Pallontallaajat.net
Valikko
Avainsana

Suomi

Yhteistyössä Sokos Hotel Break Levi ja Levin matkailu

Kun ruvettiin Millan kanssa suunnittelemaan meidän parin viikon takaista Levin-matkaa, oli avainsanana helppous. Me oltiin reissussa tavallisena kevätviikonloppuna perjantaiaamusta maanantai-iltaan, ja haastavahkon (hehheh) Arctic Challengen lisäksi meidän reissuun sisältyi mun osalta kaksi työpäivää, kun huhkittiin sekä perjantai että maanantai hommissa. Puitteiden piti siis siinä mielessä olla kohdillaan ja niin helposti saavutettavat kuin suinkin, sillä me haluttiin pitää säätäminen mahdollisimman vähissä, jotta voitaisiin kaiken läppärin äärellä ähertämisen lisäksi keskittyä olennaiseen eli luontoon, ulkoiluun ja tietty yhteiseen tyttöjen viikonloppuun.

Ei siis haluttu varata mökkiä mistään Levin jeerasta minne pääseminen olisi edellyttänyt auton vuokraamista, vaan mentiin sieltä mistä päästiin helpoimmalla. Majoituttiinkin yhteistyössä Sokos Hotel Break Levissä, mikä oli sijainniltaan aika optimaalinen: päästiin kulkemaan lentokentälle kätevästi linja-autolla, minkä lisäksi laskettettelurinteet sijaitsivat tosi lyhyen kävelymatkan päässä, Levin palveluista puhumattakaan. Helepolla siis päästiin!

Saavuttiin Leville perjantaina aamutuimaan, ja mää käärin hihat ja ryhdyin heti hommiin. Huone ei ollut vielä valmis, mutta sain parkkeerattua läppärini kanssa kätevästi hotellin yhteydessä sijaitsevaan Coffee Houseen, missä työpäivä sujui rattoisasti siihen saakka, kun päästiin konkoilemaan kamojemme kanssa huoneeseen. Se oli siisti ja tilava, ja parasta oli tietty näkymä suoraan rinteille, tosin reissun edetessä opittiin todella arvostamaan myös huoneessa ollutta saunaa, sillä esimerkiksi Arctic Challengen jälkeen olis voinu itku tulla, ellei oltais päästy lämmittelemään saunaan.

Reissu Leville ei olis kunnollinen ilman laskuja, ja päästiinkin mäkeen kahtena päivänä, vaikka aluksi pelättiin että meidän lihakset olis niin juntturassa kisan jälkeen, että ei pystyttäis seuraavana päivänä tekemään yhtään mitään. Hieno keli kuitenkin sai unohtamaan ne vähäisetkin lihassäryt, ja lumikenkäilyn jälkeen ei voitu enää vastustaa tuntureiden kutsua. Noudettiin laskukamat vuokraamosta ja siirryttiin rinteeseen, eikä laskeminen olis kyllä voinut tuntua enää yhtään paremmalta vuoden tauon jälkeen!

Levillä on tosi mukavasti rinteitä eritasoisille laskijoille, ja meillä kävi Millan kanssa tuuri, sillä oltiin suurinpiirtein samalla tasolla paitsi toki trendikkäästi suksilla vedellyt Milla joutui odottelemaan vähän väliä, kun mää en uskaltanut lautani kanssa sujahtaa rinnettä alas ihan yhtä kovalla nopeudella. (Tosiasiassa Milla odotteli alhaalla kun mää pannuttelin menemään millon missäkin kaarteessa…)

Jos ensimmäinen laskupäivä oli mahtava, niin toinen oli suorastaan maftava! Kun oltiin saatu maanantain työt pakettiin, singahdettiin pikavauhtia rinteeseen, sillä aurinko paistoi yhä täydeltä taivaalta ja kelit oli todellakin kohillaan. Oltiin saatu kätevästi laukut, laudat ja sukset säilöön hotellin varastoon, ja päästiin vielä uloskirjautumisen jälkeenkin vaihtamaan kamat hotellin yhteydessä toimivaan kylpylään.

Meille oli maanantaille buukattuna tunturikierros Levillä ski patrolina työskentelevän Kiden kanssa, joka tunsi rinteet vähintään yhtä hyvin kuin omat takataskunsa. Kide vei meitä ympäri keskusta rinteeltä toiselle, ja vaikka osa hisseistä oli kovasti puhaltavan tuulen vuoksi suljettu, laskettiin me rinteillä joissa tuulta ei meinannut edes huomata.

