Pallontallaajat.net
Valikko
Avainsana

kamat

Yhteistyössä Pomar

Kengät on onnistuneen reissun perusta, kirjaimellisesti. Se on jokaisen reissaajan tiedossa, sillä huonoilla kengillä ei tuu mitään muuta kuin paha mieli ja jalat täyteen rakkoja. Reissukengät on mulle hyvin pyhä asia, sillä kun se oikea pari sattuu kohdalle, ei silloin ole paremmasta väliä. Jauhan kerta toisensa jälkeen siitä, kuinka mun rakkain reissukenkäpari on jo vuosia sitten tullut tiensä päähän, eikä kesäreissuille ole vieläkään löytynyt korvaajaa.

Talvireissuilla – tai arjessa – ei sen sijaan tarvitse juuri itkeä. Mulla on ollut pitkään käytössä talvireissukenkinä Timberlandit, jotka on kaikin puolin erinomaiset jalassa ja luotettavat säällä kuin säällä, mutta yksi asia niissäkin on ollut vialla: eettisyys. Tälle voi monet naurahtaa, mutta kun lentomatkustan paljon, haluan tehdä eettisesti ja/tai ekologisesti kestäviä valintoja aina, kun se on mahdollista. Erityisesti kenkäostoksilla, sillä nämä kriteerit tuntuvat täyttyvän kenkien osalta kaikkein helpoimmin.

Tein pari vuotta sitten yhteistyötä suomalaisen Pomarin kanssa, ja jo silloin vaikutuin paitsi kenkien alkuperästä myös laadusta. Suomalaisen Pomarin kengät valmistetaan valvotuissa oloissa Viron Pärnussa, ja työntekijät saavat työstään kunnon palkkaa. Vuonna 1960 perustettu kotimainen yritys kuuluukin siihen kolmeen prosenttiin, joka enää valmistaa kenkänsä Euroopassa.

Saatiin syksyllä Karimin kanssa reissukengät Pomarilta, ja viimeistään nyt pakkasten sekä loputtoman lumen tultua kengät on päässeet todelliseen testiin. Erityisesti Etelä-Suomessa asuvana osaan arvostaa pakkasen- ja lumenpitävyyden lisäksi myös Gore Tex -ominaisuutta, sillä pahimpina loska- ja rapakkokeleinä ei paljoa tarvitse miettiä mitkä kengät kaivan kaapista jalkaan. Ilo onkin melko suuri silloin, kun pystyn pokalla vetämään mokkakengissäni suoraan rapakosta läpi.

Saan aina ihan hitosti kiksejä siitä, kun hankin halpaketjun tusinatuotteen sijaan jotain hyvistä materiaaleista reilusti valmistettua, jonka voi odottaa kestävän vuosikausia kovassakin käytössä. Pomarin kengät kuuluvat juuri tähän kategoriaan, samoin kuin monen muun suomalaismerkin kengät, esimerkiksi ikisuosikkini Terhi Pölkin (joka on muuten uudessa SS-mallistossaan tuonut takaisin monia vuosien takaisia suosikkeja) tuotteet.

Syksyllä saadut kengät ovat edelleen priimaa, ja otaksun niiden kestävän hyväkuntoisina vielä vuosia. Sitten kun mun Timberlandit joskus hajoaa, oon katsonut jo valmiiksi vastaavat popot kotimaiselta Pomarilta. Parasta tässä onkin se, että kengät ovat eettisyydestään huolimatta samassa hintaluokassa esimerkiksi juuri Timberlandien kanssa. Enää ei siis tartte miettiä maksaako kiljoonan eettisistä kengistä vai reilun satasen kenkäparista, jonka valmistusmaasta tai -oloista ei voi mennä takuuseen, sillä jatkossa aattelin valita sekä reiluuden että järkevän hinnan.

Ja pst, Pomarilla on just nyt meneillään talvikenkien ale, joka kannattaa tsekata!

