Pallontallaajat.net
Valikko
Avainsana

Yhteistyö

Yhteistyössä Turkish Airlines

Kun astuttiin Helsinki-Vantaalla Singaporen-koneeseen, oli suupielet korvissa saakka. Edessä olisi ensin reilun kolmen tunnin mittainen lento Istanbuliin, neljän tunnin vaihto Ataturkilla ja sen jälkeen taipaleen viimeistelisi vielä yhdeksän tunnin lento Singaporeen. Normaalisti varautuisin tällaiseen lentoon melko kauhun sekaisin tuntein mutta en nyt, sillä lentolipussa luki tällä kertaa matkustusluokan kohdalla y-kirjaimen sijaan c.

Elämäni ensimmäinen upgrade tuli täydelliseen saumaan, ja vaikka matkan lennot olivatkin yhteistyössä lentoyhtiön kanssa, en todellakaan pitänyt sitä itseatäänselvänä, jos edes mahdollisena. Käytännössä yhteistyö toimi niin, että minä sain lentoni yhteistyön tiimoilta ja Karimin lennot maksettiin itse. Tehdään töissä aika ajoin yhteistyötä Turkish Airlinesin kanssa, ja haluttiin saada myös tästä matkasta kaikki mahdollinen hyöty irti myös työnäkökulmasta. Niillä perusteilla selviteltiin mahdollisuutta upgradeen, mutta kuten kerroin, ei se varmistunut kuin vasta lähtöselvityksessä lentoasemalla.

Se oli mahtava yllätys, ja vielä parempaa oli se, kun vielä lähtöportilla Helsingin-päässä meidän toisenkin lennon status upgreidattiin. Fiilis oli huikea, sillä se tarkoitti sitä, että päästäisiin viettämään yhdeksän tunnin lento makuuasennossa!

Oon päässyt muutamia kertoja lentämään business-luokassa, pääasiassa työmatkoilla. Millään niistä reissuista ei kuitenkaan oo voinu puhua ihan rehellisestä bisneksestä, sillä kyseessä on ollu suht pienet koneet, eli bisnes on käytännössä tarkoittanut economyä parempaa palvelua ja peruspenkkejä niin, ettei vieressä istu ketään. Nyt peli oli aivan toisenlainen.

Turkish Airlines liikennöi Helsinki–Istanbul-väliä Airbus A321–200 -tyypin koneilla ja Istanbul–Singapore-väliä Airbus A330–300 -tyypin koneilla. Molemmissa konetyypeissä on ihan rehellinen, erillinen business-luokkansa ja A330–300 -tyypissä se on ainakin mun melko vähäisen business-kokemuksen perusteella aivan omaa luokkaansa. Jalkatilaa on tosi paljon, eli jalat mahtuu suoraksi vaikka pituutta olisi parikin metriä, ja penkit saa täysin suoraksi, mikä on tietysti se kaikkein paras ominaisuus pitkällä lennolla. Istuimissa on myös monia melko huvittaviakin ominaisuuksia: kaltevuutta voi säätää haluamallaan tavalla ja selkänojassa on jopa hieman hierova ominaisuus. Puitteet mukavalle lennolle on siis taattu heti lähtöselvityksessä.

Kävin muutama vuosi sitten vierailulla Turkish Airlinesin lentokoneruoat valmistavan Do&Co:n keittiössä, ja sen sekä aiempien Turkishin lentojen perusteella osasin odottaa tosi hyvää ruokaa. Business-luokan eväkset pääsivät kuitenkin yllättämään, sillä ruoka oli todella hyvää. Yhtiöllä on melko vakuuttava laatu ja valikoima jo economyssä, joten en oikein tiennyt mitä muuta olisin vielä voinut odottaa. Käytännössä menuissa oli lopulta vaihtoehdot alku- ja pääruokien osalta, ja jälkiruokaa kuutisen eri vaihtoehtoa. Ja mikä parasta, jälkiruoan aikana käytävälle työnnettiin jälkiruokakärry, siis ihan oikeasti: JÄLKIRUOKAKÄRRY!!! Olin niin häkeltynyt etten tajunnut edes ottaa siitä kuvaa.

