Pallontallaajat.net
Valikko
Avainsana

Suomi

Aina reissut ei todellakaan suju odotusten mukaan, se on tuttua kaikille reissaajille. Sitä ei kuitenkaan aina muista, kuinka paljon epäonnistunut matka korpeaa – ihan t-o-d-e-l-l-a paljon! Pahinta on, kun matkaa kohti menee lataamaan epärealistisen määrän odotuksia, ja on henkisesti valmistautunut eeppiseen matkaan, upeisiin reissukuviin sekä unohtumattomiin maisemiin.

Ja sitten kaikki menee höpsis sen takia, että on huono sää. Tuttu juttu, nothing new.

Piipahdin viime viikonloppuna Kuopiossa, ja yhdistettiin viimein, monen vuoden suunnittelun jälkeen siihen myös reissu Kolille. Aluksi suunnitteilla oli majoittua Kolilla ja nautiskella maisemasta koko viikonlopun verran, mutta lopulta todettiin, että kahden tunnin autolla ajo yhdistettynä kuuden tunnin bussissa istumiseen ei oo selän terveyden kannalta mitenkään fiksu valinta, joten päätettiin vierailla Kolilla päiväseltään Kuopiosta.

Vielä lauantaiaamuna odotukset oli todella korkealla, ja vaikka Kuopiossakin oli tosi pilvistä, jaksoin uskoa että Kolila nähtäisiin kuitenkin jotain. Matkan varrella oli tosi hienoja maisemia, mutta lopulta kun päästiin Kolille, oli tunnustettava että reisille meni. Näkyvyys oli ihan tajuttoman huono!

Ruska oli viikonloppuna parhaimmillaan, mutta rehellisyyden nimissä täytyy tunnustaa, että se oli tosi laiha lohtu. Kiivettiin Paha-Kolin portaat samalla, kun vatsanpohjalla kipristeli edessä odottavien näkymien vuoksi, ihan vaan todetaksemme että edessä ei näy yhtään mitään muuta kuin pari kämästä risua ja niin paksu sumupeite, että sitä vois melkein veitsellä leikata.

Meillä oli suunnitteilla kiertää Huippujen kierros, joka kattoi Paha-Kolin, Akka-Kolin ja Ukko-Kolin, ja olisi vaan 1,4 kilsan mittainen. Ohitettiin Paha-Koli melko nopeasti, ja Akka-Kolille päästyämme ei voitu muuta kuin huokaista. Näkyvyys oli ehkä kymmenen metriä, ja sen takia me just ajettiin tuntikausia. Jotain eeppistä tuossa kokemuksessa kuitenkin oli, ja se oli tasan se, miten iso fail tuo meidän reissun epäonnistuminen olikaan.

Just kun oltiin päästy naureskelemasta olematonta näkymää, bongasin samojen maisemien ääreltä Travellover-blogin Annikan, joka oli niin ikään nauttimassa Suomen kauniista kansallismaisemasta. Mikä sattuma! Annika oli kuitenkin sen verran fiksu että antoi Kolin sumulle pari päivää aikaa, ja seuraavana päivänä näkymä olikin auennut, ja eteen oli avautunut muutakin kuin sumuverho.

Tuo reissu oli omiaan muistuttamaan, että reissut voi tosissaan mennä hyvinkin reisille, ja jotenkin niistäkin matkoista vois olla hyvä löytää jotain positiivista. Ehkä tästäkin reissusta se löytyy, kunhan aika vähän kuluu, sillä vielä ei ainakaan naurata yhtään. Me kyllästyttiin tosi nopeasti sumumaisemissa taivaltamiseen, ja paineltiin takaisin Kuopiota kohti ehkä puolen tunnin maisematuskailun jälkeen. Mukana olleet eväsmakkaratkin syötiin kylmiltään autossa, kun omien polttopuiden ostaminen ja kantaminen nuotiopaikalle tuntui niin järjettömältä.

