Pallontallaajat.net
Valikko

Ajatuksia reissushoppailusta ja vauu mitkä kengät

Kirjoittanut Inka 9.7.2013

Kuinka monta kertaa voi reissublogiin kirjoittaa kengistä sillä varjolla, että kyseessä on reissukengät? Noh, toivottavasti vielä tämän kerran, sillä en vaan voinut olla kirjoittamatta  alesta bongaamistani Terhi Pölkin Emilene-kengistä. Olin kuolannut noita popoja koko kevään ja odotellut, josko ne tulis aleen, joten 50% alennuksen jälkeen ei tarvinnut paljoa miettiä, antaisinko näille kengille mahdollisuuden syrjäyttää rakkaat reissukenkäni.

Vaikka ostostelut on olleet koko kevään aikamoisessa pannassa jenkkireissua ajatellen, onnistuin selittämään itselleni, että on parempi ostaa suomalaisen suunnittelijan kengät ja tukea sillä tavoin kotimaista kenkäyrittäjää entä käyttää sama raha jenkkireissulla siihen, että ostan ylihinnoitellut merkkijalkineet, jotka on tuotettu halpatyövoimalla.

Näissä kasviparkitusta nahasta Portugalissa valmistetuissa kengissä talsiessani aloin miettiä, että jos eettisiä kenkiä on mahdollista saada näin kauniina, miksi ostaa lainkaan maapallon toisella puolen epäinhimillisissä oloissa alaikäisten valmistamia kenkiä?

IMG_1329 emilene2

Ajatus aikaisempaa eettisemmästä kuluttamisesta on pyörinyt mun mielessä jo parin vuoden ajan, ja sinä aikana oon kokoajan koittanu siirtää mun kulutustottumuksia parempaan suuntaan ostamalla luonnonkuiduista valmistettuja pitkäikäisiä vaatteita, jotka todella kestäisivät parhaassa tapauksessa jopa vuosikymmeniä.

Pari vuotta sitten muutaman vähän turhan shoppailuntäyteisen reissun jälkeen teinkin päätöksen, että ostan ainoastaan juttuja, joissa on jotain hyvää: materiaali, valmistusmaa tai vaikka jopa jokin suurempi ideologia. Näin ehkä säästäisin jonkin verran reissurahaa, kun en tuhlailisi holtittomasti H&M:n alennusmyynneissä ja Primarkissa.

Muistan esimerkiksi ekan reilin, jolloin oli pakko tuhlata viimeisetkin pennit budjetista johonkin halpaan rättiin, kun kerrankin pääsi semmoisille ostosapajille, mitä Suomessa ei ollut. Aika nopeaa alkoi onneksi Pimkie, New Yorker ja muut riistoketjut tuntua nähdyiltä, eikä parin reissun jälkeen (ja niitä ketjukauppoja joka paikassa nähneenä) uutuudenviehätystä enää ollut riittävästi silmittömään shoppailuun. Ne eivät vakuuttaneet varsinkaan, kun sieltä ostetut vaatteet päätyivät melko nopeasti käyttämättöminä vaatekaapin pohjalle.

Toki tulevaa jenkkireissua varten on säästetty paljon myös siinä suhteessa, että sieltä voisi kotiuttaa itselle jotain tuliaisia. Yritän kuitenkin kaikkeni, jotta onnistuisin pitämään järjen päässä ja luottamaan siihen, että munsta kuoriutuu yhtä nirppanokkainen shoppailija kuin aikaisemmilla jenkkireissuilla. Määrän sijaan olisi tarkoitus satsata laatuun, mutta katotaan miten käy.

Tuosta hienosta ostan vain hyvää -periaatteesta on toki lipsuttu ja tullaan lipsumaan myös vastaisuudessa, mutta ehkä se niillä ensimmäisillä reissuilla näkynyt holtiton shoppailu on vähentynyt. Tai ei mitään ehkä, se on vähentynyt huomattavasti. Sen sijaan kun ennen piti kiertää kaikki mahdolliset kaupat ja kaikki mahdolliset rekit, nyt riittää vierailu parissa ennakkoon valitussa putiikissa. Tosin aikaa menee edelleen yhtä kauan, mutta kassi on huomattavasti kevyempi paluumatkalla kuin aikaisemmin.

