Pallontallaajat.net
Valikko

Kevään jenkkireissun yksi odotetuimpia elämyksiä oli luvassa heti matkan alkajaisiksi, kun ensimmäisenä kokonaisena reissupäivänä otettiin suunnaksi Piilaakson sydämessä sijaitseva Facebookin päämaja! Alueelle ei pääse ihan joka jätkä tai mimmi käymään, ja meillä ovet avautuivat vierailija-statuksella, kun WhatsAppilla työskentelevä Karimin veli toimi meidän hostina. Kiitokset vielä Louai siististä elämyksestä!

Alkajaisiksi kaikkien vieraiden tuli kirjautua sisään, ja henkkaria vilauttamalla sekä hostin läsnäollessa saatiin oranssiin nauhaan ripustetut vierailijaläpyskät kaulaan laitettaviksi. Random-tyyppien varalta HQ:n kävijöitä tarkastellaan aika tiuhaan, ja me saatiin ohjeeksi pitää nauhat kaulassa ja pysytellä hostin lähellä koko vierailun ajan. Kerran jäätiin Karimin kanssa jälkeen ottamaan kuvia, kun Louai oli kadonnut kulman taakse, ja heti tultiin jo kyseleen, että missä teidän host on. Eli aika tarkasti myös tätä pidettiin silmällä!

Mutta sen pidemmittä puheitta tervetuloa meidän mukana tsuumailemaan Facebookin pääkonttorin tunnelmaa!

Kampus rakentuu lukuisista rakennuksista ja alueista, joten ei mitenkään päästy näkemään kaikkea. Alkajaisiksi löydettiin heti ensimmäiset photo opit, kun päästiin poseeraamaan Instagramin boothissa ja Facebookin tunnuksen edessä. Oltiin Karimin kanssa aika fiiliksissä kaikesta, ja tiirailtiin jokaisen nurkan taakse malttamattomina odottaen, josko Zuckerberg tulisi vastaan – ihan turhaan tosin, sillä miestä ei näkynyt.

Kieriskeltiin kampuksella Louain esitellessä paikkoja, mutta aika nopeasti nälkä yllätti ja suunnattiin kohti lähintä ravintolaa. Facebook tarjoaa työntekijöilleen ja näiden vieraille sekä ihan kaikille kampuksella vieraileville ilmaiset ruoat, ja maksuttomia ravintoloita onkin ympäriinsä. Me käytiin melko meluisassa buffet-ravintolassa, jossa oli tarjolla intialaista, mutta myös ihan huikea salaattibaari, smoothietiski sekä leipä- ja juomatarjonta, jälkiruokaa unohtamatta. Otettiin lautanen täyteen ja nostettiin peukut budjettiystävälliselle lounaalle.

Otettiin ravintolasta vielä evväät mukkaan, sillä siihen ilmeisesti jopa kannustetaan ravintoloiden linjastojen päissä olevien take away -rasioiden muodossa. Matkabudjetti kiitti, ja eipä tarvinnut murehtia kokkailuista seuraavanakaan päivänä! Lounaan jälkeen käytiin vielä jätskibaarissakin, kun sellainen tuli vastaan.

Sen lisäksi että kierreltiin ympäriinsä ja tutustuttiin kampukseen (bongattiin muun muassa hampurilaisravintola, pizzeria ja vietnamilainen banh mi -ravintola), piipahdettiin Arcade-peliluolassa pelaamassa tanssipeliä ja pysähdeltiin kahvi-, juoma- ja välipalapisteillä lisätankkauksella.

Mentiin toki myös varsinaisten toimistotilojen oli, mutta niissä ei tietenkään saanut kuvata. Vaikka puitteet on pääasiassa tosi erikoiset ja palvelut aika fantastiset, itse työpisteet näytti kuitenkin aika samalta kuin monessa muussa avokonttorissa, ainakin sen osalta, mitä käveltiin ohi.