Kuvat: Veera Pyykkönen

1.3.2018 0 Kommenttia
3 Facebook Twitter Google + Pinterest

Yhteistyössä Haglöfs

En varmasti oo ainoa, joka on tänä vuonna kironnut olematonta talvea. Pohjoisen kasvattina oon tottunut siihen että marraskuun lopussa pakkanen paukkuu, hengitys huurtuu ja kännykästä loppuu akku viimeistään puolimatkassa kotia. Nyt on toisin, siihen on Helsingissä saanut tottua.

Marraskuun lopussa melkein itkin ilosta, kun sain todistaa omalta osin Helsingin talven ensilunta. Se sattui juuri ennen matkaa Ouluun ja Yli-Iihin, missä mua odottikin todellinen taikatalvi: lunta satoi, pakkanen puri ja revontuletkin näyttäytyivät, tosin vain lyhyesti.

Sain pohjolan talvea varten Haglöfsiltä takin, joka muistuttaa monesta asiasta. Siljan parka on tarkoitettu paukkupakkasille, ja takuulämmön lisäksi sen valmistuksessa on huomioitu myös ympäristönäkökulma. Hyvän talvitakin määritelmä on mulle se että jo sitä katsellessa tulee lämmin, ja Siljan parka todella lunastaa lupaukset, sillä tässä takissa ei tarvitse palella. Yhtä tärkeää on myös vaatteen ekologisuus.

Mitä enemmän lennän, sitä enemmän yritän pitää huolen, että teen kestäviä valintoja niin paljon kuin mahdollista. Se on onneksi nykyisin melko helppoa, sillä eettisiä ja ekologisia tuotteita on tarjolla rutkasti, eikä hintaerotkaan oo enää onneksi aivan älyttömiä. Lisäksi on mahtavaa, että ihan tavallisille kuluttajille tutut ketjut tarjoavat vihreitä mallistoja.

Niin myös Haglöfs, jonka oma Take Care -merkki vilkkuu vaatteissa, joiden suunnittelussa ja valmistuksessa on huomioitu ekologinen näkökulma. Merkki myönnetään tuotteille, jotka ovat joko bluesign-sertifioituja eli vapaita vaarallisista kemikaaleista tai valmistettu kierrätysmateriaalista tai luomupuuvillasta (Haglöfs käyttää vaatteissaan ainoastaan luomupuuvillaa). Jo 66 prosenttia merkin tuotteista on Take Care -merkattuja, mutta matkaa täyteen sataan on vielä.

Lähes aina kun jauhaa papatan ekologisista valinnoista, kohtaan kriittisen kysymyksen siitä onko yksilön valinnoilla mitään merkitystä eli onko sillä väliä, jos yksi Inka tässä maailmassa ostaa tavallisen tusinarätin sijaan kestävän tuotteen? Ja onko vihreistä vaatteista puhuttaessa automaattisesti kyse viherpesusta vai voiko ne todella olla oikeasti ekologisia?

Kuten aina, tässäkin tapauksessa vastuu jää kuluttajan harteille. Kuten jo tämän postauksen kahdesta ensimmäisestä sanasta voi päätellä, mää luotan Haglöfsiin, Take Care -merkkiin ja siihen että isotkin yritykset voi oikeasti tehdä kestäviä ratkaisuja. Tietty viherpesuakin on, eikä kaikki oo aina niin vehreää kuin annetaan ymmärtää, mutta oon sitä mieltä että jos edes yhdessä asiassa voi tehdä pienenkin valinnan ekologiseen tai eettiseen suuntaan, on se sama tehdä.

Eettiset ja ekologiset valinnat on asioita, joita yritän pitää mielessä jatkuvasti. Tottakai shoppailen säännöllisen epäsäännöllisesti ihan perusketjuissa ja ostan sekundarättejä, mutta pääsääntöisesti yritän pitää mielessä sen, että hieman kalliimpi ekologinen tuote on aina tusinatavaraa parempi valinta. Mieluummin ostan yhdet kestävät farkut kuin kymmenet huonot.

