Pallontallaajat.net
Valikko

Minigolfaamassa, jälleen

Kirjoittanut Inka 6.1.2013

Asteltiin eilen minigolfaamaan Kansankadulla sijaitsevaan pelibunkkeriin Karimin ja sen sisarusten kanssa. Vaikka mesta on ollut pystyssä jo useamman vuoden, kävin siellä nyt ekaa kertaa, kun päätettiin käydä vähän minigolffailemassa lauantain kunniaksi. Heti kun astuttiin sisään mua alkoi huvittaa, sillä dissasin Oulun minigolftarjontaa tässä postauksessa aika isolla kädellä, ja nyt sitten mulla oli naaman edessä UV-valon hohteinen minigolfrata, joka oli vielä kaiken hyvän lisäksi opiskelijakortilla edullisempi kuin saksalainen versionsa. Tosin täytyy kyllä mainita, että ei tuo nyt läheskään yhtä siisti ollut kuin se berliiniläinen mesta, mutta ihan kelpo rata kuitenkin.

Ekat radat oli melko helppoja, mutta oli siellä sitten lopulta parikin semmoista rataa, jotka kävi meikäläiselle melko ylivoimaisiksi. Peli kuitenkin sujui hyvin, ja loppuvaiheessa sain Karimilta aika arvostavan kommentin, kun se ihmetteli miten saatoin pärjätä nyt niin hyvin, kun sillon Berliinissä pelatessamme olin “ihan tajuttoman huono”, no, otin vähän takas ja menin ja voitin koko pelin, kirkkaasti, jos sallitte vielä lisätä!

Kaiken hyvän lisäksi saatiin pelata rauhassa keskenämme, kun koko bunkkerissa ei ollu meidän lisäksi yhtään muita asiakkaita. Porukkaa tuli vasta hetkeä ennen kun me lähdettiin, joten ainakaan pelin tiimellyksessä ei tarvinnut kiirehtää, kun kukaan ei ollut hengittämässä niskaan.

Ens kerralla vois koittaa muistaa, että uv-valon alle ei vältämättä kannata lähtä neulepaitaan pukeutuneena..

Pelibunkkeri oli ihan hauska, mutta palvelu ei vakuuttanut millään. Voi siis olla, että jäi viimeiseksi kerraksi..

Lisää tästä aiheesta

Jätä Kommentti