Pallontallaajat.net
Valikko
Avainsana

Albania

Miltä kuulostaisi vainoharhainen diktaattori, joka käytti valtaosan köyhän kansansa rahavaroista hyödyttömien bunkkereiden rakentamiseen? Erityisesti, kun noita bunkkereita ei koskaan tultaisi käyttämään? Noh, tervetuloa Albaniaan!

Kun etittiin maasta tietoa ja turistinähtävyyksiä ennen matkaa, jorisi Karim aika innoissaan bunkkereista. Bunkkerit sitä ja bunkkerit tätä. En jaksanut kiinnostua mitenkään erityisesti, sillä bunkkeri on, noh, bunkkeri. Jossain vaiheessa mulle kuitenkin valkeni, että Albaniassa ei oo vaan yks tai kaks bunkkeria, vaan siellä on niitä paljon. Pienessä maassa (yks Suomi vastaa noin 13:a Albaniaa) väitetään olevan jopa lähemmäs miljoona bunkkeria. Siis kuvitelkaa: MILJOONA bunkkeria, joista suurin osa on maannu siellä rakentamisestaan lähtien aivan tyhjän panttina.

Albanian bunkkeri-2

Bunkkerit on rakennettu 1960-luvun lopusta 1980-luvulle, jolloin vallassa oli vainoharhaiseksikin väitetty diktaattori, jolla ei ollut liittolaisia ja joka pelkäsi vähän joka suunnasta tulevien sotakoneistojen hyökkäävän pienen Albanian kimppuun. Siispä hän totesi parhaaksi ratkaisuksi maansa säilymiselle rakentaa sen täyteen bunkkereita, jotka toimisivat tarpeen tullen maan puolustuksessa mutta myös suojapaikkana kansalaisille.

No, eipä niitä tosiaan koskaan tarvittu, ja nykyisin bunkkerit on joko jätetty tyhjilleen tai niille on keksitty jotain innovatiivisia käyttötarkoituksia, kuten nyt vaikka esimerkiksi baari tai ihan vaan varasto.

Siispä kun saavuttiin viimein Albanian rajan paremmalle puolelle, alkoi kuski jauhaa jälleen bunkkereista. Niitä piti yrittää bongailla tien varsilta ja huutaa heti, kun bunkkeri loistaisi näköpiirissä. Eipä niitä kuitenkaan juuri näkynyt. Tai ei mitään juuri, alkumatkasta niitä ei ollut ollenkaan. Se on sinällään outoa, että maan rajan tuntumassa ei ollut bunkkerin bunkkeria, sillä sinne kai niitä olis ollu ihan fiksua rakentaa.

Albanian bunkkeri-5 Albanian bunkkeri Albanian bunkkeri-4

Lopulta nähtiin ekat bunkkerit vasta toisena Albanian-päivänä, mutta kieltämättä niitä oli tosi paljon vähemmän, mitä luvut antoivat olettaa. Ehkä niitä on rakennettu enemmän etelään, sillä ainakaan tuolla pohjoisessa bunkkereita ei juuri ollut.

Viimeisenä päivänä, kun oltiin jo matkalla rajalle, bongattiin bunkkeri lähietäisyydeltä pienen tien varrelta. Kurvattiin motarilta peltotielle, jotta päästiin näkemään kauan odotettu suojarakennus piirun verran lähempää. Puolikkaan pallon muotoinen rakennus oli saanu aika nohevat maalaukset ylleen, mutta kovin lähelle me ei kuitenkaan uskallettu astella niitä ihastelemaan. Kaukaa riitti meille.

Tuijotettiin pellon keskellä olevaa bunkkeria jokunen tovi, ja kieltämättä tuntui kuin oltais matkattu ajassa taaksepäin, ainakin sinne 70-luvun taitteeseen. Liikennettä ei ollu viereisellä ajotiellä nimeksikään, joten siinä ei ollut oikeastaan muita kuin me, pelto ja bunkkeri. Ja okei, muutama talo.

Albanian bunkkeri-3 Albanian bunkkeri-6

Erityisesti Balkanilla joka maalla on oma kiehtova historiansa, mutta Albanian bunkkerit on kieltämättä surkuhupaisin tarina, mitä oon noista maista kuullut. Ens kerralla vois mennä illalliselle bunkkeriravintolaan, jos semmoinen sattuisi tulemaan vastaan!