Ei jätetty Facebook-vierailua yhteen, vaan käytiin vielä reissun loppupäässä vierailemassa uudestaan Louain työpaikalla. Tällä kertaa suunnattiin kampuksen uudempaan osaan, ja käytiin ihastelemassa näkymiä kattoterassilta. Nautittiin myös kevätpäivästä syöden jäätelöä takkatulen äärellä sohvilla, eli ihan hyvät puitteet saatiin toisellakin vierailukerralla!

Nyt kun kampus oli jo vähän tuttu, oli vielä hauskempaa kierrellä ympäriinsä ja tarkastella paikkoja. Käytiin jälleen syömässä, ja napattiin mukaan myös viimeisen reissupäivän lounas sekä vielä muutama proteiinipatukka välipalapisteeltä.

Kokemuksena vierailu Facebookilla oli ihan supermielenkiintoinen, vaikka paljon jäi tietysti kokematta ja näkemättä. Työnantajana pulju kuulostaa olevan varsin hyvä, ja ainakin edut vaikuttivat melko mukiinmeneviltä. Ehkä tänne pääsee vielä uudestaan!

23.4.2019 2 Kommenttia
3 Facebook Twitter Google + Pinterest

Moro taas säästöhuumasta! Oon ollut umpisurkea näissä säästöpostauksissa, mistä syystä nyt tulee kaksi suht nopealla aikataululla peräkkäin. Edellinen postaus oli helmikuulta, joten nyt vielä ennen huhtikuun palkkapäivää teen maaliskuun osalta postauksen ja laskelmat, ja koitan saada huhtikuun postauksen ulos vielä tämän kuun aikana, jotta päästään takaisin aikatauluun. Ei se muuten, muuta kun on luvattu 12 säästövinkkipostausta, niin sen on myös saamanne.

Eli nyt siis maaliskuun tunnelmiin! Puolenvälin stressipiikki oli maaliskuussa vähintään aiheellinen, sillä maaliskuun aikana oli määrä päästä myös säästötavoitteessa puoleenväliin. Sen ei pitänyt olla mikään ongelma, sillä tulossa oli bonarit, minkä lisäksi kuulle osui vielä pari työmatkaakin, mikä yleensä tarkoittaa sitä että arkikulut pienenee entisestään. Toisin kuitenkin kävi, sillä samalle kuulle osui myös loma.

Bonarit hujahti siinä silmänräpäyksessä kun vaihdoin lomatunnelmiin, ja “olin niin sen arvoinen”. Kotiutin ennen lomaa Terhi Pölkin reissussa fantastisen käteväksi osoittautuneen Mona Tubular -laukun ja tuhlailin muutenkin omasta mielestä omaan tyyliini sopimattomasti, eikä säästösuunnitelma paljoa stressannut. Matkalla tuhlailin melko maltillisesti, ja paluu todellisuuteen tapahtui viimeistään siinä vaiheessa, kun reissun jälkeen tsekkasin tilin saldon verkkopankista. Voin paljastaa, että ei jäänyt bonareista paljoa säästötavoitteeseen.

Se ei kuitenkaan estä suunnitelmia toteutumasta, ja vaikka näin puolenvälin  kohdilla ei ihan tavoitteessa ollakaan, niin ainakin melkein. Sain nimittäin säästettyä kuitenkin sen verran, että tilillä seisoo tavoitteessa ollut 600 euroa enemmän, kuin vielä kuukausi sitten. Ekstrat jäi tosin säästämättä, mutta sitä pitää kompensoida tulevina kuukausina.

Tämän kuukauden säästövinkki ei ole mitään konkreettista, vaan enemmänkin asenne ja mielentila. Kuuntelin viime kuun lopussa Otso Sillanaukeen Zero Waste – jäähyväiset jätteille -kirjan. Se herätti todella paljon ajatuksia, ja on jäänyt pyörimään mielen perukoille monessa eri asiassa. Lyhyesti Sillanaukee avaa kirjassaan jätteetöntä elämäntapaansa ja käsittelee siinä useimmat arkielämän osa-alueet ruuasta vaatteisiin, liikkumiseen ja lapsiin. Kirja meni monilta osin itseltä tosi lujasti yli hilseen, mutta siellä oli vastapainoksi rutkasti hyviä käytännön vinkkejä siihen, kuinka zero waste -elämäntyyliä voi ottaa pienin askelin myös omaan elämään.

