Pallontallaajat.net
Valikko

Kesäfiilis hukassa

Kirjoittanut Inka 14.7.2015

Tämän kesän Suomiretket jatkuivat lauantaina, kun mennä suhautettiin Karimin kanssa Onnibusin punaisen paholaisen kyydissä Kampista supersuloiseen Porvooseen. Suunnitelmia ei ollut kuin yksi: Brunbergin kauppa. :D Sekin feilasi totaalisesti, kun sisään astuttuamme meidän perässä pikkuiseen putiikkiin tuli kokonainen lauma jenkkituristeja, ja meidän oli pakko paeta ulos. Se niistä suklaista, joten Porvoosta piti ottaa kaikki irti ilmankin, mutta onneksi silmäkarkkia riitti rutkasti.

Aikaa oli muutaman tunnin verran, joten käytettiin se perinteiseen kesähengailuun. Siinä mukulakivikatuja talsiessa tajuttiin, että kesä on oikeastaan toistaiseksi menny vielä ihan täysin ohi. Missattiin se yks ainoa kesäpäivä muuton takia, ja nyt kun lämmintä ei oo sen jälkeen ollu, ei kesäfiiliskään oo tullu. Siispä piti ottaa kunnon aseet käyttöön ja alkaa kaivamalla kaivaa kesäfiilistä, ennen kuin on liian myöhäistä. Eipä sitä ihan turhan takia koko vuotta odotella lomaa ja kesää, kuten varmaan samoin kuin suurin osa muista työläisistä.

Porvoo-2 Porvoo-6Porvoo-4 Porvoo-7

Siispä tehtiin suunnitelma: tästä kesästä (tai siitä mitä siitä on vielä jäljellä) pitää ottaa kaikki irti oikeen ajatuksen kanssa (koska mihinkäs sitä suunnittelijahirmu tavoistaan pääsee edes kotimaassa). Tietty todellinen kesälomafiilis syntyy vasta sitten elokuussa kun kesäloma oikeasti alkaa, mutta siihen mennessä voisi olla jo muutama juttu ruksittuna kesän to do -listalta. Ja tärkeimpänä siinä on se fiilis. Kotimaassa tulee tehtyä nyt kesällä nelisen reissua, ja kuten Instagram-seuraajat hyvin tietävät, on jäätelöäkin tullu jo nyt syötyä ainakin yhen kesän edestä.

Vielä pitäisi saariseikkailla, heittää talviturkki pois, grillata ja muutenkin viettää hurjan paljon enemmän aikaa pihalla. Tänään pyöräilin aurinkoa vasten illalla kotiin suht lämpimässä kelissä, ja sieltä se kesäfiilis vähän nosti päätään. Toivo ei siis oo vielä menetetty!

Porvoossa koitettiin kaivaa sitä kesätunnelmaa pieniltä kujilta, kukkien haistelusta ja puutalojen välissä seikkailusta. Jännä miten joka kesä tuntuu siltä että Porvoo on ihana kesäkaupunki ja sinne pitää päästä, mutta joka kerta siellä kuitenkin kiertää vaan ne samat paikat. Tällä kertaa käytiin haisteleen kukkia myös toisella puolella jokea, mistä käsin punaiset aitat näytti vielä entistä suloisemmilta. Jotenkin tuli myös torinranta mieleen, vaikka oltiinkin aika kaukana kotoa.

Porvoo-3 Porvoo-8 Porvoo-9 Porvoo-10 Porvoo-13 Porvoo-12 Porvoo-11

Lopulta ne kaupungille varatut kolme tuntia hurahti melko vauhdilla jokirantaa pitkin kävellessä ja maisemia katellessa. Suosikkipaikoiksi nousi jälleen vanhat tutut: jokirannan alue sekä ne söpöt kadut, joista koko kaupunki on niin tuttu.

Tämä kesä on kyllä harvinaisen täynnä seikkailuja kotimaassa, mutta onneksi loppukesänä odottaa myös palkinto kärsivällisyydestä eli Balkanin matka. Hyvä tästä tullee!

Mitä kotimaan suosikkeja teiltä löytyy, missä suomalaisessa paikassa pitää päästä aina kesäisin käymään?

Eng: I spent one lovely summerish day in beautiful Porvoo.