Eng: In Albania we were trying to spot as many bunkers as we possibly could. We were left nearly empty handed, since we only saw a couple of them.

5.10.2015 6 Kommenttia
0 Facebook Twitter Google + Pinterest

Uskomatonta, että on jo lokakuu! Meidän Balkanin-seikkailusta on jo yli kuukausi aikaa, vaikka tuntuu että siitä olis jo paljon kauemmin. Syyskuu on madellut ihan käsittämättömän hitaasti, ja vaikka lämpimien syyspäivien loppuminen harmittaakin tosi paljon, on lokakuu enemmän kuin tervetullut.

Kuun ekan torstain ja Instragram Travel Thursdayn kunniaksi ajattelin tehdä vähän koontia siitä, mitkä olivatkaan Balkanin-seikkailun huippuhetkiä. Reilun viikon mittaiseen reissuun niitä mahtuu aika lailla, mutta matkan ajalta nousee aika selvästi muutamia huippuhetkiä – ainakin näin jälkeenpäin ajateltuna.

Bakan (46) IGTT-Balkan2 Bakan (18)

Päällimmäisenä mieleen tulevat tietysti itseoikeutetusti maisemat. Montenegron, Albanian ja Kroatian näkymät vetivät kieltämättä vertoja Suomen tasaisuudelle, ja viimeistään siinä vaiheessa kun päästiin kosketuksiin tuon turkoosin Adrianmeren kanssa olin vakuuttunut että Balkan oli just nappi kohde.

Merimaisemien lisäksi katseltiin aika paljon vuoria. Vaikka ei mihinkään korkeuksiin tai edes kunnon vuorille päästykään, saatiin ajeleskella kukkulalta toiselle ihan yllin kyllin. Myös auringonlaskut oli melkoisen mahtavia! Ensimmäisenä iltana nähtiin ehkä koko reissun mahtavin auringonlasku, ja saatiin sen myötä aivan loistava aloitus matkalle.

IGTT-Balkan1 Bakan (32)

Myös palmut ja kaupunkimaisemat ilahdutti, mutta kieltämättä tämän reissun painopiste oli nimenomaan niissä vuorissa ja meressä. Jännä huomata nyt näitä kuvia katellessa, että mukaan valikoitui tosiaan vaan yks kaupunkikuva, vaikka oon aina mieltäny itteni tosi vahvasti kaupunkireissaajaksi. Nyt on näköjään sitten muiden juttujen aika, ja onneksi identiteetti voi kehittyä ja jopa muuttua.

Tästä lähtee huippu lokakuu, joka ei voisi komeammin alkaa: eka päivä fiilistellään arabian tunnilla, huomenna juhlitaan gaalassa, lauantaina vihitään uus koti viimein virallisesti ja sunnuntaina koittaa reilun viikon reissuputki. Lokakuu vois olla aika paljon kehnompikin, mutta onneksi tällä kertaa näin. Ihanaa kuun aloitusta teille kaverit!

Tämä postaus on osa Instagram Travel Thursdayta, joka on kansainvälinen tempaus. Suomessa sitä vetävät Destination Unknown -blogin Satu sekä Kaukokaipuun Nella ja Wanderlust Expert Veera. Minut löytää Instagramista nimimerkillä @inkakha.

Eng: These are the best moments we experienced during out road trip in the Balkans. It is hard to name one so I just formed a combo of the most beautiful sunsets and mountain views. I hope you like it, I sure do!

1.10.2015 18 Kommenttia
0 Facebook Twitter Google + Pinterest

Kun kevään 2012 reili Balkanilla päättyi, todettiin Karimin kanssa molemmat, että nyt ei mennyt aivan nappiin. Balkan ei ollut missään nimessä sopiva kohde reilille, sillä alueen junaliikenne on aika lapsenkengissä, ja junien taso sekä matkojen reittivalikoima on aika köyhä. Siitä viisastuneena päätettiin seuraavalla Balkanin-matkalla ottaa alle raiteiden sijaan renkaat, ja nyt matkan jälkeen voin todeta sen olleen hurjan paljon fiksumpi valinta.

