Pallontallaajat.net
Valikko

Pohjois-Italiassa Aostanlaaksossa sijaitseva Cervinia on Alppien tunnetuimpia laskukohteita, eikä todellakaan syyttä. Pieni kylä on aivan täysin koko pallon ympäri kiirineen maineensa veroinen, sillä maisemat on hätkähdyttävän upeita ja kaikki toimii.

Pääsin nauttimaan Cervinian laskumahdollisuuksista osana joulukuun alkupuolella järjestettyä työmatkaa, ja olin vaikuttunut. Ennen kuin fiilistelen Cerviniaa sen enempää, pari sanaa mun laskutaustasta, jotta osaat suhteuttaa laskujutut sun omiin tarpeisiin.

Oon tosi basic-tasoa, ja laskenut muiden pohjoissuomalaisten tavoin ekalta luokalta saakka. Tahti on ollut kerran–pari vuodessa, mutta lukion jälkeen mulla oli ehkä vajaan kymmenen vuoden tauko, ja sinä aikana laskin ehkä kerran. Nyt viimeisen viiden vuoden aikana oon laskenu taas sen kerran–pari vuodessa, ja pärjään mäessä ihan hyvin, mutta en oo mikään temppu-Liisa. Vetelen ihan mielelläni rinnettä pitkin, mutta rakastan tietysti myös offarielämyksiä, kunhan ne ei mee liian hurjiksi.

Tältä pohjalta nousin siis koneeseen Helsinki-Vantaalla, ja suuntasin Lufthansan siivin Münchenin kautta Torinoon, mistä napattiin (sähkö)autot ja huristeltiin Cerviniaan. Joulukuun reissulla lunta oli aivan riittämiin, minkä lisäksi myös pakkasta oli sen verran, että rinteille sai pukea ihan kunnon laskukamat.

Laskijan näkökulmasta kaikki toimi ihan moitteettomasti. Käytiin hakemassa vermeet vuokraamosta, ja ainakin mun näkökulmasta vuokravarusteet oli ihan hyvät. Ensimmäisenä päivänä meillä oli mukana opas, mikä teki kaikesta ihanan helppoa. Oppaan palkkaaminen onkin ihan ehdoton juttu ainakin ekan laskupäivän ensimmäisiksi tunneiksi, jos haluaa saada laskumahdollisuuksista kaiken irti.

Ekan laskupäivän keli oli ihan jäätävä: tuuli oli tosi kova, minkä lisäksi näkyvyys oli paikoitellen aivan nollassa. Ei todellakaan nähty vuoren vuorta, vaan maisemaa peitti tosi paksu valkoinen pilvivaippa koko päivän ajan. Roudasin kameraa ihan turhaan repussa.

Maisemat avautui vasta seuraavana päivänä, ja silloin näkyviin tuli myös Matterhorn, tai paikallisittain Mount Cervino, joka oli tietysti upea ilmestys. Toblerone-vuorenakin tunnettu Matterhorn näkyi vähän joka kulmasta, ja hallitsi maisemaa muistuttaen, että nyt todellakin oltiin Alppien postikorttimaiseman äärellä.

Rinteet sijaitsee noin kahden kilometrin korkeudessa, joten kunto oli aika koetuksella erityisesti siirtymillä, kun vauhti loppui kesken ja lautaa piti välillä potkiskella eteenpäin pitkähköjäkin matkoja. Onneksi meidän opas Luca oli myös laudalla, joten sain vinkin aina siinä vaiheessa, kun oli hyvä mennä lujaa, minkä lisäksi myös suksilla laskeneet reissukaverit piti huolen siitä, että laudallakaan laskevaa kaveria ei jätetä.

Rinnealueella liikkuminen oli todella helppoa ja jopa mukavaa, sillä käytettiin käytännössä vaan istumahissejä ja gondoleja. Ainakin kaikissa meidän käyttämissä istumahisseissä oli vielä kuplat, jotka suojasi tuulelta ja tuiskulta. Se oli aika fantastista, sillä tuuli oli paikoitellen aivan äärimmäisen kova, joten hissimatkoista olis tullu helposti todella tukalia ja suorastaan hyytäviä, jos suojaa ei olis ollu.

