Pallontallaajat.net
Valikko
Avainsana

Thaimaa

Odotin tosi kovasti majapaikkoja Thaimaassa, sillä pääsin viimein maistamaan sitä lähes kaikkien reissaajien hehkuttamaa bungalow-elämää! Haaveissa siinsi oma pikkuruinen mökki paratiisirannan edustalla, heikosti rähisevä tuuletin ja verhojen läpi sisälle paistava aurinko. Ja niitähän mää sain, oikein kunnolla.

Majoituttiin kahden viikon mittaisen reissun aikana kahdessa eri bungalowissa. Ensimmäinen toimi perinteisen hotellin yhteydessä Koh Lantalla, toinen oli puhtaasti bungalow-mökeistä koostuva lomakylä. Meidän budjetilla ei päästy noissa kohteissa aivan sinne rantaan, mutta molemmissa paikoissa oltiin kuitenkin suht lähellä. Se oma mökki aivan rannassa jäi siis odottamaan vielä seuraavaa kertaa.

Ensimmäinen bungalow oli osa Lanta Fevrier Resort -hotellia,  ja oli kieltämättä ihan superkämänen. Toki meillä oli perusmukavuudet: juokseva vesi, vessa, kylppäri, tuuletin ja telkkari, mutta ne ei ihan hirveästi tasanneet sitä, että bungalow oli tosi likainen. Eipä siinä, ei sinne oltukaan tultu koko päiväksi makoilemaan, joten heti kun työpäivä oli pulkassa, painuin Karimin seuraan pihalle.

Koh Lipellä sijainnut majapaikka ylittikin sitten odotukset oikein kunnolla. Bayview Sunset Resort lunasti kaikki lupaukset, ja meidän pikkuruinen mökki oli ihan huippu! Siellä oli samat mukavuudet kuin Lantankin majapaikassa, mutta siisteys, oma parveke ja ihan pikkuisen nurkasta avautuva rantanäkymä saivat pisteet nousemaan tämän bungalowin puolesta. Oma parveke oli kyllä aivan ässä, sillä noustessani reissuaamuina viiden maissa hakkaamaan näppistä oli kätevää, kun oli mahdollisuus astua partsille nauttimaan lämmöstä työpäivän aikana.

Nyt kun ensimmäinen bungalow-kokemus on takana, seuraavalla kerralla osaa ehkä vähän paremmin taas kiinnittää huomiota oikeisiin asioihin. Niitä on tuon kokemuksen perusteella erityisesti rannan läheisyys ja siisteys sekä se, että naapurimökki ei oo aivan kyljessä kiinni.

Thaimaan-reissu oli kyllä täynnä ekoja kokemuksia, ja ensimmäinen majoittuminen Bungalowissa oli kyllä siistiä!

Ja pst! Uudistin blogin ulkoasun kokonaan, kuten varmasti huomasit. Mitä mieltä oot, ja onko käytettävyys kohdillaan?

15.3.2017 0 Kommenttia
1 Facebook Twitter Google + Pinterest

Jokainen meistä on varmasti kuullut niitä ikäviä tarinoita skootterilla lomakohteessa pärryyttelevistä turisteista, mitkä ei todellakaan pääty hyvin. Ne mielessäni lueskelin ennen Thaimaan-reissua kauhunsekaisin tuntein muun muassa Pallontallaajien keskustelupalstaa, jossa olevassa keskustelussa varoiteltiin melko antaumuksella skootterilla ajamista Thaimaassa. Olinkin vakuuttunut siitä, että me tullaan luottamaan reissun aikana joihinkin ihan täysin muihin kulkupeleihin eikä varmasti lähdetä ajelemaan skoottereilla ympäri saarta.

Jos ei muuta niin sen takia, että kummallakaan meistä ei oo juurikaan kokemusta skootterin, mopon tai ylipäätään minkään motorisoidun kaksipyöräisen käsittelystä. No way, Jose!

Kunnes koitti se reissaajille tuttu ilmiö, mihin törmää aika ajoin matkoilla: kotioloissa täysin käsittämättömältä tuntunut asia on matkakohteessa niin yleistä, että siihen vaan lähtee mukaan. Täysin riippumatta niistä kotona tehdyistä hell no -päätöksistä. Ja niinpä mekin löydettiin itsemme työntämästä kypäriä päihimme valmiina hyppäämään skootterin kyytiin.