Autolla Balkanilla-16 Autolla Balkanilla-24 Autolla Balkanilla-23 Autolla Balkanilla-22 Autolla Balkanilla Autolla Balkanilla-7
Ajaminen Balkanilla sujui meidän reissun osalta varsin mainiosti. Vuokrattiin auto halvimman hinnan perusteella ja se osoittautui osittain ihan hyväksi, osittain vähän huonoksi ratkaisuksi. Halvin hintaluokka takasi meille pikkuruisen, tosin neliovisen, Renaultin, joka pärjäsi kaupunkien tasaisilla teillä varsin mainiosti ja osoittautui pienen kokonsa puitteissa varsin näppäräksi juurikin kaupungeissa.

Sitten taas pienillä maalaisteillä ja vuoristopoluilla ei pikkuauton valinta enää tuntunut niin hyvältä ajatukselta. Kuski sai painaa kaasua kahta kauheammin ylämäissä ja taidettiin ajaa kymmenen kilometrin tuntivauhtia useammin kuin vaan kerran. Tosin piheyspäissään tehty valinta sopi tietysti meidän budjetille vallan mainiosti, joten sillä mentiin mitä oli, ja harjoitettiin kärsivällisyyttä.

Karim istui ratin takana koko matkan meikän toimiessa kartturina. Ei otettu mukaan navigaattoria, sillä meidän molempien puhelinten karttasovellukset riitti navigoimiseen vallan mainiosti. Mun Lumiassa oli mainiot Here Maps -kartat ja Karimilla Google Maps, joten ne loi yhdessä aika hyvän kombon.

Here Mapsit oli muuten ihan mahtavat, mutta antoi ymmärtää teiden koot välillä vähän väärin, mistä kärsittiinkin sitten oikein urakalla. Esimerkiksi kun muka oikastiin iso mutka ajamalla tietä, joka näytti Lumian kartan mukana olevan ihan saman kokoinen kuin se mutkitteleva tie, mutta oli todellisuudessa Yli-Iin pyöräteiden levyinen kärrypolku. Jälkikäteen kun tihrustettiin samaa tietä Googlen kartasta, oli se selvästi pienempi kuin muut. Sen jälkeen luotettiinkin Karimin masiinaan teiden kokoja arvioidessa.

Autolla Balkanilla-2 Autolla Balkanilla-8 Autolla Balkanilla-9 Autolla Balkanilla-3 Autolla Balkanilla-4 Autolla Balkanilla-11 Autolla Balkanilla-12 Autolla Balkanilla-10 Autolla Balkanilla-18 Autolla Balkanilla-17 Autolla Balkanilla-13

Itse ajaminen meni valtaosin mainiosti. Liikennesäännöissä ei ollut oikeastaan mitään sen kummempaa. Liikennekäyttäytyminen oli ehkä vähän huolettomampaa kuin Suomessa, erityisesti nopeusrajoituksin osalta. Suurimman haasteen toivat kuitenkin tiet, sillä teiden kunto vaihteli hurjasti.

Välillä saattoi olla oikein mainio ja just uusittu pinta leveässä tiessä, mutta se muuttui sitten hetkessä kuoppaiseksi soratieksi. Pari kertaa jouduttiin kääntymään takas muutaman kilometrin jälkeen ihan vaan sen vuoksi, että tie oli niin hemmetin huonossa kunnossa, että me oltais varmaan vieläkin siellä ajamassa, jos ei oltais tajuttu tehdä u-käännöstä ajoissa. Ei tehnyt hyvää hermoille.

