä ajopäivinä. Terra-trikoot haastaa tosin Saturnuksia aika kovalla tohinalla, sillä erityisesti perillä kohteessa ne on aika nappivalinta.

Népra on varmasti tuttu monelle teistä, sillä kotimainen, kahden mimmin perustama vastuullinen urheiluvaatebrändi on monien huulilla, ja syystä. Tuotteet on laadukkaita ja kivannäköisiä, minkä lisäksi ne on myös tuotettu vastuullisesti. Oon ite fanittanu Aman ja Essin rakentamaa brändiä jo parin vuoden ajan, ja nyt saan kunnian toimia tämän syksyn ajan merkin brändilähettiläänä ja olla osa Néprafamia. Tuotantoprosessi on avattu tosi läpinäkyvästi, ja lisää Néprasta sekä merkin vastuullisista valinnoista on luettavissa Népran verkkosivuilla olevasta Speak of the Frog -blogista.

Népra Terra PhobosMutta palataan niihin matkustusvaatteisiin! Mulla oli pitkään yhdet Saturnukset, mutta nyt yhteistyön tiimoilta sain toiset, ja ai että miten nekin on hyvät! Népralla on kahdet trikoot, joista piukat Terrat on tehty erityisesti salitreeniin ja Saturnukset taas esimerkiksi joogaan, joten trikoot eroavat toisistaan aika selvästi. Mun näkökulmasta Saturnukset on täydelliset just varsinaiseen matkustukseen eli lennolle, junaan tai autoon, ja suuntaan nykyisin niin Helsingin rautatieasemalle kuin Helsinki-Vantaallekin lähes joka kerta mustissa Saturnuksissa. Terrat taas on mun valinta silloin, kun reissupäivänä edessä on jotain aktiivista (eli muuta kuin istumista), kuten nyt vaikkapa patikointia, kaupunkikiertelyä (kyllä, todellakin trikoot kaupungille!) tai shoppailua.

Mua vieläkin naurattaa, miten pakkasin alkuvuoden Kalifornian-matkalle kaiken varalta kahdetkin farkut, mutta lopulta päädyin käyttämään lähes joka päivä lentomatkoja varten mukaan pakkaamiani Saturnuksia sekä patikkaretkelle mukaan ottamiani Terroja.

Népra Terra PhobosPhobos-bomber taas on mulla päällä vähän väliä, sillä perinteisestä verkkarikankaasta valmistettu musta pilottimallinen takki on tosi kätevä pusakka lämpimähkössä kelissä, mutta on nähty mun päällä myös juontaessani ITF Taekwon-Don MM-kisavideoita, kun piti olla jokseenkin edustavan näköinen. Toimii siis erinomaisesti matkanteossa kuin varsinaisella matkallakin!

On ollut hauska huomata, miten noista vaatteista on tullut mun luottokamoja, jotka valitsen käytännössä joka ikiselle pidemmälle reissulle nykyisin. Népralla on ihan oma lazywear-mallistonsa, josta löytyy bomberin lisäksi niin huppareita kuin neuleitakin. Seuraavaksi ajattelin testata reissukäytössä kuitenkin activewear-malliston puolelle lisättyjä Yed-joggersseja, jotka vaikuttavat sopeutuvan aika mainiosti myös matkailukäyttöön.

Népra Terra PhobosSaturnukset taisi olla mun ensimmäinen Népra-hankinta, ja mustat trikoot on olleet kovassa käytössä parin vuoden ajan. Oon tykännyt niistä älyttömästi, ja uskon että ne on mun valinta vielä vuosienkin päästä. Ainakin toistaiseksi trikoot on edelleen kuin pränikät ahkerasta käytöstä huolimatta, joten uskon että hyvällä vaatehuollolla ne tulee säilymään käyttötiheydestä huolimatta vielä vuosia. Myös Terroja on tullut käytettyä ihan kohtuullisesti, ja nekin on edelleen ihan uudet, lukuun ottamatta toisessa lahkeessa olevia naarmuja, jotka oon saanut aikaan painellessani menemään puskissa.

Ja niin, ennen vanhaan jengi pukeutui pukuun, kravattiin ja muihin pyhävaatteisiin suunnatessaan lentokentälle, ja laskee mukavuustrendi matkailun glamouria tai ei, mun mielestä on ihan parasta, että enää ei herätä ei-toivottuja katseita, vaikka lennolle tai junalle suuntaisikin ferkkareissa.

