Pallontallaajat.net
Valikko
Avainsana

kuulumisia

Helsingissä järjestettiin eilen kaikkien aikojen ensimmäinen Finnish Travel Gala. Pääsin työroolissa mukaan, ja oli mahtavaa että Suomi sai viimein oman matkailualan gaalansa! Ilta järjestettiin tapahtumatalo Bankissa, ja sen pääjärjestäjänä toimi Suomen matkatoimistoalan liitto SMAL.

Meidän toimistossa gaalaa fiilisteltiin monta viikkoa, sillä itse kukanenkin poti pientä asukriisiä ja vaikka ihan koko jengillä ei tapahtumaan osallistuttukaan, oli meiltä aika hyvä edustus paikan päällä. Iltaan osallistui noin 300 tyyppiä Suomen eri matkailualan osilta, niin lentoyhtiöiden, valtion matkailuorganisaatioiden kuin matkatoimistojenkin edustajia. Bloggaajia oli paikalla vain pari, ja kuten sanottua, mää osallistuin tapahtumaan niin ikään toimittajana. Tuttuja naamoja olivat muun muassa mun ihana työkaveri Milla sekä Syö Matkusta Rakasta -blogin Meri ja Mungolifen Anna.

Gaala oli supermuodollinen, mikä kävi selväksi jo kutsun saapuessa: pukukoodina oli iltapuku, ja järjestäjät painottivat melko ponnekkaasti että illan pukukoodia todellakin noudatettaisiin viimeiseen etikettiohjeeseen saakka. Sama fiilis oli vahvasti esillä myös tapahtuman aikana, sillä illallisgaalassa kukin oli plaseerattu tarkasti omalle paikalleen, taustamusiikista vastasi suomalainen turbaduuri yhdessä brittiläisen pianisti-laulajan kanssa, ja tunnelma oli muutenkin tosi elegantti.

En ollut aiemmin osallistunut illallisgaalaan, joten oli kiinnostavaa seurata illan etenemistä. Cocktail-tilaisuus oli mun osalta vähän kaoottinen, sillä saavuttiin paikalle vartti alkamisen jälkeen, ja nopeasti tajusin mun linssiuojuksen irronneen itsekseen ja pudonneen taksiin. En tajua, miten mulla on tänä vuonna näin huono tuuri kameroiden kanssa! Yritin etsiä sitä paikan päältä, mutta pitkiä helmoja ja korkokenkäkoipia aikani väisteltyäni totesin, että oma tappio oli nieltävä ja lisättävä linssisuoja ostoslistalle.

Illallinen oli ihan hauska, vaikka kieltämättä erityisesti aluksi hieman harmitti se, että vaikka mentiin yhtenäisellä porukalla tapahtumaan, oli mun istumapaikka jossain aivan muualla kuin muun tiimin kanssa. Pääsin kuitenkin viettämään iltaa mielenkiintoisten tyyppien kanssa, sillä oma paikka löytyi muun muassa Kyrö Distilleryn sosiaalisesta mediasta vastaavien mimmien vierestä. Sainkin illan aikana kuulla monta tosi mielenkiintoista juttua tislaamon takaa ja tietty heti ekan morotuksen jälkeen kävi ilmi, että meillä on myös yhteisiä tuttuja. :D

Gaalahan ei oo gaala ilman palkintoja, ja Finnish Travel Galassa palkittiin matkailualan vuoden innovaatio, vuoden vastuullinen toimija, vuoden Suomi-kuvan nostaja, vuoden matkailuyritys, mieleenpainuvin matka- tai palvelukokemus sekä koukuttavin läsnäolo sosiaalisessa mediassa. Kyrön porukka oli ehdolla viimeisessä kategoriassa, ja vaikka palkinto menikin norppalivelle ja Pullervolle, oli tislaamon kimulit aika liekeissä kategorian palkintojenjaon aikana. On varmasti ihan tajuton kunnia päästä ehdolle gaalassa, joka järjestetään ensimmäistä kertaa ja erityisesti, kun sosiaalisen median kanavat täytyy täyttää ilman, että varsinaisesta myyntituotteesta on luvallista laukoa halkaistua sanaakaan.