Sama pätee myös talvitakkiin, ja toivottavasti tää lämmittääkin mua vielä kymmenenkin vuoden päästä!

Ja Haglöfisistä puheen ollen: blogin kahdeksanvuotisen taipaleen kunniaksi järjestetty kisa on nyt päättynyt, ja voittajaksi valikoitui Saara alla olevalla kommentilla:

Hei Inka! Onnea kahdeksasta blogivuodesta!
Olen kolmikymppinen helsinkiläistynyt terveydenhuoltoalan työntekijä ja luontoalan opiskelija. Matkailun suhteen olen vähän myöhäisherännäinen. Vasta ulkona liikkumisen, omaan urheilulajiin liittyvän matkailun ja budjettireissaamisen myötä matkailun mahdollisuudet ovat vasta todella auenneet. Minusta hienointa matkustamisessa on uusien paikkojen ja upeiden maisemien lisäksi se, kun saa rakennettua jonkinlaisen arjen ja turvallisuuden tunteen omalla epämukavuusalueellaan vieraassa ympäristössä. Hienoa on myös ymmärtää, miten loppujen lopuksi ihmisten elämässä toistuvat samat asiat maailman eri kolkissa, että vieraistakin kulttuureista tavoittaa aina jotain tuttua.
Tutustuin blogiisi Libanoniin liittyen. Vajaa kaksi vuotta sitten suunnittelin järjestötoimintaan liittyvää matkaa. Jännitti, ja oli upeaa löytää tekstisi ja kuvasi, jotka toivat maasta esiin ihan erilaisen puolen kuin mitä siihen mennessä olin löytänyt: ongelmien ja sotien sijasta kauniin ja kiinnostavan matkailukohteen. Muutamaa kuukautta myöhemmin beirutilaisessa sairaalassa tiputuksessa kuuntelin puhelimen latauslistalta sinun ja Millan podcastia, ja suomen kieli ja arkinen aihe matkalle pakkaamisesta lohduttivat siinä tilanteessa (ei ollut vakavaa :) ).
Jäin blogisi lukijaksi ja nykyään tämä on yksi harvoja, joihin palaan viikottain. Taisi olla myös ensimmäinen blogi, jota koskaan kommentoin! Kuvat ovat hienoja, ja pidän tekstin raikkaudesta ja rehellisyydestä. Minusta blogistasi välittyy innostunut tunnelma ja tekemisen ilo. Olen saanut paljon myös konkreettisia vinkkejä esimerkiksi Kalifornian reissuun, pakkaamiseen ja budjettimatkustamiseen liittyen.
Toivon blogillesi vielä jatkoa ja menestystä!

Voittajalle on laitettu sähköpostia. Iso kiitos teille kaikille, jotka osallistuitte kilpailuun ihanilla kommenteillanne! Voittajan valitseminen ei ollut helppoa, ja kisan ratkeaminen venyi myös sen vuoksi, että halusin käydä vastaamassa kaikkiin postaukseen tulleisiin kommentteihin. Nöyrä kiitos teille! <3

29.11.2017 2 Kommenttia
3 Facebook Twitter Google + Pinterest

Mun kamerakalusto on saanut viime kuukausina aikamoista täydennystä, sillä Hvarilla sattuneen pyöräilyonnettomuuden myötä olin uuden linssihankinnan edessä. Sitä ennen ostin talvella Kenian safareita varten uuden linssin, ja oon ehtinyt kartuttaa kokoelmaa vielä ihan viime viikkoinakin yhdellä uudella tulokkaalla.

Tsekataas siis läpi, millä kalustolla tämän blogin kuvat syntyvätkään.

