Pallontallaajat.net
Valikko

Instagram Travel Thursday – Päivä Prahassa

Kirjoittanut Inka 28.11.2013

Prahalla ja mulla on aika jännä suhde. En pidä sitä kaupunkia mitenkään erityisesti juuri minään. Toki se on kaunis, siellä on halpa hintataso ja sinne on melko helppo matkustaa, mutta mun mielestä siinä ei kuitenkaan loppujen lopuksi oo mitään superspesiaalia, mikä saisi mut matkustamaan sinne uudelleen ja uudelleen.

Tai no nyt ehkä puhuin itseni vähän pussiin, sillä jotain vetovoimaista siinä kuitenkin on, sillä oon tallannut Kaarlen siltaa ja prahalaisia katuja jo kolmen reissun aikana ja vähän epäilen, ettei mun Prahan-vierailut vielä ole siinä.

Ensimmäisen kerran kävin Prahassa kesän 2007 reilillä. Muistan vielä ku olin ihan ihmeissäni ja tosi sekaisin siitä, miten käsittämättömän suuri kaupunki Praha olikaan! Ei tiennyt kokematon Inka, kuinka suuria kaupunkeja sitä pääseekään vielä ihastelemaan.

praha1

Kuten noista upeista yllä olevista kuvista näkee, olin aika häkeltynyt kaupungin kauneudesta. Punatiilikattoiset vieri viereen rakennetut värikkäät talot oli jotain sellaista, mitä en ollut nähnyt koskaan aikaisemmin.

Meidän Prahan hostellissa tavattiin reilikaverini Annan kanssa meksikolainen Rodolfo, joka sitten suuren maailman miehenä suostui lähtemään meidän oppaaksi. Ja onneksi lähti, sillä me ei varmaan oltais kovin pitkälle keskenämme pötkitty.

praha2

Upeiden punaisten kattojen lisäksi Prahasta jäi mulle päällimmäisenä mieleen John Lennon Wall, joka on ihan supermakea! Kovana Beatles-fanina siellä vierailu oli tietysti yksi reilin mieleenpainuvimpia nähtävyyksiä, jonne on tullut palattua myös vuoden 2007 jälkeen. Hauskinta siinä on tietty se, että se on joka kerta vähän erilainen!

Tämä postaus on osa Instagram Travel Thursdayta, joka on kansainvälinen tempaus. Suomessa sitä vetävät Destination Unknown -blogin Satu sekä Kaukokaipuun Nella ja Running With Wild Horsesin Veera. Seuraa mua instagrammissa nimimerkillä @inkkap!

Eng: I visited Prague in August 2007 while I was interrailing for the very first time.

Lisää tästä aiheesta

12 Kommenttia

Jenna 28.11.2013 at 9.57

Mä oon jo kauemmin halunnut Prahaan. Riikka kävi siellä pari vuotta sitten ja kuulemma kevät on paras aika matkustaa, eli ehkä odotan ainakin siihen :)

Kauhea matkakuume muutenkin koko ajan. Harmi, kun opiskelut vähän hidastaa mun reissailutahtia :D

Vastaa
inkkap 28.11.2013 at 12.51

Mää oon käyny siellä muistaakseni kesäkuussa ja sitten tammikuussa ja elokuussa, ja tuollon kesäkuussa oli ehdottomasti parhaat kelit! Jännä miten ne opinnot oikeen hidastaa. :D Mutta toivottavasti saat jonku reissun johonki väliin niin ei tunnu niin pahalta!!!

