Pallontallaajat.net
Valikko
Avainsana

pohdintoja

Terveisiä Sloveniasta! Oon ollut täällä keskiviikosta saakka työmatkalla, ja juuri nyt käynnistymäisillään on reissun viimeinen päivä. Jo kolmen päivän aikana maa on näyttänyt parhaan puolensa tavalla, joka on kieltämättä saanut haaveilemaan omasta kaupunkilomasta Ljubljanassa. Ollaan kierrelty maan koillisosassa ja pääkaupunkissa, ja tänään on luvassa vielä kauan odotettu seikkailu Bled-järvellä. Vikasta päivästä tulee varmasti muiden tavoin superkiva!

Reissuvalmistelut tänne muistuttivat taas, että oon onnistunut haalimaan itselleni matkailumaneereja, joista vois olla hyvä päästä eroon mitä pikimmiten.

Matkaa edeltävään päivään piti tietysti taas mahduttaa vähintään päivällinen kavereiden kanssa, pari tuntia tavallista pidempi työpäivä, viikkosiivous, vintillä käynti, anopin vierassängyn valmistelu, kylpyhuoneen kaivon puhdistus (yöks!) sekä tietysti pakkaaminen. Rennot lähtötunnelmat, anyone?! Parasta tässä on tietysti se, että tää on niin klassikko ja sattuu joka ikinen kerta ennen matkalle lähtöä, lähes poikkeuksetta.

Nämä kamat oli mukana Kroatiassa viime keväänä, ja nekin pakkasin edellisenä yönä.

Hirveä kiirepaniikki ennen matkaa on tullut valitettavan tutuksi ja esimerkiksi pakkaaminen tuntuu lähes mahdottomalta aloittaa hyvissä ajoin. Tein toki pakkauslistan jo edellisenä päivänä hieman helpottamaan paniikkia, mutta siitä huolimatta viskelin viimeisiä kamoja laukkuun vasta hetkeä ennen lähtöä lentokentälle. Yöpakkaaminen on jotain mitä inhoan tosi syvästi, mistä syystä laitan tavallisesti herätyskellon soimaan tuntia aiemmin, jotta ehdin varmasti pakata loppuun.

Mun haaveissa siintää se klassinen haave rennosta matkallelähdöstä: rauhallinen aamiainen ja naaman kampaaminen, tulevan seikkailun fiilistely aamiaisen äärellä ja rento lähtö kotoa ilman, että mielessä pyörii sata asiaa siitä että mitäköhän nyt taas jäi. Ehkä vielä joskus!

Villeimmissä matkailu-unelmissa saapuisin lentokentälle vasta hetkeä ennen boardingia niin, että sujahtaisin turvatarkastuksen läpi (Helsinki-Vantaan ”salainen” turvatarkastuspiste on vaan paras!) ja kävelisin vessareissun kautta suoraan portille, mistä pääsisin just sopivasti koneeseen. Tää on tietysti täyttä utopiaa.

Käytännössä lasken edellisenä iltana, monelta haluan olla lentokentällä (lähtöselvitys tehtynä tunti ennen lennon lähtöä) ja siitä sitten mihin aikaan mun oikeasti pitää lähteä kotoa. Vaikka lasken joka kerta ajan tarkasti ja tiedän että se on just sopiva aika joka jättää lentokentälle vielä hiukan pelivaraa, iskee vähintään matkan puolivälissä paniikki siitä, että ehdinkö sittenkään. Siinä ei tietenkään oo mitään järkeä.

Viimeksi tälle reissulle lähtiissä aikataulutin lähdön niin, että olisin kentällä just sopivasti tuntia ennen lähtöä. Pihalla taksia odotellessani ehdin jo tsekata Veeran insta storyn siitä kuinka hän oli jo lentokentällä, mikä oli tietysti omiaan lisäämään pakokauhua siitä, että oon jo armottomasti myöhässä. Matkalla huomasin toisen reissukaverin FB-päivityksen siitä kuinka hänkin oli jo kentällä, ja olin vakuuttunut että unohtamani aamuruuhka takaisi, että jäisin rannalle ruikuttamaan.

