Pallontallaajat.net
Valikko
Avainsana

Portugali

En oo koskaan kokenut olevani mitenkään hyvä viettämään aikaa yksin, eikä se oo koskaan ollut mulle mitenkään itseistarkoitus, sillä sen kuuluisan oman ajan kaipaaminen ei oo ollut mulle kovin ominaista. Viime vuosina oon kuitenkin viettänyt itsekseni jopa enemmän aikaa kuin varsinaisesti yksin asuessani opiskelujen alkumetreillä, ja sitä kautta oon myös oppinut tosi paljon itsestäni.

Kävin ensimmäisen reissun yksin vuonna 2013, sillon kun oltiin asuttu Karimin kanssa yhessä viitisen vuotta ja vietetty muutenkin todella paljon aikaa yhessä. Siihen päälle oli vielä ihan hurjan rikas sosiaalinen elämä, kun perhe ja lähes kaikki ystävät asui lähellä ja päivät ei olleet kovin aikataulutettuja saati kiireisiä. Valtavan rikkaan sosiaalisen elämän vastapainona viikon mittainen yksin tehty reissu ei ihan hirveästi inspiroinut, iskin itselleni “ei kiinnosta reissata yksin” -leiman otsaani ja totesin, että se oli siinä.

En oikeastaan osannut kuvitella mitään painajaismaisempaa kuin viettää koko reissua itsekseen, ja mikä pahinta, illastaa itsekseen. Oon puhunut yksin reissaamisesta aika monen kanssa ja aina sama asia nousee esille: yksin syöminen ravintolassa. Aika harva sitä varmaankaan kotioloissa tekee, mutta reissussa on kuitenkin luontevaa käydä ravintoloissa syömässä, ja jos seuraa ei oo saatavilla, häätyy se tehdä yksin.

Yleensä työmatkoilla voi luottaa siihen että illallisseuraa löytyy aina. Tavallisesti dinnerit on isoja, koko pressireissulle osallistuvalla porukalla vietettyjä sosiaalisia tapahtumia, mutta pienemmilläkin matkoilla seuraa on tähän mennessä löytynyt aina. Madeira oli kuitenkin selvä poikkeus, sillä reissulla ei ollut mun lisäksi muita toimittajia, ja poikkeuksellisesti reissun järjestänyt taho oli superkiireinen, eikä ehtinyt yhtä illallista enempää viettää mun kanssa.

Siinä sitä sitten oltiin, yksin ravintolassa syömässä – ja vieläpä useana iltana putkeen!

Eka ilta oli ehkä kaikkein pahin, sillä silloin vielä kuvittelin, että mulla olisi seuraa illallisella. Siinä vaiheessa kun valkeni että ei ollut, kaivoin kännykän esille ja näpräsin sitä koko illallisen ajan. Tyypillistä.

Ensimmäinen yksin syöty ravintoladinneri oli rehellisesti sanottuna kaikkea muuta kuin miellyttävä. En oikein osannut rentoutua, eikä sitä helpottanut illallisen aikaisen ajankohdan vuoksi lähes puolityhjä ravintola. Paikallisille iski nälkä vasta tunteja sen jälkeen kun suomalaisturisti olis jo kuollut nälkään, joten mun lisäksi ravintolassa oli tuohon aikaan vaan muutama saksalaislomailija. Vedin ruoan naamaan sellaisella vauhdilla että heikompaa hirvittäisi, ja puolen tunnin sekä kahden ruokalajin jälkeen olin ulkona. Huh! Pyyhin hiet otsalta toivoen, että tässä olisi ollut reissun ensimmäinen ja viimeinen dinneri yksin, sillä se ei tuon kokemuksen perusteella ollut todellakaan mua varten.

Sitten koitti seuraava ilta, ja sain taas kuulla herkuttelevani itsekseni. Tällä kertaa kyseessä ei ollut mikään perussyöttölä, vaan taidegallerian yhteydessä sijaitseva fine dining -ravintola, ja edessä oli lukuisia ruokalajeja – aivan omassa seurassani. Tällä kertaa ajatus ei enää tuntunut ihan niin vastenmieliseltä, kun takana oli jo yksi yksin syöty illallinen ja olin ehkä vähän jo voinut totutella ajatukseen yksin syömisestä.