Népra Terra PhobosMikä on sun go-to-valinta, kun puhutaan reissuvaatteista?

Kuvat on peräisin maaliskuun Amerikan-seikkailulta, jossa matkapäivien vakikomboksi muodostui Terra-trikoot ja Phobos-bomber. Suosittelen!

31.10.2019 1 Kommentti
2 Facebook Twitter Google + Pinterest

Kaupallinen yhteistyö: Visit Syöte

Kun lähdin pari viikkoa sitten ruskaretkelle Syötteelle, en kyllä arvannut, että pääsisin näkemään talven ensilumen vielä saman reissun aikana.

Seikkailu alkoi mun osalta jo Helsingissä, missä nousin yöjunaan ja puksutin mukavimmalla mahdollisella tavalla Suomen halki perille Ouluun. Yöjunan pysähtyessä Oulun asemalle aamuneljältä olin perillä viis tuntia ennen sovittua lähtöaikaa, mutta onneksi muutaman askeleen päässä odotti anoppila, missä sain jatkaa unia vielä hetken.

Asun kaukana mun perheestä, joten retket pohjoiseen tarkoittaa aina mahdollisuutta viettää aikaa rakkaimpien kanssa. Tällä kertaa se onnistui niin, että sain Syötteen seikkailulle mukaan kälyn ja puolitoistavuotiaan veljenpojan. Se oli jo itsessään jännittävää, sillä en ollu vielä päässyt reissaamaan pikkujäbän kanssa, mutta sittemmin siitä on muotoutunut jo todellinen maailmanmatkaaja, joka tälläkin hetkellä nautiskelee lämmöstä ja auringosta etelän lomakohteessa.

Vajaan parin tunnin automatka Oulusta Syötteelle, ja perillä odotti ruskan peittämät tunturit. Majoituttiin keskusvaraamon kautta saadussa mökissä, jossa aivan ensitöiksemme laitettiin tulet takkaan, kun siihen oli mahdollisuus. Halkojen paukkuessa takassa ja punaisen maaruskan loistaessa ikkunoiden läpi lyhyt sohvalla köllöttely tiesi paikkansa, ja olin valmis retken ensimmäiseen seikkailuun.

Mulla oli ohjelmassa fatbike-pyöräretki, jonka ajaksi jätin reissuseuralaiset päiväunille mökkiin, ja otin itse suunnan Syötteen luontokeskukseen. Vaikka oonkin kulkenut Syötteen kansallispuiston maisemissa käytännössä koko ikäni, en ollut koskaan ennen bongannut luontokeskusta siitäkään huolimatta, että se on perustettu jo vuonna 2003.

Nappasin luontokeskukselta mukaani fatbiken ja siellä työskentelevän Annun, joka lähti kansallispuistoon oppaaksi. Pääsin vauhdin makuun aika nopeasti, ja muutaman kilometrin matka lähimmälle tuvalle taittui hetkessä. Ja missä maisemissa pyöräiltiin! Ohitettiin soita, vaaroja, joki ja lampia, joten näkemistä riitti. Vaikka sää olikin pilvinen, Syötteen ruska tarjosi värejä oikein kunnolla.

Olin kyllä taas niin mukavuusalueeni ulkopuolella, sillä vaikka pyöräily on enemmän kuin tuttua, paksurenkaisella fatbikella pyöräily kapeita pitkospuita pitkin oli kyllä jännää! Olin ihan vakuuttunut siitä, että oon kohta kontillani suon silmäkkeessä, mutta kieli keskellä suuta ja keskittymistä edellyttänyt tasapainoharjoitus myöhemmin pitkospuut olikin jo ohitettu!

Perillä tuvassa oli kyllä ihanaa, kun Annu laittoi tulet ja kaatoi mukiin höyryävää teetä.

Parin tunnin pyöräretken jälkeen käytiin vielä ulkoilemassa, mutta ilta mökissä tuli kuin tilauksesta, ja otettiin siitä kaikki irti. Lämmitettiin sauna, nautittiin mökkiperinteestä eli tortillaillallisesta ja lämmitettiin taas takkaa.

Sammuttiin koko konkkaronkka ysin pintaan, ja kun aamulla heräiltiin, oli illan hämärässä ikkunan läpi tihrustettu maisema todellakin valkoinen! Yöllä satanut ensilumi muutti ruskaretken lumiseikkailuksi parahultaisesti, kun meillä oli päivän ohjelmassa vaellusretki Teerivaaran huipulle.