Maiden välillä oli kuitenkin aika paljon eroja. Albaniassa tiet oli melko huonossa kunnossa ja liikenne vähän miten sattuu, mutta sitten rajan tuntumassa oleva moottoritie oli just uusittu, ja se oli taas aivan loistavassa kunnossa. Auton lisäksi teillä näkyi hurjat määrät pyöräilijöitä, jotka tosin hallitsivat liikennesäännöt aika mainiosti. Pyöräilijöiden lisäksi piti välillä väistellä hevosrattaita, lehmiä, lampaita ja tietysti myös mopoja. Montenegro taas oli melko tasapainoinen, paitsi pienillä teillä. Siellä ei paljoa väistetty vaan kaasutettiin menemään, joten meille turisteille jäi ainoaksi vaihtoehdoksi toivoa parasta ja kurvata ite pientareelle vastaantulijan paahtaessa ohi. Kroatiassa tiet oli hyvässä kunnossa mutta kuskit oli tosi aggressiivisia, mikä oli huomattava ero muihin maihin. Toki siellä on tosi paljon turisteja, mikä selittää vähän sitä että kaikki ajoi vähän eri lailla. Dubrovnikissa ajamisesta on ihan turha puhua, se oli kamalaa! Ruuhkat oli ihan järkyttävät ja aiheuttivatkin koko matkan ainoan läheltä piti -tilanteen.

Kaikissa maissa olikin tosi paljon aivan turhia ruuhkia. Saatettiin jumiutua autojonoon aivan ykskaks, ja madella kävelyvauhtia eteenpäin monta kymmentä kilometriä ennen kuin ruuhka sitten aivan yhtäkkiä helpotti. Siinä oli aika monta kertaa kärsivällisyys koetuksella, kun ei meinattu päästä millään eteenpäin.

Autolla Balkanilla-14 Autolla Balkanilla-20 Autolla Balkanilla-15 Autolla Balkanilla-28 Autolla Balkanilla-26 Autolla Balkanilla-25 Autolla Balkanilla-27

Napattiin vuokraamosta auto mukaan täydellä tankilla, ja jouduttiinkin piipahtamaan huoltoasemalla vasta paluumatkalla. Vertailtiin vähän polttoaineiden hintoja, ja tultiin siihen tulokseen että Montenegrossa oli Kroatiaa edullisemmat bensat, joten päädyttiin tankkaamaan Montenegron puolella. Maassa oli ilmeisesti polttoaineen suhteen jonkinlainen hintakartelli, sillä joka ikisessä ohittamassamme bensiksessä litra ysivitosta maksoi sentilleen saman verran. Tarkkaa hintaa en enää muista, mutta polttoaine maksoi ehkä neljänneksen vähemmän kuin Suomessa, joten halvalta se tuntui.

Montenegrossa oli myös aika altis palvelukulttuuri tankkipisteillä, joten päästiin myös sitä kautta tutustumaan paikalliseen tapaan lisätä työpaikkoja. Tosin Rennon tankin täyteen ladannut kaveri oli kyllä niin pahasti gonahtanut, että olisi varmaan suonut meille mielihyvin mahdollisuuden tankata ite oma automme. Eipä sillä, tankki saatiin täyteen ja vaikka hymyjä ei nyt varsinaisesti irronnutkaan, niin homma hoitui melko helposti. Maksu hoidettiin sisällä, joten myös kortilla pystyi maksamaan.

Ajaminen Balkanilla olikin kuitenkin melko helppo nakki, ja matkaa ei missään nimessä kannata ainakaan sen takia suunnitella muualla. Kun suhailee kiireettä ja nätisti, niin ei voi mennä muuta kuin nappiin. Sanoo siis Inka, joka ei ajanut Balkanilla metriäkään mutta vaan sen takia, että säästettiin toisen kuskin lisämaksut. :D Mutta hyvin seurasin vierestä kaikki kilometrit, enkä ees nukkunu kertaakaan, mikä on mulle hyvin epätyypillistä.

Jos tästä tiiviistä paketista jäi jotain kysyttävää, niin anna palaa! Rajanylitysten mietittäessä kannattaa tsekata myös tämä postaus. Mun lisäksi myös muun muassa Maarit on kirjoittanut omista kokemuksistaan Balkanilla ajamisesta, samoin Take me There -blogin Anna-Maria. Lauran blogissa taas on juttua Balkanin-matkan reitin suunnittelusta.

Eng: Driving in the Balkans turned out to be quite easy, especially if you have driven in Lebanon.