Vastaa
Kea 28.11.2013 at 11.32

Mä en oo käyny Prahassa, mutta se näyttää kaupunkina jotenkin kuvissa kovin tutulta omien Romanian, Serbian ja Unkarin vierailujen jälkeen. Mulla ei oo enää suurempaa hinkua matkata Itä-Eurooppaan, mutta ehkä jokin kohtalo mut vielä sinne kuljettaa… :)

Ja ootpä sä nuoren näköinen noissa kuvissa. :)

Vastaa
inkkap 28.11.2013 at 12.52

Heh, kohtalon käsiin on hyvä jättäytyä, niin määki teen monesti. Ja joo oli kyllä taas naama kohillaan noissa kuvissa. :D

Vastaa
Heidi / Auringon alla 28.11.2013 at 17.39

Mulla on Praha vielä käymättä, saas nähdä milloin on sen vuoro :) Hieno tuo seinä! Sit kun meen Prahaan niin käyn ehdottomasti katsomassa tuon :)

Vastaa
inkkap 28.11.2013 at 17.44

Ehdottomasti, tuo on niin siisti. Kantsii vaan selvittää kunnolla missä se on, meillä oli nimittäin ihan hirveät vaikeudet löytää se. :D

Vastaa
Amanda 28.11.2013 at 17.57

Itä-Euroopassa on ylipäätään jotain kiehtovaa ja mua miellyttävää. En mäkään sieltä yleisen kauneuden ja halvan hintatason lisäksi osaa erityisesti mitään nostaa, mutta jotenkin semmonen… rappioromanttinen päräytysmeininki toimii todella hyvin. Praha menee samaan kategoriaan. :)

Vastaa
inkkap 28.11.2013 at 21.31

Ihana sanavalinta tuo rappioromanttinen päräytysmeininki, sillä sitä se Itä-Euroopan meno nimenomaan on! :D

Vastaa
Laura 28.11.2013 at 21.17

Ostin tuossa aiemmin syksyllä lennot Prahaan hiihtolomalle ja näillä näkymin suuntaankin sinne ihan ylhäisessä yksinäisyydessäni viideksi päiväksi helmi-maaliskuun vaihteessa. Jos sulla on jotain must see-paikkoja vinkattavana kaupungista, niin olis kiva kuulla – tuo reissu tuli mulle itellekin vähän yllätyksenä ja aloin vasta lentoliput sähköpostiin saatuani googlettamaan, että millainen kaupunki se Praha oikein onkaan… :D Avoimin mielin ja ilman ennakkoluuloja siis mennään!

Vastaa
inkkap 28.11.2013 at 21.34

Vau, aikamoista! Toivotaan että lennot osuu kohdalleen. Mulla ei tuu näin äkkiseltään muita vinkkejä ku että olin muutama vuosi sitten yhen yön Crib 15 -hostellissa ja se oli hyvä! Sitten mun suokkari on aina ollut siellä Kaarlen sillan toisella puolella eli sillä puolella missä on ne kukkulat, niin siellä sijaitsevat sympaattisen pikkukadut ja muutenkin tietty ne maisemat, mutta ne on aika perusturistijuttuja. Että sori, tän kummempia vinkkejä ei oikeen irtoa, mutta tosin siitä on useampi vuosi ku kävin siellä viimeksi…

Toivottavasti tulee ihan supermukava reissu vaikka lähetki matkaan yksin, ei tiiä ikinä mitä mahtavaa tapahtuu! :))

Vastaa
Annika 29.11.2013 at 5.23

Mä vietin reilun viikon Prahassa pari vuotta sitten kesällä ja tykkäsin kyllä ihan hirmusesti. Mun mielestä parasta oli just se, ettei se must see-vanhakaupunki ollut vain pari hassua korttelia keskustassa täynnä turisteja, vaan useita kortteleita myöten riitti kauniita rakennuksia ja ihmeteltävää. Ei käynyt kaupunki tylsäksi, vaikka taidettiin 8 päivää siellä viettää :)

Vastaa
inkkap 30.11.2013 at 12.14

Kaheksan päivää melkein missä tahansa Euroopan kaupungissa on kyllä aikamoinen itsehillintää osoittava suoritus! Mulla ainaki alkaa aina poltteleen ne ympärillä olevat paikat viimeistään parin päivän jälkeen. Mut ihana kuulla et viihdyit!! :)

Vastaa

Jätä Kommentti