Runkoon ei ole tullut muutoksia, ja kuten tässä esittelypostauksessa on kerrottu, kuvailen edelleen Canonin 6D (N) -rungolla. Se on ollut ihan huikea runko ja mulla käytössä nyt parisen vuotta, enkä oo löytänyt siitä mitään moitittavaa. Välillä iskee tietysti himo uuteen runkoon varsinkin nyt, kun kutosesta ollaan julkaisemassa uutta versiota. En kuitenkaan tee ihan vielä niin paljon kuvauskeikkoja, että toisen rungon hankkiminen olisi mitenkään perusteltua, eikä rungon päivityksellekään ole tällä hetkellä perusteluja, joten vielä mennään vanhalla. Ja mikäs siinä, kun sen tuntee ja se toimii mainiosti!

Nykyisin mun linssikokoelma käsittää neljä lasia, ja vaikka mulla on ollut aina tarkoitus määrän edellä, on tuo kokoelma paisunut jo sellaisiin mittasuhteisiin, että en ainakaan ite koe järkeväksi kasvattaa sitä ainakaan määrällisesti. Nyt koen että mulla on kaikki, mitä omaan kuvaukseeni tarvitsen.

Kokoelmaan kuuluu kaksi kalliimpaa ja kaksi halvempaa linssiä. Ihan kaikilta en oo saanu arvostusta siihen että ruuvaan kutoseeni halpasarjan linssejä, mutta kuten aina, tässäkin menee tarkoitus kaiken muun edelle.

Kallista sarjaa edustavat Canon EF 135 mm f/2.0 L USM -objektiivi, jonka hankin Kenian safareita varten päästäkseni vähän lähemmäs seeproja ja leijonia. Ihan pelkästään sen takia en kuitenkaan voinut perustella itselleni 1 150 euron arvoisen linssin ostamista, ja se onkin ollut kovassa käytössä niin hää- kuin urheilukuvauksessakin. Linssi on maksanut itsensä jo takaisin, enkä voi muuta kuin todeta, että kyseessä oli todellakin nappiostos!

Myös vanhan Canonin 50-millisen tilanne hankkimani Sigman Art-sarjan 50 mm f/1.4 GD HSM -linssi on vähän arvokkaampi. Noin 750 euron hintainen lasi toi kaivatun upgreidauksen Canonin 50-milliselle 1.4-linssille, ja heti kun sain tarkennuksen säädettyä telakan avulla, oli objektiivi yhtä timanttia. Oon ollut tosi tyytyväinen siitäkin huolimatta, että linssi on tosi iso ja hemmetin painava, eikä sitä kantaessa voi välttyä niskasäryltä.

Halpissarjan vanha suosikki on Canon EF 20 mm f/2.8 USM, jonka hankin vähän aikaa uuden rungon ostamisen jälkeen. Se on osoittautunut erinomaiseksi maisema- sekä selfie-linssiksi ja lähtee mukaan melkeinpä aina. Lasi on melko pieni (ainakin noihin kahteen edellä mainittuun verrattuna) ja kevyt, joten sen nappaaminen mukaan ei edellytä kovin pitkää miettimistä varsinkaan, kun linssi on niin monikäyttöinen. Tosin nyt kun aloin katsella linssin myyntihintaa rupesin vähän kyseenalaistamaan sitä, että onko kyseessä sittenkään halpissarjan linssi. Ostin omani käytettynä Helsingin Töölössä sijaitsevasta Optotekista, missä lasi maksoi muistaakseni 350 euroa. Uutena lasi näyttää maksavan 600 euroa, joten mistään halpiksesta ei todellakaan olekaan kyse. Oon saanut monesti kuitenkin vähän kummastunutta kommenttia tuosta lasista, mikä jaksaa jälleen kerran ihmetyttää!