23.9.2015 10 Kommenttia
0 Facebook Twitter Google + Pinterest

Ennen meidän Balkanin-seikkailua jännitin matkan tulevia rajanylityksiä aika paljon. Meillä oli edessä kahdet rajanylitykset molempiin suuntiin: Kroatia-Montenegro sekä Montenegro-Albania. En löytänyt oikein mitään kunnon infoa ulkoministeriön tai autoliiton sivuilta, joten dokumenttien kanssa piti mennä aika lailla varman päälle, mikä paljastui tällä kertaa täysin oikeaksi ratkaisuksi.

Meillä oli siis alla vuokra-auto, joka valittiin puhtaasti halvimman hinnan mukaan. Jos totta puhutaan, niin mulla ei käynyt edes mielen vieressä, että sillä ei sais ajaa joidenkin maiden rajojen yli, vaan ekana ajatuksena oli että näissäkin maissa taatusti rahalla saa ja hevosella pääsee. Tähän postaukseen tulleet kommentit herätti kuitenkin aika vahvan epäilyn, ja otettiinkin heti yhteyttä autovuokraamoon selvittääksemme rajanylitysten mahdollisuuden. Kroatialaisessa Oryx-vuokraamossa totesivat vaan, että 39 euron hintaisen lisävakuutuksen (green card) ostamalla pääsee rajan yli, ja kaikki nuo meidän ilmoittamat maat Albaniaa myöten olivat ok. Ainoastaan Kosovoa varten olis tarvinnut oman lisävakuutuksensa, mutta koska me ei oltu sinne menossa, oli green card riittävä.

Balkan Balkan-2 Balkan-8

Huojentuneina jatkettiin matkan suunnittelua, ja autoa noutaessa mainittiin noista rajanylityksistä. Lisävakuutus maksettiin nuodon hetkellä, ja saatiin mukaan kirjaimellisesti green card, eli vihreä lappu jossa oli tiedot vakuutuksesta. Helppoa ja näppärää, eikä lisästressille ollut lainkaan tarvetta.

Eka rajapiste Kroatiasta Montenegroon oli jo Kroatian puolella, ja naapurimaahan mennessä rajavartioita ei tietenkään juuri kiinnostanut. Kerättiin jännitystä ekalla pisteellä oikein roppakaupalla: paperit oli valmiina kourassa, kamera piilotettuna reppuun ja muutenkin meininki varsin vakava. Tyyppi tuijotti meitä ehkä puoli sekuntia ja viitilöi sitten jatkamaan. Ei paljoa passit kiinnostaneet!

Hetken päästä oli edessä Montenegron raja, jossa jouduttiin jo vähän jonottamaan. Siellä riitti pelkät passit ja green card, saatiin nopeasti leimat ja oltiin uudessa maassa. Not bad! Oltiin kuitenkin ennen reissua kuultu kauhutarinoita julmetun pitkistä rajajonoista, jotka valtaa alueen elokuussa. Ehkä meillä vaan kävi hyvä tuuri, mutta ei taidettu seisoa jonossa kymmentä minuuttia kauempaa.

Samana iltana koittanut Albanian ja Montenegron välinen raja ei sitte ollukaan ihan yhtä helppo. Ensinnäkin raja-asemalle päästäksemme oltiin valittu pukkuisen turhan kapea oikotie, joka näytti mun kartassa ihan tavallisen kokoiselta tieltä, mutta oli tosiasiassa Yli-Iin pyöräteiden kokoinen kärrypolku. Ei siinä vielä mitään, mutta paikalliset suhailivat tiellä sen kapeudesta huolimatta sata lasissa, joten jatkuvasti sai olla sydän syrjällään. Päästiin toki perille ehjin nahoin ja ilman minkäänlaisia onnettomuuksia, mutta kuskin stressitasot oli jo aika korkealla ja tunnelma melko väsynyttä.

Raja-aseman lähestyessä jono alkoi jo kilometriä ennen rajaa. Pysähdyttiin muutaman kymmenen metrin päähän hedelmäkauppiaan kojusta ja jäätiin odottelemaan. Tien vieressä parveili kymmenisen lasta kerjäämässä, ja täytyy sanoa että tää oli eka kerta meille molemmille, kun autoa kiertää noin kymmenvuotias pikkumimmi käsi ojossa suukotellen menopelin jokaista kulmaa. Kylmäs aika paljon.