Tällä kertaa turvauduin kännykkään ja kameraan vaan muutamia kertoja, sillä yritin ihan oikeasti nauttia illallisesta varsinkin, kun ruoka oli ensiluokkaista ja maisemat niin ikään tajuttomat upeat. Ruokalajien välillä kului kuitenkin tosi pitkään, mikä itsekseen illastaessa tuntui raastavalta. Onneksi paikalla oli monta muuta seuruetta joita pystyi seurailla kaikessa rauhassa, minkä lisäksi satamassa sijainneen ravintolan maisemat vaihtelivat aika vauhdilla laskevan auringon mukana.

Tosin siinä vaiheessa kun olin puolisen tuntia pelkästään odottanut jälkiruokaa ja kello alkoi pitkän päivän päätteeksi olla ihan tarpeeksi totesin, että eiköhän tämä yksin illastaminen riitä. Jälkkäri tuotiin onneksi sen jälkeen melko nopeasti, ja tää ilta ei loppujen lopuksi superhitaasta palvelusta huolimatta ollut ihan samanlainen katastrofi kuin edellisen illan dinneri, mutta en kyllä ihan vielä voinut sanoa nauttineeni yksin syömisestä. Tunnelma oli semmoinen vaivaantuneiden ensitreffien luokkaa, mutta vaikutti sen verran lupaavalta, että päätin antaa yksin illastamiselle vielä yhden mahdollisuuden – tosin mulla ei kyllä ollut vaihtoehtoja, eli se siitä.

Seuraavana iltana ravintola sijaitsi aivan hotellin vieressä, joten illan sosiaalisista kontakteista oli pyyhitty myös kuskin seura, ja olin omillani. Fiilikset illallista kohtaan olivat kuitenkin hieman muuttuneet, sillä ensimmäistä kertaa ei harmittanut, että joutuisin syömään yksin. Ravintolan tarjoilijat olivat huippumukavia ja palvelu pelasi, joten ekaa kertaa nyt onnistuin oikeastaan nauttimaan yksin syödystä dinneristä: en katellut kännykkää tai kameraa juuri ollenkaan, vaan keskityin ruokaan, tunnelmaan ja muihin paikalla olleisiin. Ravintola olikin täynnä, joten oli mukavaa etten jäänyt yksin illastavana median edustajana henkilökunnan silmätikuksi.

Ilta sujui niin mukavasti, että jäin vielä illallisen päälle tunniksi siemailemaan teetä, eikä pannun tyhjenemisenkään jälkeen tuntunut olevan kiire minnekään. Tähän oli varmasti suurin syy ravintolassa, sillä patio oli täynnä ja tunnelma oli jotenkin tosi kotoisa. Verrattuna edellisillan tekohymyihin tuossa ravintolassa viihtyi kyllä ihan aidosti, ja vähän jopa harmitti lähtä.

Neljäntenä iltana fiilis oli tosi positiivinen, ja jollain tavalla oikein odotin illallista yksin. Tällä kertaa kuitenkin sain oppia miten iso merkitys istumapaikan sijainnilla on yksin illastamisen viihtyvyyteen. Mun pöytä ja paikka sijaitsi nimittäin aivan ravintolan terassin reunalla kasvot baaritiskiin päin niin, että tilauksia odotteleva henkilökunta tapitti mua jatkuvasti. Se loi vähän vaivaannuttavan fiiliksen varsinkin, kun en voinut paeta kyyläämällä muita ruokailijoita, sillä se olis edellyttänyt ihan kunnon kääntymistä eikä pokkaa riittänyt ihan niin paljoa.

Kaikkein vaivaannuttavinta oli kuitenkin se, kun tarjoilija tuli alkuruoan jälkeen kysymään, että joko madam haluaisi jälkiruokaa. Vaikka tavallisesti oon aika ronski mun isojen annoskokojen suhteen ja suhtaudun niihin hyvin vitsailevasti, tuossa hetkessä kieltämättä vähän angstatti kertoa, että söin jättisalaatin vasta alkuruokana… Tarjoilija ei vastannut mun naurahdukseen, vaan pakeni nolona paikalta. Hehe, siinä sitten suursyömärinä vedin mun jättimäistä pääruokaa naamariin saman jäbän todennäköisesti ihmetellessä, miten kukaan voi ahtaa kupuunsa noin paljon ruokaa – ainakin siihen malliin se mun annosta kyyläsi.