IMG_1360 emilene1 IMG_1397

Huh, mitenköhän tähän päädyttiin, vaikka tarkoitus oli vaan fiilistellä uusia reissukenkiä? Jenkkeihin nämä kaunokaiset eivät lähde, mutta eiköhän näillekin tule tulevaisuudessa vielä näytettyä maailmaa, sillä nämä taitavat kestää käytössä kauemmin kuin Primarkin halpistossut. (Tähän lienee asiallista mainita, että kolmista suosikkifarkuistani kaikki on ostettu Primarkista kahdeksalla punnalla, ja käyttökertoja riittää.)

Onko muilla reissaajilla tullut huomattua reissushoppailussa muutoksia matkojen myötä, vai vieläkö mennään samanlaisella innolla kuin ekoilla kerroilla?

Lisää tästä aiheesta

20 Kommenttia

Ulletin 9.7.2013 at 11.14

Ihanat! Miksi ne ei lähde Jenkki-reissulle? :) Mietin muuten tänään sua kun käytiin buffetissa syömässä.. omnomnom, mitä kakkuja!

Vastaa
inkkap 9.7.2013 at 11.48

Eikö?! :) Noko mää päätin että otan mukaan vaan kahet kengät ja toiset on tietty reissukengät ja toisten on pakko olla sandaalit, pitäähän sitä jättää vähän kenkäostosteluvaraa reissullekin. ;) Mut eiköhän nää saa käyttökertoja ihan ansaitsemansa määrän!

Oi vitsi, meillä on enää 22 päivää sinne reissuun, en malta odottaa!! Ja ollaan jo päätetty että missä kaikkialla käydään buffetissa ja missä järjestyksessä, ei ollenkaan liian fiiliksissä reissusta. :DD

Vastaa
Laura 9.7.2013 at 12.20

Mulla kylla shoppailut reissulla vaheni huomattavasti sen jalkeen kun muutin ulkomaille. Briteissa asuessa tykkasin kaikista kaupoista joita siella oli, joten reissulla ei kylla ollut edes tarvetta tsekata “paikallista”tarjontaa. Lahinna jotain matkamuistoja on tullut osteltua. Tosin, Jenkit on tietty vahan eri juttu, esim. taannoisella USA reissulla olin jo etukateen paattanyt ostavani Converset kun tiesin etta sielta ne sai paljon edullisemmin. Etta varmaan tamakin on tapauskohtaista :)

Vastaa
inkkap 9.7.2013 at 17.29

Haha, uskon kyllä että brittien kaltaisessa yltäkylläisyydessa asustellessa reissun päällä ei tuu ekana mieleen lähtä tsekkailemaan kohteen shoppailutarjontaa. :) Ja Jenkit on tietty oma lukunsa!

Vastaa
Pingviinimatkalaiset 9.7.2013 at 12.41

Tunnustan olevani aikamoinen shoppaaja hetkittäin ja erityisesti ulkomailla. Rutiinit on kylläkin muuttuneet ja etenkin ne kaupat joihin euronsa, dollarinsa tai milloin minkäkin valuuttansa roudaa. Aiemmin esim Saksan reissuilla tuli tuhlailtua halpismerkkeihin, kun taas nykyään on enemmänkin ne muutamat valikoidut just joissa haluaa vierailla ja ostoksetkin tehdään suuremmalla harkinnalla. Mikään ei päädy kirpparille menevään säkkiin yhtä nopeasti kuin loma- ja erillaisuushuumassa tehty hankinta halvalla keskieuroopan H&M vastineista :D Se säkki on omalta osaltani jo aivan liian suuri. Paljon jätän nykyään Suomessa asioita ostamatta, jos on reissu nurkan takana ja tietää, että aitoa käyttövaatetta saa vähän erilaista seuraavasta kohteesta. Noin yleensä inhoan alennusmyyntejä ja outletteja, mutta NYC:n Centuty21:sta ja Saksan Metzingenistä olen onnistunut tekemään huippulöytöjä, joten joudun näiden kohdalla tekemään pienoisen poikkeuksen. -Milla