Tää ruuhka on mulle usein liikaa, jolloin otan suunnaksi yläkerrassa sijaitsevan turvatarkastuspisteen.

Kuten ei koskaan aikaisemmin, ei mulla ollu nytkään yhtään mitään hätää. Olin perillä Helsinki-Vantaalla just silloin kuin olin laskenut, ja ehdin odotella koneeseen nousun alkamista ihan mukavan tovin vielä lähtöportillakin. Hienosti siis meni taas.

Näiden vuoksi ei tietenkään voi muuta kuin olla huvittunut, vaikka ne siinä tilanteessa eivät todellakaan naurata. Ehkä mää kuitenkin vielä joskus opin pakkailemaan jo ennakoidusti ja olemaan stressaamatta asioista, joista järki tietää niiden olevan kunnossa.

Ja ai niin, jos mun elämän pelastaja eli Helsinki-Vantaan lentoasemalla sijaitseva niin kutsuttu salainen turvatarkastuspiste on vielä hämärän peitossa, kannattaa sen sijainti tsekata täältä. Ihan ässä!

Mitkä on sun raivostuttavimmat matkailumaneerit, jotka aiheuttaa harmaita hiuksia lähinnä sulle itsellesi?

12.4.2018 0 Kommenttia
1 Facebook Twitter Google + Pinterest

Nyt ollaan kiinnostava aiheen äärellä, sillä ollaan matkakumppaneiden merkitys on valtava ja reissuseura onkin ehkä se kaikkein tärkein asia mitä huomioida matkaa suunnitellessa. Mun mielestä se on joissain tilanteissa jopa kohdetta merkityksellisempi.

Oon matkustanut tosi monessa eri porukassa: kaksistaan monen eri kaverin kanssa, jätkien kanssa jenkkireissuilla, bloggaajaporukoilla, perheen kesken sekä tuntemattomien kanssa työmatkoilla. Kaikkein eniten oon kuitenkin matkustanut Karimin kanssa, jonka kans ollaan käyty varmaan ainakin 30 maassa, eli aika paljon on nähty ja koettu yhdessä.

Siitä syystä ajattelinkin, että nyt jos koskaan on erinomainen sauma paljastaa teille millaista matkaseuraa mää oikeasti olen. Blogin kautta välittyy tietysti aina jonkinlainen puoli, mutta tietenkään en ite osaa välttis olla kovin objektiivinen mitä omaan käyttäytymiseen reissun päällä tulee, vaan annan itsestäni tietysti mahdollisimman ruusuisen kuvan teille. Siitä syystä pyysinkin nyt Karimia vastaamaan muutamaan kysymykseen, jotka paljastaa mun todellisen reissuluonteen.

Tässä siis tulee, faktat tiskiin ja menoksi!

Millainen reissukaveri Inka on?

Innokas näkemään kohteen, mutta haluaa yleensä välttää turistirysät. Siinä on hyvät ja huonot puolensa: turistiloukut jäävät omaan arvoonsa, mutta toisaalta päänähtävyydet saattavat jäädä näkemättä ja tietty rentous voi jäädä reissusta puuttumaan. Inka ei halua olla perinteinen pakettimatkailija, vaan lähtee mieluummin reissuun tuntemattomampiin kohteisiin. Näin voi reissukohde olla upea, vielä turistimassojen ulottumattomissa oleva helmi, tai sitten matkailun kannalta hankala. Toisaalta Inkalla on omia ikisuosikkeja, joihin haluaa uudelleen ja uudelleen, kuten Lontoo ja New York.

Paikan päällä Inka haluaa yleensä kävellä paljon, eikä oikein tykkää löhöilystä ja perinteisestä rantalomasta. Kalliissa ravintoloissa istumisen sijaan Inka syö mieluummin omia eväitä tai vaihtoehtoisesti etsii ne hinta-laatusuhteeltaan parhaat ravintolat.

Yleisesti ottaen Inka haluaa matkustaa koko ajan.

