Pallontallaajat.net
Valikko
Avainsana

Yli-Ii

Joulu

Kirjoittanut Inka

Hurjasti kynttilöitä, herkullista ruokaa ja harvinaislaatuisesti koko perhe kasassa, siinäpä oli se joulu. Melkein kaikki oli paketoineet lahjat sanomalehteen, ja se oli huippu juttu. Ja niitä lahjoja tuli taas tänä vuonna aivan hirveä kasa, hyvä että kuusen alle mahtui. Paluumatkalla takas Ouluun oli melko lumiset maisemat.

Ja huomenna pitäis muka palata takaisin arkeen, saa nähdä miten onnistuu!

26.12.2012 4 Kommenttia
0 Facebook Twitter Google + Pinterest

Niinhän siinä kävi että meidän aikaisen isänpäivän kunniaksi iski eilen lumi maahan. Ensi viikon isänpäivänä me ollaan Karimin kanssa Berliinissä ja mun siskokin sattuu olemaan Italiassa, niin päätettiin juhlistaa isänpäivää viikkoa etukäteen, ja ajeltiin eilen kohti Yli-Iitä. Just parhaimmilleen silloin, kun alkoi sataa lunta. Tänään aamulla herättiin valkeaan aamuun, ja lumisade jatkui koko päivän.

Sain perjantai-iltana valmiiksi kaulahuivin, jota olin neulonu koko lokakuun. Se onneksi valmistui soppelisti just kun talvi tuli toisen kerran. Sain huiviin inspiraation Donna Wilsonin ihanista huiveista, ja vaikka en varsinaisesti aivan yhtä kehittyneisiin kirjoneuleisiin itse kykene, onnistuin saamaan huiviin kuitenkin vähän samanlaista fiilistä, ainaki itestä. Langaksi valitsin Menitasta löytynyttä Rowanin silkki-merinovillalankaa, joka on niin pehmeää kuin vain voi silkki-merinovillalangan kuvitella olevan.

Koska oon vielä melko noviisi neuloja, tuokin huivi on melko erilainen, kuin sen ajattelin aloitusvaiheessa olevan. Kudoin eka tuon kirjoneuleosion vaan huomatakseni, että sileä neule menee aivan rullalle. Päätin sitten kutoa toiselle puolelle joustinneuletta vuoreksi, ja se samalla estäisi kätevästi huivia menemästä rullalle. Kun kolmasosa vuoresta oli tehty, tutustuin meidän silitysraudan hoyrytysominaisuuksiin ja höyrytin tuon rullalle menneen huivin suoralle. Se oli kuitenkin sen verran ohut, että päätin neuloa vuoren valmiiksi ja onneksi päätin, sillä nyt huivi on taatusti lämmin, ja se kaulalla ei varmana tule kylmä edes paukkupakkasissa!

Tänään käytiin ulkona paitsi kuvailemassa mun uutta huippua huivia, myös fiilistelemässä talvea. Karim innostui niin, että pyöräytti talven ekan lumiukon, joka sai viimeisen silauksen movemberin hengessä. Takapihalta löytyi myös mun upea ala-asteella tekemä lintulauta, joka oli tosin hivenen kärsinyt, mutta toistaiseksi ihan toimiva peli kuitenkin.

Sain aikamoisen kirjoneulepureman tuon kaulahuivin valmistumisen myötä. Oottakaapa kun näätte mitä neulon nyt!

4.11.2012 2 Kommenttia
0 Facebook Twitter Google + Pinterest

Niinhän se kävi, että meidän taannoisella Luulajan reissulla Karim iski polvensa asfalttiin ja kysäisi multa yhden niistä elämän suurimmista kysymyksistä. Myöntävää vastausta juhlistettiin eilen, kun meidän isän takapiha täyttyi mun ja Karimin rakkaimmista ystävistä. Kukaan ei nykyään pidä kihlajaisjuhlia enkä voi millään tajuta miksei, sillä eiliset juhlat oli yhet koko kesän parhaimmista.