Eli neljäs dinneri ei siis ollut aivan samanlainen menestys kuin iltaa aikaisemmin, mutta ei kuitenkaan onnistunut jättämään ihan hirveitä traumoja. Lisäksi se opetti oman pöydän ja istumasuunnan tärkeyden, sillä henkilökunnan valvovan silmän alla syöminen ei todellakaan kuulu mun lempipuuhiin.

Seuraavana päivänä nautin illallisen lisäksi  myös lounaan itsekseni, ja koin olevani jo melko kokenut yksin illastaja. Enää en hakenut turvaa mistään, vaan nautiskelin kaikessa rauhassa ruoasta ja nautin maisemista. Viimeinen yksin syöty illallinen oli vielä laivan ravintolassa, joten se meni ihan superkivuttomasti varsinkin kun tiesi, että toinen vaihtoehto olis vaan ollut istua nollat taulussa jossain muualla ja tuijottaa samoja merimaisemia.

En ehkä vieläkään lähtis ihan ensimmäisenä dinnerille itsekseni, mutta noiden kokemusten perusteella voin kuitenkin sanoa nauttineeni siitä ainakin paikoitellen. Jatkossa siis ei tartte ensimmäisenä alkaa pälyillä epätoivoisena ympärille tai tarttua kännykkään ensimmäisten sekuntien aikana, sillä kyllähän sitä yksin voi syödä aivan kaikessa rauhassa.

Mitkä on sun kokemukset yksin illastamisesta, joo vai hell no?

6.8.2017 12 Kommenttia
1 Facebook Twitter Google + Pinterest

Madeiran parhaat rannat sijaitsevat Porto Santossa. Se on aika huvittavaa siinä mielessä, että Porto Santo ja Madeira ovat kaksi täysin erillistä saarta, mutta kuitenkin niin lähellä toisiaan, että näin mantereelta saapuvan matkailijan näkökulmasta ne on helppo sekoittaa samaan syssyyn. Porto Santolle on tosi helppo matkustaa Madeiralta, sillä reilun parin tunnin mittainen matka taittuu nopeasti ja perillä odottaa kilometrien mittainen hiekkaranta.

Ranta onkin monille se pääsyy matkustaa Porto Santoon enkä ihmettele, sillä siinä missä Madeiralla on pääasiassa pelkkiä kivi- ja kalliorantoja on naapurisaarella mahdollisuus riemuita perinteisellä hienohiekkaisella rannalla. Molemmat on tietysti hyviä vaihtoehtoja, ja parastahan matkalla on se kun pääsee kokemaan mahdollisimman erilaisia maisemia sekä tietty myös rantoja. Halusin siis ehdottomasti nähdä molemmat, kun alueella oltiin.

Porto Santon ranta on noin kahdeksan kilometriä pitkä, ja alkaa melkeinpä heti saaren satamasta. Eniten ihmisiä on saaren keskustan kohdalla Cais do Porto Santo -laiturin ympärillä, mutta muutaman kilometrin päässä oli ainakin tuona päivänä huomattavasti rauhallisempaa. Piipahdin saarella Madeiran-viikon päätteeksi yhden päivän, ja rantapäivä toimi loistavasti vuoristoseikkailujen vastapainoksi. Tai no, rantapäivästä puhuminen on ehkä hieman liioittelua, sillä mulla oli muutama tunti vapaata aikaa Porto Santossa, minkä käytin tietysti rannalla.

Kävin vaihtamassa uikkarit ylle pukukopissa (pisteet hyvästä palvelutarjonnasta Porto Santolle) ja suuntasin kohti pehmeää hiekkaa. Oli lauantai, ja ranta oli pullollaan porukkaa, mutta siitä huolimatta siellä täällä oli rauhallisia spotteja kunhan vain jaksoi kävellä tarpeeksi pitkälle.

Rantsualueella oli tosi hyvät palvelut, sillä pukukoppien lisäksi siellä oli vessat ja suihkut sekä tietysti kaiken maailman kahviloita ja ravintoloita. Puitteet rantapäivälle oli siis kunnossa varsinkin, kun aurinko lämmitti tosi mukavasti ja ajoittain puhaltava tuulikin tuntui vaan mukavan virkistävältä.