Oon vasta viime aikoina tajunnut, kuinka hc-kävelijä mää reissuissa oikeasti oon. Karimin lisäksi en oo matkustanut kuin vaan yhen kaverin kanssa (terkut Mipa!!), jonka kanssa  ei olis ollut fiilistä että pitää kävellä vähemmän kuin haluaisi. Se on ollut tärkeä oivallus, joka varmasti tekee munsta vähän helpompaa reissuseuraa tulevaisuudessa.

Mikä siinä on parasta?

Kokenut konkari, joka ei hätkähdä pienistä ja osaa matkustaa. Suunnittelee etukäteen usein paljon ja ottaa asioista selvää. Lisäksi bongailee (jo työnsä puolesta) edullisia lentoja.

Tuo lentojen bongailu on kyllä pahasta, sillä vaikka siitähän mulle maksetaan, niin sen takia kaikki mun rahat myös menee. :D Siinä on yhtälö, jota ei välttämättä tarvitse ratkaista…

Entä mikä pahinta?

Ahdistuu väenpaljoudessa ja ei osaa päättää mitä syödä, jos ollaan esimerkiksi markkinoilla tai street food -kojujen ympäröimänä. Tuntuu olevan usein halukas näkemään aina vain sen seuraavan paikan tai kokemaan seuraavan jutun eikä osaa keskittyä hetkeen ja nauttia siitä.

Hetkessä pysyminen on kieltämättä mulle tosi hankalaa, ja sen reenaaminen on edelleen käynnissä oleva prosessi.

Kun lähdet reissuun Inkan kanssa, mihin asioidin valmistaudut etukäteen?

Pysymään tyynenä kun Inkalla iskee pakokauhu väenpaljoudessa tai kun Inka ei uskalla maistaa uusi ruokia eikä siksi löydä syötävää, lukemaan karttaa (lataan kartat puhelimeen ja tutustun niihin, merkkaan tärkeät paikat karttaan) ja odottamaan mm. aamuisin Inkan meikatessa ja pukeutuessa. Toisaalta valmistaudun innokkaaseen matkaajaan, joka hymy korvissa ottaa kuvia lentokoneen siivestä ja hykertelee uusien kokemusten edessä.

Tuo ruoka-asia on kyllä muodostunut meillä jo aikamoiseksi läpäksi, niin överiksi se mulla joskus menee. Singaporen reissua varten tein henkistä sotasuunnitelmaa, että nirsokin löytäisi jotain syötävää.

Kun on kylmä tai hirveä hiki, väsy, kamala nälkä ja kaikki menee pieleen, miten Inka reagoi?

Yleensä ollaan molemmat samassa veneessä, joten yhteinen valittelu ja sitä seuraava kamaluuden hiljainen hyväksyntä ovat aika perusjuttuja.

Tää on hyvä setti, joka toimii! Vähän kun pääsee yhdessä valittamaan, on monesti mieli aika nopeasti jo vähän siedettävämpi.

Mikä on pahin tilanne, mitä Inkalle voisi sattua matkalla?

Silmälasien hajoaminen.

:D :D :D Tää on paras vastaus sen takia, että se on sataprosenttisesti totta.

Millaisissa tilanteissa on hyvä, että just Inka on mukana reissussa?

Kun ei ole oikein tehnyt matkasuunnitelmaa ja tutustunut kohteeseen etukäteen, on Inkalla usein jotain takataskussa. Inka on myös hyvä piristämään kun reissukohde sattuukin olemaan umpitylsä. Inka myös tuntee minut aika hyvin ja tietää milloin kannustaa, milloin olla vain hiljaa ja että perusasioista, kuten syömisestä, juomisesta ja lepotauoista täytyy pitää kiinni.

Meikän jutut on kieltämättä niin huonoja, että viihdytys on taattu. :D

Näistä Karimin vastauksista mun oma suosikki oli ehdottomasti tuo silmälasien hajoaminen, sillä se on niin totta! :D Muuten en esitä sen kummempia vastalauseita, sillä enpä oikeastaan edes voisi, sillä jos joku mut tuntee reissuseurana niin se on juuri Karim.