Ruokiakin paremmaksi jutuksi osoittautui kuitenkin se, mitä oltiin odotettu eniten eli hyvät yöunet. Matkustamohenkilökunta petasi istumapaikalle petarin, tyynyn ja peiton heti yölennon alkajaisiksi, joten korsaamisen pystyi aloittaa melkein heti nousun jälkeen. Ehdin katsoa yhden leffan, minkä lisäksi nukuin koko muun lennon. Tosin nukun kyllä ihan missä vaan muutenkin, mutta harvemmin (eli en koskaan) oon ollut noin levännyt pitkän lennon jäljiltä. Kun kone rullasi Singaporen asfaltille, oli aika outo fiilis. Normaalisti tuossa vaiheessa olo on ryytynyt, nuutunut ja superväsynyt, mutta nyt tuntui siltä että siinähän jaksaisi vaikka mitä.

Palatessa jännitettiin hetki matkatavaroiden kanssa, sillä laitettiin kaksistaan ruumaan vaan yksi laukku. Nopea tsekkaus kuitenkin osoitti että jännitys oli ihan turhaa: TK:lla matkatavaraa saa 30 kiloa yhtä matkustajaa kohden, eikä meidän 21,5 kiloa ollut edes lähellä sitä.

Täytyy myöntää että paluumatka economyssä vähän irvistytti, sillä busineksen kokemus oli vielä tuoreena mielessä eikä economyn penkit varsinaisesti huutaneet meidän nimiä. Siinä vaiheessa oli kuitenkin turha nostella pikkurilliä pystyyn, sillä olihan sitä tavallisessa luokassa matkustettu aina aiemminkin, eikä tämä olisi mitenkään erityisen vaativa suoritus. Ja 163-senttisellä on kuitenkin mahdollista saada ihan mukavat oltavat, mitä yritinkin miettiä kovasti.

Ehdittiin jo asettua taloksi ja napata ekat selfiet rattoisan lentomatkan alkajaisiksi, kun lentoemäntä tuli kyselemään meidän lentolippuja ja hetken päästä pyysi tulemaan kamoinemme mukaansa. Vastaavaa ei oo tapahtunu mun kohdalla koskaan aikaisemmin, ja naureskeltiinkin siinä että nyt meidät joko heitetään ulos koneesta ja jätetään Singaporeen tai ohjataan muille paikoille. Onneksi kyseessä oli jälkimmäinen tilanne, ja saatiin uudet paikat, busineksesta! Mikä munkki!

Vielä vertailun vuoksi: Karimille ostetut economy-luokan edestakaiset Helsinki–Singapore-lennot maksoi 519 euroa, kun taas vastaava matka Turkishin busineksessa näyttäisi maksavan noin 2 700 euroa.

Jos matkailussa laatu korvaisi mulle määrän, olisin varmasti valmis satsaamaan tuon summan lentomatkaan helposti. Toistaiseksi kuitenkin aika ja mahdollisuudet on mun puolella, mistä syystä etsin edelleen ne edullisimmat lennot, vaikka kieltämättä yksi kokemus kunnon bisneksessä takaa taatusti sen, että jatkossakin economyn puolella saattaa vähän irvistyttää, ainakin pitkillä lennoilla.

7.3.2018 15 Kommenttia
3 Facebook Twitter Google + Pinterest

Yhteistyössä Pomar

Kengät on onnistuneen reissun perusta, kirjaimellisesti. Se on jokaisen reissaajan tiedossa, sillä huonoilla kengillä ei tuu mitään muuta kuin paha mieli ja jalat täyteen rakkoja. Reissukengät on mulle hyvin pyhä asia, sillä kun se oikea pari sattuu kohdalle, ei silloin ole paremmasta väliä. Jauhan kerta toisensa jälkeen siitä, kuinka mun rakkain reissukenkäpari on jo vuosia sitten tullut tiensä päähän, eikä kesäreissuille ole vieläkään löytynyt korvaajaa.

Talvireissuilla – tai arjessa – ei sen sijaan tarvitse juuri itkeä. Mulla on ollut pitkään käytössä talvireissukenkinä Timberlandit, jotka on kaikin puolin erinomaiset jalassa ja luotettavat säällä kuin säällä, mutta yksi asia niissäkin on ollut vialla: eettisyys. Tälle voi monet naurahtaa, mutta kun lentomatkustan paljon, haluan tehdä eettisesti ja/tai ekologisesti kestäviä valintoja aina, kun se on mahdollista. Erityisesti kenkäostoksilla, sillä nämä kriteerit tuntuvat täyttyvän kenkien osalta kaikkein helpoimmin.