Valokuvausseinä takas, että jokaisesta vieraasta saatiin muistoksi valokuva ja taidettiinpa napata myös meidän perheestä kaikkien aikojen ensimmäinen perhekuva, muutaman vuoden myöhässä tosin, mutta parempi kai se on myöhään kuin ei milloinkaan. Vaikka sää oli vaihteleva, juhlat oli  mun mielestä melkoisen onnistuneet. Aurinkoa ja lämmintä riitti sen verran, että saatiin poseerattua kuusiaidan eteen pystytetyn valokuvausseinän edessä enemmän kuin tarpeeksi, muutamat pingisottelut pelattua ja parit mölkkyerät otettua. Sadepisarat toi mainiota tunnelmaa huvilateltassa ja katoksen alla istuskellessa, eikä etes sääsket häirinny, vaikka niitä on ollu meidän takapihalla ihan tajuttoman paljon niin kauan kuin muistan.

Oli ihana esitellä kavereille ne nurkat, missä minä oon kasvanu, ja oli vielä kivempaa että noin iso määrä ihmisiä vaivautui ajamaan aina tuonne poronhoitoalueelle saakka. Ja tartteeko ees mainita että sapuskat oli hyviä? Olisin halunnu tehdä teille kunnon kuvapostauksen meidän tarjoiluista, mutta photo booth -kuvauksen jälkeen kamera unohtui melko nopeasti. Uskokaa siis kun sanon, että ruoka oli hyvää ja sitä riitti.

Näiden juhlien jälkeen pääsee sitten suunnittelemaan niitä vähän isompia bileitä, ja voin kertoa että sitä on odotettu. :)

EDIT: Siirsin tämän häät -kategoriaan, löytyypähän helpommin.

19.8.2012 18 Kommenttia
0 Facebook Twitter Google + Pinterest

Takaisin ruotuun

Kirjoittanut Inka

Terve! Oon palannu takasi pohojosseen, joten en sano ennää MOI. Lauantaina köröteltiin semmoset makijat kolomettoista tuntia Helsingistä Yli-Iihin (Karimhan luonnollisesti hyppäs liikkuvasta autosta Oulun taajamassa, sillä tää mieltäjärkyttävä metropolista junttikerholaan siirtymisestä aiheutuva kulttuurishokki on varmasti parempi jättää vaan yhen ihimisen harteille. Eka lensi autosta IKEA-kassillinen (Tampereen IKEAsta ostettiin kolome!) vaatteita ja perässä mies). Vaikka satoki vettä, ei me oikiasti ajettu kokoaikaa, vaan pysähyttiin matkalla Alahärmäsä. Käytiin pooverparkissa.

Mitäs nyt sitten? Kaikki Helsinkiläiset joille sannoin että nyt mää lähen takasi Ouluun ihimetteli että miks ihimeesä mää lähen takasi OULUUN jos oon kerta STADIIN saakka päässy elämässäni. No, oikia vastaushan on se että elämää on muuallaki ku pääkaupungissa, mutta valitettavasti kaikki (tässä tapauksessa lähinnä ne, jotka on muuttanu maakunnista pääkaupunkiin ja nyt ne kuvittellee asuvansa jossain metropolissa) ei sitä ymmärrä.

Ehkä se tässä vaiheessa on ihan hyvä tunnustaa, että meikäpoika on melekosen maalainen.

Oli kuitenki melekosen jännää käyä ulukoiluttamasa Topin koiraa tännää aamulla heti herättyäni. Maalla ku riittää, että yöpaidan päälle viskaa kaapista ensin käteen osuvat takin ja jalakaan heittää ekat housut mitkä sattuu kohalle. 36-kokoseen jalakaan ko laitetaan vielä iskän 44?-kokoset kengät niin koiranulkoilutuslook on täydellinen. Tämähän ei tietenkään olis mahollista jos olisin STADISSA, sillä siinä vaiheesa varmaan paikalliset harakatki naurais. Mutta täällä susirajan tuolla puolen ei näy etes harakoita, ni ei sillä oo niin väliä.

Nyt kun stadin keikka on ohitse, lienee hyvä summata mietelmiä, joiden perusteella tein yleistäviä johtopäätöksiä. Niitä ei oo monta, mutta muutamia kulttuurishokkeja aiheuttavia juttuja löysin kuulina pääkaupungissa asuessani.

Niin, ja syy siihen että niitä on vaan kolme on tietty se, että meikäläinen maalaisena on kuitenki nähäny jonku verran maailmaa, ni ei etes STADI aina pysty järkyttään.