Täytyy myöntää että jotkut asiat, esimerkiksi juuri tuo väenpaljoudessa ahdistuminen, oli jotain mitä en olisi halunnut kuulla, vaikka se totta onkin. Siinä riittää vielä runsain mitoin tekemistä, että osaisin oikeasti rauhoittua valtavassa ihmispaljoudessa. Se on kuitenkin aika huvittavaa, sillä rakastan kuitenkin suurkaupunkeja, ja ahdistus iskee vain tietynlaisissa tilanteissa… Ainakin omasta mielestä.

Tuliko sulle paljastuksia, vai oonko onnistunut välittämään itsestäni realistisen kuvan blogin välityksellä?

5.3.2018 10 Kommenttia
3 Facebook Twitter Google + Pinterest

Yhteistyössä Haglöfs

En varmasti oo ainoa, joka on tänä vuonna kironnut olematonta talvea. Pohjoisen kasvattina oon tottunut siihen että marraskuun lopussa pakkanen paukkuu, hengitys huurtuu ja kännykästä loppuu akku viimeistään puolimatkassa kotia. Nyt on toisin, siihen on Helsingissä saanut tottua.

Marraskuun lopussa melkein itkin ilosta, kun sain todistaa omalta osin Helsingin talven ensilunta. Se sattui juuri ennen matkaa Ouluun ja Yli-Iihin, missä mua odottikin todellinen taikatalvi: lunta satoi, pakkanen puri ja revontuletkin näyttäytyivät, tosin vain lyhyesti.

Sain pohjolan talvea varten Haglöfsiltä takin, joka muistuttaa monesta asiasta. Siljan parka on tarkoitettu paukkupakkasille, ja takuulämmön lisäksi sen valmistuksessa on huomioitu myös ympäristönäkökulma. Hyvän talvitakin määritelmä on mulle se että jo sitä katsellessa tulee lämmin, ja Siljan parka todella lunastaa lupaukset, sillä tässä takissa ei tarvitse palella. Yhtä tärkeää on myös vaatteen ekologisuus.

Mitä enemmän lennän, sitä enemmän yritän pitää huolen, että teen kestäviä valintoja niin paljon kuin mahdollista. Se on onneksi nykyisin melko helppoa, sillä eettisiä ja ekologisia tuotteita on tarjolla rutkasti, eikä hintaerotkaan oo enää onneksi aivan älyttömiä. Lisäksi on mahtavaa, että ihan tavallisille kuluttajille tutut ketjut tarjoavat vihreitä mallistoja.

Niin myös Haglöfs, jonka oma Take Care -merkki vilkkuu vaatteissa, joiden suunnittelussa ja valmistuksessa on huomioitu ekologinen näkökulma. Merkki myönnetään tuotteille, jotka ovat joko bluesign-sertifioituja eli vapaita vaarallisista kemikaaleista tai valmistettu kierrätysmateriaalista tai luomupuuvillasta (Haglöfs käyttää vaatteissaan ainoastaan luomupuuvillaa). Jo 66 prosenttia merkin tuotteista on Take Care -merkattuja, mutta matkaa täyteen sataan on vielä.

Lähes aina kun jauhaa papatan ekologisista valinnoista, kohtaan kriittisen kysymyksen siitä onko yksilön valinnoilla mitään merkitystä eli onko sillä väliä, jos yksi Inka tässä maailmassa ostaa tavallisen tusinarätin sijaan kestävän tuotteen? Ja onko vihreistä vaatteista puhuttaessa automaattisesti kyse viherpesusta vai voiko ne todella olla oikeasti ekologisia?

Kuten aina, tässäkin tapauksessa vastuu jää kuluttajan harteille. Kuten jo tämän postauksen kahdesta ensimmäisestä sanasta voi päätellä, mää luotan Haglöfsiin, Take Care -merkkiin ja siihen että isotkin yritykset voi oikeasti tehdä kestäviä ratkaisuja. Tietty viherpesuakin on, eikä kaikki oo aina niin vehreää kuin annetaan ymmärtää, mutta oon sitä mieltä että jos edes yhdessä asiassa voi tehdä pienenkin valinnan ekologiseen tai eettiseen suuntaan, on se sama tehdä.