Mulle illan kohokohta oli tietysti bongata Mikko Kuustonen, joka jakoi Finnairille vastuullisen toimijan palkinnon. Oli hauska päästä työkavereiden kanssa pynttäytymään ja nähdä kaikki niin fiineinä sen perinteisen toimistolookin sijaan. Varattiinkin taitava Sanna meikkaamaan osa meidän porukasta, ja illan juhlatunnelmaa paransi moninkertaisesti just se, että pynttäydyttiin ja fiilisteltiin tulevaa yhdessä ennen lähtöä. Ja kyllähän noiden työkavereiden kanssa kelpasikin!

Tässä vielä tunnelmapala illan valmisteluista, oltiin ihanan fiiliksissämme!

Varsinaisen ohjelman ja illallisen jälkeen jäätiin vielä hetkeksi istuskelemaan porukalla, kunnes oli pakko todeta että perjantain työpäivä odottaa ihan vähän turhan lähellä ja paineltiin kotiin. Tänään mulla onkin edessä lento Berliiniin, ja aamun klassisten pikapakkailujen jälkeen en voi muuta kuin toivoa, että kaikki tärkeä tuli otettua mukaan.

Huippua viikonloppua kaverit!

22.9.2017 8 Kommenttia
2 Facebook Twitter Google + Pinterest

Syksy tuli! Sen myöntäminen oli menneen kesän jäljiltä tavallista vaikeampaa, mutta täällä sitä nyt ollaan, valmiina tuleviin seikkailuihin. Lentolippuja on takataskuissa muutamia, enkä malta odottaa tulevien seikkailujen alkamista, sillä parin päivän päästä pääsen viimein taas matkaan!

Kirjoittelin jo keväällä syksyn reissusuunnitelmia, ja kävi kuten kenen tahansa himoreissaajan pahimmissa painajaisissa: kaikki lesotetut reissut eivät sitten lopulta edenneetkään lentolippujen ostovaiheeseen. Kroatian työreissu siirtyi nimittäin määräämättömään ajankohtaan tulevaisuuteen, mutta onneksi muitakin matkoja on. Seuraava koittaa heti perjantaina, kun luvassa on Berliini! En malta odottaa, että päästään ystäväni Mipan kanssa seikkailemaan Berliinin kaduille ja vaihtamaan kuulumisia. Maailmalla asuvia ystäviä ei koskaan nää riittävästi, mutta onneksi voidaan lähtä yhdessä aina seikkailulle jonnekin päin puolimatkaa. :) Hulluinta on, että tähän reissuun yhdistyy pari muutakin vuosien jälkeistä kohtaamista, joten odotan matkaa perhoset vatsassa!

Samalla tajusin, että mun viikon mittainen Irlannin-kesälomakin lähestyy jäätävää vauhtia, ja kuukauden päästä matka on jo ohi. Lomailusta ei sillä reissulla tuu olemaan tietoakaan kun lähes kaikki päivät menee oletettavasti kisahallissa, missä teen videoreportterin hommia mm-kisojen ajan. Yhden päivän oon kuitenkin onnistunut aikatauluista itselleni irroittamaan, ja sen haaveilen käyttäväni päiväreissuun Cliffs of Moherille. Jos löytyy suosituksia firmoista jotka järkkää hyviä reissuja Dublinista, kerro suosituksesi! Lisäksi suunnittelen piipahtavani jonain päivänä tsekkaamassa Trinity Collegen kuuluisan kirjaston, mutta eiköhän sen reissun matkakohteet ala olla siinä. Kaksi paikkaa viikossa, siinä on varmaan mun uus ennätys.

Loppuvuodelle on näiden lisäksi buukattu vielä pari muuta reissua, jotka odottavat marraskuun puolella. Tallinnan päiväreissu ei välttis oo kovin monelle reissu eikä mikään, mutta oon siitä erityisen innoissani erityisesti reissuseuran vuoksi. Lähdetään nimittäin vanhalla reissutoimittajaporukalla viettämään rentoa tyttöjen lauantaita. Tää idea syntyi hetkessä, ja puolen tunnin kuluttua meillä oli jo liput varattuina, eli kovin paljon helpommin ei oo minkään matkan järjestelyt tainneet mennä. Matka piristää varmasti mukavasti marraskuun alkua, ja helpottaa myös New Yorkin -reissun odottelussa.