Vastaa
inkkap 9.7.2013 at 17.31

Mulle on kans käyny just noin, eli muutamaan tiettyyn mestaan tulee kulutettua sekä aikaa että rahaa sen sijaan, että pitäis kiertää kaikki lähiseudun puljut. Ja oon niin samaa mieltä tuon kanssa, että reissuhuumassa ostetut kamat päätyy niin sinne kirpparikassiin! Mietin just, että viime jenkkireissulta mulla ei taida olla yhtään Forever21:sestä ostettua vaatetta enää käytössä, ja suurin osa lähti kiertoon yhen tai kahen käyttökerran jälkeen. Siitäkin huolimatta visiitti sinne on kyllä tulossa, heti New Yorkissa. Century21 on jännä paikka, oon käyny siellä vissiin kolmesti ja koskaan en oo löytäny muuta kuin treenitoppeja, Karim taas on aina ostanu useamman kassillisen kamaa. Ehkä määki ens kerralla teen jotain superlöytöjä, toivotaan ainakin!

Vastaa
Pingviinimatkalaiset 9.7.2013 at 22.14

Mä ostelen Century21:sta lähinnä kenkiä, parit matkalaukut on tullut hankittua halvalla ja kummilapsille laatumerkkejä edullisemmin. Siinä ajassa kun mä saan käytyä nuo pari osastoa huolella läpi, ostaa J miesten osaston onnellisesti tyhjäksi ja painelee takaisin majapaikkaan meikäläisen edeltä :D

Vastaa
inkkap 10.7.2013 at 10.07

Haha, aika hyvä systeemi! Mää taas kuljen mieluusti Karimin kanssa miesten osaston läpi ja tsuumailen sen kanssa vaikka mitä, sitten kun mun olis aika alkaa katella itelleni jotain niin oon jo niin poikki että ei kauheesti inspaa, ehkä se vika on sitten siinä. Se kenkäosasto on kyllä ihan huikea!

Vastaa
Anna 9.7.2013 at 19.45

Mä en ostele oikestaan enää mitään itselleni reissuista, paitsi ruokatarvikkeita ja joskus jotkut makeat lautaset tai hyvät pyyheliinat.

Kamaa on kaikki kaapit pullollaan ja entisistäkään ei pääse eroon. Kiertelen kyllä kauppoja mielelläni ja hypistelen tavaroita. Joskus on pakko ostaa joku villatakki tai hattu tms. jos entinen on unohtunut johonkin tai jäänyt kotiin tai ei vaan jaksa ruveta pyykille. Vimeksi Alicantesta tuli ostettua mekko, kun oli hikoillut kaikki mukana olevat jo likaisiksi.

Lentokentiltä tulee joskus hankittua joku naamarasva tai hajuvesi, mutta nekin olen yleensä etukäteen jo päättänyt ostaa.

Lapsille ostan kyllä, ihan liikaa :) … ja kaveri on vaatteissa minua paljon innokkaampi shoppaaja.

Vastaa
inkkap 9.7.2013 at 21.31

Heh, niin kai se menee että jos on lapsia, niin niiden tuliaiset menee omien matkamuistojen edelle.. Mää koitan tietoisesti välttää sitä, ettei koskaan tarttis ostaa mitään vaatetta hetkelliseen tarpeeseen eli esim jos villatakki unohtuu, kun sillon tuntuu että tulee tehtyä niitä vikaostoksia. Haha, vähän kyllä nauratti tuo sun hikoiltu mekko -kommentti. :) Ja se on ihan totta, että reissussa on välillä tosi mukavaa vaan kierrellä ja hypistellä, vaikka tarkoituksena ei oliskaan ostaa mitään.

Vastaa
Anna 10.7.2013 at 8.01

Juttelin just matkakaverin kanssa ja me mennään kuulemma heti T.J.Maxx:iin…johonkin sellaiseen paikkaan missä on Walmart vieressä.