Hiljattain avattu Teerivaaran vaellusreitti on jokaisen päiväpatikoijan unelma: Pituutta 4,5 kilometriä, vaikeustaso vaativa ja maisematkin aika ässät. Lisäksi reitin varrella on tupa, halkoliiteri, huussi ja nuotiopaikka, ja kyseessä on vieläpä rengasreitti.

Matkan varrelle osuu näyttävä suonäkymä ja pitkospuut, kallioita ja vaaramaisemia. Ei tiedetty reitin vaativuustasosta etukäteen mikä oli ihan hyvä, sillä pikkujätkä selässä ei välttämättä oltais lähdetty kaikkein vaativimmalle reitille. Matka kuitenkin sujui tosi hyvin, ja saatiin kaipaamaamme haastetta ensilumen liukastamilla kallioilla tasapainoillessa.

Muutaman kilometrin vaelluksen jälkeen perillä odotti upouusi Teeritupa, missä oli nätissä rivissä kasa halkoja, sytykkeitä ja tulitikutkin! Sytytettiin tulet ja siemailtiin termarista Syöte shopista ostettua mustaviinimarjamehua ja syötiin välipala. Olipa taas antaumuksella ihanaa.

Paluumatka takaisin luontokeskukselle hujahti nopeasti, ja siirryttiin sisätiloihin vähän kuivattelemaan ja tutustumaan näyttelyyn. Luontokeskus on maksuton, joten alueen historiasta kertovaan näyttelyyn voi tutustua maksutta. Lisäksi keskuksessa sijaitsee myös lounasravintola ja kahvila sekä matkamuistomyymälä.

Luontokeskuksen parasta antia on ehdottomasti sen työntekijöiden vinkit, eli jos oot menossa seikkailulle Syötteen kansallispuistoon ja kaipaat vinkkiä parhaista reiteistä, maisemista ja tuvista, käy kysymässä tärpit luontokeskukselta!

Kun päästiin patikkaretken ja luontokeskusvierailun jälkeen takaisin mökkiin, oli aika palata takaisin arkeen. Pakattiin kamat autoon, käytiin luovuttamassa mökin avain ja otettiin suunta takaisin kohti Oulua, just sopivasti samalla hetkellä, kun tunturin huiput peittyi paksuun sumuvaippaan.

Kiitos Syöte, olit taas ihana!

Osa kuvista: Veera Pyykkönen

22.10.2019 0 Kommenttia
4 Facebook Twitter Google + Pinterest

Itämeri, 2019

Otsikko paljastaa kaiken: kävin silmien laserleikkauksessa, eikä mulla oo enää silmälaseja!!!

Se on aivan mahtavaa, ja elämä ilman laseja on niin helppoa, että en voi välillä muuta kuin taivastella, miten helppoa tää on. Ei tarvi hankkia piilareita, ei vaihtaa niitä pois, ei huolehtia nokkaunista piilarit päässä eikä ahtaa kertakäyttöpakkauksia mukaan nestepusseihin. Enää ei myöskään tarvi nostella nenälle valuneita rillejä tai harmitella, että ei voi käyttää aurinkolaseja, kun ei sattunut piilareita mukaan. Ne ajat on ohi, ainakin siihen saakka, kunnes ikänäkö iskee.

Kun kirjoitan tätä tekstiä (tulee julki hyvin viiveellä), leikkauksesta on kulunut viikko, ja asiat on vielä aika hyvässä muistissa. Tällä hetkellä näkökyky on hyvä, ja jos se tällaiseksi jää, oon tyytyväinen. Samalla kuitenkin toivon, että se paranis tästä edes piirun verran, mutta kun verrataan aiempaan, tällä todellakin pärjää ja saa olla tyytyväinen.

Mun päätös leikkauksesta heräsi hetkessä, sillä oon aina ollut tosi vahvasti sitä mieltä, että silmälasit on tosi iso osa mun identiteettiä. Oon aina rakastanut suuria rillejä (tai ainakin viimeisen kymmenen vuoden ajan), ja mitä isommat lasit on olleet, sen parempi. Myös ajatus silmäleikkauksesta on lähinnä oksettanut, sillä en vaan pystynyt kuvittelemaan, että joku sörkkisi silmääni veitsellä.

