Pallontallaajat.net
Valikko
Avainsana

Oulu

Kaupallinen yhteistyö: Sokos Hotels

Rakkaan kotikaupunkini Oulun kesässä on monia asioita, jotka tekevät Oulusta juurikin koko Suomen parhaan kesäkaupungin: torinrannan valoisat yöt, keskustan lukemattomat puistot ja niiden vehreys, Rotuaarin täyttävä kuhina sekä kesän valon ja (joskus, kun tuuria on) lämmön tuomat hymyt oululaisten kasvoilla.

Mun rakkaimmat muistot Oulun kesästä liittyvät juurikin auringonlaskun värjäämiin torinrannan laitureihin, loputtomiin puistopiknikeihin ja -päikkäreihin niin Hollihaassa kuin Ainolassakin sekä Rotuaarin varrella vietettyihin hetkiin. Keskustahengailun lisäksi siihen liittyvät myös retket kaupungin edustalla sijaitseville saarille sekä Nallikarin ihanalle rannalle, päiväretkikohteita Hailuotoa tai Koitelia unohtamatta.

Otettiin pieni varaslähtö lomatunnelmiin Oulussa, ja yövytiin yksi yö aivan Rotuaarin sydämessä sijaitsevassa Original Sokos Hotel Arinassa. Odotukset oli perushotellissa, mutta meille varattu uusi, vajaata viikkoa aikaisemmin valmistunut Luoto-huone pääsi yllättämään perinpohjaisesti. Kuten nimestä voi päätellä, huoneeseen oli haettu inspiraatiota Oulun edustalla sijaitsevalta Hailuodon saarelta, ja siinä oli onnistuttu. Hulppeudesta huolimatta mökkifiilis oli taattu, ja sieluttomuus oli huoneesta kaukana. Pylvässänky, harkitut yksityiskohdat ja ketjuhotellista poikkeava sisustus toi huoneeseen heti lisätunnelmaa.

Illalla meillä oli dinneri hotellin alakerrassa sijaitsevassa Frans & Camille -ravintolassa. Aika nopeasti keskustelu siirtyi Ouluun ja siihen, miten kaupunki on muuttunut sen muutaman vuoden aikana, mitä ollaan oltu poissa. Nykyisin siellä on jotenkin tosi ison maailman tunnelma, mikä liittyy tietysti myös suurelta osin siihen, että muutos muutokselta kaupunki muuttuu aina askeleen vieraammaksi.

Kuulostaa varmasti monen korvaan melko absurdilta, mutta siinä putiikkihotellia muistuttavasta huoneesta juuri tulleena ja trendikkäästi sisustetussa ravintolassa kauden antimia nautiskellessani fiilistelin, että ihan yhtä hyvin voisi kuvitella olevansa jossain paljon kauempana ja jossain paljon suuremmassa kaupungissa. En nyt ehkä ihan vertaisi Oulua New Yorkiin, mutta jos ikkunasta olis näkynyt Otto Karin puiston sijaan pilvenpiirtäjämeri, olisin kertaheitolla uskonut olevani rakkaan kotikaupungin rakkaassa lempikaupungissani, aivan helposti. Nyt kuitenkin oltiin Oulussa ja se, että kaupunki herätti noin vahvoja positiivisia fiiliksiä, oli puhtaasti ihanaa.

Pääsen nauttimaan Oulun tunnelmasta rutkasti tänä vuonna, sillä tuleva kesä tulee olemaan mulle melkoisen Oulu-painotteinen, ja luvassa on ainakin kolme reissua Ouluun. Pohjolan valoisat yöt kutsuu tuttuun tapaan juhannuksena, ja sen lisäksi piipahdan kaupungissa pariinkin otteeseen heinäkuussa.  Kesä-Oulun suhteen suunnitelmat on melko selvät, enkä voinut suunnitteluhirmuna olla fiilistelemättä niitä vierailulla, sillä hotellin sopii sijainniltaan just sopivasti kaupunkilomalle.

