Pallontallaajat.net
Valikko
Avainsana

Itävalta

Asuessani neljä kuukautta armaassa Itävallassa mun oli nähtävä Salzburg, se oli selvää jo heti vaihdon alussa. Meni kuitenkin toukokuulle saakka, että matkustin tuon parin tunnin junamatkan Saksan rajalle, sillä aikaa vaan ei tuntunut Itävalan-matkailulle riittävän, kun alituiseen piti piipahtaa maan rajojen ulkopuolella. Lopulta sain kuitenkin päätettyä päivän, jolloin minä ja Salzburg kohdattaisiin. Tarkoitus ei kuitenkaan ollut matkustaa sinne itsekseni, vaan halusin ehdottomasti mukaan reissukaverin, sepäs ei sitten ollutkaan niin helppo, sillä kaikilla vaihtokavereilla tuntui olevan kalenterit täynnä jos minkälaista reissua tai sitten Salz oli jo nähty. En kuitenkaan joutunut astumaan länteen vievään junaan Sankt Pöltenissä lopulta yksin, sillä sain huokuteltua kaverikseni ranskalaisen Cyriellen.

Meistä ei ehtinyt tuon vaihdon aikana tulla Cyriellen kanssa kuitenkaan mitään ylimpiä ystäviä, sen verran erilaisia tyyppejä oltiin. Sitäkin enemmän tuota ystävyyttä vaikeutti kielimuuri, sillä minä en puhu ranskaa, eikä Cyrielle puhunut juuri muita kieliä. Jotenkin kuitenkin selvittiin tuosta päivän mittaisesta reissusta, vaikka oli se kieltämättä välillä melko huvittavaa, kun se yritti selittää mulle jotakin sanaa ja sanoi ensin sen ranskaksi, sitten katsoi sanakirjasta ja sanoi englanniksi, mutta en aina ymmärtänyt sitä vahvaa raneaksenttia, joten jouduin lopulta itse tsuumaamaan sanan sanakirjasta. Hidasta, mutta todella toimivaa kommunikointia!

Lomogram_2014-02-06_01-35-39-PM salz1

Salzburg oli juuri niin kaunis kuin sen pitikin olla. Mulla on jääny Sound of Music näkemättä, eikä Mozartin kuulatkaan kauheasti houkuta, joten keskityin kaupungissa siihen, mitä pidin sillä hetkellä tärkeimpänä: maisemiin. Kivuttiin kukkulalle ihastelemaan kaupunkia ylhäältä päin, ja vaikka se oli toukokuun helteessä aikamoinen homma, oli se jokaisen askelman arvoista. Salzin tunnelmassa on nimittäin jotain sadunomaista, eikä muut kaupungit oo näyttäneet vielä yhtä upeilta korkeuksista.

Kivuttiin Hochensalzburgin linnakkeelle, ja pulitettiin törkyhintaiset piletit, jotta päästiin ihastelemaan maisemia linnakkeen katolta. Siinä ei menetetyt eurot paljoa harmittaneet, kun kaupunki avautui eteen kauniina toukokuisena päivänä, ja pääsin ensimmäistä kertaa näkemään vilauksen myös Alppien lumihuipuista!

salz2 Lomogram_2014-02-06_01-39-47-PM

Varsinainen snoukkausalppikokemus jäi multa tämän Itävalta-seikkailun aikana kokematta, mutta aika hyvin mulle riitti myös Alppien ihastelu tuolta vähän kauempaa. Jäipähän jotain ens kerralle!

Tämä postaus on osa Instagram Travel Thursdayta, joka on kansainvälinen tempaus. Suomessa sitä vetävät Destination Unknown -blogin Satu sekä Kaukokaipuun Nella ja Running With Wild Horsesin Veera. Munt löytää Instagrammista nimimerkillä @inkkap.

Eng: During my exchange semester in Austria I was super busy with all the travelling, but luckily had an opportunity to travel to Salzburg. Though I only got one day there, the beauty of the city really charmed me.

6.2.2014 22 Kommenttia
0 Facebook Twitter Google + Pinterest

Heti kärkeen pahoittelut siitä, että luvassa on toinen instagram-kuvilla höystetty postaus peräjälkeen. Olosuhteiden pakosta, mutta ei tapahdu uudelleen, toivottavasti. En kuitenkaan kehdannut jättää lempipostauspäivääni torstaita välistä sen vuoksi, että eiliseen postaukseen ei tuntunut löytyvän sopivia kuvia muualta kuin luurin uumenista.

