Takana on pikkusen mukava juhannus, joka meni hieman eri lailla kuin oltiin suunniteltu. Alun perin haaveissa oli vaellusjuhannus kaveriporukalla, mutta loppujen lopuksi päätettiin käyttää Oulun-lennot tyystin toisella tavalla. Voitte kuvitella, että ajatus matkustamisesta hyisestä Helsingistä vielä kylmempään pohjoiseen ei ihan hirveästi viehättänyt, mutta mitäpä sitä turhaan antaa säätiedotusten pilata juhannusta, kun suunnitelmat on jo tehty.
Ouluun saavuttuamme jäätiin kaupunkiin, ja suunnattiin kohti Karimin isoisän kotia. Siellä meitä oli vastassa ihan jäätävän kokoiset kukkapuskat, jotka oikein vaatimalla vaati tekemään juhannustaikoja ja kokoamaan seppeleitä. Kumpikaan ei tainnut lopulta onnistua mitenkään erityisen upeasti, mutta ei sen väliä, sillä pääasia oli että yritettiin!
Kukkaseppeleen lisäksi saatiin luonnosta myös iltatee, sillä kirkkaan vihreät kuusenkerkät oikein houkuttelivat poimimaan, ja kattilassa höyrysikin sitten illan pimeinä tunteina (joita ei tietenkään juhannuksen vuoksi noin pohjoisessa ole oikeastaan lainkaan) metsän makuista kuusenkerkkäjuomaa.
Parastaalkujuhannuksen antia oli kukkien lisäksi pihapiirissä asustelevat vaakkujat, sillä sieltä löytyi niin kanoja, kukko, tipu, fasaaneja kuin ankkojakin, jotka pitivät ihan valtavaa mekkalaa!
Yksi ankoista oli vähän vammautunut, sillä sen toinen koipi oli mitä ilmeisemmin murtunut juhannuksen tolskinnassa. Vaikka paikalla ei ollut eläinlääkäriä, oli ihmisten fysioterapeutistakin varmasti ankalle apua, sillä pihalle perustettiin hetkellisesti ankkojen sitomapiste. Ankan juhannuksen jälkeisiä kuulumisia ei oo vielä tänne saakka kantautunut, mutta toivotaan parasta, että kaverin koipi siitä vielä tokenee.
Pitkin pihapiiriä juoksentelevat lintuset toi kieltämättä melko vahvan maalaistunnelman männäjuhannukseen, ja viimeistään siinä vaiheessa kun aamulla herättiin ankkojen vaakuntaan, olo oli kuin keskellä peltoja. Ja sielläpä me oikeastaan oltiinkin. Ja kyllä kieltämättä ihmettelin miten en heränny kukonlauluun, kun sekin pihalla toikkaroi.
Juhannusperinteet on mulla aika vähäisiä, mutta tänä vuonna nautittiin niistä oikein kunnolla. Kukkataikojen lisäksi ohjelmassa oli nimittäin myös savusauna, ehkä toista kertaa ikinä elämässäni. Tulipahan sekin koettua, vaikka tuntuu että vieläkin valuu vettä silimistä. Jännittävintä koko hommassa oli tietysti lämmitysvaiheen savustus!
Vähän poikkeavan maalaisjussin jälkeen otettiin auton nokka vielä kohti mökkimaisemia, joten saatiin irrottautua hektisestä Helsinki-elämästä oikein kunnolla. Tosin rentoutuminen tapahtui Koillismaallakin valtaosin sisätiloissa, sillä noh, kyllähän te tiiätte millaiset kelit koko maassa oli.
Oulu kutsuu taas kuukauden kuluttua, mutta eiköhän näillä jaksa hyvinkin sinne asti!
Eng: My midsummer was full of traditions, and I loved it.
6 Kommenttia
Ihania kuvia! :)
Kiitti Eve!
Ihania juhannustunnelmia, ja voi tuota ankan jalkaparkaa <3 (tunnen kai täällä myötätuntosympatioita ;) ) Meillä vietettiin juhannusta Kainuun Ristijärvelle, juhannusyönä oli parhaimmillaan tai pahimmillaan +4 astetta kun lämmiteltiin nuotiolla laavun ääressä järven rannalla. Ja aurinko ei laskenu ollenkaan – pohjosen valosat kesäyöt <3
Yyhhhhh miten kylymää! Noh, ehkä sitte ens juhannuksena on lämpimämpää.. Määki vaan fiilistelin sitä valoa, en olis millään malttanu panna verhoja kiinni edes yöllä. :D
Apua, mä melkein liikutuin tuosta ankan jalansitomisprojektista :D Täälläpäin tuskin armoa olisi juuri annettu ja vaakku olisi päätynyt juhannuspataan, jos juhlaa siis olisi Tansaniassa tunnettu. Ihania kuvia, Suomen kesä on niin kaunis!
Nojoo, oli itelläki tippa linssissä ku katoin sitä sitomisprojektia. Väliaikatietoa kerrottakoon, että ankka voi paremmin nyt kun koipi on sidottu, mutta pihan ainoa tipu on kuollut toistaiseksi tuntemattomasta syystä.. Ei puutu draamaa ei. Ja Suomen kesä, sinäpä sen sanoit!