Sitten koitti hetki, joka aiheutti mulle aikamoisia riemunkiljahduksia. En ollut uskaltanut pyytää reissua offareille Millan vastustusten vuoksi, mutta sinne se Kide laski, eikä meillä auttanut muu kuin seurata perässä. Haluttiin nimittäin käydä seuraamassa Levillä treenaavien junnujen hyppyjä, ja hehän tietysti halusivat suunnata rinteiden ulkopuolelle. Ja sehän kelpas!

Täytyy myöntää että ei päästy Levillä kokemaan ihan samanlaista offarifiilistä kuin koin Hemavanissa viime vuonna, mutta olihan tuokin kyllä aika huippua! Se pieni hetki kun sai vain liidellä laudan kanssa puuterilla oli kaiken vaivan arvoinen, sillä hetken päästä vaadittiinkin vähän parempia laskutaitoja, kun piti puikkelehtia puiden välissä. Hyvin kuitenkin meni – meillä molemmilla – ja saatiin unohtumaton laskuelämys! Millalle erityispisteet siitä, että päätti lopulta lähteä offareille, tosin kumpikaan meistä ei varmasti olis rohjennut ryhtyä seikkailemaan ilman Kiden ammattitaitoista opastusta.

Kun laskettiin alas eturinteelle, ei meistä kumpikaan olis malttanut lopettaa. Aurinko oli onneksi vasta laskemassa ja hissitkin oli auki vielä puolisen tuntia, joten ihan hyvin ehdittäisiin laskea vielä pari mäkeä. Ja ne kaks mäkeä tiesi paikkansa, sillä rauhallisella eturinteellä auringonlaskussa uskaltautui parin päivän itsevarmuudella nostaa pykälää ja laskea alas niin vauhdilla, että melkein tunsi lentävänsä. Tästä lautailussa on mulle kyse!

Viimeisten mäkien jälkeen meidän Levin-päivä ei suinkaan ollut lopuillaan, sillä lennon lähtöön oli vielä monta tuntia. Oltiin ostettu 23.55 lähtevä yölento, ja tuleville tunneille oli agendana päästä vaihtamaan kamat, lämmittelemään ja syömään.

Hotellin yhteydessä toimiva kylpylä oli taas meidän tukikohta, ja tässä vaiheessa täytyy nostaa hattua Break Levin työntekijöille, sillä me luusattiin laukkuvaraston ja kylpylän väliä jos miten monta kertaa vielä senkin jälkeen, kun uloskirjautumisesta oli kulunut jo yli kymmenen tuntia. Saatin käyttää kylpylää ilmaiseksi, mikä oli siinä hetkessä laskujen jälkeen enemmän kuin sata jänistä.  Tarkennettakoot vielä tässä kohdin, että meidän yhteistyö koski majoitusta joka saatiin maksutta, mutta nämä varasto- ja kylpyläkäynnit oli ihan vaan henkilökunnan palvelualttiutta ja ystävällisyyttä. Olikin tosi siisti huomata, miten hyvää palvelua hotellissa tarjottiin kaikille asiakkaille.

Parasta hotellissa olikin just se palvelu. Toki meidän huone oli tosi hyvä, mutta olin erittäin vaikuttunut siitä, miten helposti kaikki sujui vaikka lähtökohtaisesti meidän reissussa oli tosi monta uhkaavan potentiaalista säätämisen paikkaa. Kaikki sujui kuitenkin jouhevasti, ennakko-odotuksista huolimatta.

Tämä reissu siis todisti täysin, että Leville on todella helppo matkustaa ilman autoa tai mökkiä niin, että matkasta saa irti huippuja laskuja ja ensiluokkaisia ulkoiluelämyksiä.

 

8.4.2017 0 Kommenttia
2 Facebook Twitter Google + Pinterest

Yhteistyössä Levin matkailu

Viikko sitten tehty Levin matka oli täynnä ensimmäisiä kertoja: ensimmäistä kertaa juoksutapahtumassa, ensimmäistä kertaa kaksistaan Millan kanssa reissussa, ensimmäistä kertaa Levillä ja ensimmäistä kertaa lumikenkäilemässä. Tuo viimeisin oli jotain, mikä oli pyörinyt mielessä tosi pitkään ja nyt oli siisti päästä viimein kokeilemaan, miten se tossu nousee hangessa.

