Pallontallaajat.net
Valikko
Avainsana

hömppää

Kiitin luojaani (kiitos iskä ja äiti!) etten ollut juomassa mitään sillä sekunnilla, kun eteeni lävähti Aurinkorasvaa ja Aloe Veeraa -blogin tuore postaus vuoden 2017 “onnistuneimmista” matkakuvista. Itse kukanenkin, tai minä ainakin, lienee jo aikapäiviä sitten kyllästynyt kuoliaaksi supersiloteltuihin ja täydellisyyttä tavoitteleviin matkakuviin, jotka on jo niin täydellisiä, ettei ne voi olla enää aitoja.

Vaikka tietysti itsekin haluan aina vaan parempia ja parempia reissukuvia, on niin virkistävää nähdä välillä jotain ihan muuta. Siitä syystä arvostin niin paljon sitä, kun Veera laittoi itsensä täysillä likoon ja julkaisi itsestään kavalkadin ei niin imartelevia kuvia – pakaravilauttelut mukaan luettuna! Siinä räkätyshuumassa ehdin kehua ideaa fantastiseksi kuuhun ja takaisin sekä vannovani lähteväni mukaan postaushaasteeseen omilla jäätävillä kuvillani.

Mulla ei nyt oo ihan hirveästi salattavaa, osaan nauraa itselleni ja tiijän näyttäväni melko jäätävältä suurimman osan ajasta. Olinkin varautunut siihen että nyt tulee sen verran järkyttävää matskua että oksat pois, mutta yllätys olikin aika suuri tajutessani poistaneeni melkeinpä kaikki huonot kuvat itsestäni tämän vuoden aikana!! Mulle on kehittynyt vähän turhan nopsakat deletesormet, sillä kaikki vähänkään huonot kuvat saa hetkessä kyytiä, eikä niistä sadasta räpsystä oikeasti muistikortille jää kuin ihan muutama hassu. Se tapa valitettavasti rokotti myös tämän postauksen kuvasaldoa, mutta onneksi löysin sieltä muutaman vähemmän edustavan otoksen, joita en ollut ehtinyt heivata digitaaliseen roskasammioon.

Tässä täytyy selvästi skarpata tulevana vuonna, sillä mikä onkaan sen parempaa kuin vähän ees osata nauraa itelleen semijulkisesti omassa blogissa? No ei mikään!

Eli siis here we go! Yritän kompensoida kommenteilla kuvista puuttuvaa jäätävyyttä.

1. Määräilevä bitch-muija. Tältä mää näytän yleensä, kun pyydän Karimia ottamaan munsta kuvan. Jäädyn täysillä ja unohdan miten hymyillään ja sitten vaan osoittelen suuntaa mihin sitä kameraa kannattaisi kohdistaa. Ens kerralla vois opetella hymyilemään. Kiitos!

2. Silmät kiinni aina. Vaikkapa pyöräillessä Tallinnassa. Jostain syystä mulla, kuten Veerallakin, on tapana posettaa vähän väliä silmät kiinni. En tiiä onko tässä tavoitteena saavuttaa joku ihanan söpistely lopputulos vai mikä, mutta todellisuudessa näytän siltä että oon just ajamassa pois tieltä tai vastaantulijaan pahki. Luukut auki!

Ei lisättävää! Tämä puolinukuksissa napattu kuva on Lontoosta, ja olin selvästi just heränny puistopäikkäreiltä kun silmätkään ei olleet vielä auenneet.

3. Epäonnistuneet klassikkokuvat. Tiijättehän niitä suosituimpia Instagram-klassikoita, joita pitää yrittää ainakin saada itselleen myös? Mää kaavailin koko ensimmäisen Kroatian-lomaviikon nappaavani joku päivä itsestäni todellisen bikinibeibekuvan uima-altaalla, mutta sitten kun lopulta päästiin siihen pisteeseen että kamera oli roudattu kymmenen metriä sisältä ulos, oli mun sisäinen bikinibeibe muuttunut silmät sirrillään uiskentelevaksi manaatiksi. Että se siitä sitten! Uima-allas onneksi näyttää tosi ihanalta!