Tein pari vuotta sitten yhteistyötä suomalaisen Pomarin kanssa, ja jo silloin vaikutuin paitsi kenkien alkuperästä myös laadusta. Suomalaisen Pomarin kengät valmistetaan valvotuissa oloissa Viron Pärnussa, ja työntekijät saavat työstään kunnon palkkaa. Vuonna 1960 perustettu kotimainen yritys kuuluukin siihen kolmeen prosenttiin, joka enää valmistaa kenkänsä Euroopassa.

Saatiin syksyllä Karimin kanssa reissukengät Pomarilta, ja viimeistään nyt pakkasten sekä loputtoman lumen tultua kengät on päässeet todelliseen testiin. Erityisesti Etelä-Suomessa asuvana osaan arvostaa pakkasen- ja lumenpitävyyden lisäksi myös Gore Tex -ominaisuutta, sillä pahimpina loska- ja rapakkokeleinä ei paljoa tarvitse miettiä mitkä kengät kaivan kaapista jalkaan. Ilo onkin melko suuri silloin, kun pystyn pokalla vetämään mokkakengissäni suoraan rapakosta läpi.

Saan aina ihan hitosti kiksejä siitä, kun hankin halpaketjun tusinatuotteen sijaan jotain hyvistä materiaaleista reilusti valmistettua, jonka voi odottaa kestävän vuosikausia kovassakin käytössä. Pomarin kengät kuuluvat juuri tähän kategoriaan, samoin kuin monen muun suomalaismerkin kengät, esimerkiksi ikisuosikkini Terhi Pölkin (joka on muuten uudessa SS-mallistossaan tuonut takaisin monia vuosien takaisia suosikkeja) tuotteet.

Syksyllä saadut kengät ovat edelleen priimaa, ja otaksun niiden kestävän hyväkuntoisina vielä vuosia. Sitten kun mun Timberlandit joskus hajoaa, oon katsonut jo valmiiksi vastaavat popot kotimaiselta Pomarilta. Parasta tässä onkin se, että kengät ovat eettisyydestään huolimatta samassa hintaluokassa esimerkiksi juuri Timberlandien kanssa. Enää ei siis tartte miettiä maksaako kiljoonan eettisistä kengistä vai reilun satasen kenkäparista, jonka valmistusmaasta tai -oloista ei voi mennä takuuseen, sillä jatkossa aattelin valita sekä reiluuden että järkevän hinnan.

Ja pst, Pomarilla on just nyt meneillään talvikenkien ale, joka kannattaa tsekata!

Kuvat: Veera Pyykkönen

1.3.2018 0 Kommenttia
3 Facebook Twitter Google + Pinterest

Yhteistyössä Haglöfs

En varmasti oo ainoa, joka on tänä vuonna kironnut olematonta talvea. Pohjoisen kasvattina oon tottunut siihen että marraskuun lopussa pakkanen paukkuu, hengitys huurtuu ja kännykästä loppuu akku viimeistään puolimatkassa kotia. Nyt on toisin, siihen on Helsingissä saanut tottua.

Marraskuun lopussa melkein itkin ilosta, kun sain todistaa omalta osin Helsingin talven ensilunta. Se sattui juuri ennen matkaa Ouluun ja Yli-Iihin, missä mua odottikin todellinen taikatalvi: lunta satoi, pakkanen puri ja revontuletkin näyttäytyivät, tosin vain lyhyesti.

Sain pohjolan talvea varten Haglöfsiltä takin, joka muistuttaa monesta asiasta. Siljan parka on tarkoitettu paukkupakkasille, ja takuulämmön lisäksi sen valmistuksessa on huomioitu myös ympäristönäkökulma. Hyvän talvitakin määritelmä on mulle se että jo sitä katsellessa tulee lämmin, ja Siljan parka todella lunastaa lupaukset, sillä tässä takissa ei tarvitse palella. Yhtä tärkeää on myös vaatteen ekologisuus.

Mitä enemmän lennän, sitä enemmän yritän pitää huolen, että teen kestäviä valintoja niin paljon kuin mahdollista. Se on onneksi nykyisin melko helppoa, sillä eettisiä ja ekologisia tuotteita on tarjolla rutkasti, eikä hintaerotkaan oo enää onneksi aivan älyttömiä. Lisäksi on mahtavaa, että ihan tavallisille kuluttajille tutut ketjut tarjoavat vihreitä mallistoja.