Tänään oon muistellut jälleen tuota reissurikasta vaihtokevättä 2009, jonka aikana koin paitsi valtavia surun ja ikävän tunteita, myös hirvittävän määrän onnellisia, ikimustoisia ihania hetkiä. Yksi vaihdon kamalimpia asioita oli yksinkertaisesti se, että olin erossa Karimista. Ennen vaihtoa toivoin, että ei kait se oo kovin paha mutta jo ekana iltana tajusin, että seuraavat neljä kuukautta tulee olemaan vaikeita. Ja niinhän ne oli, mutta niistä selvittiin.

Koska osasin ounastella että erossa oleminen voisi olla hieman hankalaa, ostin armaalleni lentoliput Wieniin muutama viikko siitä, kun itse pakkasin rinkkani ja lähdin. Se oli loistava päätös, sillä se  paitsi helpotti Itävallassa olota, mutta tuo viikko oli oikeastaan myös meidän ensimmäinen yhteinen ulkomaanmatka, jos niin voi sanoa.

wienisä1Opetin kaverin heti ensimmäisten päivien aikana Itävallan tavoille, eli vein herkkuruokien äärelle. Mariahilfer Strassella sijaitsee aivan käsittämättömän hyvä gelateria, jonka antimia käytiin nauttimaan heti ensimmäisenä. Myöhemmin päivällä taidettiin noutaa Ankerista pari munkkia nautittavaksi – itävaltalaiseen tyyliin tietysti kadulla kävellessä. Tässä vaiheessa lienee aiheellista mainita, että vaihdon jälkeen housut ei enää mahtuneet jalkaan..

Ekat päivät menikin tiukasti Wienissä, sillä kelit oli komeat ja elämä oli ihanaa. Arki Sankt Pöltenissä ei juuri houkuttanut, joten vietin mieluummin aikaa siellä tunnin junamatkan päässä oikeasti upeassa kaupungissa.

Lomogram_2014-01-30_10-06-05-PM wienisä2

Lopulta tehtiin Wienissä tosi paljon perus turrejuttuja: kierreltiin museoissa, otettiin miljoonasti valokuvia ja ihmeteltiin upeaa arkkitehtuuria. Aivan viikon ekoina päivinä käytiin luonnontieteellisessä museossa missä muistan turhautuneeni siitä, että miehen kameran linssi osoitti miltei jokaisen lasivitriinin läpi. Toisaalta nyt on hauska muistella, miten sitä silloin reissutaipaleen alussa jaksoi kuvata joka ikisen vähänkään kotoisista oloista poikkeavan tai muuten vaan mielenkiintoisen jutun. Nyt on suljinsormi vähän laiskistunut, ja se on ihan hyvä se.

Vaikka maaliskuun alun Wien helli meitä mukavalla auringonpaisteella, loppuviikosta satoi sitten vettä senkin edestä. Kun otettiin viimeinen päiväreissu Wieniin, meni koko päivä vesisateessa tallustellessa. Yritettiin toki kierrellä ympäriinsä, mutta lopulta luovutettiin ja mentiin taidehistorian museoon. Se kannatti, sillä siellä näin elämäni ensimmäisen Vermeer-maalauksen. Meillä oli luokkakaverin kanssa kisa, kumpi ehtii nähdä enemmän Vermeerejä, mutta totesin Haagissa Turbaanipäinen tyttö -maalauksen nähtyäni että se riittää.

Ja voin kertoa että ei ollut helppoa tuon viikon päätteeksi saatella Karimia takaisin lentokentälle.

Tämä postaus on osa Instagram Travel Thursdayta, joka on kansainvälinen tempaus. Suomessa sitä vetävät Destination Unknown -blogin Satu sekä Kaukokaipuun Nella ja Running With Wild Horsesin Veera. Munt löytää Instagrammista nimimerkillä @inkkap.

Eng: Sorry no translation this time, I gotta get some sleep!

30.1.2014 10 Kommenttia
0 Facebook Twitter Google + Pinterest

Viime reissusta jäi ikävästi harmittamaan se, miten kehnot kelit mulle sattui. Vaikka onkin ihan junttia valittaa säästä niin valitan silti vielä näin jälkeenpäinkin, sillä se vaan vaikuttaa ihan hirveästi siihen, millainen reissusta tulee. Vaikka tutustuin sääennusteeseen ja se lopulta piti aika hyvin kutinsa, pakkasin reissulle siitä huolimatta aivan vääränlaisia vaatteita.

Huono reissukeli näkyy myös valokuvien saldossa, sillä mulla on aika vähän julkaisukelpoisia kuvia tuosta toukokuun lopulle sijoittuneesta Keski-Euroopan reissusta, sillä kuka nyt sateessa haluaisi kuvata ja kameraansa pilata, varsinkin kun lopputulos on joka tapauksessa vähän masentavan näköistä, kun on harmaata?