4. Rönö-Liisan loma-albumi. Kaikki jotka on nähny munt joskus tietää, että mulla on tosi huono ryhti. Elämän suuri tavoite on parantaa sitä pikkuhiljaa, mutta löysät polvinivelet vetää mun lantion tosi vahvasti eteenpäin, mistä syystä rönöttämisestä on tullut mulle melkein tavaramerkki. Tässä se pääsee edestä kuvattuna vielä oikein parhaimpiinsa, ja oikein mun kaikki parhaat puolet on muutenkin melkein kuin tarjottimella! Ja kuin kruununa otsan yllä mulla on vielä tässä juttu kesken, eli vielä yksi klassikko on päässyt kaunistamaan tätä otosta!

Tässä on jo vähän asennetta, mutta tuolta Rönö-Liisa näyttää revetessään nauruun samalla, kun kiskoo shortsin lahkeita alaspäin. Ja molemmat kuvat on muuten edelleen sieltä Kroatiasta!

5. Loppuun vielä yks ihan klassinen väsynyt riemuidiootti. Pystyn kuulemaan mun hörönaurun tätä kuvaa katsellessa, mistä syystä tämä on jäänyt aiemmin jakamatta meidän Berliinin-aamiaiselta. Mutta näin viksulta mää oikeasti näytän, joten ei kait siinä!

Tää oli vasta harjoituskierros, sillä vuoden päästä lupaan räjäyttää ainakin oman tajuntani paljastamalla oikeasti huonot reissukuvat itsestäni. Eli heti ekasta reissusta lähtien en poista ihan kaikkia jäätäviä kuvia, ainakaan toivottavasti.

Kiitos vain haasteesta vielä kerran Veera, kait tähän nyt jotkut muutkin lähtee mukaan?

27.12.2017 17 Kommenttia
4 Facebook Twitter Google + Pinterest

The big 30

Kirjoittanut Inka

Apua miten hullulta tuntuu olla 30. Mulla on tänään synttärit ja kieltämättä nyt, vuonna 2017 marraskuun 20. päivä tuntuu aika hurjalta ajatukselta. Oon miettinyt kovasti kolmikymppisyyttä koko vuoden, samalla kun oon yksi toisensa jälkeen juhlinut kavereideni synttäreitä. Onko siinä jotain merkityksellistä? Kannattaako asialle edes antaa mitään huomioarvoa?

Niin tai näin, 30 ei oo mulle mikään pikkujuttu. Koska oon suorittaja, asetin itselleni reilu vuosi sitten, ollessani vielä 28-vuotias, tavoitteellisen listan asioita, joita haluan tehdä ja kokea vielä ennen kuin oon 30 vuotta. Listalla oli aika monia, isoja ja pieniä juttuja. Muun muassa uudessa maanosassa vierailu, pelkojen voittaminen ja joku haastava juoksukisa. Tosi monet asiat ehdin tehdä ennen tätä päivää, mutta muutamat jutut jäi odottamaan toteutumistaan kolmikymppiselle, ja mikäs siinä.

Eniten ylpeä oon siitä, että mun pelot vettä ja korkeita paikkoja kohtaan on ehkä hieman lieventyneet, vaikka en ookaan päässyt missään nimessä niistä kokonaan eroon. Ne ei kuitenkaan rajoita mun elämää saati matkailua enää niin paljon kuin aikaisemmin, ja vaikka viime kesänä Kreikan-lomalla pitikin hengitellä snorklausreissun aluksi vähän aikaa vedessä ennen kuin uskalsin laittaa pään pinnan alle, niin tässä mennään pikkuhiljaa oikeaan suuntaan.

Lisäksi pääsin seikkailemaan jo viime vuoden puolella Afrikassa ja Kaakkois-Aasiassa, jotka oli molemmat mulle aivan uusia nurkkia. Myös keväällä Millan kanssa koettu Arctic Challenge oli jotain, mitä en olis vielä vähän aikaa sitten uskonut edes kykeneväni tekemään.