Harmittaa, että reissu meni noin pahasti pieleen ja lopulta ei nähty muuta kuin sumua, mutta onneksi Kolille ei oo ihan tajuttoman pitkä matka, ja voidaan yrittää päästä uudelleen noiden näkymien äärelle johonkin toiseen vuodenaikaan. Ja toki noissa sumumaisemissa oli myös oma viehätyksensä, joten ehkä tuosta harmituksesta päästään vielä yli!

Tekstistä välittyy pettymyksen fiilis tosi vahvasti, mikä jos ei muuta niin alleviivaa niitä tajuttoman kovia odotuksia, mitä tuohon retkeen oli ladattu. Tästä jos jotain opin niin sen, että fiilistelylläkin on huono puolensa, ja se on karvas niissä tilanteissa, kun mikään ei mene kuten odotti.

2.10.2017 8 Kommenttia
1 Facebook Twitter Google + Pinterest

Yhteistyössä Hostel Cafe Koti

Reissasin kesälomalla Kreikan lisäksi myös kotimaassa, sillä Söderskärin majakkaseikkailun lisäksi piipahdin loman päätteeksi yhden viikonlopun verran Rovaniemellä. Saatiin yhteen viikkoon aikamoisen kovasti vaihtelevat sääolot, kun Kreikassa helli reilusti yli 30 asteen lämpö ja Rovaniemellä vastassa oli pieni tuisku ja +4. Siinä oli kontrastia kerrakseen.

Nopeasti todettiin molemmat Karimin kanssa melkein heti Rolloon päästyämme, että fiilis oli todella kotoisa. Vaikka kumpikaan meistä ei sen kummemmin ole koskaan viettänyt ihan hirveästi aikaa Rovaniemellä (Karim inttiä lukuun ottamatta), oli olo kuin kotiin olisi tullut. Selvästi 200 kilometriä ei ollut matka eikä mikään, kun oltiin päästy noinkin lähelle Oulua.

Kotoisa tunnelma jatkui edelleen, kun kirjauduttiin sisälle majapaikkaan. Yövyttiin viikonloppu Rollon keskustassa sijaitsevassa Hostel Cafe Kodissa, mikä oli erinomainen tukikohta tuohon viikonloppuun. Meillä oli ohjelmistossa pari päivää rankkaa treeniä, kun Rovaniemellä järjestettiin hollantilaisen mestarin otteluseminaari. Päästiin keskustasta näppärästi treenipaikalle, mutta myös kaupungin erinomaisen ravintolatarjonnan äärelle, joten sijainti oli juuri soppeli.

Kodinomainen tunnelma on hostellin the juttu, ja se näkyy hauskoissa yksityiskohdissa. Mukavien makkareiden ja tunnelmallisten yhteistilojen lisäksi hostellissa esimerkiksi kaikkien huoneiden ovissa on sukunimet. Niitä ei oo valkattu aivan randomilla, vaan nimet ovat hotellin rakentamisessa mukana olleiden työntekijöiden. Aika siistiä!

Meille oli buukattu superior-luokan kahden hengen huone, eli käytännössä kahden hengen huoneista se vähän isompi. Siellä oli kaikki tarvittava rankasta päivästä selviytymiseen ja akkujen lataamiseen: pehmeät sängyt, erinomainen äänieristys, tilava kylppäri ja keittiö aivan oven takana. Kodinomaisuutta lisäsi katosta roikkuva korituoli (miksi kaikissa hotelleissa ei vois olla tämmöistä) sekä sängylle asetellut viltit. Jos totta puhutaan, niin me taidettiin molemmat vaipua lähes päiväunenomaiseen koomaan melkein suorilta huoneeseen saapumisen jälkeen.