Skodejen vuokraaminen on tehty aivan sairaan helpoksi Thaimaan lomakohteissa (ja tähän disclaimer: röyhkeä yleistys kahden paikan näkemisen perusteella), minkä lisäksi niitä ajavat kaikki: turistit ja paikalliset, aikuiset ja lapset, yksin, kaksin kolmin ja jopa viisin. Tapaa muutaman päivän seurailtuamme todettiin, että miksipäs ei siis mekin? Saatiin skootteri tosi kätevästi vuokrattua meidän hotellin respasta, minne piti jättää vaan passi pantiksi vuokrausta varten. Tämä taitaa olla aika yleinen tapa skootteria vuokratessa, ja ihan mihin tahansa kadunkulmavuokraamoon en kyllä ehkä passiani jättäisi, mutta oman hotellin respa oli toki semmoinen paikka, mihin sen uskalsi jättää.

Ajokorttia ne ei edes kysyneet, vaan ojensivat kypärät käteen ja lykkäsivät avaimet kouraan. Bensaakin olis saanut ostaa litroittain lasisissa pulloissa omasta hotellista, mutta tankattiin vasta toisaalla – samalla tavalla lasipullosta suppilon kautta tankkiin.

ilmiselvästi meistä Karim hoiti ajamisen mun istuessa takana. Pärryyteltiin pitkin Koh Lantan teitä paikasta toiseen, ja todettiin skootteri kyllä tosi käteväksi menopeliksi. Jännittäväksi homma meni teiden käydessä huonokuntoisiksi ja mäkien mennessä yhä jyrkemmiksi, mutta Karim vaan painoi kaasua ja antoi mennä.

Vastaan tuli jatkuvasti muita turisteja, ja fiilis oli kaikin puolin turvallinen. Samalla päästiin näkemään saarta ihan eri tavalla, sillä tuskin oltaisiin päästy esimerkiksi luolaseikkailulle tai edes Millaa moikkaamaan, jos oltais kuljettu jalan tai oltu pelkkien taksien varassa. Myös Muay Thai -tunti olis varmasti jäänyt kokematta.

Se mikä skootterihommassa yllätti eniten oli hintataso. Reilulla kympillä päivässä saatiin ajella niin paljon kuin huvitti, mikä on aika pieni hinta jos miettii, minkä verran esimerkiksi auton vuokraaminen maksaa. Ei siis mikään ihme, että skootterit tuntuu olevan se kaikkein yleisin menopeli saarella.

Tää taitaa olla superyleistä kaikkien Kaakkois-Aasian-konkareiden kesken, mutta kysyn silti: uskaltaisitko nää?

10.3.2017 4 Kommenttia
1 Facebook Twitter Google + Pinterest

Kirjoitin aikaisemmin siitä, miten Thaimaalainen ruoka ei aiivaan täysin vetänyt mua puolelleensa, vaikka odotukset ja yrityskin olivatkin kovat. Maistelin aika monenlaista sapuskaa, ja yritin tosissani löytää paikallisesta keittiöstä ne omaan makumaailmaan sopivat jutut.

Yks iso yritys makumaailmaan pääsemiseksi oli kokkikurssille osallistuminen, sillä mulle ei riittänyt se että maistelin ruokia, vaan halusin päästä myös käsiksi paikallisiin raaka-aineisiin ja oppia tuntemaan ne. Thaimaassa järjestetään tosi paljon juuri turreille suunnattuja kokkikursseja, ja Koh Lantalla oli runsaasti valikoimaa.

Meidän ei tarvinnut kovin kauaa miettiä, sillä bongattiin Time for Lime, joka on yhteydessä saarella toimivaan eläinten suojakotiin, ja kokkikoulun tuotot menee suoraan eläinten hyväksi. Päästiin siis paitsi oppimaan thaimaalaisesta ruoasta myös tekemään vähän hyvää, ja se tietysti sopi.

Meitä oli pieni, noin kymmenen hengen porukka jolla kokkailtiin illan aikana kaksi eri ateriaa. Ensimmäiseksi tutustuttiin lyhyen luennon aikana thaimaalaisen keittiön pääraaka-aineisiin, ja maisteltiin keittiölle tyypillisimpiä makuja. Meidän ohjaajana toimi supersymppis Noi, joka heitti välillä aika hulvatontakin läppää, joten kokkikoulussa ei tosiaan tarvinnut jännittää hetkeäkään.

Me kokattiin kaks pientä ateriaa, jotka ilmensivät perinteisiä thaimaalaisia makuja mutta eivät kuitenkaan olleet niitä kaikkein perinteisimpiä ruokia. Tää oli hyvä ja huono, sillä tavallaan oli kiva opetella jotain tosi uutta, mutta tavallaan olis ollu mahtava oppia tekemään just niitä kaikkein perinteisimpiä ruokia. Tosin tämä auttoi ymmärtämään thaimaalaisen keittiön monipuolisuuden, ja pysyttiinpähän me tietysti paikallisen makumaailman äärellä, mikä oli kuitenkin se koko illan tärkein pointti.

