Kymmenen vuotta yhdessä

Hyvää rakkauden kesää 2016!

Elämäni rakkaustarina sai alkunsa kymmenen vuotta sitten, kun muutamaa päivää aikaisemmin tartuin silloiseen pinkkiin nokialaiseeni ja näppäilin numeron, joka ei ollut alkuunkaan tuttu. Linjan toisessa päässä vastasi 17-vuotias nuorukainen, jota olin pitänyt jo pitkään harvinaisen puoleensavetävänä. Hetken kuluttua treffit oli sovittu, ja neljän päivän kuluttua alkoi elämäni upein matka.

Tässä sitä nyt ollaan, 28- ja 27-vuotiaina kymmenen vuoden yhteisen taipaleen jälkeen, edelleen yhdessä.

Olis aikamoista huijausta väittää, että nää kymmenen vuotta olis tulleet helposti. Ei todellakaan, mutta sitte taas kuitenkin. Meidän yhteisen taipaleen aikana on kamppailtu niin aikuistumisen, menetyksen, muuton, opiskelujen alkamisen sekä päättymisen tuoman elämäntilanteen muutoksen, sairauden, välimatkan ja monen muun kompastuskiven kanssa. Kertaakaan ei kuitenkaan oo tullut mieleen viereenkään luovuttaa, sillä mitenpä sitä ihminen elämän rakkaudestaan luopuisi.

Koenkin olleeni superonnekas, kun oon 18-vuotiaana onnistunut löytämään mun rinnalle ihmisen, jonka kanssa arvomaailmat kohtaa lähes täydellisesti ja joka on äärimmäisen viehättävä sekä sisäisesti että ulkoisesti. Varsinkin aluksi mietin että voiko suuri rakkaus todellakin löytyä näin helposti, mutta sittemmin jätin ihmettelyt sikseen ja keskityin nauttimaan siitä mitä mulle on annettu, kun ei se siitä ihmettelemällä parane.

Ja parasta on, että kymmenenkin vuoden jälkeen rinnassa on sama onnen tunne joka ikinen päivä.

Ensimmäisten kymmenen vuoden aikana meillä on ollut viisi yhteistä kotia, ollaan asuttu keskenämme eri paikoissa kolme vuotta ja matkustettu yhdessä yli 30 maassa. Kuten kirjoitin neljä vuotta sitten paljastetun rakkaustarinan yhteydessä, en vois edelleenkään olla onnellisempi siitä, että mun kanssa elämän jakaa ihminen, joka on yhtä lailla kiinnostunut näkemään maapallon kaukaisimmatkin kolkat. Se on aika iso juttu.

Tällä hetkellä me eletään nelivuotista etäavioliittoa, ja vietetään pääasiassa ainoastaan viikonloput ja kesäkuukaudet yhdessä. Nyt ollaan jo puolivälissä, ja vaikka tää on joka hetki ihan helkkarin raskasta eikä todellakaan sitä mitä ajattelin avioliiton ensivuosien olevan, on tää lopulta aika lyhyt pätkä meidän yhteisellä taipaleella. Samalla erillään asuminen antaa myös mahdollisuuden kasvaa yksilöinä, panostaa uraan ja menestyä muilla elämän osa-alueilla, vaikka kieltämättä mulle kaikkein tärkeintä onkin se, että saa viettää elämän sellaisen ihmisen kanssa, joka tekee onnelliseksi. Onneksi kuitenkin päästään muuttamaan pysyvästi takaisin yhteen jo kahden vuoden kuluttua.

Näiden siirappisten raaputusten myötä toivotan just sulle ikimuistoista rakkauden kesää 2016!

Kuvituksena meidän kymmenvuotiskuvat, jotka on napattu meidän Helsingin-kotikulmilla Töölössä. Kuvat on ottanut meidän vakkarikuvaaja Veera Pyykkönen. Kiitos vielä kerran! <3