Oli kuitenkin noustava, sillä suunnitelmissa oli olla ensimmäisten joukossa tuona perjantaina avatussa meksikolaisravintola Yucassa. Sopivasti siinä vaiheessa kun ravintola avattiin neljältä, oltiin me lähes nälkäkuoleman partaalla ja valmiina tarttumaan ravintolan ovenripaan häämatkasta muistuttavien makuelämyksien muodossa. Hostel Cafe Kodista käveli Yucaan muutaman minuutin, joten välimatka oli just sopiva seminuutuneeseen olotilaan, ja hetken päästä meitä jo ohjattiin pöytään uudenkarheassa ravintolassa.

Yuca oli todellinen tuulahdus Meksikoa keskelle Rovaniemeä, ja oli hauska seurata myös paikan henkilökuntaa, miten täpinöissään ne olikaan avauspäivänä. Me tilattiin listalta lähes kaikki tacot mitä ruokavammat antoivat myöten, ja maisteltiin niin sieni-, kala-, kana- kuin nautatacojakin.

Kaksi tacoa mieheen ja yksi tostada jaettavaksi sekä guacamole lisukkeeksi oli meille just sopivasti, ja maut veivät todellakin takaisin Meksikoon. Eniten tykättiin molemmat kalatacosta, mutta Yucan guacamole räjäytti pankin. En oo missään syönyt niin hyvää guacamolea, joten se kannattaa ehdottomasti testata Rollossa – ja melkeinpä matkustaa kaupunkiin jo sen vuoksi, ainakin jos sattuu lähinurkilla pyörimään. Nam!

Loppuilta sujui hostellissa rentoutuen, sillä yritettiin parhaamme mukaan valmistautua tulevaan koitokseen. Vieraskeittiö tarjosi näppärästi mahdollisuuden valmistaa leiripäivää varten just oikeanlaiset eväät, joilla jaksaisi varmasti.

Sama tunnelma jatkui aamiaisella, joka tarjoiltiin Kodin kahvilassa. Tarjolla oli puuroa, jugua, kananmunia, mysliä, leipää, kasviksia, hedelmiä, juustoa ja leikkeleitä, sekä tietysti kahvia, teetä ja mehua. Aamiainen oli hyvä ja perus, ja siinä oli panostettu selvästi määrän sijaan laatuun. Saatiin koostettua hyvät ja monipuoliset aamiaiset ilman övereitä, joita ei tuona päivänä kannattanut edes harkita vetävänsä, sillä parin tunnin päästä oltiin jo potkimassa.

Aamiainen maksaa seitsemän euroa, ja on avoinna myös kaupunkilaisille, eli melko hyvä diili! Erityisesti leipä ja mysli ovat saaneet kehuja ja voin yhtyä kehujien joukkoon, ja niistä maistoi herkkujen olevan paikan päällä tehtyjä. Aamiaistila sijaitsi mukavasti kahvilan päädyssä, joten mahdollisimman kaukainen sijainti ulko-oveen ja respatiskiin nähden takasi myös suht rauhalliset aamiaistunnelmat.

Kaiken hyvän lisäksi napattiin hostellilta vielä vuokrapyörät mukaan, joilla päästiin näppärästi polkaisemaan parin kilometrin päässä sijaitsevalle treenipaikalle. Rovaniemen julkinen liikenne aiheutti aika monta miettimisen paikkaa, sillä ei oltais päästy leiripaikalle julkisilla, ja kävelyyn olis mennyt ihan tuhottomasti aikaa. Kodin pyörät osoittautuikin painonsa arvoisiksi kullassa, kun suhattiin niillä hetkessä paikasta toiseen. Majapaikkojen vuokrapyöriä pitäis kyllä hyödyntää useamminkin, sillä onhan ne ihan tosi näppäriä!

Viikonlopun aikana ehdittiin tutustua Rollon ravintolatarjontaan vielä enemmänkin, kun käytiin illastamassa niin Kauppayhtiön Pure Pizzassa (NAM!!) kuin aikaisemmalla Rovaniemen-seikkailulla tutuksi tulleessa Rokassakin. Kaikki sapuskat oli erinomaisia, enkä voi muuta kuin nostaa peukkua rovaniemeläisille kaupungin mahtavasta ravintolatarjonnasta – ihan huikea!