Lumikenkäilyhän on superhelppoa, joten se sopi tosi hyvin sunnuntaipäivän aktiviteetiksi Arctic Challengen jälkeen. Ei ehkä heti aamupäivästä oltais jaksettu huippukelistä huolimatta lähteä vielä rinteeseen, joten lumikenkäily oli just sopiva aktiviteetti siihen hetkeen.  Noudettiin varusteet vuokraamosta ja noustiin hissillä rinteen laelle. Sauvat valmiina lähdettiin seuraamaan aluksi meidän edellispäivän jälkiä. Totesin aika nopeasti että mulla ei ollut kisan aikana ollut mitään hajua siitä, missä päin maailmaa oltiin menossa, sillä katse oli tiukasti reitissä ja maalissa. Onneksi maassa meni aika syvä jälki merkkinä Arctic Challengen reitistä.

Kuten ounastelin, lumikenkäily ei tuottanut ensikertalaisellekaan mitään vaikeuksia, vaan sen sijaan avasi rutkasti uusia mahdollisuuksia. Hanki piti tosi hyvin leveän kengän alla, ja sauvat toi apua niissä tilanteissa, kun tasapainoa piti vähän aikaa haeskella. Erityisesti nousut helpottui sauvojen avulla merkittävästi, joten ainakin ensimmäisen kokemuksen perusteella nappaan ne mukaan myös jatkossa.

Kivuttiin pikkuhiljaa rinteiden välisiä alueita ylemmäs ja ylemmäs, ja jos ei nyt ihan huipulle asti noustu, niin kyllä tunturimaisemat veti meitä magneetin tavoin kohti korkeuksia. Laskijoita oli muutenkin vain nimeksi, mutta rinteiden välisillä alueilla saatiin olla kyllä aivan keskenämme.

Ja se rauha mikä siellä vallitsi oli kyllä upeaa. Niitä maisemia katsellessa sitä taas ymmärsi Suomen luonnon upeuden ja sen, miten vähän sitä tulee loppujen lopuksi oikeastaan edes arvostettua. Kaikki tää on aika itsestään selvää, ja unohtuu nopeasti reissun päätyttyä. Ehkä kotimaan kauneus säilyy taas vähän aikaa muistissa tämän elämyksen jälkeen!

Lumikenkäiltiin kolmisen tuntia kevyellä tahdilla, vähän palautuen edellisestä päivästä. Oli hauskaa seikkailla metsissä ja katella maisemia kaikessa rauhassa varsinkin, kun edellispäivän lumimyrsky oli vaihtunut poutasäähän.

Uusi lajikokeilu oli kyllä tosi positiivinen elämys ja jäi mieleen erityisesti helppona tapana seikkailla tuntureissa, jos haluaa fiilistellä luontoa kaikessa rauhassa vaikkapa sen sijaan, että juoksisi pää ja pölli kainalossa hirveää kyytiä tunturia pitkin. Tätä vois todellakin kokeilla uudestaan!

27.3.2017 2 Kommenttia
3 Facebook Twitter Google + Pinterest

Yhteistyössä Arctic Challenge

Kaikki alkoi yhdestä alkusyksyn tyttöjen illasta. Milla heitti ilmoille ajatuksen itsensä ylittämisestä, ja aika nopeasti se oli siinä, päätös Arctic Challengeen osallistumisesta. Ensimmäinen suunnitelma oli lähteä vasta kesällä järjestettävään heinäkuun kisaan, ja valmistautumisaikaa oli määrä olla melko mukavasti, melkein kokonainen vuosi. Lopulta kuitenkin kävi niin, että lyhyen aikatauluja koskevan keskustelun jälkeen oltiinkin aisaparini Millan kanssa valmistautumassa talven kisaan.

Viime lauantaina sitten herättiin Leviltä Sokos Hotel Break -hotellissa, konkoiltiin aamupalalle viimeiseen tankkaukseen ja palattiin huoneeseen ihan hillittömässä jännityksessä. Oli tullut viimein se päivä, jota varten oltiin valmistauduttu kuukausitolkulla todella kauhunsekaisin tuntein. Edellisinä päivinä oli välillä tosi hyvä fiilis, joka vaihtui hetkessä ihan järjettömään pakokauhuun. Suurin pelko oli ihan puhtaasti oma suorittaminen, sillä aika ajoin en kyllä ihan rehellisesti uskonut selviäväni tuosta haasteesta.