Tämän valituksen jälkeen onkin asiallista iskeä eetteriin ne ainoat kuvat tuolta Wienin-vierailulta, joissa paistaa aurinko. Mulle sattui nimittäin sen verran mukavasti, että sinä päivänä kun saavuin kaupunkiin keli oli jopa kaunis, joten pääsin nauttimaan hetkeksi niistä keleistä mitä sillon tammikuussa lentolippuja ostaessani olin olettanut koko reissun pitävän sisällään.

_DSF4861 _DSF4864 _DSF4865

Koska kuvittelin kierteleväni seuraavana päivänä Marian ja Kathin kanssa ympäri ämpäri kaupunkia, säästelin vähän tuona aurinkoisena lauantaina ja kävin vaan lähihuudeilla. Mun majapaikka sijaitsi Taborstrassen metropysäkin lähistöllä, joten siitä oli tosi lyhyt matka Praterin lisäksi myös Donauinselille. Suuntasinkin siis ihmettelemään Tonavaa, ja voin kertoa että tuota siltaa pitkin kävellessäni alkoi meikäläisen nynny-minä taas nostaa rumaa päätään. En varmaan oo kovin montaa siltaa ylittäny niin kovalla tahdilla! :D

_DSF4875 _DSF4870 _DSF4868 _DSF4867

Päätin mahtavan kelin kunniaksi käveleskellä Donauinselillä hyvän matkaa, ja takaisin joen toiselle puolelle palasin tuota yllä olevan kuvan oikeassa reunassa näkyvää siltaa pitkin. Saaressa oli ihan hurjasti pyöräilijöitä ja lenkkeilijöitä, ja meikäläinen tallusteli siellä reissukengissä aika epäurheilijamaisen näköisenä, eli putkeen meni varustautuminen!

Oli muuten jännä huomata, vaikka muuten tuo yksin reissaaminen on mun mielestä kyllä aivan mulle sopimatonta puuhaa, ei tuo muutaman tunnin kävelyreissu hyvässä säässä kyllästyttänyt lainkaan. Ehkä sitä loppureissusta alkoi jo osata nauttia omasta seurasta tai sitten kun tiesi että tuo oli reissun viimeinen yksinolopäivä, ei enää ressannutkaan seuran puutteesta. Niin tai näin, tuo saa luvan olla nyt vähäksi aikaa viimeinen pääasiassa pelkästään omassa seurassa tehty reisba.

Mites teillä tuo yksin reissaaminen, nappaako vai ootteko päässeet vielä kokeilemaan?

19.6.2013 2 Kommenttia
0 Facebook Twitter Google + Pinterest

Kuten jo aikaisemmassa Wienin-postauksessani mainitsin, mun kämppä sijaitsi lyhyen kävelymatkan päässä wieniläisestä huvipuistosta Praterista. Käpsyttelinkin sinne sitten ensimmäisenä iltana vähän haistelemaan huvipuistotunnelmaa, ja sitähän riitti.

Lauantai-iltana Prater oli aivan tukossa hengailevista nuorista, kirkuvista lapsista ja kärsivällisistä vanhemmista. Mihinkään laitteeseen en nynnyyteni vuoksi mennyt, mutta puolustuksekseni sanottakoot, että kävin kyllä vaihdon aikana ainakin kerran maailmanpyörässä… Ja olin kuolla kun se oli niin pelottava! Nyt siis riitti hyvinkin, että pääsin ihastelemaan huvipuiston valoja ja värejä.

Prater on siinä mielessä ihan hauska vierailukohde vaikka nuo laitteet ei juuri nappais, nimittäin se sijaitsee ihan käsittämättömän suurella alueella (okei, kuten vissiin huvipuistot yleensäkin, mutta silti) ja vieressä on kiva puisto missä voi hengailla.
Nyt kun olin liikenteessä jalan enkä metrolla kuten aikaisemmin Wienissä kulkiessani, alkoi nuo kaupungin mittasuhteet vähän paremmin hahmottua. Praterilta oli nimittäin yllättävän lyhyt kävelymatka Tonavan rannalle Donauinseliin, ja oikeastaan myös kaupungin keskustaan Stephansplatzille ja jopa Museumsquartieriin. Siinä ympäriinsä tallustellessani ihmettelin, että miksi kummassa olin aikaisemmin maksanut (ainakin joskus, sillä Wienissä on aika helppo pummailla) kalliista metrolipusta.

Tuon lauantaisen illan aikana sain kyllä ihasteltua riittämiin paitsi itse prateria myös sen portin läheisyydessä sijaitsevaa Riesenradia. Ei se ehkä ihan London eyen veroinen nähtävyys ole, mutta ihan hauska silti.

14.6.2013 0 Kommenttia
0 Facebook Twitter Google + Pinterest
Uudemmat artikkelit