Mun Oulun kesän päätavoite on Rotuaari piknik, nelipäiväinen kaupunkifestivaali keskellä Oulun keskustaa. Kemuttelut jatkuvat keskiviikosta lauantaihin, ja nimensä mukaisesti kävelykatu Rotuaarilla järjestettävät keikat täyttävät keskustan rennosta juhlahumusta. Oulun kesä on täynnä monia muita huipputapahtumia, ja tämän lisäksi kannattaa tsekata ainakin legendaarinen Qstock, supertunnelmallinen Koiteli elää! sekä tietysti ilmakitaransoiton maailmanmestaruuskilpailut. Mää haluaisin kokea tänä vuonna tietysti nuo kaikki, mutta on taivuttava siihen mihin aikataulut osuu kaikkein parhaiten.

Tulevana kesänä mulla on haaveissa fiilistellä myös Oulun ihania puistoja ja rantoja. Omat suosikit on tietysti Oulun ykkönen Ainolan puisto ja entiset rakkaat naapuripuistot Hollihaan puisto ja Heinätorin puisto. Näistä Ainola on ehdoton, sillä se on paitsi Oulun suurimpia puistoja pitää se myös sisällään kaupungin sympaattisimman kesäteatterin. Oulun kesälomasta ei voi myöskään puhua ilman Nallikaria, sillä kilometrin mittainen hiekkaranta on ehdottomasti koko kaupungin paras ranta siitäkin huolimatta, että meriveden lämpötilat on pitkälle heinäkuulle aivan liian kylmiä uimiseen. Naltsun lisäksi myös Tuiran uimaranta on varsin loistava uimapaikka, ja sijaitsee huomattavasti Nallikaria lähempänä tunnetuimpia pelipaikkoja

Oulun keskustan hyviä puolia on se, että kaikki on kätevästi pienessä paketissa ja helposti löydettävissä. Esimerkiksi Rotuaarin kulmilta löytyy kaikki tarpeellinen kaupungin sympaattisimmista kahviloista (Bisketti, Rooster ja Katri Antell on omia suokkareita!) Oulun ostospaikkoihin (kauppakeskus Valkea ja Rotuaarin kivijalkaliikkeet) ja parhaille terasseille (Kuluma ja torinrannan aitat). Myös keskusta-alueen ravintolatarjonta on huima, ja mun suosituslistalle ovat tiensä raivanneet Valkeassa sijaitseva Friends and brgrs, Tuomiokirkon vieressä oleva Hagia Sofia, aseman lähellä sijaitseva Garam Masala sekä Kauppurienkadun Phuket. Ei jää näläkä!

Mutta palataan vielä Arina-hotellin teemahuoneeseen ja sen tuomaan Hailuoto-tunnelmaan. Noin puolentoista tunnin päässä Oulun keskustasta sijaitseva saari on kaiken hehkutuksen väärti. Ei mikään ihme että hotellilla on oma saarelle omistettu teemahuoneensa, sillä rauhaa uhkuva saari on monien oululaisten kesäsuosikki, ja hyvällä kelillä lautat täyttyy kaupunkilaisista, jotka on valmiita näkemään hiukan vaivaa päästäkseen alueen parhaalle rannalle.

Aivan saaren päässä sijaitsee Marjaniemen uimaranta, jonne pääsee heinikon läpi pitkospuita pitkin. Hiekkarannalla istuessa on välillä vaikea muistaa olevansa todella Pohjois-Pohjanmaalla aivan Oulun kupeessa, sillä merimaisema ja rannan takana kohoava valtava valkoinen majakka vois olla melkein mistä tahasta Euroopan rantakaupungista.

Ens kesänä on pakko päästä Hailuotoon. Rannalle, mökille ja majakkaan. Hiekkarannalle lähtevän reitin alussa on liuta sympaattisia punaisia kalajastajamökkejä, ja vuonna 2017 mun on pakko päästä yöpymään yhdessä niistä.

Alkaa tosin vaikuttaa siltä, että jotta ehdin kokea edes puolet mun kesä-Oulun suunnitelmista, pitää mun varata kaupungille useampi viikko aikaa.

Meinaatko nää viettää tulevaa kesää Oulussa? Mikä on sun ykkösvinkki kaupunkiin? Käy tsekkaamassa myös mun muut suosikkipaikat ja matkavinkit Ouluun!