Lapsia oli vieressä koko joukko, ja ne jäi tietysti parveilemaan just siihen meidän auton viereen. Jossain vaiheessa alkoi kuulua aikamoisia tappelun ääniä, ja jo valmiiksi aika ahistavalta tuntuva tilanne kulminoitui siihen, kun kuultiin sisälle aika selvästi, kuinka meidän vuokra-auton perään osui kivi. Nice.

Karim lähti selvittään tilannetta, ja kiviä heitelleet lapset oli aivan kauhuissaan. Ilmeisesti ne oli heitelly kiviä toistensa päälle tappelun tuoksinnassa, mutta yks oli kolahtanut meidän autoon. Eipä siinä muuten mitään, mutta ei huvittanut alkaa maksumiehiksi tuommoisesta aivan ylimääräisestä, joten hymy ei ollu siinä tilanteessa aivan herkässä. Mukulat alkoi itkeä ja syytellä toisiaan, mutta onneksi autoon ei ollu tullu mitään jälkiä, niin ne luikki aika vauhdilla karkuun siinä vaiheessa, kun ne tajus että mitään rangaistuksia ei meiltä todellakaan ollut tulossa. Olisivat ilmeisesti odottaneet selkäsaunaa.

Balkan-4

Hypättiin takas autoon ja yritettiin saada fiilistä vähän nousemaan, mutta se oli tuossa tilanteessa kieltämättä hivenen haastavaa. Autojono mateli ja eteneminen kesti kauan. Noin tunnin jonotettamisen jälkeen alettiin oikeasti olla jo raja-asemalla, ja otettiin oma kaista tarkastuspisteelle. Siinä vaiheessa meidän edessä oli ehkä 20 autoa. Hetken päästä rajavirkailija tuli viittilöimään meille, että auto pitäis ajaa kahden jonon väliin. Oletettiin että siihen tehdään kolmas tarkastuspiste, ja vähän ihmetellen sekä kieltämättä aika vastahakoisesti ohjattiin auto jonojen välissä olevalle superkapealle kulkureitille. Oltiin aika kummissamme kun meidän perään ei tullutkaan muita autoja, vaan rajatarkastaja ohjasi ainoastaan meidät eteenpäin melkein kaikkien autojen ohi. Siinä vaiheessa kun jonossa oli enää pari autoa meidän edessä, viittilöi se meidät ajamaan jonossa odottavan auton eteen niin, että oltiin melkein seuraavia jonossa. Ei muuta, sitten se häippäsi. Ja me oltiin just ohitettu noin 20 auton jono rajaviranomaisen ystävällisellä avustuksella täysin ilman syytä. Sanottakoot vielä että ei oltu ainoita ulkomaalaisella autolla liikkuvia, sillä Kroatian rekkareissa olevia autoja oli muitakin.

Tällä rajalla oltiin vähän tarkempia, ja lasin toisella puolella oleva mies totesi passit ja green cardin annettuamme vaan tiukasti haluavansa “autodocuments”. Heitettiin sille sitten hanskalokerosta löytynyt muovitasku kokonaisuudessaan, ja sieltä se kaivoi haluamansa paperit.

Balkan-5 Balkan-6 Balkan-7

Muut rajanylitykset sujui sitten huomattavasti helpommin ja ilman jännitystä. Albaniasta kun palattiin Montenegroon jonotettiin ehkä kymmenen minuuttia eikä kerjäläisistä ollut tietoakaan, ainoastaan raja-asemalla vapaana kuljeskellut lehmä herätti hieman ihmetystä. Myös Montenegrosta Kroatiaan mennessä homma sujui myös varsin sutjakkaasti.

Mitä papereita piti siis olla mukana, jotta rajanylitykset Balkanilla sujui ongelmitta? Passien lisäksi green card ja auton omat paperit (muun muassa vuokraustosite). Niillä pärjäsi ilman sen kummempia kommervenkkejä!

Eng: I get a bit nervous always when I am crossing a border, but in the Balkans it was extremely exciting. Luckily we had all the documents they needed.

6.9.2015 8 Kommenttia
0 Facebook Twitter Google + Pinterest
Uudemmat artikkelit