Joillakin kokkikursseilla tutustustaan ruokakulttuuriin ostosten tekemisestä lähtien, mutta ruokamarkkinoille suuntaamisen sijaan raaka-aineet oli hankittu valmiiksi, ja me keskityttiin pelkästään kokkaamiseen. Pieni porukka takasi sen että kaikkiin oli helppo tutustua, ja huvittavin oli yksi kanadalainen pariskunta, johon törmättiin Thaimaan-matkan aikana jatkuvasti paitsi Lantalla myös Lipellä, missä ne muun muassa sattumoisin majoittui samassa majapaikassa meidän kanssa.

Kokattiin kurssilla yhteensä neljää thaimaalaista ruokaa: kookosmaitopohjaista kanakeittoa, paistettua tofua, uppopaistettuja kasvispihvejä sekä paistettua kanaa. Sapuskat tehtiin kätevästi kahdessa osassa niin että välillä käytiin syömässä, ja kokkailun lomassa saatiin myös vinkkejä thaimaalaiseen esillepanoon.

Ilta oli tosi kiva, ja oli mukava päästä maistelemaan juuri noita perusmakuja riippumatta siitä, miten ne itselle maistui.

Kokkikouluun osallistuminen taitaa olla aika klassikkoaktiviteetti Thaimaahan suuntaaville turreille, enkä ihmettele yhtään, sillä olihan se mukavaa!

2.3.2017 6 Kommenttia
1 Facebook Twitter Google + Pinterest

Pikaveneen kova vauhti saa koko veneen hypähtämään ilmaan aina aallon osuessa vastaan. Takapuoli nousee ihan kunnolla ilmaan ja putoaa hetken päästä tömpsähtäen takaisin kovalle penkille. Vastapäätä istuvan israelilaisen perheen äiti pitää lapsista tiukasti kiinni, ja vene nousee taas ilmaan seuraavan aallon voimasta. Matkan arvioitu kesto on 45 minuuttia, mutta merenkäynti rauhoittuu onneksi hetken päästä niin, että oransseihin pelastusliiveihin kietoutuneena on helppo nukahtaa.

Pikavenematka Thaimaan saaristossa on parhaimmillaan tietysti auringon paistaessa kirkkaalta taivaalta, mutta on melko mukiinmenevä myös pilvisellä säällä. Andamaanienmerellä sijaitsevat Phi Phi -saaret on yksi koko Thaimaan suosituimpia matkailukohteita, ja sinne mekin päädyttiin, vaikka saarivierailu ei käynyt mielen vieressäkään siinä vaiheessa kun reissua suunniteltiin, enkä pitänyt sitä todennäköisenä edes Bangkokissa ollessa ennen saarille rantautumista. Pari päivää myöhemmin löydettiin kuitenkin itsemme seisoskelemasta noin 300 muun turistin kanssa hiekkarannalla, jossa oli joskus ollut maagisen hiljaista ja autiota. No eipä ollut enää.

Buukattiin yksi niistä Thaimaan lomakohteissa tarjolla olevista lukuisista saariretkistä, ja tämä seikkailu vei meidät Koh Lantalta Phi Phi -saarille. Saariryhmään kuuluu useita saaria, ja päivän aikana päästiinkin vierailemaan niin rauhallisella Bamboo Islandilla kuin matkailijoiden täyttämällä Phi Phi Don -saarellakin, Maya Bayta unohtamatta.

Olin ensimmäistä kertaa mukana perinteisellä turistiretkellä, missä osallistujia viedään suunnilleen kädestä pitäen kohteesta toiseen. Meidät haettiin majapaikasta, vietiin rannalle, osoitettiin oikea vene ja siinä me sitten trendikkäästi saarihypeltiin Thaimaan postikorttimaisemissa,  kansainvälisesti noin 20 muun turren kanssa.

Ja olihan päivä paitsi antoisa myös tehokas. Yhden seikkailun aikana ehdittiin kokea kolme saarta, ja päästä vielä siihen kaupan päälle snorklailemaan aika upeissa maisemissa. Tähän väliin täytyy muuten todeta, että oon päässy ihan superpitkälle siitä ajasta, kun kuus vuotta sitten väänsin itkua Key Westissä snorklaillessani.