Hostel Cafe Koti tarjosi meille majapaikan, aamiaisen sekä vuokrapyörät yhteistyön tiimoilta, ja muistutti taas miksi ei todellakaan kannata pitää niitä reissu-uran alussa hankittuja hostellikokemuksia ensimmäisenä mielessä kun alkaa harkita hostellia majapaikaksi. Kokonaisuutena ainakin tämä hostelli oli varmasti parempi mitä perinteinen, aivan tavallinen ketjuhotelli olisi voinut tarjota, ja tämä pitää muistaa jatkossakin. Tän vierailun tärkein oppi olikin se, että hostelli ei todellakaan aina ole yhtä kuin koinsyömä kämäpunkka baarin yläkerrassa, onneksi.

10.9.2017 2 Kommenttia
2 Facebook Twitter Google + Pinterest

Viime kesän majakkaretkeen ihastuneena päätin, että noista retkistä on tehtävä perinne. Koko tämän kesän mulla onkin ollut suunnitelmissa vierailla Söderskärin majakkasaarella, ja viimein näin elokuun lopun kunniaksi se onnistui. Hypättiin ala-astekaverini Hanskin kanssa pikkupurtilon kyytiin Aurinkolahden satamasta ja suunnattiin kohti majakkasaarta. Päivä oli todella tuulinen, mutta onneksi menomatkalla laiva ei edes keikkunut kovin pahasti, tai se ei ainakaan tuntunut mitenkään erityisen epämiellyttävältä enää Kreikan saartenvälisten taipaleiden jälkeen.

Söderskärillä voi vierailla Helsingistä melko näppärästi Vuosaaren satamasta liikennöivillä yleisöristeilyillä: matka kestää noin tunnin, ja risteilyillä jää majakkasaariseikkailulle parisen tuntia aikaa. Hinta on kieltämättä melko suolainen, sillä noin 60 euron hintaiseen lippuun kuuluu meno- ja paluumatkan lisäksi vain vierailu majakassa. Näin veneettömänä tuo oli kuitenkin ainoa vaihtoehto, joten ei auttanut itkeskellä.

Söderskärin majakka on rakennettu vuonna 1862, ja se ei ole ollut käytössä enää vuoden 1989 jälkeen. Noin elokuun lopulla saarella oli todella kuollutta, eikä siellä ollut mitään muuta elämää meidän noin kymmenhenkisen retkeilijäjoukon lisäksi. Todellista majakanvartijatunnelmaa siis parhaimmillaan!

Kelit ei olleet aivan täysin meidän puolella, sillä saarella tuuli niin kovasti että tukka lähti, eikä lämmintäkään ollut reilua kymmentä astetta enempää. Veikkaan että vierailu on täysin toisenlainen lämpimänä kesäpäivänä, mutta olipahan tunnelma vähintäänkin kuin muumikirjoissa, jotka ovat muuten saaneet pitkälti inspiraationsa juurikin tuosta saaresta ja majakasta.

Meidän parituntinen hujahti hetkessä, ja sinä aikana ehdittiin kiivetä majakan jyrkät portaat aivan tappiin saakka, syödä eväät ja ihastella majakkaa. Ja täytyy kyllä sanoa että vaikka en kovin montaa majakkaa noin lähietäisyydeltä olekaan nähnyt, on Söderskärin majakka todella kaunis!

Joko Söderskär on sulle tuttu?