Miten tämä sitten liittyy säästämiseen? Jätteettömyys ja säästäminen kulkee aika käsi kädessä, sillä kirjassa esimerkiksi suositaan hyvin vahvasti kiertotaloutta eli uuden ostamisen sijaan pyritään etsimään tapoja löytää tarvitut asiat käytettynä. Ja taas vastaavasti käyttämään olemassa olevat tavarat ja esineet aivan loppuun saakka. Tää on asia, jossa mulla on vielä rutkasti opittavaa!

Ensimmäisenä mulla ainakin heräsi ajatus, että miten spurgulta sitä ihminen näyttääkään, kun kaikki kamat kulutetaan loppuunsa ja hankitaan käytettynä – vaikka ei ne kaveritkaan siltä näytä. Sitten jäin taas itselleni kiinni perättömistä ennakkoluuloista, joilla ei oo yhtään mitään virkaa. Varsinkin nykyisen kulutushysterian aikana on entistä helpompaa löytää siistejä juttuja käytettyinä, joten ostaessani uusia kamoja oon vaan puhtaasti laiska ja ennakkoluuloinen. Seuraavan kerran kun tarvin jotain uutta enkä löydä sitä vaatelainaamosta, voisinkin suunnata vaatekaupan sijaan kirpparille.

Zero Waste -elämäntyyli kattaa vaatehankintojen lisäksi kaikki muutkin elämän osa-alueet, ja ite oon koittanut kiinnittää huomiota aluksi pieniin ja helppoihin juttuihin: vihoviimeistenkin rippeiden kaapimiseen niin hammasharjatuubista kuin jogurttitetrastakin, kantamalla mukana omaa pakasterasiaa eväille ja kestomukia teelle sekä huomiomalla ostamieni tuotteiden aiheuttaman pakkausjätteen määrän.

Kirjan opeista ajattelin ottaa seuraavaksi arkiharjoitteluun kotitekoiset puhdistusaineet, aluksi ainakin kodin siivoukseen. Muun muassa etikan ja ruokasoodan käyttäminen on jo vähän tuttua, joten niiden käytön voi helposti laajentaa nykyistä pidemmälle. Ajattelin edetä pienin askelin kuten kaiken muunkin kanssa, ja uskon, että pitkässä juoksussa nollahukka-ajattelulla säästää myös pitkän pennin. Se ei välttis auta nyt tämänhetkisen säästöprojektin kanssa, mutta helpottaa tulevaa.

Näillä ajatuksilla tähän kuuhun, ja huhtikuun säästöpostaus käsitteleekin sitten reissussa säästämistä ja sisältää Jenkkien road tripin budjetin.

Säästösaldo, maaliskuu 2019: 4 600 / 10 000 eurosta

20.4.2019 0 Kommenttia
2 Facebook Twitter Google + Pinterest

Tätä postausta kirjoittaessa kello on puoli viisi aamulla, ja oon ollut hereillä puoli neljästä saakka, nyt kolmatta aamua putkeen. Kotiinpaluu Amerikasta on herättänyt monenlaisia tunteita, joista jet lagin aiheuttama öinen ahdistus on yksi. Päällimmäisenä on kuitenkin onni siitä, miten upeita paikkoja ja elämyksiä me päästiin kymmenen päivän aikana kokemaan.

Jo ensimetreiltä loma todella tuntui lomalta. Oon kipuillut muutaman edellisen loman kanssa aivan huolella, sillä rentoa fiilistä ei oo kuulunut ja oon stressannut aivan naurettavista asioista, mikä on viimeistään pitänyt huolen siitä, että rentoilulle on todellakin voinut huiskuttaa hyvästit. Nyt tilanne oli toinen jo heti matkan alkajaisiksi, enkä huolehtinut mistään vaan nautin olosta ja otin kiitollisena sen, mitä vastaan tuli. Ehkä olin riittävän valmis lomalle, tai sitten Amerikka vaan on kohde, jossa en osaa murehtia oikein mistään.