Multa on kysytty  tosi moneen kertaan että joko kriisittää, ja ehkä vähän, vaikka en lopulta ihan tosissani tiiäkään että miksi. Kuulemma pitäisi olla kriisi sen takia että biologinen kello tikittää ja pitäisi olla pulla uunissa, vaikka tosiasiassa reissaajallahan ei ole mitään muuta stressin aihetta kuin se, että onko sähköpostissa tarpeeksi lentolippuja. Tällä hetkellä mulla on yhet, ja se tuntuu vähän liian vähältä mutta silläkin pärjää.

Aattelin aloittaa kolmikymppisyyden rennosti ja uskotella itselleni, että se ei oo mikään big deal. Oon aina ollut sitä mieltä että ikäkriisi johtuu siitä että elämä ei oo sitä, mitä olisi siihen mennessä halunnut sen olevan. Täytyy kuitenkin myöntää että oon kyllä ihan tyytyväinen siihen mitä mulla on: ympärillä on ihan huikeita tyyppejä, arki rullaa tosi mukavasti, treeneissä on hauskaa, töissä supermukavaa, matkustusmahdollisuuksia on reilusti ja vaikka välimatka perheeseenkin onkin yli puoli Suomea, ei sekään tunnu liian raskaalta.

Ainoastaan kaks asiaa puuttuu, ja ne on maailmanympärimatka ja arki aviomiehen kanssa. Molemmat on kuitenkin kovasti agendalla, joten kriiseilyn sijaan voisinkin keskittyä kehittämään kärsivällisyyttä!

Tänään herätessäni mikään ei ollut muuttunut eilisestä, joten nyt lienee oikea hetki todeta, että elämä on oikein hyvää näin kolmikymppisenäkin. Ja jos kavereiden lupauksiin on luottaminen, niin tää kuulemma paranee tästä vaan!

Eli 30, bring it on, mää oon valamis!

Postauksen kuvat on otettu Nykissä, iso kiitos niistä Sannalle!

20.11.2017 12 Kommenttia
3 Facebook Twitter Google + Pinterest

Tämän postauksen tekeminen on ollut mulla mielessä jo pari vuotta, jo meidän edellisessä kodissa. En kuitenkaan oo saanut aikaiseksi ruveta hommiin, ja toisaalta on tuntunut että koti ei oo vielä valmis eikä siinä kunnossa, että sen voisi esitellä blogissa. Saatika että se näyttäisi reissaajan kodilta.

Kuten kirjoitin jo pari vuotta sitten, oon pyrkinyt ostamaan reissuilta tuliaisia kotiin. Tavoitteena onkin ollut niiden jokareissuisten vaaterättien sijaan hankkia tuliaisiksi itselle asioita, jotka sopivat kotiini ja jotka muistuttavat reissuista joka ikisenä päivänä arkipuuhastelun lomassa. Nyt vajaan parin vuoden asumisen jälkeen meidän nykyinen koti alkaakin näyttää siltä, että ehkä täällä voisi arvata asuvan jonkun reissaajahenkisen pariskunnan, vaikka meidän matkakuvat loistavatkin poissaolollaan.

Me asutaan siis Helsingin Töölössä vuokrakaksiossa, ja tilaa meillä on vaikka miten paljon! Käytössä on nimittäin 52 neliötä, ja kun huomioidaan se että oon täällä noin puolet vuodesta itsekseni, löydän itseni aika usein kävelemästä huoneesta toiseen naureskellen miettien, että mitä mää oikeen kaikella tällä tilalla teen. Mutta ei kait siinä, hyvin kelpaa erityisesti kun asuntoa etsiessä kävi niin suuri lykky, että tehtiin todellinen löytö.

Mutta mitkä jutut täällä sitten muistuttaa menneistä seikkailuista?