Ja siinä sitä sitten maattiin yhtäkkiä, laserin alla.

Singapore, 2018

Tukholma, 2015

Helsinki, 2014, mukana menossa Marimente-blogin ihana Mari

Tapahtumasarja sai alkunsa aika surkuhupaisasti, ja aivan sattumalta. Mulla nimittäin loppu piilarit! Lopulta en saanut uusia piilareita moneen viikkoon, ja elettyäni (ja erityisesti treenattuani) muutaman päivän pelkästään silmälasien varassa totesin, että ei näin voi elää. Olin aivan liian riippuvainen piilareista, sillä niiden puuttuminen huononsi mun elämänlaatua todella merkittävästi. Pyysin instan puolella suosituksia helsinkiläisistä silmäsairaaloista, jotka tekee Smile-leikkausta, ja kaikki saamani suositukset koskivat Citycenterissä sijaitsevaa Silmäaseman Silmäsairaalaa. Sain varattua hoitoarvion seuraavalle päivälle.

Siitä varattiin esitarkastus, jota piti odottaa lähes kaksi viikkoa. Ennen esitarkastusta piilareita ei saa käyttää viikkoon, joten päätin jatkaa piilaritonta putkea, tosin vaihtoehtojakaan ei ollu, sillä en ollu vieläkään saanu uusia piilolinssejä. Kun esitarkastus koitti, siellä todettiin leikkauksen olevan mahdollinen. Olin niin mielissäni!!!

Samalla kävi vielä älytön munkki, ja seuraava vapaa aika järjestyi seuraavalle aamulle. Mun ei siis tarvinnut jännittää yhtään, sillä sille ei vaan ollut aikaa.

Just näin sen pitikin mennä.

Tukholma, 2019

Berliini, 2016

Helsinki, 2015

Reykjavik, 2017, mukana Seven Seas -blogin Sanna.

Seuraavana aamuna astelin Silmäsairaalaan, missä sain odotella hetken ennen, kuin olin jo hoitajan huoneessa kuulemassa leikkauksen hoito-ohjeita ja nauttimassa diapamia. Olo oli raukea, kun käväisin istumassa kirurgin tarkastuksessa ja hetkeä myöhemmin astelin toimenpidehuoneeseen.

Silmiin asetettiin luomenlevittimet, jotta silmät pysyisivät varmasti auki. Se toi hieman epämiellyttävää paineen tuntua noin pariksi sekunniksi, ja oli koko operaation kivuliain osa. Itse laserleikkaus kesti 11 minuuttia: laseria tuijotettiin ensin herkeämättä 28 sekuntia, minkä jälkeen kirurgi operoi silmää viitisen minuuttia. Kaikki meni hyvin ensimmäisen silmän kanssa, minkä jälkeen oli toisen silmän vuoro. Hyvä sekin.

Operaation jälkeen mut ohjattiin pimennettyyn lepohuoneeseen, missä otin ensimmäiset nokkaunet ja söin suklaata. Määrittelemättömän ajan jälkeen luvassa oli vielä lyhyt tarkastus, minkä jälkeen lähdin aurinkolasit päässä ulos suunnistamaan kohti bussipysäkkiä. Pärjäsin aivan mainiosti yksin, vaikka oikean bussin tunnistaminen olikin hivenen haastavaa. Vaan hetkeä aikaisemmin en olisi voinut -8-näölläni kuvitellakaan kulkevani ulkona ilman silmälaseja tai piilareita, ja nyt jo löysin oikean bussinkin.

Kotona suljin verhot ja yritin nukkua mahdollisimman paljon. Kävin kuitenkin illan päälle vielä lyhyellä kävelyllä, mikä meni aivan vaivatta. Seuraavana päivänä olin töissä jo aivan normaalisti.

Leikkaus maksoi kaikkinensa reilut 3 000 euroa, mikä tarkoittaa mun kulutuksella kuuden vuoden silmälaseja ja piilolinssejä. Oon ihan supertyytyväinen ja mietin vaan, miksi en tajunnut käydä leikkauksessa aikaisemmin. En voi edes kuvitella, miten paljon reissaaminenkin helpottuu nyt, kun lasiasiaa ei tarvitse enää miettiä.

Mitä ajatuksia tää herättää? Uskaltaisitko mennä?

13.10.2019 6 Kommenttia
5 Facebook Twitter Google + Pinterest