Cervinia sijaitsee aivan Pohjois-Italiassa, Sveitsin rajan tuntumassa. Samalla laskumatkalla voikin kokea paitsi Italian myös Sveitsin laskuhuumaa, mikä on tehty helpoksi kansainvälisellä hissilipulla, joita on saatavilla rajan molemmin puolin. Parhaimmillaan yhdellä lipulla voi laske siis Italian puolella muun muassa Cerviniassa sekä Sveitsin puolella Zermattissa.

Toisena laskupäivänä oltiin keskenämme, ja lyöttäydyin kahden kovatasoisen ja kokeneen laskijan mukaan, mikä tietysti on aina viisas valinta ja mulle ja mun suurille luuloille enemmän ku tyypillistä. Meillä oli haaveissa päästä piipahtamaan Sveitsin puolella ja nousta hiihtokeskusten korkeimpaan kohtaan, mutta kovan tuulen vuoksi korkein hissi oli suljettu, ja jäätiin Italian puolelle. Eipä se juurikaan harmittanut, sillä päästiin näkemään Matterhorn kaikessa komeudessaan, ja siihen päälle nauttimaan vielä upeista maisemista.

Oli aika fantastista saapua paikalle toisen laskupäivän alkajaisiksi ja todeta, miten maisema muuttui totaalisesti pilvien väistyessä. Tuntui, kuin oltaisiin ihan uudessa paikassa, vaikka oltiinkin laskettu samoja rinteitä koko edellinen päivä!

Rinteet oli muutaman pakkasasteen ansiosta aivan fantastisessa kunnossa, eikä jengiäkään ollut liiaksi, joten vauhdista nauttiminen oli äärimmäisen helppoa. Hisseihin ei tarvinnut jonottaa käytännössä ollenkaan, ja rinteissäkään ei juuri tarvinnut väistellä muita.

Cervinian rinteet on paitsi todella leveitä myös pitkiä, ja parhaimmillaan laskettiin 11 kilometrin verran samaa rinnettä. Se oli mahtavaa!

Oon aikaisemmin laskenut Suomen lisäksi vaan Ruotsissa Åressa ja Hemavanissa sekä Turkissa Erciyes-vuorella, joten tää oli mun ensimmäinen Alppi-kokemus. Viisaammat ja kokeneemmat (eli ensisijaisesti mun Sveitsissä asuva ystävä Tiina, joka on ahkera laskija) ovat kertoneet, että tältä alueelta Cervinia on ehdottomasti paras laskupaikka, joten oon tosi iloinen, että sain mahdollisuuden kokea Matterhornia ympäröivät rinteet juurikin Italian puolelta.

26.1.2020 1 Kommentti
1 Facebook Twitter Google + Pinterest

Yhdysvaltojen ikonisimpiin ajoreitteihin lukeutuva Highway 1 on maineensa veroinen. Oon päässyt ajamaan sen nyt kaksi kertaa, ja molemmilla kerroilla oon ollut aivan blown away maisemien kauneudesta.

Alkuvuoden seikkailulla se oli osittain meidän paluureitti takaisin Pohjois-Kaliforniaan, enkä suostunut tekemään kompromissia reittivalinnassa, onneksi. Reitin varrella on ihan sikana nähtävää, ja matkaan voisi kuluttaa helposti viikonkin, mutta me taitettiin reissu tällä kertaa kahdessa päivässä. Vuonna 2011 ajettiin tiestä vaan pieni osa, sillä aikaa oli vaan yksi päivä. En suosittele.

Reitti ei nytkään ollut mikään maailman leppoisin, sillä kaksi päivää on aikamoista sykkimistä, vaikka se onkin tuplasti aiempaa pidempi aika. Tie on todella mutkikas, mikä tietysti hankaloittaa maisemien ihailua, sillä näkymille ei ajossa jää oikeastaan ollenkaan aikaa, sillä jatkuvasti pitää olla valppaana seuraavan kurvin varalta. Onneksi meitä kuskeja oli kuitenkin kaks, ja Karimin hypätessä ratin taakse pääsin nauttimaan maisemista ihan kunnolla.

Reitin varrella on tosi monia maisemapaikkoja, mikä tietysti helpottaa näkymistä nauttimista. Varsinkin alkumatkasta pysähdeltiin vähän väliä, mutta reissun loppuvaiheessa piti taas todeta, että maisemaähky iskee yllättävänkin nopeasti. Onneksi upeimmille paikoille riitti kuitenkin huomiota.