Walmastista ostetaan ruokaa auton perä täyteen ja T.J.Maxx:ista ostetaan jotkut lämpimät pusakat ja housut. Hymm…

Ihan hyvä että on suunnitelma valmiina, mutta taidan silti ottaa itse vaatteet jo Suomesta mukaan ;-)

Vastaa
inkkap 10.7.2013 at 10.08

Haha, mahtavaa että on jo suunnitelmat tehtynä! Meillä on tarkoitus ottaa ihan tosi vähän vaatetta mukaan ja ostella sitten sieltä, ainakin poikaystävällä alkaa olla vaatteet jo sen verran kuluneita, että huomaa edellisestä jenkkireissusta olevan aikaa jo kaks vuotta…

Vastaa
Kea 9.7.2013 at 20.32

Jotenkin mä tiedän nykyään tasan tarkkaan mitä haluun ostaa, joten hutiostoksia tulee harvemmin. Suomessa ostan aika vähän vaatteita ja pyrinkin tuomaan ulkomailta suurimman osan. Walmartista ostaisin muuten vaan ruokaa, meikkejä ja alusvaatteita. Vaan joskus Alaskassa asuessa hirveessä rahapulassa ostin jotain sisustusjuttuja kotiin, kuten jalallisen lukuvalon kerran 11 dollarilla! Vaatteita en koskaan… Tosin kai se vähän riippuu tilanteesta ja siitä mitä ostaa. Pitkäaikaiseen käyttöön tulevia vaatteita sietää miettiä kauemminkin, ja usein mulla on jo ostoslista valmiina matkalle lähtiessä, tai oon tilannu ne jo ennakkoon jonkun tutun jenkkiosoitteeseen. :)

Vastaa
inkkap 9.7.2013 at 21.33

Mulla on vähän sama juttu että Suomesta tulee ostettua tosi vähän. Walmartin ostoslistalla mulla on alkkareiden ja kosmetiikan lisäksi urheiluvaatteita, mutta pitää kyllä syynätä saumat tarkkaan, että onko ne mistään kotoisin. Samoin tuliaispaitoja tuli viimeksi ostettua, ja ne on kestäneet sen verran hyvin että ostanen myös tulevalla reissulla.

Ja voi vitsi miten kätevää, että voit tilata valmiiksi!

Vastaa
Kea 9.7.2013 at 22.32

Tuliaispaidat – niin totta! Mulla on Tennesseestä mun äidin vanhan high schoolin paita ja se olikin just Walmartista… :D

Vastaa
inkkap 10.7.2013 at 10.07

Haha, mahtavaa! :DD

Vastaa
Amanda 10.7.2013 at 15.32

Mä en ole koskaan ollut mikään reissushoppailija, joten sikäli ei ole tullut mitään muutoksia huomattua. Toisaalta ostelen muutenkin asioita sen verran vähän, etten tunne tunnontuskia, jos jonkun kledjun reissusta haalinkin mukaani :)

Vastaa
inkkap 10.7.2013 at 21.46

Tuohon yritän itsekin pyrkiä, mutta matkaa on vielä! Tärkeintä lienee kuitenkin, että suunta on oikea. :)

Vastaa
Hanna Riita-Pajunen 15.7.2013 at 8.55

Kiva postaus! Olis hienoa, jos yhä useampi päätyisi tohon valikoivaan kuluttamiseen sokea shoppailun sijaan. Parempi mieli tulee hyvästä hankinnasta kuin hetken huumasta ja sillä on myös kauaskantoisemmat positiiviset vaikutukset ylipäätään kuin mainitsemallasi “riistotyöllä” tai halpisvalikoimilla. Tervetuloa shoppailemaan suomalaista kestävää designia vaikka meille OMB:lle (Onemanband OMB Finnish Designers Boutique), ja muitakin kivoja putiikkeja Suomesta löytyy. Terveisin Hanna OMB:lta – hyvää kesää kaikille!

Vastaa
inkkap 15.7.2013 at 15.17

Aivan samaa mieltä! Kivaa kesää sullekin Hanna!

Vastaa

Jätä Kommentti