25.8.2017 0 Kommenttia
3 Facebook Twitter Google + Pinterest

Yhteistyössä Sokos Hotel Break Levi ja Levin matkailu

Kun ruvettiin Millan kanssa suunnittelemaan meidän parin viikon takaista Levin-matkaa, oli avainsanana helppous. Me oltiin reissussa tavallisena kevätviikonloppuna perjantaiaamusta maanantai-iltaan, ja haastavahkon (hehheh) Arctic Challengen lisäksi meidän reissuun sisältyi mun osalta kaksi työpäivää, kun huhkittiin sekä perjantai että maanantai hommissa. Puitteiden piti siis siinä mielessä olla kohdillaan ja niin helposti saavutettavat kuin suinkin, sillä me haluttiin pitää säätäminen mahdollisimman vähissä, jotta voitaisiin kaiken läppärin äärellä ähertämisen lisäksi keskittyä olennaiseen eli luontoon, ulkoiluun ja tietty yhteiseen tyttöjen viikonloppuun.

Ei siis haluttu varata mökkiä mistään Levin jeerasta minne pääseminen olisi edellyttänyt auton vuokraamista, vaan mentiin sieltä mistä päästiin helpoimmalla. Majoituttiinkin yhteistyössä Sokos Hotel Break Levissä, mikä oli sijainniltaan aika optimaalinen: päästiin kulkemaan lentokentälle kätevästi linja-autolla, minkä lisäksi laskettettelurinteet sijaitsivat tosi lyhyen kävelymatkan päässä, Levin palveluista puhumattakaan. Helepolla siis päästiin!

Saavuttiin Leville perjantaina aamutuimaan, ja mää käärin hihat ja ryhdyin heti hommiin. Huone ei ollut vielä valmis, mutta sain parkkeerattua läppärini kanssa kätevästi hotellin yhteydessä sijaitsevaan Coffee Houseen, missä työpäivä sujui rattoisasti siihen saakka, kun päästiin konkoilemaan kamojemme kanssa huoneeseen. Se oli siisti ja tilava, ja parasta oli tietty näkymä suoraan rinteille, tosin reissun edetessä opittiin todella arvostamaan myös huoneessa ollutta saunaa, sillä esimerkiksi Arctic Challengen jälkeen olis voinu itku tulla, ellei oltais päästy lämmittelemään saunaan.

Reissu Leville ei olis kunnollinen ilman laskuja, ja päästiinkin mäkeen kahtena päivänä, vaikka aluksi pelättiin että meidän lihakset olis niin juntturassa kisan jälkeen, että ei pystyttäis seuraavana päivänä tekemään yhtään mitään. Hieno keli kuitenkin sai unohtamaan ne vähäisetkin lihassäryt, ja lumikenkäilyn jälkeen ei voitu enää vastustaa tuntureiden kutsua. Noudettiin laskukamat vuokraamosta ja siirryttiin rinteeseen, eikä laskeminen olis kyllä voinut tuntua enää yhtään paremmalta vuoden tauon jälkeen!

Levillä on tosi mukavasti rinteitä eritasoisille laskijoille, ja meillä kävi Millan kanssa tuuri, sillä oltiin suurinpiirtein samalla tasolla paitsi toki trendikkäästi suksilla vedellyt Milla joutui odottelemaan vähän väliä, kun mää en uskaltanut lautani kanssa sujahtaa rinnettä alas ihan yhtä kovalla nopeudella. (Tosiasiassa Milla odotteli alhaalla kun mää pannuttelin menemään millon missäkin kaarteessa…)

Jos ensimmäinen laskupäivä oli mahtava, niin toinen oli suorastaan maftava! Kun oltiin saatu maanantain työt pakettiin, singahdettiin pikavauhtia rinteeseen, sillä aurinko paistoi yhä täydeltä taivaalta ja kelit oli todellakin kohillaan. Oltiin saatu kätevästi laukut, laudat ja sukset säilöön hotellin varastoon, ja päästiin vielä uloskirjautumisen jälkeenkin vaihtamaan kamat hotellin yhteydessä toimivaan kylpylään.

Meille oli maanantaille buukattuna tunturikierros Levillä ski patrolina työskentelevän Kiden kanssa, joka tunsi rinteet vähintään yhtä hyvin kuin omat takataskunsa. Kide vei meitä ympäri keskusta rinteeltä toiselle, ja vaikka osa hisseistä oli kovasti puhaltavan tuulen vuoksi suljettu, laskettiin me rinteillä joissa tuulta ei meinannut edes huomata.