McWay Falls

Jouduttiin reittiä suunnitellessa tekemään valinta superkuuluisan McWay Falls -vesiputouksen ja samalla alueella sijaitsevan kansallispuiston välillä. Kuvien perusteella päädyttiin valitsemaan McWay Falls, ja sepä kadutti hetkeä myöhemmin.

Internetin valokuvissa vesiputous avautuu upeasti rannalta, joten mielikuva itsestä rantamaisemissa nousi ensimmäisenä hyvin vahvaksi. Kun päästiin perille jouduttiin huomaamaan, että pääsy rannalle oli just tuona päivänä suljettu! Ihan vähän harmitti, varsinkin kun oltiin valittu tää kahdesta upeasta paikasta.

Vesiputous näytti kuitenkin myös ylhäältä käsin tosi upealta, ja oli mahtava päästä näkemään se edes tästä perspektiivistä. Käytännössä meillä oli maisemapaikkana vaan parkkipaikka, jota vierusti aita. Sieltä yhdestä puskista vapaasta raosta sitten tiirailtiin jonossa muiden turistien kanssa, miltä se Kalifornian upein vesiputous oikein näyttää.

Parkkipaikan toisestakin päästä avautui rantanäkymä, joka oli turkoosin rantaveden ansiosta ehkä jopa vesiputousmaisemaakin upeampi. Sillekään rannalle ei päässyt ainakaan siitä paikasta käsin, joten otettiin kaikki irti maisemien ihailusta ja hypättiin takaisin autoon.

Bixby Bridge

Highway 1 on täynnä upeita siltoja, mutta kaikkein kuuluisin niistä on 85 metriä pitkä Bixby Bridge -silta. Mua naurattaa vieläkin kun mietin, miten jännittyneenä tiirailin karttaa sillan lähestyessä, jotta ei vaan vahingossakaan missattaisi sitä. Noh, silta on ensinnäkin aika näyttävä, ja toisekseen parhaalla maisemapaikalla on niin paljon jengiä, ettei sitä yksinkertaisesti voi tuosta noin vain sivuuttaa.

Kuvat puhuu puolestaan, sillä Bixby Bridgen silta on luonnossakin niin upea, mitä valokuvat antaa olettaa. Meille sattui vielä aivan mainio sääkin, joten kyllä kannatti pysähtyä! Maisemapaikalla oli tietysti sata muutakin turistia, mutta eipä sen väliä, kun pääsee periamerikkalaisten ihastushuutojen keskelle.

Morro Bay

Meidän kahden päivän reissun yöpymispaikka oli noin puolessa välissä sijaitseva Morro Bay. Valkattiin se aivan randomilla, pääasiassa karttaa ja vähän Googlen kuvahakua katsellen. Valinta meni tuurilla nappiin, sillä Morro Bay oli ihana!

Reissupäivänä kaupungissa satoi tietysti vettä ja oli harmaata, joten kaupungin päänähtävyys Morro Rock jäi vähän pliisuksi ja rantapiknik haaveeksi. Se ei kuitenkaan vähentänyt Morro Bayn viehätystä! Pieni rantakaupunki on selvästi jenkkien lomakaupunki, ja sen suosituin paikka oli tuona huhtikuisena päivänä selvästi rannan vieressä sijaitseva leirintäalue, jossa oli elämäntapakaravaaneja pitkä rivi.

Majapaikka tietysti vaikuttaa tosi paljon siihen fiilikseen, mikä tuollaisella yhden yön vierailulla kohteesta syntyy. Me majoituttiin supersymppiksessä Beach Bungalow Inn and Suites -hotellissa, jossa oli monta kohokohtaa: ihana sisustus, huoneessa oleva takka, pihalle illalla sytytetty nuotio ja huoneen oma vieraskirja, josta kävi ilmi aika monen ihastuneen kyseiseen huoneeseen niin, että he halusivat palata takaisin juuri samaan huoneeseen seuraavalla reissulla.

Mekin tykästyttiin hotelliin ja Morro Bayhyn tosi kovasti, ja se oli erinomainen pysähdyspaikka just tuohon hätään. Hinta-laatusuhde oli erinomainen, sillä yksi yö suosituimman matkailukauden ulkopuolella maksoi 85 euroa. Tälle vahva suositus!