24.4.2017 8 Kommenttia
2 Facebook Twitter Google + Pinterest

Löydän itseni tämän kysymyksen ääreltä vähän väliä suunnitellessani vierailua kotipuoleen, ja todella monta kertaa oon käynyt sisäistä keskustelua siitä, onko Helsingin ja Oulun välinen matka parempi taittaa lentokoneella vai junalla. Vaikka Onnibussi on tuolle matkalle se kaikkein halvin kulkupeli, on se jäänyt tämän ja parin muun kokemuksen perusteella pois laskuista.

Jäljelle jäävät tavallisimmin lentäminen ja junamatkustaminen. Molemmissa on puolensa, mutta oon alkanut viime aikoina kallistua selvästi junan kannalle. Suurin siihen vaikuttanut asia on hinta: VR laski vuosi sitten junamatkojen hintoja, mikä teki tarjoushintaisista junamatkoista aika lailla samanhintaisia kuin tarjoushintaisista lennoista. Nyt tuntuu ihan uskomattomalta se ajatus, että lentäminen on voinut olla jopa puolet halvempaa kuin junamatkustaminen, sillä eihän siinä nyt oo mitään järkeä!

Lentämistä puoltaa usein se ajatus että se on huomattavasti nopeampi tapa matkustaa, mutta onko oikeasti? Erityisesti verrattuna siihen, että junamatkalla on mahdollista työskennellä samalla, kun taas lyhyellä lennolla se on lähes mahdotonta.

Ajattelin iskeä omalta osaltani faktat tiskiin ja laskea matka-ajan sekä muutenkin vertailla näitä matkustustapoja selvittääkseni, kumpi todella on fiksumpaa. Ekologisesta näkökulmasta vastaus on ilmiselvä, mutta mua kiinnostaa jääkö se siihen vai puoltaako junamatkustamista myös muut jutut.

Lento Helsinki–Oulu-välillä

Lentoaika: 1 h
Kuinka ajoissa mulla on tapana olla: 1,5 h
Matka-aika keskustasta lentokentälle (Helsingissä ja Oulussa): 1 h
Yhteensä: 3 h 30 min

Halvimman tarjouslennon hinta: 25 e
Matka keskustasta lentokentällä (Helsingissä ja Oulussa): 10 e
Yhteensä 35 e

Matkatavarat: 10 kg käsimatkatavara
Mahdollisuus työskentelyyn: heikohko

Juna Helsinki–Oulu-välillä

Matka-aika: 5,5 h
Kuinka ajoissa mulla on tapana olla: 5 min
Matka-aika keskustasta rautatieasemalle (Helsingissä ja Oulussa): 0 min
Yhteensä 5 h 35 min

Halvimman tarjousjunamatkan hinta: 29 e
Matka keskustasta rautatieasemalle (Helsingissä ja Oulussa): 0 e
Yhteensä 29 e

Matkatavarat: ei rajoitusta
Mahdollisuus työskentelyyn: mainio

Ja tästä päästään lopputulokseen: lentäminen on piirun verran kalliimpaa, mutta ajassa säästää parisen tuntia junamatkustamiseen verrattuna. Tosin esimerkkitapauksessa (Norwegianin tarjouslennot) matkatavarat on rajoitettu kymmenen kilon käsimatkatavaroihin, mikä tuo haasteita esimerkiksi nesteiden suhteen. Työskentely lennolla on mun mielestä melko hankalaa, sillä kun aluksi pitää olla jatkuvasti liikkeellä (bussi, turvatarkastus), pääsee rauhoittumaan paikalleen vasta lähtöportilla, missä voi olla hankala keskittyä. Tunnin mittaisella lennolla on taas sama setti, kun taas 5,5 tunnin mittaisella junamatkalla on runsaasti aikaa päästä työflowhun ja keskittyä paiskomaan hommia, jos siis tarvetta on.

Lopuksi kun tuohon lisätään vielä ekologinen näkökulma, luulisi valinnan painuvan junamatkailun puolelle hetkessä.

Kumpi on sun valinta ja miksi?

Kuvissa tunnelmia Oulunsalon lentoasemalta.