Kymmenen päivän mittainen seikkailu sujui siis erinomaisesti. Vietettiin matkan alkajaisiksi kaksi päivää Piilaakson tukikohdassa Karimin vastasyntynyttä veljenpoikaa ihaillen, minkä jälkeen otettiin auto alle ja kierreltiin Kaliforniaa (ja Nevadaakin yhden pysähdyksen verran) kuuden päivän ajan. Sitten vielä pari päivää sukulointia ja paluu takaisin kotiin.

Reitti kulki Piilaakson Mountain Viewistä Yosemiten eteläpuolelle (kansallispuistoon ei nyt lumitilanteen vuoksi menty), mistä suunnattiin Death Valleyn kansallispuistoon, yöksi Nevadan puolelle Pahrumpiin, sieltä Palm Springsiin, Losiin taas sukuloimaan ja lopulta palattiin parissa päivässä Highway 1 -valtatietä pitkin takaisin lähtöpisteeseen. Ajomatkat oli noin neli–viistuntisia ja kilsoja kertyi vajaan viikon aikana noin kaksi tuhatta, joten ihan riittävästi ajeltiin, vaikka reitti olikin melko maltillinen.

Säät suosi siinä mielessä, että loman keskilämpötila oli 20 asteen paremmalla puolella, mutta täytyy tunnustaa, että Pohjois-Kaliforniassa oli paikoitellen ihan todella kylmä! Sitä onneksi kompensoi Etelä-Kalifornian ja varsinkin Death Valleyn kuumuus, joten lämmöstäkin saatiin onneksi nauttia.

Parasta reissussa oli rennon tunnelman lisäksi tietysti seura, sillä oli ihan superihanaa päästä seikkailemaan kaksin Karimin kanssa pitkästä aikaa, ja siihen päälle nähtiin vielä perhettä ja sukulaisia, joiden näkemisestä oli kulunut aivan liian pitkä aika.

Onnistuttiin myös poimimaan reitille tosi upeita luontokohteita, joista paras oli ehdottomasti Death Valleyn kansallispuisto. Se tosin osoittautui lopulta reissun ainoaksi kansallispuistoksi, vaikka alun perin suunniteltiin käyvämme niin Joshua Treen kuin Pinnaclesinkin kansallispuistoissa. Rennon reissun merkki on kuitenkin se, että suunnitelmia voi vaihtaa lennosta, ja niin me kevennettiin reittiä skippaamalla pari luontokohdetta.

Huvittavia amerikkalaisia nähtävyyksiäkin onnistuttiin poimimaan reitille ainakin kaksi: Vierailtiin Sun-Maidin tehtaanmyymälässä ja päästiin näkemään (ehkäpä maailman suurin) rusinalaatikko, mikä oli tietysti fantastinen elämys. Lisäksi piipahdettiin maailman artisokkapääkaupungissa (todennäköisesti itse myönnetty arvonimi) ja nähtiin maailman suurin artisokka (varmasti ihan itse nimetty tämäkin). Molemmat herättivät huvitusta ja nostivat hymyn korviin, vaikka mää väsyneenä kaahailinkin artisokalta väärään suuntaan ja hermoilin sen takia liikenteessä.

Mutta palataan vielä kunnon reissuraportteihin, sillä niitä on varmasti luvassa!

Ja loppuun vielä julkaisuhetken jet lag -raportti: viidestä kotona vietetystä yöstä on herätty kolmelta neljästi, mutta kuudelta kuitenkin kerran. Eli toivoa ei oo menetetty vielä kokonaan!

11.4.2019 2 Kommenttia
2 Facebook Twitter Google + Pinterest

Thaimaan-reissun ensimmäinen ja viimeinen tukikohta oli Chanthaburin pieni kaupunki. Se sijaitsee Itä-Thaimaassa, parin tunnin ajomatkan päässä Bangkokista, suht lähellä Kambodžan rajaa. Tässä kaupungissa vietettiin reissun ensimmäinen ja viimeinen yö, joten nurkat ehti tulla hieman tutuiksi. Chanthaburi on melko pieni kaupunki ja useimmille länkkärituristeille juuri läpikulkupaikka, kuten meillekin.