Amerikka-fiilistelyjen jälkeen ihanaa uutta viikkoa! <3

12.1.2020 2 Kommenttia
3 Facebook Twitter Google + Pinterest

Kaupallinen yhteistyö: Népra

En ehkä puhu kaikkien reissaajien puolesta, mutta puhun ainakin omasta puolestani kun sanon, että huokaisin aika syvään sillä hetkellä, kun luin Yleisradion uutisen siitä, miten pikamuoti saastuttaa jo enemmän kuin laiva- ja lentoliikenne yhteensä (YLE 12.8.2018). Huh, viimeinkin joku muu syntipukki!

Uutisessa itsessään ei tietenkään oo ihan hirveästi mitään uutta, sillä järjellä mietittynä käy nopeasti järkeen, että maapallon toiselta puolelta jatkuvalla syötöllä halpaliikkeisiin kuljetetut vaatteet – jotka parhaimmillaan kestävät kerran tai pari – syövät ihan valtavan määrän maapallon voimavaroja. Shokeeraava ajatus on kuitenkin se, miten pikamuoti on ajanut paitsi lentoliikenteen myös lisäksi laivaliikenteen ohi hiilidioksidipäästöjen määrissä.

Vaikka huokaisinkin syvään, ei se tietenkään tarkoita, etteikö matkailunäkökulmasta asiassa olisi paljon tekemistä. Se kuitenkin oli just sitä mitä kaipasin, alleviivaus siitä, että samalla kun joku osoittaa matkailijoita sormella maapallon tuhoamisesta, kolme sormea osoittaa samalla takaisin.

Vuoden 2019 neljä viimeistä kuukautta mulla on ollut ilo olla osa Néprafamia ja toimia Népra-urheiluvaatemerkin brändilähettiläänä. Se on ollut mahtavaa, sillä bloggaajan näkökulmasta ei taida olla kovin montaa yhtä siistiä juttua, kuin päästä tekemään pitkäjänteistä yhteistyötä arvostamansa brändin kanssa. Sain yhteistyöhön liittyen valita merkiltä haluamiani tuotteita, ja se oli ihanaa. Samalla kuitenkin paketteja availlessani en voinut olla miettimättä sitä, miten tämä ei ainakaan edesauta aiemmin tehtyä päätöstä hankkia vähemmän uusia vaatteita.

Seison tukevasti sen ajatuksen takana, että on erittäin tärkeää, että meille kuluttajille tarjotaan kestäviä vaihtoehtoja, joiden ympäristökuormitus on mahdollisimman pieni.

Ekologisesti kaikkein kestävin vaate on tietysti sellainen, joka on jo olemassa, ja viisainta on olla ostamatta mitään uutena. Nollahukka-ajattelusta päästäänkin pakettien avaamisen aiheuttamiin tuntemuksiin: onko vastuullisetkaan vaatteet lopulta oikeasti vastuullisia, jos ne hankitaan tarpeen sijaan vaan vaatekaapin täytteeksi?

Népran perustaneet Ama ja Essi muistuttaakin merkin erinomaisessa Speak of the Frog -blogissa siitä, miten jokainen uusi vaate, oli se valmistettu ekologisesti kestävästi tai ei, kuluttaa valtavan määrän resursseja. Ei riitä, että tuote on valmistettu kierrätysmateriaalista vettä säästäen asiallisesti palkattujen aikuisten toimesta. Jos sille ei tuu käyttökertoja, on tuote ihan yhtä huono kuin pikamuotiketjun kertakäyttörätti.

Mulla on vaatekaappi täynnä huolella valittuja Néproja, joita oon sitoutunut käyttämään jokaista maailman tappiin asti tai ainakin siihen saakka, kunnes niitä ei voi enää korjata tai saada puhtaaksi marttojenkaan keinoilla. Se ei onneksi tuu olemaan vaikeaa, sillä useimpina päivinä en haluais pukea ylleni yhtään mitään muuta.

Urheiluvaatteiden käyttöikä vaihtelee, ja harva suostuu ostamaan niitä käytettyinä – enpä minäkään. Siksi onkin hienoa, että vastuullisia vaihtoehtoja on.

Vuotta 2020 ja loppuelämää ajatellen mulla on kulutukseen liittyen kaksi tavoitetta: ostaa vähemmän uutena, mutta ostaa uutena harkitusti ja tarpeeseen tuotteita, joita rakastan ja joille voin taata rutkasti käyttökertoja. Néprat on eittämättä just sellaisia.