Ja Nykistä puheen ollen, täytyy myöntää että ne lentoliput oli kyllä so far tämän vuoden paras ostos, sillä siitä hetkestä lähtien kun sain varaustiedot sähköpostiin, en oo kyennyt miettimään mitään muuta! Tuleva reissu on ollut mielessä joka ikinen päivä, enkä kyllä edes muista millon viimeksi joku matka on kutkuttanut näin kovasti. Ihanaa, tätä fiilistä mää oon kaivannut ja oon niin onnellinen siitä, että se on nimenomaan New York joka saa sen aikaan! Parasta tässä on vielä se, että vaikka olinkin hyvin innoissani siitä että olin viimein matkustamassa kaupunkiin yksin, sainkin seuraa viikko sitten. Siveltimellä-blogin Sanna lähtee nimittäin mun reissuseuraksi, ja vietettiinkin juuri ilta fiilistellen sekä suunnitellen meidän neljän päivän mittaista kaupunkiseikkailua, josta on tulossa ihan mahtava!


Tänä vuonna on siis edessä neljä vahvistunutta ulkomaanmatkaa, ja täytyy sanoa että oon harvinaisen tyytyväinen palettiin, vaikka siihen ei enää tulisi mitään ylläribonuksia. Viime vuosi oli sen verran eeppinen reissuvuosi, että tänä vuonna riittää vähempikin varsinkin, jos yksi vuoden kohteista on NYC.

Kun on töissä matkailun parissa ja kirjoittaa reissaamisesta päivittäin, olisi varmasti helppo uskoa että kotiin tullessa matkajutut ei olis ensimmäisten asioiden joukossa mielessä. Tosiasiassa homma menee kuitenkin aivan päinvastoin, ja välillä tuntuu että en muuta mietikään kuin joko seuraavaa matkakohdetta tai seuraavien lentolippujen ostoa.  Ja onneksi siinä ei oo mitään väärää. :D

Ja tajusin juuri että en oo ekaa kertaa ikinä jakanut männäkesänä blogissa juurikaan kotimaan kesäfiilistelykuvia, joten tässä pari tunnelmaa Oulun heinäkuusta!

20.9.2017 4 Kommenttia
3 Facebook Twitter Google + Pinterest

Kuinka siistiltä voi ihmisestä tuntua, kun kesäloman alkamiseen on enää viikko aikaa? Nyt kun on paiskinut hommia lomitta taas parisen kuukautta toukokuisen Kroatian-lomaviikon jälkeen, alkaa ajatus kolmen viikon mittaisesta vapaasta tuntua melko kutkuttavalta vatsanpohjassa.

Lomista puhutessa päätin pelata varman päälle ja lomailla silloin, kun kaikki muut on jo palanneet takaisin toimistolle. Tällä hetkellä se tuntuu tosi fiksulta ratkaisulta, sillä takana on monta työviikkoa, jolloin toimistolla ilmapiiri on ollut hommista huolimatta mukavan rento, kun valtaosa porukasta on kesälaitumilla. Nyt kun ne tyypit palaa rentoina takaisin toimistolle, on mun aika lähteä. Jihuu!

Kesäloman pääseikkailu on kahden viikon mittainen saarihyppely Kreikassa. Odotan tätä klassikkomatkaa melko ristiriitaisin tuntein, sillä kohteet on varmasti ihan ässiä, mutta Kreikan saariston elokuun kuumuus ja valtavat matkailijamassat kieltämättä vähän hirvittää. Uskon kuitenkin, että rennolla loma-asenteella pääsee pitkälle ja vältytään sen suurimmilta hermoromahduksilta.

Parin viikon Kreikan-seikkailulle mulla ei oo hirveitä suunnitelmia. Kaikki on buukattu etukäteen ja matkareitti sekä majoitukset on selviä: Ateena-päivän jälkeen otetaan laiva Milokselle, mistä suunnataan Folegandrokselle ja sieltä lopuksi Santorinille, mistä lennetään takaisin Ateenaan ja yhden hotelliyön jälkeen kotiin. Murehdin suunnitelmien tekemistä ainoastaan Ateenaan, sillä ollaan oltu siellä kerran jolloin nähtiin kaikki pakolliset kulmat, joten nyt tavoitteena on vaan ottaa hetki iisisti ja toivottavasti rennoissa tunnelmissa. Jos kuitenkin jotain Ateena-vinkkejä irtoaa, olisin niistä tosi kiitollinen!