Siinä pikaveneellä saarelta toiselle hypellessä oli välillä aika haastavaa käsittää, että oltiin todella niiden elokuvistakin tuttujen näkymien äärellä. Keli tosin oli kaukana trooppisesta rantaparatiisista, sillä kirkkaansinisen taivaan sijaan tuolla viikolla oli tosi pilvistä ja harmaata, ja päivän aikana satoi myös ihan ronskisti vettä. Eipä se noissa maisemissa ja lämpötiloissa haitannut kuitenkaan muuta kuin kameraa.

Matkan alkajaisiksi istuttiin pikaveneessä vajaa tunti, ja tuijotettiin suu ammollaan häikäiseviä kalliomaisemia kunnes oltiin perillä ensimmäisessä kohteessa. Se oli juurikin se leffoista tuttu Maya Bay. Vitivalkoinen hiekkaranta oli täynnä paitsi perinteisiä thaimaalaisia pitkähäntäveneitä myös nykyaikaisia pikaveneitä. Saatiin tunti aikaa tutustua rantaan, ja siellä sitä sitten koikkeloitiin muiden turrejen joukossa. Rantsun takana sijaitsi tuuhea ja tiheä kansallispuisto, mikä tuntui vähän absurdilta korkeiden kallioiden ja valkoisen rannan keskellä.

Täytyy myöntää, että Maya Baylla ei olis viihtynyt kovin paljoa kauempaa, paitsi ehkä jos olis käynyt ihan järjetön munkki ja paikalla olis ollu vaan pari hassua venettä. Nyt kun ranta oli oikeasti tupaten täynnä, ei suomalaisturisti ihan hirveän kauaa jaksanut katella muiden reissaajien uima-asuja. Siispä matka jatkui seuraavalle saarelle juuri sopivaan aikaan.

Tai itseasiassa reissu eteni seuraavaan aktiviteettiin ja maski sekä snorkkeli päässä veteen. Pinnan alla meitä tervehti valtava määrä todella värikkäitä kaloja, jotka ei ihan hirveästi snorklaajista piitanneet. Kuten aiemmin tuli ilmi, vedenalainen maailma avautui mulle tuolla snorklausreissulla aivan uudella tavalla, ja jännittävintä oli kalojen sijaan simpukat, jotka avautui ja sulkeutui sitä mukaa, mitä lähemmäs niitä meni. Tuntui uskomattomalta päästä näkemään jotain sellaista! Ja mikä parasta nynnyn näkökulmasta: merihirviöt loisti komeasti poissaolollaan!

Snorklauksen jälkeen oli luvassa seuraava saari, joka oli Bamboo Island. Saari on täyttä kansallispuistoa, ja vasta siellä pääsin ensimmäistä kertaa näkemään kunnon paratiisirannan. Hiekka oli toki yhtä valkoista kuin Maya Bayllakin, mutta huomattavasti hienojakoisempi hiekka sai munt kyllä ihmettelemään voiko niin pehmeää hiekkaa olla edes missään! Jalat vaan upposi pehmeään hiekkaan joka oli niin valkoista, että muutaman päivän aurinkoa nähneet koivetkin alkoivat näyttää oikein terveen värisiltä sen rinnalla. Tämä kelpasi oikein mainiosti! 

Bamboo Islandilta matka jatkui turistien täyttämälle Phi Phi Don -saarelle, joka on Phi Phin keskus. Siellä on valtavasti palveluja ravintoloista hotelleihin ja hierontapaikoista tuliaiskauppoihin. Siellä meidän aika kului vauhdilla, sillä mulla oli siellä yks työkeikka, minkä lisäksi ei juuri ehditty muuta. Pikavilkaisun perusteella saarella ei näyttänyt olevan juuri muuta kuin matkailupalveluja, joten periaatteessa lomalaisella olisi siellä varmasti tosi hyvät oltavat.

Viimeinen saarivierailu päättyi kunnon vesisateeseen, ja menomatkalla vedeen keulan vallannut ruotsalaisnuoriso saapui hattu kourassa sisätiloihin toivoen, että täydessä veneessä olis heillekin istumapaikka katoksen alla. Se löytyi tietysti, vaikka vastapäätä istunut israelilainen perheenäiti vähän karsastaen katsoikin pelkkiin bikineihin sonnustautunutta teiniä, joka kävi aivan sen lasten viereen istumaan.

Paluumatka osoitti samaa kaavaa kuin lähtiessäkin: suunnilleen kädestä kiinni ja oikealle autolla, ja oman hotellin kohdalla pois kyydistä. Aika heleppoa!

Kaikki kuvat on otettu elokuvamaisemista Maya Baylta.

20.2.2017 4 Kommenttia
1 Facebook Twitter Google + Pinterest
Uudemmat artikkelit