Ja lopuksi vielä ilouutinen, ainakin kahdelle: synttäriarvonnan voittaja on viimein selvinnyt, ja mun suosikkitrikoot eli Népran Saturnus-leggingsit itselleen ja kaverilleen voitti Iina. Onnittelut, sulle on laitettu asian tiimoilta sähköpostia!

Kuvissa näkyy osa mun valitsemista tuotteista: Saturnus-trikoot, Yed-joggerssit, Luna-toppi sekä Juno-paita.

Kuvat: Veera Pyykkönen ja Karim Khanji

31.12.2019 0 Kommenttia
2 Facebook Twitter Google + Pinterest

Se alkoi vuonna 2012, kun bongasin Saguaro-hotellin ensimmäistä kertaa. Kuvankauniit Kalifornian palmut, taustalla kohoava vuoristo ja sateenkaaren väreissä hehkuvat hotellihuoneiden parvekkeet samassa kuvassa. Ajattelin, että tänne mun on pakko päästä!

Vuosien varrella kaveri toisensa jälkeen päätyi majoittumaan Saguarossa. Siellä ovat vierailleet muun muassa Ulla, Heidi ja Kea, ja jokaisen vierailua oon ihastellut syvien huokausten kera. Te onnekkaat!

Sitten tuli viimein se reissu, kun Palm Springs osui reitille edes jotenkin järkevästi. En harkinnut majapaikkaa hetkeäkään, vaan sinne oli päästävä nyt! Buukkasin miettimättä meille mountain view -huoneen ja olin varma, että meitä odottaisi perillä sama upea maisema, kuin niissä täydellisissä lomakuvissa.

Paitsi että jos olisin järjellä ajatellut, ei mountain view todellakaan ollut se oikea valinta, kun saatavilla oli myös pool view, joka olisi taannut sen saman maiseman. Mua näin jälkeenpäin naurattaa jo, mutta siihen hetkeen kulminoitui täysin typerien odotusten ja internetin luomien mielikuvien älytön illuusio. Siis ihan tosissaan: olin Palm Springsissä elämäni rakkauden kanssa, ja pahalla päällä, sillä huoneesta ei avautunutkaan sitä maisemaa, joka olisi pitänyt. Voi moro.

Huoneen vaihto ei onnistunut, sillä hotelli oli täynnä ja henkilökunta niin kaukana amerikkalaisesta palvelualttiudesta, kuin voisi olla. Ei auttanut itku markkinoilla, vaan lapsellisesta pakkomielteestä piti päästä yli omin nokkineen.

Onneksi hotelli itsessään oli tosi kaunis, vaikka meidän huonekin oli melko kolkko. Se oli tosi iso, mutta huonekaluja oli sen verran, kuin ehkä kolmanneksen pienemmässä huoneessa. Tyhjä tila oli kaukana kotoisuudesta, mutta toki ne vähäiset huonekalut oli kivan erikoisia, ja oli mukava tyhjentää läskikassia jossain muuallakin, kuin autossa tai motellin sängyssä.

Me oltiin buukattu Palm Springsiin ihan mukavasti aikaa, ja käytiinkin syömässä naapurin vegepaikassa, joka oli oikein mainio, ja ehdittiin myös testata hotellin kuntosali. Saatiin olla yli-ilmastoidulla salilla tietysti kaksin, mikä on aina ihan hauskaa.

Mentiin nauttimaan uima-altaasta vasta aamulla, mikä oli just hyvä valinta. Poolilla oli tosi rauhallinen meno, ja auringon noustessa yhä ylemmäs se samalla värjäsi viereisen vuoriston aika huiman upeaksi. Oli ihanaa, rauhallista ja rentoa, eli just sitä, mitä Palm Springsin -pysähdykseltä oli toivottu. Ja mikä parasta, edellisen päivän itse aiheutettu skandaalikin oli jo unohtunut.

Saguaro ei lopulta hotellina sykähdyttänyt mitenkään erityisesti, vaikka se näyttääkin upealta kuvissa. Vierailu oli taas omiaan muistuttamaan, miten kaikki paikat ei todellakaan oo sitä miltä näyttää, ja että kun reissupäiviä on rajallinen määrä, ei niitä kannata uhrata paikoissa, jotka ei täysin oo itseä varten.

29.12.2019 2 Kommenttia
4 Facebook Twitter Google + Pinterest