Saarilla taas en aatellut muuta kuin nukkua ja syyä.

Sen jälkeen on vielä luvassa muutama lomapäivä Helsingissä, mikä on mulle aika uutta. Ei oo kovin monella sormella laskettavissa ne kerrat kun oon ollut arkena vapaalla Helsingissä, joten oon tästä melko innoissani! Suomi-seikkailut ei kuitenkaan rajoitu tuolla lomalla Helsinkiin, vaan viimeisen lomaviikonlopun pääteeksi hypätään vielä Helsinki-Vantaan kautta Rollon-koneeseen, ja vietetään viikonloppu Rovaniemellä treenitunnelmissa.

Oon myös asettanut itelleni lomalle yhden tavoitteen ja se on tosissaan päästää irti ja ottaa iisisti. Katsotaan, miten se onnistuu tältä suorittajalta!

Vielä viimeinen viikko, ja se mennään palmuhaaveissa! Postauksen kuvat on Madeiralta, mistä mun hotellihuoneen parvekkeelta avautui aikamoinen klassikkonäkymä.

30.7.2017 4 Kommenttia
1 Facebook Twitter Google + Pinterest

Moro pitkästä aikaa! Itselleni todella epätyypillisesti oon pitänyt vähän aikaa postaustaukoa, sillä oon joutunut elämässäni tilanteeseen, missä pitää valita liikunnan, unen ja bloggaamisen väliltä. Kaksi ekaa menee ymmärrettävästi etusijalle, joten vaikka asiaa olis vaikka kuinka, en oo millään ehtinyt tulla kertoilemaan sen enempää Kroatiasta, Madeirasta tai Lontoosta.

Taekwon-Do vie nimittäin tällä hetkellä kaiken  mun vapaa-ajan, sillä teen kahta isoa ja yhtä pientä projektia samanaikaisesti. Vuorokauden tunnit on meinanneet loppua kesken jo tosi monta kertaa, mutta onneksi valoa on näkyvissä tämänkin tunnelin päässä ja homma helpottaa heti kohta, tai ainakin jossain vaiheessa.

Pakko kuitenkin tässä välissä ilmaista ilo siitä, miten on hienoa ettei tästä kiireestä oo kuitenkaan puuttunut reissuja, ja niille on tehty aikaa kaikesta huolimatta. Eilen palattiin takaisin kotiin Tallinnasta, missä vietettiin pari päivää melko upeissa keleissä. Reissu oli tähänastisista Tallinnan-seikkailuista ehdottomasti paras, joten kannatti todellakin käydä. Eikä mun matkailuputki lopu vielä tähän, sillä ensi viikolla odottavan juhannuksen kunniaksi edessä on vielä reissu Ouluun, mikä on tietysti aivan mahtavaa!

Oon naureskellut tänä keväänä kovasti sille miten mun reissut ei vaan jakaudu tasaisesti. Esimerkiksi tänä vuonna olin ensin kokonaiset neljä kuukautta Suomessa, ja nyt sitten edelllisen kuuden viikon aikana oon kotinurkissa parin viikon verran. Nyt ainakin toistaiseksi olis kuitenkin luvassa ihana Suomen kesä, ja seuraava reissu on mahdollisesti vasta elokuussa, kun lähdetään kesälomalle Kreikkaan. Tosin koskaan ei voi tietää, jos jotain ilmenee vielä ennen sitä. :)

Tämän nopean reissutilannerapsan myötä toivotan ihanaa viikonloppua, palataan toivottavasti pian!

Ps. Vitsi mää kaipaan tällaista bloggaamista, kun joka postausta ja kuvaa ei tarvinnut miettiä tuntikausia vaan blogiin kirjoitti ihan vaan omia tunnelmia ja kuulumisia, ja uusi postaus syntyi vartissa sekä tietty täysin ilman SEO-optimointia. Ehkä mää palaan tähän jatkossa, sillä mitäpä sitä harrastuksesta turhia ressaamaan!

16.6.2017 4 Kommenttia
5 Facebook Twitter Google + Pinterest