Uusin ja edullisin tulokas mun kokoelmaan on lasi, jota olin himoskellut jo todella pitkään ja meinannut ostaa moneen otteeseen. Canon EF 40 mm f/2.8 STM on ollut mun hyppysissä ja rungossakin kiinni moneen otteeseen, mutta vasta nyt vastaan tuli niin hyvä tarjous, että korjasin lasin pois 170 eurolla. Linssi on superpieni sekä kevyt, ja aivan eri kaliiberia mun muun kokoelman, varsinkaan noiden painavien lasien kanssa. Suunnitelmissa on käyttää 40-millistä kaupunkilinssinä, joka kulkee mukana vaivattomasti mutta aika näyttää, mikä rooli tuolla pannukakkulinssillä tulee olemaan osana tätä objektiiviryhmää.

Kuten voi huomata, kaikki lasit ovat kiinteäpolttovälisiä linssejä, kuten mulla aina. Linssien vaihtaminen on the go on monen mielestä varmasti tosi työlästä ja jopa typerää, mutta mää oon niin tottunut siihen, että en jaksa kokea sitä mitenkään vaivalloisena. Tavallisesti mukana kulkeekin vähintään kaksi lasia, joita vaihtelen sitten tarpeen ja tilanteen mukaan.

Näillä siis syntyvät tämän blogin kuvat. Jälkikäsittelen kuvia lisäksi tietysti paikoitellen melko vahvastikin, mikä varmasti näkyy. Kiinnostaisiko teitä lukea postaus siitä, miten editoin kuvat?

Kreikan-lomalle nappaan mukaan 20-millisen ja 40-millisen, mikä on kombo joka kieltämättä jännittää aika lailla. Keveys on kuitenkin nyt etusijalla, joten katsotaan millaisia otoksia näillä syntyy! Reissuhumua kantsii seurata Facebookissa ja Instassa, blogi päivittyy toki myös tulevina viikkoina, mutta ei aivan tuoreeltaan paikan päältä kuitenkaan.

Tärkein on kuitenkin vielä kysymättä, eli mikä on sun luottokombo reissukuvauksessa?

8.8.2017 14 Kommenttia
1 Facebook Twitter Google + Pinterest

“Mää rakastan pakkaamista!” Siinä lause, jonka oon mennyt päästämään suustani todella monta kertaa. Noh, nyt on aika muuttaa tuo harhaluulo, sillä viime vuoden aikana en todellakaan oo enää rakastanut pakkaamista. Pikemminkin päinvastoin, sillä vaakakuppi on kellahtanut toiseen suuntaan ja jo ajatus pakkaamisesta tuntuu aika vastenmieliseltä. Oonkin huomannut venyttäväni pakkaamisen aloittamista nykyisin viimeiseen saakka, mistä syystä pakkaan aina edellisenä iltana ennen lentoa yömyöhällä silloin, kun pitäisi olla jo nukkumassa. Oon iltaisin aina superväsynyt hyvin aikaisin, mistä syystä yöpakkailu on ehkä inhottavinta, mitä tiedän.

Esimerkiksi joulukuiselle Thaimaan-reissulle pakatessani tulin töistä vasta joskus ysin pintaan, minkä jälkeen aloin kaivella reissukasseja esille. Karim oli toki siinä vaiheessa jo pakannut omat kamansa, ja sai multa runsaasti salamakatseita istuskellessaan sohvalla ja valmistellessaan nukkumaanmenoa vielä ihmisten aikoihin. Turhaa kait sitä on kuitenkaan toista syyttää omasta urpoudesta. (Jep, tästä on yli puoli vuotta aikaa ja muistan sen raivon tunteen edelleen kuin eilisen, jäi siis aika syvät traumat…)

Tää keissi ei todellakaan ollut ensimmäinen, vaan viime aikoina on ollut enemmänkin sääntö kuin poikkeus, että meikäläinen pakkaa vasta sen jälkeen, kun aurinko on laskenut jo ajat sitten. Ei mikään ihme, jos pakkaaminen on alkanut maistua puulta.