Thaimaalaisille Chanthaburi on ruokakaupunki, ja länkkärimatkailijoita kaupungissa vierailee melko harvoin. Kolmen kulttuurin kohtaamispaikkana Chanthaburi tarjoaa kuitenkin ihan mielenkiintoista nähtävää, sillä kaupungissa on vaikutteita thaimaalaisperinteiden lisäksi myös kiinalaisesta ja vietnamilaisesta kulttuurista. Se näkyy katukuvassa pääasiassa uskonnollisten rakennusten muodossa: erilaisten temppeleiden lisäksi kaupungissa on myös katedraali. Vaikka temppelit on arkkitehtonisesti ihan kiinnostavia, tällä kertaa mua innosti niitä huomattavasti enemmän alueen katutaide ja kaupungin muu tarjonta.

Paras elämys koettiin viimeisen päivän alkajaisiksi, kun oltiin valmiina lähtöön puoli seitsemältä, sillä suunnitelmissa oli tarjota ruokalahjoitukset buddhalaisille munkeille. Kyseessä on vahvasti paikallisten suosima tapa, ja meitä varten tilaisuus oli järjestetty, eikä siitä syystä täysin autenttinen. Aamuseitsemältä munkit kuitenkin saapuivat koreineen vastaanottamaan ruokalahjoitukset: sen päivän kaksi ateriaa, jotka oli syötävä ennen kello 12 alkavaa, loppupäivän kestävää paastoa. Ruoat lahjoitettuamme saatiin heiltä vielä siunaukset, joten tulevaan päivään oli ainakin hyvät lähtökohdat.

Tällaiset elämykset mietityttää aina vähän, sillä tästä oli tosiaan aitous aika kaukana. Toisaalta homma toimi ilmeisesti kuten muuallakin, nyt munkit oli vaan kutsuttu hakemaan eväkset tietystä paikasta, paikallisten sijaan turreilta. Meitä oli seitsemän ja munkkeja kolme, joten tuona päivänä ruoka ei ainakaan loppunut heiltä kesken.

Tästä myös huomasi työmatkan ja oman matkan eron. Työreissulla on ihan selvää että joitain juttuja järjestetään vain varta vasten meille, omalla reissulla sitä taas hakeutuu paikallisten joukkoon aidompien kokemusten äärelle. Tosin omalla reissulla tämäkin perinne olis ihan varmasti mennyt ohi suun ja jäänyt kokematta, joten siinä mielessä elämyksen autenttisuutta on vähän turha kritisoida.

Kierreltiin päivän aikana Chanthaburin Sukhaphiban-pääkatua, joka on selvästi kaupungin kiinnostavin kohde. Joen vieressä kiemurtelevan, vajaan kilometrin mittaisen kadun varrella on katukojuja, kahviloita, ravintoloita, hotelleja, katutaidetta, kiinalaisia apteekkeja ja jalokivimyymälöitä. Kaupungin lähistöllä on kaivos, joten on ihan tavallista nähdä semirihkamaa kauppaava jalokivimyyjä istuskelemassa kadunkulmassa myyntiartikkelit pöydälle levitettyinä.

Lyhyehkön kadunpätkän kokemiseen saa kulumaan aika rutkasti aikaa, sillä matkan varrella on tosiaan monenlaista. Ite tykkäsin eniten juuri katutaiteesta, ravintoloista, kahviloista ja markkina-alueesta, missä pääsi näkemään paikallista menoa ja meininkiä. Shoppailukohteena Chanthaburin voi sivuuttaa, sillä jos et etsi kiinalaisia lääkeyrttejä tai jalokiviä, ei kaupunki tarjoa juuri mitään shoppailun saralla.

Matkakohteena Chanthaburi oli mielenkiintoinen, sillä se tarjos taas uuden mahdollisuuden tutustua Thaimaahan. Parhaimmillaan se on juuri katkaisemaan päivämatka Bangkokista vaikkapa Koh Koodille.

Löytyykö ruudun takaa muita Chanthaburissa käyneitä?

9.4.2019 1 Kommentti
2 Facebook Twitter Google + Pinterest
Uudemmat artikkelit