Tykkään ehkä kaikkein eniten meidän olohuoneesta, johon on yhdistetty makuualkovi. Rifle Paper Co:n matkailuaiheiset taulut on kaikki kohteista, joissa me ei olla käyty eli matkailuinspiraatio on aika vahvasti läsnä aina. Lattialle levitetty matto on ostettu turkkilaiselta papalta Alanyan-työmatkalla, ja se tuo joka kerta mieleen pienessä mattokaupassa siemaillun perinteisen turkkilaisen mustan teen, jonka naapurikuppilan mies kiikutti putiikkiin tarjottimella lyhyen puhelun jälkeen.

Alkovin puolella taas on sängyn päälle levitetty viltti, joka on peräisin meidän häämatkalta Meksikosta. Chitzen Itzan reissulla sain päähänpinttymän että mun pitää saada värikäs viltti, ja Karim laittoi peliin kaikki tinkaustaitonsa, minkä lopputuloksena kiikutin onnellisena kotiin tämän peiton.

Näiden lisäksi reissutuliaiset rajoittuu aika lailla pikkutavaraan: eteisen kehyksissä olevaan, niin ikään häämatkalla otettuun photo booth -kuvaan, kirjahyllyssä olevaan maatuska- ja norsukokoelmaan sekä arabiemiraateista ostettuihin koristekulhoihin. Keniasta ostin kotiin pienen vaaleanpunaisen purnukan, joka pari kuukautta ikkunalaudalla oltuaan haalistui sen verran pahasti, että nyt harmittaa.

Aika vähän meillä siis loppujen lopuksi reissut kuitenkaan näkyy kotona, ainakaan tuliaisten muodossa. Vielä olis haaveissa ihanat marokkolaiset tyynyt ja kulhot (pitäisi vaan eka matkustaa Marokkoon), joku nykyistä tunnelmallisempi maailmankartta, pari uutta mattoa sekä muutama käytännöllinen pikkuasia, joita en ikinä muista hankkia matkoilta.

Kuten kuvista näkee, ne on napattu jo ajat sitten keväällä. Jännitin kuitenkin postauksen julkaisemista, sillä tuntuu hurjalta avata meidän kodin ovet teille, vaikka tietty joidenkin kanssa ollaan jo hyvinkin vanhoja tuttuja. Täytyy myöntää, että pari kotia myöhemmin ollaan tultu aika pitkälle tästä ajasta, niin monella tasolla.

Tältä siis näyttää meillä, toivottavasti viihdyitte vierailulla!

25.6.2017 8 Kommenttia
1 Facebook Twitter Google + Pinterest

Oman matkailijaidentiteetin löytäminen on mielenkiintoinen tie, jonka aikana sitä tekee itsestään monia havaintoja. Toiset niistä on suurempia kuin toiset, mutta yhtä lailla kaikki on merkittäviä.

Oon siinä uskossa että tiijän aika hyvin mitä haluan omilta reissuiltani kokea, mutta se ei oo ollut missään nimessä itsestään selvää. Onkin mennyt aika pitkään että kaupunkilomia raivoisasti suorittavasta matkailijasta on tullut kohteisiin rennolla asenteella (hehheh, tai sitten ei) suhtautuva aktiivilomailija. Ehkä rentoutta ja nimenomaan sitä lomailua mun pitää vielä viilata paremmaksi, mutta suunta on kuitenkin hyvä.

Siinä matkan varrella oon tehnyt itsestäni lukuisia havaintoja, jotka kokosin nyt yhdelle listalle. Tässäpä siis kahdeksan paljastusta matkailijaminästä:

1. Rakastan pakkaamista mutta vihaan laukkujen purkamista. Reissulta palattuani matkalaukku saattaa jäädä lojumaan eteisen lattialle päiväkausiksi, ja jos oon yksin kotona, jopa pidemmäksi aikaa. Mikään ei oo niin vastenmielistä kuin matkalaukun purkaminen tai kotiinpaluuta seuraava pyykkirumba.