Siinä sitä sitten kuitenkin oltiin, Levin eturinteellä noutamassa pölliä paria tuntia ennen kisasuoritusta. Arctic Challenge on siis Levillä järjestettävä kilpailu, jossa vedetään rinteitä ylös ja alas kymmenen kilometriä, minkä lisäksi suoritetaan matkan varrella kymmenen haastetta. Kaikki tämä puinen pölli kainalossa. Arktisista talviolosuhteista johtuen saatiin kuulla edellisenä päivänä että edessä olisikin kuusi kilometriä ja 12 haastetta, mikä saattoi olla joko hyvä tai hankala juttu. Kisaan osallistutaan tiimeinä, ja kahta kisaajaa kohden on aina yks pölli, joka on mukana alusta loppuun, halusi tai ei.

Oltiin henkisesti varauduttu siihen että saadaan koko Levin suurin pölli, ja aika lähelle päästiin. Siinä vaiheessa kun meidän joukkueelle osoitettiin meille nimetty pölli, ei kyllä voitu muuta kuin nauraa. Siellä niiden ohuiden keppien joukossa seisoi meidän jäätävä pölli, joka oli niin painava että en meinannut jaksaa nostaa sitä edes suorille käsille. Sen kanssa sitä sitten oli tarkoitus kirmata hangessa seuraavat tunnit.

Lumi satoi hiljalleen, taivas oli täysin pilvinen ja eturinteen alapuolelle rakennettu lähtöpaikka oli täynnä riemukasta kisatunnelmaa. Noin 300 kahelia oli valmiina talviseen haasteeseen, ja Arctic Challengen äiti, superenerginen Laura piti huolen että jokaisen kisaajan fiilis oli taivaissa. Pieni lämppä oman lähtöryhmän 49 muun kisaajan kanssa ja kisaan valmistavat motivaatiohuudot tekivät sen, että yhtäkkiä oltiinkin valmiina lähtölaskentaan. Kun päästiin nollaan, oli meidän aika lähteä.

Pölli pysyi kädessä, harteilla ja jopa pään päällä yllättävän hyvin, vaikka keräsikin lunta ja jäätä matkan varrella saaden aika mukavasti lisäpainoa. Ensimmäinen haaste oli heti lähtöpaikan jälkeen, kun kiivettiin luminen mäki pölli sylissä. Sen jälkeen noustiin lumista rinnettä ylöspäin, ja perillä kontattiin lumitampparin alta. Seuraavat kolmisen tuntia luvassa oli hemmetin hikistä meininkiä: kiipeämistä, ryömimistä, liukastelua, tasapainottelua, kantamista, kantamista ja vielä lisää kantamista. Vuoroteltiin Millan kanssa pöllin kantoa, mikä oli kyllä omiaan muistuttamaan kisan ”not me but we” -teemasta. Tätä haastetta todella tehtiin joukkueena, sillä siinä vaiheessa kun toinen väsyi, oli toisen aika tsempata ja jeesata.

Kun kisa lähti käyntiin ja oltiin tekemässä ensimmäistä nousua, siinä liukastellen Kapuksi nimetty pölli kainalossa, olo oli todella epäuskoinen. Kaikki se treenaaminen kulminoitui tuohon hetkeen ja ajatukseen, että tätä varten on treenattu pääasiassa lenkkeillen ja me tuskin tultaisiin vetämään juuri yhtään juoksuaskelta noissa olosuhteissa. Kieltämättä pelotti.

Aika nopeasti kisa vei kuitenkin mukanaan, ja keskityttiin suorittamaan aina seuraavaa haastetta. Kivuttiin portaat ylös, nostettiin toisiamme ja vähän muitakin esteiden päälle, heiteltiin loputtomasti ylävitosia ja fiilisteltiin kisaa. Tuo päivä todisti sen, että kyllä sitä pystyy mihin vaan, kunhan vaan antaa sille koko sydämensä. Noiden kahden tunnin ja 45 minuutin aikana me ei keskitytty mihinkään muuhun kuin siihen mitä tehtiin. Vaikka sulanut lumi oli kastellut kengät litimäriksi jo ajat sitten, hanskat jäätyneet korpuiksi ja lumi oli jäädyttänyt ripset kiinni toisiinsa, ei tullut mielen viereenkään tehdä mitään muuta kuin suunnata kohti seuraavaa haastetta. Se jos mikä on itsensä voittamista!

Lopulta edessä oli enää viimeinen nousu, ja vaihdettiin Millan kanssa pöllin kantovuoroja varmaan kahden minuutin välein. Kun oli aika viimeisen laskeutumisen, saatiin naamalle kunnon myräkkä ja olosuhteet oli viimeistään siinä vaiheessa aivan jäätävän arktiset. Vaikka lumisokeus iski heti ja loput näkökyvystä hävis siinä vaiheessa kun lumi sato suoraan silmään, päästiin lopulta hengissä alas asti. Ja pöllikin oli vielä mukana. Jäljellä oli enää viimeiset kolme estettä.