Niin myös Haglöfs, jonka oma Take Care -merkki vilkkuu vaatteissa, joiden suunnittelussa ja valmistuksessa on huomioitu ekologinen näkökulma. Merkki myönnetään tuotteille, jotka ovat joko bluesign-sertifioituja eli vapaita vaarallisista kemikaaleista tai valmistettu kierrätysmateriaalista tai luomupuuvillasta (Haglöfs käyttää vaatteissaan ainoastaan luomupuuvillaa). Jo 66 prosenttia merkin tuotteista on Take Care -merkattuja, mutta matkaa täyteen sataan on vielä.

Lähes aina kun jauhaa papatan ekologisista valinnoista, kohtaan kriittisen kysymyksen siitä onko yksilön valinnoilla mitään merkitystä eli onko sillä väliä, jos yksi Inka tässä maailmassa ostaa tavallisen tusinarätin sijaan kestävän tuotteen? Ja onko vihreistä vaatteista puhuttaessa automaattisesti kyse viherpesusta vai voiko ne todella olla oikeasti ekologisia?

Kuten aina, tässäkin tapauksessa vastuu jää kuluttajan harteille. Kuten jo tämän postauksen kahdesta ensimmäisestä sanasta voi päätellä, mää luotan Haglöfsiin, Take Care -merkkiin ja siihen että isotkin yritykset voi oikeasti tehdä kestäviä ratkaisuja. Tietty viherpesuakin on, eikä kaikki oo aina niin vehreää kuin annetaan ymmärtää, mutta oon sitä mieltä että jos edes yhdessä asiassa voi tehdä pienenkin valinnan ekologiseen tai eettiseen suuntaan, on se sama tehdä.

Eettiset ja ekologiset valinnat on asioita, joita yritän pitää mielessä jatkuvasti. Tottakai shoppailen säännöllisen epäsäännöllisesti ihan perusketjuissa ja ostan sekundarättejä, mutta pääsääntöisesti yritän pitää mielessä sen, että hieman kalliimpi ekologinen tuote on aina tusinatavaraa parempi valinta. Mieluummin ostan yhdet kestävät farkut kuin kymmenet huonot.

Sama pätee myös talvitakkiin, ja toivottavasti tää lämmittääkin mua vielä kymmenenkin vuoden päästä!

Ja Haglöfisistä puheen ollen: blogin kahdeksanvuotisen taipaleen kunniaksi järjestetty kisa on nyt päättynyt, ja voittajaksi valikoitui Saara alla olevalla kommentilla:

Hei Inka! Onnea kahdeksasta blogivuodesta!
Olen kolmikymppinen helsinkiläistynyt terveydenhuoltoalan työntekijä ja luontoalan opiskelija. Matkailun suhteen olen vähän myöhäisherännäinen. Vasta ulkona liikkumisen, omaan urheilulajiin liittyvän matkailun ja budjettireissaamisen myötä matkailun mahdollisuudet ovat vasta todella auenneet. Minusta hienointa matkustamisessa on uusien paikkojen ja upeiden maisemien lisäksi se, kun saa rakennettua jonkinlaisen arjen ja turvallisuuden tunteen omalla epämukavuusalueellaan vieraassa ympäristössä. Hienoa on myös ymmärtää, miten loppujen lopuksi ihmisten elämässä toistuvat samat asiat maailman eri kolkissa, että vieraistakin kulttuureista tavoittaa aina jotain tuttua.
Tutustuin blogiisi Libanoniin liittyen. Vajaa kaksi vuotta sitten suunnittelin järjestötoimintaan liittyvää matkaa. Jännitti, ja oli upeaa löytää tekstisi ja kuvasi, jotka toivat maasta esiin ihan erilaisen puolen kuin mitä siihen mennessä olin löytänyt: ongelmien ja sotien sijasta kauniin ja kiinnostavan matkailukohteen. Muutamaa kuukautta myöhemmin beirutilaisessa sairaalassa tiputuksessa kuuntelin puhelimen latauslistalta sinun ja Millan podcastia, ja suomen kieli ja arkinen aihe matkalle pakkaamisesta lohduttivat siinä tilanteessa (ei ollut vakavaa :) ).
Jäin blogisi lukijaksi ja nykyään tämä on yksi harvoja, joihin palaan viikottain. Taisi olla myös ensimmäinen blogi, jota koskaan kommentoin! Kuvat ovat hienoja, ja pidän tekstin raikkaudesta ja rehellisyydestä. Minusta blogistasi välittyy innostunut tunnelma ja tekemisen ilo. Olen saanut paljon myös konkreettisia vinkkejä esimerkiksi Kalifornian reissuun, pakkaamiseen ja budjettimatkustamiseen liittyen.
Toivon blogillesi vielä jatkoa ja menestystä!