2. Toisaalta puran tavarat kuitenkin matkakohteessa kaappeihin aina kun vietän samassa majapaikassa useamman päivän. Kun aloin reissata enemmän saatoin elää matkalaukusta helposti viikonkin siitä huolimatta, että majoituin samassa paikassa. Nykyisin laukusta eläminen kyllästyttää aika lailla, mistä syystä matkalaukun sisältö lentää kaaressa kaappeihin heti, jos vietän samassa paikassa kauemmin kuin yhden yön.

3. Meen aina portaita, siis aina. Se on asia joka saattaa aiheuttaa pientä ärsytystä reissukavereissa Karimia lukuun ottamatta, mutta jos valittavana on liukuportaat, hissi tai portaat, valitsen yleensä aina portaat. En tietenkään kipua seitsemänteen kerrokseen painavien kantamusten kanssa, mutta esimerkiksi lentokentillä mun valinta on hyvin usein liukuportaiden keskellä sijaitsevat (yleensä typötyhjät) perinteiset portaat riippumatta kantamuksista ja siitä, minkä valinnan reissukaverit tekevät.

4. Syön melko harvoin ravintoloissa. Blogin kautta munsta on saattanut välittyä lukijoille kuva siitä, että syön reissussa paljon ravintoloissa. Se ei kuitenkaan pidä paikkaansa, sillä käyn työmatkoja lukuun ottamatta tosi harvoin ravintoloissa ja yleensä kun käyn reissussa syömässä jossain, päätyy se kokemus myös blogiin. Poikkeuksena on tietysti Amerikka, missä pitää käydä ulkona syömässä vähän väliä, että ehtii maistaa joka kiskan hampurilaiset!

5. Nukun helposti. Niin lentokoneessa, junassa, bussissa, autossa kuin hotellissakin. Tähän mennessä ei oo vielä tullut vastaan paikkaa missä en olis saanut unta, vaikka toki huonosti nukuttuja hotelliöitä on takana. Lentokoneessa oon yleensä unessa jo siinä vaiheessa kun kone alkaa rullata kiitotielle, autossa taas erityisesti takapenkillä istuessa on täysin mahdotonta pysyä hereillä, mikäli matkaa on yli kymmenen kilometriä. Vänkärinä taas nukkuminen ei usein oo reiluuden vuoksi edes vaihtoehto, joten silloin isken vaikka tulitikut silmiin pysyäkseni hereillä.

6. Haluan aina kävellä kaikkialle, ja siitäkös reissukaverit riemastuvat. Aika harvalla kaupunkilomalla tulee lopulta käytettyä esimerkiksi julkisia jos välimatkat on viiden kilometrin luokkaa. Lontoon-kaupunkilomalla yksin ollessani kävelin päivässä 20 kilometriä, mikä oli mulle aivan täydellinen tapa seikkailla kaupungissa. Myös pyörä on hyvä vaihtoehto, mutta yleensä oon liian nynny sen selkään, varsinkin uudessa kohteessa.

7. Lentäminen on mulle aikaa. Monet vihaa lentämistä sen tehottomuuden takia, mutta mää koen lentämisen olevan mahdollisuus tehdä kaikkea sitä mihin muuten ei välttämättä olis niin helposti aikaa. Niitä asioita ovat vaikkapa hömppäleffojen katselu, kuvien käsittely ja blogin kirjoittaminen. Tämäkin postaus on syntynyt paltiarallaa kymmenen kilometrin korkeudessa.

8. Mulla on yleensä aina omat eväät lennolla. Budjettireissaajan ohjenuora numero yksi: älä ikinä osta lentokoneruokaa. Tosispurgu ottaa mukaan omat eväät ja välttää sitä kautta kiusaukset narahtaa lentokoneruokaan tai lentokenttien kalliisiin pähkinäsekoituksiin. Vettä saa hanasta, joten sitäkään ei tarvitse ostaa, kun mukana on aina oma juomapullo.

Monet näistä on aika yleisiä ja uskonkin siellä ruutujen toisella puolella olevan monia jotka voi samaistua useampaankin kohtaan. Löytyykö kohtalotovereita?

22.5.2017 15 Kommenttia
2 Facebook Twitter Google + Pinterest
Uudemmat artikkelit