Kontattiin toisen tampparin alta, vedettiin perässä moottorikelkkaa ja kannettiin vielä paloletkuja, ja sitten oltiin valmiita. Nostettiin jäätynyt Kapu yhdessä ja juostiin niin hirveää kyytiä kuin ikinä jaksettiin. Maaliviivan ylittäminen tuntui uskomattomalta. Edelliset kolme tuntia oli ihan hemmetin raskaita niin fyysisesti kuin henkisestikin. Räkä roikkui, tukka oli jäässä ja kamat aivan märät, mutta fiilis oli uskomaton.

Oltiin todellakin onnistuttu voittamaan itsemme, enkä oo kokenut vastaavaa euforiaa aivan äskettäin. Parasta oli tietysti se, että sen fiiliksen sai jakaa oman joukkuekaverin kanssa.

Arctic Challenge oli ensimmäinen juoksutapahtuma mihin osallistuin, vaan tuskin jää tämän kokemuksen perusteella viimeiseksi. Mikä parasta, seuraava mahis olis jo ens kesänä!

Tsekkaa myös kisan virallinen video alta!

Osa kuvista: Arctic Challenge

21.3.2017 6 Kommenttia
4 Facebook Twitter Google + Pinterest

Yhteistyössä Arctic Challenge

Nyt seuraa nolo tunnustus: en oo koskaan käyny Rolloa pohjoisempana. Huutelen toki jokaisessa käänteessä pohjoisista juuristani ja jauhan Oulun murteella niin paljon että kukaan ei jaksa enää edes kuunnella, mutta siitä huolimatta muulla on aivan valtava Lappi-aukko sivistyksessäni. (Edit: paitsi että ei ookaan! En muistanutkaan käyneeni Pallastunturilla juhannusvaelluksella viis vuotta sitten.)

Siihen tulee kuitenkin muutos ens viikolla, kun matkustan elämäni ekaa kertaa Leville! Lennot Kittilään on buukattu perjantaille, missä vietetään Millan kanssa pitkä viikonloppu. Syy tähän on kerrottu jo aikaisemmin, kun paljastettiin podcastissa reenaavamme räkä poskella Arctic Challengea varten. Nyt ollaan päästy siihen pisteeseen että reenit on reenattu, ja edessä on enää valmisteluviikko, jolloin keskitytään lähinnä syömään, että lauantaina sitten jaksaa.

Arctic Challenge on elämäni ensimmäinen juoksutapahtuma. Kevyesti aloitetaan siis kymmenen kilsan matkalla, mutta siihen se kevyt sitten jääkin. Maasto on melko haastava, sillä tapahtuma järjestetään tunturilla jota juoksennellaan ylös ja alas moneen kertaan. Mukavasti matkan varrella on vielä kymmenen estettä, joista en kyllä tiijä pystynkö yhteenkään, mutta nyt ei auta muu kuin tehä täysiä.

Tapahtuma on yleensä järjestetty kesäisin, ja nyt kun se pidetään ensimmäistä kertaa talvella, oli pakko lähteä mukaan. Fiilikset näin vajaata viikkoa ennen tapahtumaa on tosi ristiriitaiset, sillä toisaalta oon tosi innoissani ja en malta odottaa että päästään viimein konttaamaan hankeen, toisaalta taas oon aivan kauhuissani siitä, miten me tullaan selviämään haasteesta. Oman mausteensa tuo vielä perjantaille luvattu lakko ja Finnairin lennoille sisältyvä vaivaisen kahdeksan kilon käsimatkatavara, johon pitäisi sisällyttää neljän päivän treenivaatteet.

Uumoillaan että meidän konttausvauhdilla lauantain reittiin menee joku kuus-seitsemän tuntia, sillä kesäreitti on kuuleman mukaan taitettu jossain viidessä tunnissa Mistään kevyestä kympistä tässä ei siis todellakaan ole kyse.

Eli pitäkää peukut pystyssä meille, että selvitään hengissä ja päästään ylipäätään perille Lappiin! Ja tiijän että siellä ruudun toisella puolella on muutamia jotka on kans lähössä mukaan, niin heitetäänpä ylävitskat kun kohdataan hangessa!

12.3.2017 0 Kommenttia
1 Facebook Twitter Google + Pinterest
Uudemmat artikkelit