Voittajalle on laitettu sähköpostia. Iso kiitos teille kaikille, jotka osallistuitte kilpailuun ihanilla kommenteillanne! Voittajan valitseminen ei ollut helppoa, ja kisan ratkeaminen venyi myös sen vuoksi, että halusin käydä vastaamassa kaikkiin postaukseen tulleisiin kommentteihin. Nöyrä kiitos teille! <3

29.11.2017 2 Kommenttia
3 Facebook Twitter Google + Pinterest

Yhteistyössä Hostel Cafe Koti

Reissasin kesälomalla Kreikan lisäksi myös kotimaassa, sillä Söderskärin majakkaseikkailun lisäksi piipahdin loman päätteeksi yhden viikonlopun verran Rovaniemellä. Saatiin yhteen viikkoon aikamoisen kovasti vaihtelevat sääolot, kun Kreikassa helli reilusti yli 30 asteen lämpö ja Rovaniemellä vastassa oli pieni tuisku ja +4. Siinä oli kontrastia kerrakseen.

Nopeasti todettiin molemmat Karimin kanssa melkein heti Rolloon päästyämme, että fiilis oli todella kotoisa. Vaikka kumpikaan meistä ei sen kummemmin ole koskaan viettänyt ihan hirveästi aikaa Rovaniemellä (Karim inttiä lukuun ottamatta), oli olo kuin kotiin olisi tullut. Selvästi 200 kilometriä ei ollut matka eikä mikään, kun oltiin päästy noinkin lähelle Oulua.

Kotoisa tunnelma jatkui edelleen, kun kirjauduttiin sisälle majapaikkaan. Yövyttiin viikonloppu Rollon keskustassa sijaitsevassa Hostel Cafe Kodissa, mikä oli erinomainen tukikohta tuohon viikonloppuun. Meillä oli ohjelmistossa pari päivää rankkaa treeniä, kun Rovaniemellä järjestettiin hollantilaisen mestarin otteluseminaari. Päästiin keskustasta näppärästi treenipaikalle, mutta myös kaupungin erinomaisen ravintolatarjonnan äärelle, joten sijainti oli juuri soppeli.

Kodinomainen tunnelma on hostellin the juttu, ja se näkyy hauskoissa yksityiskohdissa. Mukavien makkareiden ja tunnelmallisten yhteistilojen lisäksi hostellissa esimerkiksi kaikkien huoneiden ovissa on sukunimet. Niitä ei oo valkattu aivan randomilla, vaan nimet ovat hotellin rakentamisessa mukana olleiden työntekijöiden. Aika siistiä!

Meille oli buukattu superior-luokan kahden hengen huone, eli käytännössä kahden hengen huoneista se vähän isompi. Siellä oli kaikki tarvittava rankasta päivästä selviytymiseen ja akkujen lataamiseen: pehmeät sängyt, erinomainen äänieristys, tilava kylppäri ja keittiö aivan oven takana. Kodinomaisuutta lisäsi katosta roikkuva korituoli (miksi kaikissa hotelleissa ei vois olla tämmöistä) sekä sängylle asetellut viltit. Jos totta puhutaan, niin me taidettiin molemmat vaipua lähes päiväunenomaiseen koomaan melkein suorilta huoneeseen saapumisen jälkeen.

Oli kuitenkin noustava, sillä suunnitelmissa oli olla ensimmäisten joukossa tuona perjantaina avatussa meksikolaisravintola Yucassa. Sopivasti siinä vaiheessa kun ravintola avattiin neljältä, oltiin me lähes nälkäkuoleman partaalla ja valmiina tarttumaan ravintolan ovenripaan häämatkasta muistuttavien makuelämyksien muodossa. Hostel Cafe Kodista käveli Yucaan muutaman minuutin, joten välimatka oli just sopiva seminuutuneeseen olotilaan, ja hetken päästä meitä jo ohjattiin pöytään uudenkarheassa ravintolassa.