8.3.2017 6 Kommenttia
1 Facebook Twitter Google + Pinterest

Viikko sitten nautin Oulun syksystä samalla, kun pitkäaikainen ystäväni meni naimisiin. Ruska oli ehkä nähnyt jo parhaat hetkensä, ja oli aika outoa hypätä Helsingin just alkaneesta väriloistosta tunnin lennolla siihen pisteeseen, kun moni puu oli jo ihan paljaana. Unohdan aina välillä miten etelässä mun toinen kotikaupunki onkaan, ja kuinka pohjoisen säät on aivan eri luokkaa kuin 600 kilsaa etelämpänä.

Viileä tuuli ja pohjoisen viima toivottivat tervetulleeksi tuttuun kaupunkiin, ja täytyy myöntää että tuntui kyllä taas kerran aivan tajuttoman ihanalta olla Oulussa! Ihastelin ruskaa vähän väliä, ja kaikkein paras se oli tutussa juhannuksenviettopaikassa, jossa tällä kertaa oli vehreiden lehtien sijaan melko syksyinen tunnelma. Vaikka kesän loppuminen kieltämättä ahdisti meleko kovasti, muistutti Oulun syksy että onneksi elämä jatkuu elokuunki jälkeen. Ei sen muistamiseen mennytkään kuin koko syyskuu.

oulu-9 oulu-2 oulu-4 oulu-7 oulu-8 oulu-5

Ruskan upeiden värien lisäksi Oulussa oli parasta myös ihmiset. Kuten aina, viikonloppu oli täynnä perheen ja ystävien seuraa, ja se sai taas kerran miettimään miten siistiä onkaan kutsua kahta kaupunkia kodiksi! Sen jälkeen kun oltiin piipahdettu Oulun maalaismaisemissa, ehdin vielä hengailla keskustassakin. Suuntana oli Cafe Rooster, jonka hampurilaisista olin kuullut niin paljon kehuja viime aikoina, että oli pakko käydä verestämässä vähän muistoja.

Rakennus oli yhtä ihana kuin aina ennenkin, ja Rooster on kieltämättä tuonut Ouluun pitkään kaivattua kahvilakulttuuria. Hampurilaisosuus ei kuitenkaan mennyt aivan nappiin, sillä sain vaihteeksi taas lautaselle summamutikassa tilaamalla pekonia, jonka onneksi pikkuveljeni korjasi omalle lautaselleen alta aikayksikön. Burgeri oli aika heikko suoritus, mikä oli harmi sillä odotukset oli korkealla ja toiveet vielä sitäkin suuremmat.

Ens kerralla pitää ehkä kokeilla puljun brunssia, ja mennä hampurilaisten perässä Tubaan, joka sekin on multa vielä kokeilematta!

oulu-10 oulu-11 oulu-12 oulu-13oulu-15 oulu-14 oulu-16

Vielä ennen matkaa lentokentälle ehdin tehdä pakolliset Oulu-fiilistelyt eli pelleillä Toripolliisin edessä, fiilistellä torinrannan voittamatonta tunnelmaa ja nauttia ruskan upeudesta.

Rento tunnelma jatkui lentokentällä, missä käyskentelin rauhallisesti turvatarkastuken läpi kunnes näin porukan nousemassa Norwegianin koneeseen ja ryhdyin panikoimaan myöhästyväni lennolta. Kerta se olis ensimmäinenkin, ja riensin portaat täysillä ylös portille, josta oon kulkenut Helsingin-lennolle melkein joka kerta viime vuosien aikana. Portti oli just suljettu, ja sitä ruvettiin avaamaan mulle kun vähän melkein jo itku kurkussa panikoin portilla. Siinä vielä varmistivat että onhan mulla viiden lento ja kun sanoin että joo joo ja löin boarding passin kouraan, sain kuulla että mulla onkin vasta kuuden lento. Ja sekunnissa oli tämän maailmanmatkaajan (yeah, right) naama korvia myöten punainen ja kiitin kauniisti. Onneksi oman lennon lähtöportilla oli eri porukka.

Sattuuhan sitä savotassa, ja varsinkin munkaltaiselle koheltajalle. Eipä tuo haittaa, ja onneksi Oulu oli ihana!