Nappasin kevyet rantapäikkärit siinä hiekan keskellä, ja kävin myös viimein heittämässä talviturkin Atlanttiin. Uintikokemus oli kyllä ihan mahtava sillä vesi tuntui tosi lämpimältä, välillä saatiin ihan kunnon aaltojakin ja näin jäätävänä vilukissana oli kyllä siistiä uskaltautua viimein veteen.

Porto Santo on mun mielestä aivan ehdoton kohde Madeiran-lomalla, sillä sitä varten ei välttämättä tartte varata yhtä päivää kauempaa, mutta kokemuksesta saa kuitenkin ihan todella paljon irti, sillä saari on loppujen lopuksi todella pieni. Palataan Porto Santon huikeisiin Star Wars -maisemiin vielä myöhemmin, mutta kyllä nämä rantamaisemat olis riittäny jo vakuuttamaan minut saaren suhteen.

Kieltämättä tekee muuten aika tiukkaa katella näitä kuvia nyt, kun saavuin juuri Ouluun ja täällä on alle kymmenen astetta lämmintä. Seuraava ulkomaanreissu ei taida tulla yhtään liian aikaisin…

6.7.2017 0 Kommenttia
4 Facebook Twitter Google + Pinterest

Heti ensi alkuun täytyy todeta, että en olis aavistanut millaisen ryöpyn edellinen postaus aiheuttaisi. Mun räikeät sanavalinnat saivat selvästi useat ihmiset raivon partaalle ja olivat monelle liikaa. Siispä koenkin asialliseksi tässä välissä pahoitella. Mikäli koit syrjintää, ivaa tai muuten vain vääryyttä itseäsi tai läheistäsi kohtaan sen vuoksi – se ei missään nimessä ollut tarkoitus, ja oon siitä aidosti pahoillani. Tällaiset tilanteet jos mitkä ovat opettavaisia.

Palataan kuitenkin jälleen Madeiralle ja koko matkan kruunaavaan elämykseen, nimittäin auringonnousuun saaren kolmanneksi korkeimmalla huipulla, Pico de Areeirolla. Nämä pingviinimatkalaisten kuvat mielessäni päätin, että jos joskus pääsisin elämässäni Madeiralle, on auringonnousu saaren kolmanneksi korkeimmalla vuorella kokemus, jota en suostu jättämään väliin. Eikä onneksi tarvinnutkaan, sillä sain järjestettyä tiukkaan ohjelmaan yhden superaikaisen aamuherätyksen ja vierailun huipulla.

Liikkeelle lähdettiin noin tuntia ennen auringonnousua Funchalista, ja puoli kuuden herätys ei tuntunut missään varsinkaan, kun sisäinen kello kilkatti jo puolta kasia. Vaikka aikataulutus oli suunniteltu minuutilleen prikulleen, saatiin lopulta vähän kiirehtiä, sillä hiljakseltaan nousevan auringon kajo antoi ymmärtää että päivä koittaisi luvattua aikaisemmin. Ehdittiin kuitenkin huipulle 1 818 metrin korkeuteen just sopivasti!

Madeiran vuoriston aamu oli viileä, mutta hiljakseltaan kohoava aurinko lämmitti mukavasti. Kaikkialla oli täysin hiljaista, ja se tässä olikin parasta. Toki paikalla oli muitakin, mutta siitä huolimatta aikainen aamu ja ympäröivän luonnon majesteettisuus sai itse kunkin keskittymään hölöttämisen sijaan näkymän upeuteen. Edessä nousi kaikessa rauhassa aurinko, joka heijasti aamun ensisäteitään suoraan meitä kohti. Sen alapuolella oli paksu pilviverho, jonka alla olevilla ei tainnut olla mitään käsitystä siitä, kuinka kaunis sen aamun auringonnousu olikaan.

Kovin kauaa paikoillaan ei kuitenkaan tarennut olla, ja kun aurinko oli noussut jo hetken aikaa, vaihdettiin paikkaa. Nyt sujahdettiin tutka-aseman toiselle puolelle, mistä näky oli – jos mahdollista – vieläkin dramaattisempi.