Eettiset ja ekologiset valinnat on asioita, joita yritän pitää mielessä jatkuvasti. Tottakai shoppailen säännöllisen epäsäännöllisesti ihan perusketjuissa ja ostan sekundarättejä, mutta pääsääntöisesti yritän pitää mielessä sen, että hieman kalliimpi ekologinen tuote on aina tusinatavaraa parempi valinta. Mieluummin ostan yhdet kestävät farkut kuin kymmenet huonot.

Sama pätee myös talvitakkiin, ja toivottavasti tää lämmittääkin mua vielä kymmenenkin vuoden päästä!

Ja Haglöfisistä puheen ollen: blogin kahdeksanvuotisen taipaleen kunniaksi järjestetty kisa on nyt päättynyt, ja voittajaksi valikoitui Saara alla olevalla kommentilla:

Hei Inka! Onnea kahdeksasta blogivuodesta!
Olen kolmikymppinen helsinkiläistynyt terveydenhuoltoalan työntekijä ja luontoalan opiskelija. Matkailun suhteen olen vähän myöhäisherännäinen. Vasta ulkona liikkumisen, omaan urheilulajiin liittyvän matkailun ja budjettireissaamisen myötä matkailun mahdollisuudet ovat vasta todella auenneet. Minusta hienointa matkustamisessa on uusien paikkojen ja upeiden maisemien lisäksi se, kun saa rakennettua jonkinlaisen arjen ja turvallisuuden tunteen omalla epämukavuusalueellaan vieraassa ympäristössä. Hienoa on myös ymmärtää, miten loppujen lopuksi ihmisten elämässä toistuvat samat asiat maailman eri kolkissa, että vieraistakin kulttuureista tavoittaa aina jotain tuttua.
Tutustuin blogiisi Libanoniin liittyen. Vajaa kaksi vuotta sitten suunnittelin järjestötoimintaan liittyvää matkaa. Jännitti, ja oli upeaa löytää tekstisi ja kuvasi, jotka toivat maasta esiin ihan erilaisen puolen kuin mitä siihen mennessä olin löytänyt: ongelmien ja sotien sijasta kauniin ja kiinnostavan matkailukohteen. Muutamaa kuukautta myöhemmin beirutilaisessa sairaalassa tiputuksessa kuuntelin puhelimen latauslistalta sinun ja Millan podcastia, ja suomen kieli ja arkinen aihe matkalle pakkaamisesta lohduttivat siinä tilanteessa (ei ollut vakavaa :) ).
Jäin blogisi lukijaksi ja nykyään tämä on yksi harvoja, joihin palaan viikottain. Taisi olla myös ensimmäinen blogi, jota koskaan kommentoin! Kuvat ovat hienoja, ja pidän tekstin raikkaudesta ja rehellisyydestä. Minusta blogistasi välittyy innostunut tunnelma ja tekemisen ilo. Olen saanut paljon myös konkreettisia vinkkejä esimerkiksi Kalifornian reissuun, pakkaamiseen ja budjettimatkustamiseen liittyen.
Toivon blogillesi vielä jatkoa ja menestystä!

Voittajalle on laitettu sähköpostia. Iso kiitos teille kaikille, jotka osallistuitte kilpailuun ihanilla kommenteillanne! Voittajan valitseminen ei ollut helppoa, ja kisan ratkeaminen venyi myös sen vuoksi, että halusin käydä vastaamassa kaikkiin postaukseen tulleisiin kommentteihin. Nöyrä kiitos teille! <3

29.11.2017 2 Kommenttia
3 Facebook Twitter Google + Pinterest

The big 30

Kirjoittanut Inka

Apua miten hullulta tuntuu olla 30. Mulla on tänään synttärit ja kieltämättä nyt, vuonna 2017 marraskuun 20. päivä tuntuu aika hurjalta ajatukselta. Oon miettinyt kovasti kolmikymppisyyttä koko vuoden, samalla kun oon yksi toisensa jälkeen juhlinut kavereideni synttäreitä. Onko siinä jotain merkityksellistä? Kannattaako asialle edes antaa mitään huomioarvoa?