Päätelmä nro 1.
Helsinkiläisten työmatkapyöräilijöiden työmatka on aina vähintään kymmenen kilometriä.
Perustelut:
Aina pyöräillessäni hieman rupuseen kuntoon menneellä rakkaalla tunturillani pitkin tuulista Kulosaaren siltaa ja rikkinäisiä (tietenki siihen kaikkein raskaimpaan jumittuneita) vaihteita kiroten huomasin, että kaikki tyypit jotka posotti mun ohi polokupyörillä, oli melekosen hyvin varustautuneita. Kaikilla oli viimisen päälle hinkattu pyörä, virtaviivainen ja melekosen komija kypärä (siis KAIKKIHAN stadissa käyttää kypärää, meikä oli se urpo jolla se unohtu Ouluun), tarakalla pikkusen kiiltävä pyöräilylaukku, jalassa maailman tiukimmat ja jokaikisen lihaksen alunkin paljastavat hohtavat pyöräilyshortsit ja niskassa vähintäänki tuulitakki. Unohtamatta tietenkään virtaviivaisia aurinkolaseja, joista voi vedentankkaustauoilla ihailla miten hiki virtaa otsalohkosta toiseen.

Siinä ku itellä oli farkut jalassa, tukka hulumus tuulesa ja kaulakorut kaulassa alako vähän hävettää. En tienny, että pyöräilyäki varten pittää laittautua.. Mutta sitten tajusin, että mun kolmen kilometrin pyörämatkahan sallii sen, että mun ei tarvi eka maksaa viittä sattaa varusteista, itse pyörästä puhumattakaan, ennenko kehtaan hypätä lingon selekään. Jos on noin hyvin varustautunu, niin sittenhän ei oo muuta vaihtoehtoa, ko että matkaa on ainaki kymmenen kilometriä. Eihän kukkaan sitä lyhyemmän matkan takia heittäis niskaan tuommosta määrää pelekästään pyöräilyä varten hankittuja kamppeita. Ei kai etes stadilainen, trendikäs työmatkapyöräilijä? Eihän?

Samalla tuli mieleen ne päivät, kun pyöräilin Kaukovainiolta Haukiputtaalle postille töihin yks kesä, kerran tais olla tuulihousut jalassa, eli suunnilleen samalla varustuksella mentiin ko kaikki vastaantulijatki. Ne kamppeet oli ihan hyvät 25km lenkille.

Päätelmä nro 2:
Helsinkiläiset pitäs opettaa sanomaan huomenta, sillä ne ei sitä ossaa
Perustelut:
Ihan sama minne meni aamulla, meni sitte kauppaan, töihin, kirjastoon, pankkiin tai vaikkapa torille niin kukkaan ei sanonu huomenta. Meikäläinen meni sinne ja aina sano että huomenta nii mitä sitte kuulu vastaukseksi? MOI! Siis M-O-I! Eikö niille oo opetettu, että aamulla sanotaan huomenta! Ja tämähän ei päde vaan mun ikäsiin märkäkorviin, vaan samaan syyllisty kaikki viiskymppisiä mummoja myöten! (ei sillä että olisin heitelly huomenia viiskymppisille mummoilla, mutta tämä onkin yleistävää)

Päätelmä nro 3:
Helsinkiläisiä ei kiinnosta julkkikset
Perustelut:
Meikäläinen oli ihan kikseisä ko näkkiin Silvia Modigin samalla onnikkapysäkillä, Ninja Sarasalon shoppailemassa Fidassa tai Remu Aaltosen kinkkaavan pitkin Porvoon katuja. Kettään muuta ei kiinnostanu. Mutta minä oonki maalta ja muistan vieläki eläväisesti sen onnen tunteen, mikä aiheutui siitä kun kuudesluokkalainen Inka pääsi ollessaan leirikoulussa Helsingissä katsomaan Jyrkiä ja näkemään Molli-Ollin! Se oli ehkä siisteintä, mitä oli siihen mennessä tapahtunut.

Nyt oon viikon Yli-Iisä, sitte painun maailmalle. Oon käyny myös reissusa ja aattelin laittaa vähän kuviaki myöhemmin, mutta koska nyt oli niin painavaa asiaa, ei sen kans sovi sotkia mitään kevyitä reissukuvia.

23.8.2010 2 Kommenttia
0 Facebook Twitter Google + Pinterest