8.10.2016 2 Kommenttia
0 Facebook Twitter Google + Pinterest

Oulun paras ranta

Kirjoittanut Inka

Heti alkajaisiksi on todettava miten huvittavaa on se, kuinka paikat ja muistikuvat romantisoituu samalla hetkellä, kun on ollu pois riittävän pitkän ajan. Mulle se selkeni konkreettisesti juhannuksena, kun vierailtiin superkuuman juhannussunnuntain ajopäivän päätteeksi Nallikarin uimarannalla.

Nallikari eli kavereiden kesken Naltsu on Oulun paras uimaranta, noin kilometrin mittainen hiekkaranta joka tarjoaa oululaisille mahdollisuuden polskia hyytävässä merivedessä kesän kuumina päivinä. Vesi on Naltsussa niin matalalla, että rannalla saa kävellä kymmeniä ja taas kymmeniä metrejä että voi edes kuvitella kastuvansa lantiosta ylöspäin. Se on kuitenkin osa Nallikarin charmia, ja rantsu onkin omiaan juurikin rentoon kahlaamiseen ja pienimuotoiseen pulikointiin.

Tuona kuumana kesäsunnuntaina Nallikari oli tupaten täynnä – ainakin oululaisittain. Todellisuudessa siellä oli ihan mukavasti tilaa, mutta oli kieltämättä yks tai toinenkin juhannusjuhlija lähtenyt päättämään keskikesän juhlinnan täydellisellä rantapäivällä. Keli helli ja pohjoisen aurinko anto todellakin parastaan.

Me piipahdettiin rannalla lyhyen vierailun verran, ja jäätettiin uikkarit peräkontissa olevien laukkujen uumeniin. Siitä huolimatta kahlaaminen viilentävässä merivedessä pehmeän hiekkapohjan hieroessa jalkapohjia herätti semmoiset nostalgiahuurut ettei paremmasta väliä. Ylistettiin Karimin kanssa tuo kilsan mittainen uimaranta koko kaupungin parhaaksi siitäkin huolimatta, että ei olla meidän kymmenvuotisen yhteisen taipaleen aikana käyty siellä kertaakaan uimassa, tosin rantafiilistelemässä – kuten myös nyt – senkin edestä.

Nallikari-7 Nallikari-4 Nallikari Nallikari-3 Nallikari-2 Nallikari-5 Nallikari-8 Nallikari-6 Nallikari-9

Nallikarin uimaranta on se kohde missä on tullut vietettyä juhannusta muun paikallisen nuorison kera, fiilisteltyä auringonlaskua, otettua eeppisiä potkukuvia ja nautittua pohjoisen kesästä ystävien kans. Paikassa on mulle tosi paljon nostalgiaa. Aika puolueellisesti voin myös todeta sen olevan parhaita suomalaisia rantoja missä  oon käyny, sillä esimerkiksi Helsingin kodin naapurissa sijaitseva Hietsu on vaan lyhyt hiekkalaatikko verrattuna Nallikariin.

Parasta Naltsussa on pehmeän hiekan lisäksi tietysti rannan vieressä kohoava pieni majakka sekä rannan vaaleansiniset hengenpelastaja- ja pukukopit. Fiilis on melkein kuin maailman suurilla uimarannoilla ainakin, jos käyttää vähän mielikuvitusta.

Rannan palvelut on parantunteet huomattavasti jo tän kahden vuoden aikana mitä ollaan oltu pois Oulusta. Rannan oman ravintolan avauduttua kaupunkilaisille tuli taas uusia syitä viettää aikaa Nallikarissa, ja ilmeisesti tänä kesänä avattu Minettin jäätelökontti tuo varmasti myös omalta osaltaan lisää porukkaa rannalle. Se on tietysti loistojuttu, sillä kieltämättä nyt vähän karvas, kun rannalla ei tullut Oulu-vuosien aikana käytyä tarpeeksi.

Nallikari sopii mulle mainiosti kaikkina vuodenaikoina, mutta täytyy myöntää että ehdottomasti parhaimmillaan se on kesällä, eli just nyt.

29.6.2016 12 Kommenttia
0 Facebook Twitter Google + Pinterest
Uudemmat artikkelit