Eniten inhonväristyksiä aiheuttaa jostain syystä kosmetiikan pakkaaminen. En tiiä miksi, mutta se ainainen shampoopullojen etsiminen ja täyttäminen on alkanyt kyrsiä oikein olan takaa. Sen aiheuttamia raivopuuskia välttääkseni oon laiskana purkajana jättänyt kosmetiikan niille sijoilleen reissun jälkeen, ja siitä muodostuikin oikein fiksu veto: nyt mulla on nimittäin reissukosmetiikka aina valmiina! Ei siis enää turhaa purkamista ja pakkaamista, kun kamat on lähes valmiina lähtöön aina.

Luojan kiitos, sillä se on vähentänyt mun pakkaamisangstia ainakin puolella, kun kosmetiikkajuttuja ei oikeastaan tartte miettiä muuta kuin sen verran, että tsekkaa pulloissa olevan sisällä jotakin.

Mulla on siis maskipussissa aina valmiina hammasharja ja -tahna, hammaslankaa, hiusharja, kampa, vanupuikkoja, ponnari, vähintään yksi pari piilareita, shampoo, hoitoaine, suihkugeeli, vartalovoide, sheiveri vaahtosaippuoineen ja kasvojen pesuaine. Muut tuotteet on sellaisia joita käytän myös arjessa eikä niistä ei oo vielä toistaiseksi varakappaleita, joten ne pitää vielä vaivautua heivaamaan mukaan.

Tuo valmiina oleva perusarsenaali helpottaa kuitenkin pakkausurakkaa valtavasti. Nykyisin käytännössä heivaan maskipussiin enää naamarasvat ja suolasaippuan, tarvittaessa lisää piilareita ja meikkipussin, minkä jälkeen oon good to go. Voi kuulostaa hullulta, mutta tää tapa on parantanut mun elämänlaatua huomattavasti!

Sitten on vielä ne muut asiat, joita oon haalinut itselleni siinä toivossa, että ne helpottaisivat pakkausurakkaa. Merkittävimpinä apureina koen itselleni pakkauslistat ja -kuutiot. Ilman näitäkin pärjää, mutta näiden kanssa homma vaan luonnistuu huomattavasti helpommin.

Pakkauslista on vanha tuttu tapa varmistaa, että mitään ei unohdu kotiin ja että vastaavasti mukana on kaikki tärkeät jutut. Metodi on aina sama: kirjoitan itelleni ylös matkapäivien määrän ja ohjelman eli minkä tyylisiä vaatteita olisi soveliasta pukea päälle, sekä sääennusteen. Niiden perusteella teen päiväkohtaisen pukeutumislistan, jonka perusteella osaan poimia laukkuun oikeat vaatteet.


Mun laukuissa kaikki on nykyään pussukoissa: vaatteet pakkauskuutioissa ja esimerkiksi kengät omassa pussukassaan.

Pakkauslistojen lisäksi todellisina elämän pelastajina toimivat mulla nykyään pakkauskuutiot, joita ilman en lähde mihinkään. Mulla on nykyisin kaksi Mujista ostettua pakkauskuutiota, joihin on helppo rullata vaatteet teeman mukaan: toiseen edustusvermeet, toiseen alkkarit ja verkkarit. Kengät kulkeutuu vastaavissa pussukoissa, ja siinä vaiheessa kun katsahtaa reissukassiin ja toteaa sen olevan täynnä pussukoita, alkaa homma olla valmis ja paketissa – eikä muuten ärsytä enää edes niin paljon!

Sitten pitäisi vaan keksiä, miten saisin taas pakkaamiseen sen saman siistin, reissuvalmisteluun kuuluvan kutkuttavan fiiliksen. Ja samalla olis tarvetta myös samankaltaiselle purkamisfiilikselle, jotta laukut ei jäis vaeltamaan täysinä huoneesta toiseen vielä matkaa seuraavaksi viikoksi. Any ideas?

16.7.2017 10 Kommenttia
2 Facebook Twitter Google + Pinterest
Uudemmat artikkelit