Yuca oli todellinen tuulahdus Meksikoa keskelle Rovaniemeä, ja oli hauska seurata myös paikan henkilökuntaa, miten täpinöissään ne olikaan avauspäivänä. Me tilattiin listalta lähes kaikki tacot mitä ruokavammat antoivat myöten, ja maisteltiin niin sieni-, kala-, kana- kuin nautatacojakin.

Kaksi tacoa mieheen ja yksi tostada jaettavaksi sekä guacamole lisukkeeksi oli meille just sopivasti, ja maut veivät todellakin takaisin Meksikoon. Eniten tykättiin molemmat kalatacosta, mutta Yucan guacamole räjäytti pankin. En oo missään syönyt niin hyvää guacamolea, joten se kannattaa ehdottomasti testata Rollossa – ja melkeinpä matkustaa kaupunkiin jo sen vuoksi, ainakin jos sattuu lähinurkilla pyörimään. Nam!

Loppuilta sujui hostellissa rentoutuen, sillä yritettiin parhaamme mukaan valmistautua tulevaan koitokseen. Vieraskeittiö tarjosi näppärästi mahdollisuuden valmistaa leiripäivää varten just oikeanlaiset eväät, joilla jaksaisi varmasti.

Sama tunnelma jatkui aamiaisella, joka tarjoiltiin Kodin kahvilassa. Tarjolla oli puuroa, jugua, kananmunia, mysliä, leipää, kasviksia, hedelmiä, juustoa ja leikkeleitä, sekä tietysti kahvia, teetä ja mehua. Aamiainen oli hyvä ja perus, ja siinä oli panostettu selvästi määrän sijaan laatuun. Saatiin koostettua hyvät ja monipuoliset aamiaiset ilman övereitä, joita ei tuona päivänä kannattanut edes harkita vetävänsä, sillä parin tunnin päästä oltiin jo potkimassa.

Aamiainen maksaa seitsemän euroa, ja on avoinna myös kaupunkilaisille, eli melko hyvä diili! Erityisesti leipä ja mysli ovat saaneet kehuja ja voin yhtyä kehujien joukkoon, ja niistä maistoi herkkujen olevan paikan päällä tehtyjä. Aamiaistila sijaitsi mukavasti kahvilan päädyssä, joten mahdollisimman kaukainen sijainti ulko-oveen ja respatiskiin nähden takasi myös suht rauhalliset aamiaistunnelmat.

Kaiken hyvän lisäksi napattiin hostellilta vielä vuokrapyörät mukaan, joilla päästiin näppärästi polkaisemaan parin kilometrin päässä sijaitsevalle treenipaikalle. Rovaniemen julkinen liikenne aiheutti aika monta miettimisen paikkaa, sillä ei oltais päästy leiripaikalle julkisilla, ja kävelyyn olis mennyt ihan tuhottomasti aikaa. Kodin pyörät osoittautuikin painonsa arvoisiksi kullassa, kun suhattiin niillä hetkessä paikasta toiseen. Majapaikkojen vuokrapyöriä pitäis kyllä hyödyntää useamminkin, sillä onhan ne ihan tosi näppäriä!

Viikonlopun aikana ehdittiin tutustua Rollon ravintolatarjontaan vielä enemmänkin, kun käytiin illastamassa niin Kauppayhtiön Pure Pizzassa (NAM!!) kuin aikaisemmalla Rovaniemen-seikkailulla tutuksi tulleessa Rokassakin. Kaikki sapuskat oli erinomaisia, enkä voi muuta kuin nostaa peukkua rovaniemeläisille kaupungin mahtavasta ravintolatarjonnasta – ihan huikea!

Hostel Cafe Koti tarjosi meille majapaikan, aamiaisen sekä vuokrapyörät yhteistyön tiimoilta, ja muistutti taas miksi ei todellakaan kannata pitää niitä reissu-uran alussa hankittuja hostellikokemuksia ensimmäisenä mielessä kun alkaa harkita hostellia majapaikaksi. Kokonaisuutena ainakin tämä hostelli oli varmasti parempi mitä perinteinen, aivan tavallinen ketjuhotelli olisi voinut tarjota, ja tämä pitää muistaa jatkossakin. Tän vierailun tärkein oppi olikin se, että hostelli ei todellakaan aina ole yhtä kuin koinsyömä kämäpunkka baarin yläkerrassa, onneksi.

10.9.2017 2 Kommenttia
2 Facebook Twitter Google + Pinterest
Uudemmat artikkelit