Sitten koitti hetki, joka aiheutti mulle aikamoisia riemunkiljahduksia. En ollut uskaltanut pyytää reissua offareille Millan vastustusten vuoksi, mutta sinne se Kide laski, eikä meillä auttanut muu kuin seurata perässä. Haluttiin nimittäin käydä seuraamassa Levillä treenaavien junnujen hyppyjä, ja hehän tietysti halusivat suunnata rinteiden ulkopuolelle. Ja sehän kelpas!

Täytyy myöntää että ei päästy Levillä kokemaan ihan samanlaista offarifiilistä kuin koin Hemavanissa viime vuonna, mutta olihan tuokin kyllä aika huippua! Se pieni hetki kun sai vain liidellä laudan kanssa puuterilla oli kaiken vaivan arvoinen, sillä hetken päästä vaadittiinkin vähän parempia laskutaitoja, kun piti puikkelehtia puiden välissä. Hyvin kuitenkin meni – meillä molemmilla – ja saatiin unohtumaton laskuelämys! Millalle erityispisteet siitä, että päätti lopulta lähteä offareille, tosin kumpikaan meistä ei varmasti olis rohjennut ryhtyä seikkailemaan ilman Kiden ammattitaitoista opastusta.

Kun laskettiin alas eturinteelle, ei meistä kumpikaan olis malttanut lopettaa. Aurinko oli onneksi vasta laskemassa ja hissitkin oli auki vielä puolisen tuntia, joten ihan hyvin ehdittäisiin laskea vielä pari mäkeä. Ja ne kaks mäkeä tiesi paikkansa, sillä rauhallisella eturinteellä auringonlaskussa uskaltautui parin päivän itsevarmuudella nostaa pykälää ja laskea alas niin vauhdilla, että melkein tunsi lentävänsä. Tästä lautailussa on mulle kyse!

Viimeisten mäkien jälkeen meidän Levin-päivä ei suinkaan ollut lopuillaan, sillä lennon lähtöön oli vielä monta tuntia. Oltiin ostettu 23.55 lähtevä yölento, ja tuleville tunneille oli agendana päästä vaihtamaan kamat, lämmittelemään ja syömään.

Hotellin yhteydessä toimiva kylpylä oli taas meidän tukikohta, ja tässä vaiheessa täytyy nostaa hattua Break Levin työntekijöille, sillä me luusattiin laukkuvaraston ja kylpylän väliä jos miten monta kertaa vielä senkin jälkeen, kun uloskirjautumisesta oli kulunut jo yli kymmenen tuntia. Saatin käyttää kylpylää ilmaiseksi, mikä oli siinä hetkessä laskujen jälkeen enemmän kuin sata jänistä.  Tarkennettakoot vielä tässä kohdin, että meidän yhteistyö koski majoitusta joka saatiin maksutta, mutta nämä varasto- ja kylpyläkäynnit oli ihan vaan henkilökunnan palvelualttiutta ja ystävällisyyttä. Olikin tosi siisti huomata, miten hyvää palvelua hotellissa tarjottiin kaikille asiakkaille.

Parasta hotellissa olikin just se palvelu. Toki meidän huone oli tosi hyvä, mutta olin erittäin vaikuttunut siitä, miten helposti kaikki sujui vaikka lähtökohtaisesti meidän reissussa oli tosi monta uhkaavan potentiaalista säätämisen paikkaa. Kaikki sujui kuitenkin jouhevasti, ennakko-odotuksista huolimatta.

Tämä reissu siis todisti täysin, että Leville on todella helppo matkustaa ilman autoa tai mökkiä niin, että matkasta saa irti huippuja laskuja ja ensiluokkaisia ulkoiluelämyksiä.

 

8.4.2017 0 Kommenttia
2 Facebook Twitter Google + Pinterest
Uudemmat artikkelit