Toisella puolella myös sijaitsi saaren korkeimmalle huipulle Pico Ruivolle vievän reitin aloituspiste. Sen vaelluksen piti alun perin olla myös meidän ohjelmassa, mutta muuttuneen aikataulun vuoksi se oli kuitenkin jätettävä väliin. Se jos mikä harmitti, sillä esimerkiksi tämän Mikan postauksen perusteella vaikuttaisi, että kyseistä reittiä ei olisi kannattanut missata. Se kuitenkin on jälleen aivan loistava syy palata Madeiralle.

Auringonnousu Pico de Areeirolla oli kuitenkin kokemus, jota voin suositella erittäin kovasti vaikka huippuvaellukset tuntuisivatkin vähän liian hurjilta. Retki kannattaa sijoittaa mahdollisuuksien mukaan reissun ensimmäisille päiville ainakin, jos aikainen aamuherätys tuntuu liian ankealta ajatukselta, sillä matkan ekoina päivinä keho ei välttämättä vielä myötäile kahden tunnin aikaeroa ja herätys tuntuu huomattavasti helpommalta.

Ps. Huomasithan, että Vaihda vapaalle -blogi on nykyisin Pallontallaajissa? Tää on ihan huippu juttu, lämpimästi tervetuloa vielä kerran Elina ja Tomi!!

1.7.2017 10 Kommenttia
3 Facebook Twitter Google + Pinterest

Hitto vie, miten ristiriitaiset tunteet Madeira jätti! Nyt kun reissusta on jo jokunen viikko aikaa ja matkan aikana kohonnut, saaren kauneuden aiheuttama hurmiotila alkaa olla jo ohitse, on jäljellä ongelma. En nimittäin oikeastaan tiiä, mitä mieltä oon koko Madeirasta.

Saari on upea ja siellä on ihan tajuttomasti nähtävää, siitä ei pääse mihinkään. Mutta sitten on se toinen puoli. Muorit, eläkeläiset, mammat, mummot ja ontuvat vanhukset. Eikä siinä mitään, mutta matkan viimeisenä päivänä aloin saada tarpeekseni kävelykaduilla vaappuvista vanhuksista, halkeilleista kantapäistä ja hellehatuista. Ei Madeiran maisemat oo pelkästään tätä kansanosaa varten!

Paitsi että on, sillä nuoriso loisti poissaolollaan. Pahinta kuitenkin on se, että nuorisolla tarkoitan nyt kaikkia työikäisiä. Ei näkynyt ainakaan matkailijoiden joukossa.

Tekisikin mieli nyt ravistella kaikkia ennakkoluuloisia omatoimireissaajia – siis jossain määrin myös itseäni – ja vakuuttaa, että Madeira on mainettaan parempi. Harva paikka voi tarjota yhtä monipuolisia luontonähtävyyksiä ja upeita maisemia kuin tuo pieni lomasaari. Viikko noissa maisemissa muistutti jälleen kerran että siihen on varmasti ollut syy, miksi juuri tuosta paikasta on tullut matkailijoiden suosima klassikkokohde, ja alkuperäinen syy taitaa piillä juuri näissä maisemissa. Enkä kyllä ihmettele.

Mua kyrsii edelleen se tunne, joka iski viimeisenä päivänä Funchalin kaduilla. Aiemmat päivät olin huristellut pitkin saaren mahtavia luontokohteita henkilökohtaisen oppaani kanssa, ja vasta sunnuntaikävely pääkaupungissa alleviivasi sen karun todellisuuden, että kaupunki oli muorien valtaama. Paikalliskontaktit yrittivät vakuutella että vika oli toukokuussa, että varsinaisen kesäsesongin koittaessa myös nuoriso löytäisi kohteeseen, mutta onhan se silti harmi. Ja vielä harmillisemman siitä tekee se, että matkailuviranomaiset ovat tietysti kiinnostuneempia raharikkaista mammoista entä minibudjetilla köyhäilevistä opiskelijareissaajista.

Mutta hei, mites nämä maisemat? Oonko oikeassa jos väitän niiden vetoavan myös meihin, jotka ei oo vielä saavuttaneet eläkeikää?

29.6.2017 60 Kommenttia
1 Facebook Twitter Google + Pinterest
Uudemmat artikkelit