Lisää tästä aiheesta

14 Kommenttia

Salla 14.7.2015 at 22.38

Täälläkin on kesä vielä alkamatta… Ja alkaa jo toivo loppua. Talviturkki on kans heittämättä, mansikkaövereitä en oo vielä syöny, ja auringonotto+ristikot/lukeminen on jäänyt tekemättä. Kova hinku olis kyllä Qstockiin (ensimmäistä kertaa ikinä!) – ajatuksena nimittäin täälläki, että loppukesästä otettas mahdollisimman paljon irti!

Vastaa
Inka 15.7.2015 at 20.37

Mansikkaövereiden on ainaki pakko onnistua!!! Ja toivottavasti pääset kans kuustokkiin, se on kyllä ihana! :)

Vastaa
Kea | Deep Red Blues 15.7.2015 at 1.02

Mulla vähän samanlainen kutina et kesästä on sujahtanu jo yli puolet ohi ja mitään erityistä en oo tehny… toisaalta oon käyny metsässä niin usein kuin vaan oon päässy. Se metsän hiljaisuus ja irtiotto kaupungista ja somesta on ollu parasta mitä tällä kesäntyngällä on ollu tarjota. Kyllä se elokuu ja meidän molempien lomat sieltä vielä koittaa! :)

Vastaa
Inka 15.7.2015 at 20.38

Elokuussa sitte tosiaan viimeistään, mut kyllä tää tästä!!

Vastaa
Elina | Vaihda vapaalle 15.7.2015 at 8.38

Ihania kuvia kesäisestä Porvoosta. On se vaan kiva kaupunki. Mulla on kanssa vähän sellainen odottava fiilis, että milloin se kesä nyt oikeasti alkaa. Toisaalta mökillä on jo tullut oltua ja se on mulle se kesän must kohde, muita “pakollisia” ei ole. Sen lisäksi yritän päästä näkemään uusia luontokohteita ja on niitäkin jo muutama takana. :)

Vastaa
Inka 15.7.2015 at 20.39

Kiitti Elina! :) Mullaki mökkireissut on ehottoman pakollisia, mutta ne odottaa vielä kun juhannuksena ei päästy. Lomalla sitten!

Vastaa
Maarit 15.7.2015 at 8.52

Itsellä menee koko kesä töissä. Aika tylsää :D Porvoo on ihana, mekin käytiin siellä toissa viikonloppuna. Itse fanitan brunbergin alkuja, niitä piti pari pussia hamstrata. Itsellä on kyllä kans vähän tuska tän kesän kanssa kun menee lähinnä töissä. Ensivuonna ottaisin mielellään pätkän lomaa ihan suomiretkeilyä varten. :)

Vastaa
Inka 15.7.2015 at 20.40

Voi ei, mutta onneksi kuitenkin sait ihan mahtavan reissun tälle kesälle. Ja nam, ne on kyllä hyviä, mutta täytyy tunnustaa että mun ehoton suosikki on se lakusuklaa.. Niin hyvvää!

Vastaa
Marimente 15.7.2015 at 11.20

Kuulostaa vähän samalta ku meiän viime kesänen Porvoon reissu – pääasiana oli Brunbergin tehdas, jonne ei syystä tai toisesta koskaan päädytty mutta muuten ensivisiitti tuohon kaupunkiin hurmasi täysin. Ja nuo punaset puutalot <3

Ja Suomen kesässä on aina pakko käydä vähintään kerran Oulussa ja Pudasjärvellä! :)

Vastaa
Inka 15.7.2015 at 20.41

No sinäpä sen sanoit, Oulu ja Pudasjärvi on kyllä niin must-kohteita! Pääsin näkemään molemmat juhannuksena, mutta eiköhän sitä kesälomareissullako oo pakko käydä. :)

Vastaa
ulletin 15.7.2015 at 16.18

Nuo kolme ekaa kuvaa, eihän noin hienoja voi ollakkaan!!! Huikea kuvasarja. Saakohan mun uudella kameralla puoleksikaan noin upeita kuvia tallennettua.. se jää nähtäväksi :)

Vastaa
Inka 15.7.2015 at 20.41

Ihana Ulletin!<3 Mennään ens viikolla testaileen! :)

Vastaa
eve 15.7.2015 at 17.48

Ihania Porvoo-kuvia! Tänään on onneks ollu taas kivan lämmintä, toivottavasti oot ehtinyt tänään siis nauttimaan! :)

Vastaa
Inka 15.7.2015 at 20.42

Kiitti Eve! :) Ja joo todellakin, sattu ihan nappi sää!

Vastaa

Jätä Kommentti