Niin tai näin, 30 ei oo mulle mikään pikkujuttu. Koska oon suorittaja, asetin itselleni reilu vuosi sitten, ollessani vielä 28-vuotias, tavoitteellisen listan asioita, joita haluan tehdä ja kokea vielä ennen kuin oon 30 vuotta. Listalla oli aika monia, isoja ja pieniä juttuja. Muun muassa uudessa maanosassa vierailu, pelkojen voittaminen ja joku haastava juoksukisa. Tosi monet asiat ehdin tehdä ennen tätä päivää, mutta muutamat jutut jäi odottamaan toteutumistaan kolmikymppiselle, ja mikäs siinä.

Eniten ylpeä oon siitä, että mun pelot vettä ja korkeita paikkoja kohtaan on ehkä hieman lieventyneet, vaikka en ookaan päässyt missään nimessä niistä kokonaan eroon. Ne ei kuitenkaan rajoita mun elämää saati matkailua enää niin paljon kuin aikaisemmin, ja vaikka viime kesänä Kreikan-lomalla pitikin hengitellä snorklausreissun aluksi vähän aikaa vedessä ennen kuin uskalsin laittaa pään pinnan alle, niin tässä mennään pikkuhiljaa oikeaan suuntaan.

Lisäksi pääsin seikkailemaan jo viime vuoden puolella Afrikassa ja Kaakkois-Aasiassa, jotka oli molemmat mulle aivan uusia nurkkia. Myös keväällä Millan kanssa koettu Arctic Challenge oli jotain, mitä en olis vielä vähän aikaa sitten uskonut edes kykeneväni tekemään.

Multa on kysytty  tosi moneen kertaan että joko kriisittää, ja ehkä vähän, vaikka en lopulta ihan tosissani tiiäkään että miksi. Kuulemma pitäisi olla kriisi sen takia että biologinen kello tikittää ja pitäisi olla pulla uunissa, vaikka tosiasiassa reissaajallahan ei ole mitään muuta stressin aihetta kuin se, että onko sähköpostissa tarpeeksi lentolippuja. Tällä hetkellä mulla on yhet, ja se tuntuu vähän liian vähältä mutta silläkin pärjää.

Aattelin aloittaa kolmikymppisyyden rennosti ja uskotella itselleni, että se ei oo mikään big deal. Oon aina ollut sitä mieltä että ikäkriisi johtuu siitä että elämä ei oo sitä, mitä olisi siihen mennessä halunnut sen olevan. Täytyy kuitenkin myöntää että oon kyllä ihan tyytyväinen siihen mitä mulla on: ympärillä on ihan huikeita tyyppejä, arki rullaa tosi mukavasti, treeneissä on hauskaa, töissä supermukavaa, matkustusmahdollisuuksia on reilusti ja vaikka välimatka perheeseenkin onkin yli puoli Suomea, ei sekään tunnu liian raskaalta.

Ainoastaan kaks asiaa puuttuu, ja ne on maailmanympärimatka ja arki aviomiehen kanssa. Molemmat on kuitenkin kovasti agendalla, joten kriiseilyn sijaan voisinkin keskittyä kehittämään kärsivällisyyttä!

Tänään herätessäni mikään ei ollut muuttunut eilisestä, joten nyt lienee oikea hetki todeta, että elämä on oikein hyvää näin kolmikymppisenäkin. Ja jos kavereiden lupauksiin on luottaminen, niin tää kuulemma paranee tästä vaan!

Eli 30, bring it on, mää oon valamis!

Postauksen kuvat on otettu Nykissä, iso kiitos niistä Sannalle!

20.11.2017 12 Kommenttia
3 Facebook Twitter Google + Pinterest
Uudemmat artikkelit