Pallontallaajat.net
Valikko

Blogihaaste: mieleenpainuvat sattumukset matkoilla

Kirjoittanut Inka 25.9.2016

Maailmanympärimatkan kynnyksellä oleva Adalmina haastoi minut ja muutamat muut bloggaajat jo aikaa sitten kertomaan omia erikoisimpia sattumuksia matkan varrella. Päätin totta kai tarttua aiheeseen, mutta heti luettuani muiden hurjista seikkailuista aloin vierastaa haastetta, sillä ei kait nyt mulla oo mitään seikkailukertomuksia jaettavana! Alkoi tuntua nopeasti siltä, että mulle ei kyllä satu eikä tapahdu matkoilla, vaan kaikki menee aina aika smoothisti.

Mutta ei kait niiden tarinoiden tarvi nyt niin supererikoisia tai -eksoottisia olla ollakseen mieleenpainuvia tai hauskoja sattumuksia, joten tässä lähtee. Koitin listata kokemuksia, joista oon ehkä eniten kertonut tarinoita läheisille matkojen jälkeen.

Ylibuukkaus ensimmäisellä New Yorkin -matkalla on mun suosikki varmaan kaikista matkoilla tapahtuneista sattumuksista. Tarina on varmasti uskollisimmille lukijoille hyvin tuttu, mutta kerrotaan se siitä huolimatta vielä kerran. Lokakuussa 2009 matkustettiin Karimin kanssa ensimmäistä kertaa Amerikkaan, ja meillä oli Oulu–Helsinki-lennon jälkeen luvassa vielä lennot Helsingistä Lontooseen ja Lontoosta New Yorkiin. Heathrown lentokentällä sprintattiin niin kovaa kuin kintuista päästiin Virgin Atlanticin transfer-tiskille, jossa lentoyhtiön edustaja tarttui nopeasti punaiseen puhelimeen, ja  me kuultiin vaan sanat: “…so I have to deny them.” Se oli siinä.

Syynä ei kuitenkaan ollut terroristiepäily tai muu erityisesti Jenkkien-ensikertalaista pelottanut asia, vaan puhtaasti ylibuukkaus. Diili oli meidän silmissä loistava: saatiin valita kompensaatioksi joko Virgin Atlanticin lennot ihan mihin vaan tai vaihtoehtoisesti 600 euroa puhtaana käteen. Valittiin ymmärrettävästi jälkimmäinen. Lentoyhtiö maksoi meille lentokenttähotellin ja aamulla päästiin jatkamaan matkaa. Opiskelijoina oltiin tosi onnellisia pienestä lisäbudjetista, jolla maksettiin myöhemmin seuraavana keväänä muun muassa meidän ensimmäinen yhteinen Libanonin-matka.

libanon-11 libanon-10 libanon-7

Libanonissa sattumuksia on tapahtunut vaikka kuinka, mutta kaikkein mieleenpainuvin lienee se kerta, kun mua oikeasti luultiin paikalliseksi. Oltiin elokuu 2011 Beirutissa, ja juuri saavuttu kaupunkiin edellisenä päivänä. Alla oli vähän rusketusta kesän seikkailuilta, mutta ei mitenkään hirveästi. Lämmintä oli 40 astetta, oli ramadanin ensimmäinen päivä ja minä nohevana tyttönä puin ylleni minihameen ja olkaimettoman topin. Lähdettiin Karimin ja tämän mummon kanssa vähän ruokaostoksille, ja siinä myyjältä toiselle kierrellessä vastaan tuli joku hyvän päivän tuttu.

Siihen jäätiin sitten porisemaan, ja vähän ajan päästä tämä nainen kysy multa arabiaksi, että oonko minä Nabilin, eli Karimin sedän, tytär. Karimia se taas oli luullut saksalaiseksi. Hehe, vieläkin naurattaa kun mietin että mua kalkkilaivan kapteenia luultiin libanonilaiseksi samalla kun libanonilaista miestä luultiin saksalaiseksi. Tästä meni ehkä tunti ja kun oltiin Karimin kanssa kaksistaan taas ulkona liikkeellä, tuli naapurin parikymppinen poika ilmoittamaan että mulla on liian vähän vaatetta päällä. Se tuntui surkuhupaisalta sen jälkeen kun mua oltiin juuri erehdytty luulemaan samoissa kamoissa paikalliseksi.

libanon libanon-2 libanon-3

Yhtenä hauskana sattumuksena tulee mieleen yöjuna Balkanilla, joka on ollut ehkä kaikkein jäätävin junakokemus ikinä. Matkustettiin Karimin kanssa Balkanin-reilillä vuonna 2012 yöjunalla Skopjesta Belgradiin, ja alueelle tyypilliseen tapaan junien loossien vanhat pehmeät kangaspenkit lemusi melko oksettavalta vuosikymmenten tupakoinnin jälkeen. Ei siinä mitään, loossin verhot kiinni, penkit makuuasentoon ja nukkumaan. Mulla oli kunnon varustus päällä kylmän junayön varalta ja heräsin jossain vaiheessa siihen että loossissa oli tosi kuuma. Koska siellä ei ollut muita kuin minä ja Karim, kevensin nopeasti varustusta ja jatkoin unia.

Seuraavalla pysäkillä verhot revittiin auki, ja sisään astui kolme mummeroa sekä yks, noin 60-vuotias mies, joka tietysti parkkeerasi juurikin siihen mun viereen. Konkkaronkka räpätti todella kovaäänisesti, eikä pitänyt minään sitä että me koitettiin nukkua vieressä. Hytissä oli tosi kuuma, ja vieressä istuva ukko kävi jostain syystä kuitenkin laittamassa mun vieressä olevan ikkunan kiinni. Avasin sen nopeasti jälleen, minkä jälkeen mies tarttui taas ikkunaan ja sulki sen. Tätä tanssia käytiin hetken aikaa, kunnes luovutin. Ei mennyt kauaa, kun siinä silmät kiinni ollessa nenääni kantautui vielä makeampi röökinkatku, ja vieressä istuva äijä, siis juuri se sama joka oli sulkenut ikkunan kerta toisensa jälkeen, oli pistänyt tupakaksi.

Kuppi lensi nurin ja minä nousin seisomaan koko 162-senttisellä valtavalla varrellani, enkä muista ihan tarkalleen mitä sanoin äijälle mutta viesti oli kielimuuristakin huolimatta sen verran selvä, että se pakkasi kimpsunsa ja painui röökaamaan jonnekin muualle. Samaa ukkoa ei näkynyt enää samana yönä, mutta aika nopeasti joku saman kaliiberin äijä tuli istumaan samalle paikalle. Siinä vaiheessa oli ihan sama, kunhan tyyppi ei kävisi tupakoimaan muutaman neliön kokoisessa ahtaassa kopissa.

libanon-8 libanon-9

Viime syksynä koettu hamam-elämys Alanyassa on kyllä kieltämättä omituisimpia kokemuksia, mitä matkoilla on käynyt. Oltiin työmatkalla kollegani ja ystäväni Nellan kanssa, ja ohjelmassa oli vierailu paikallisessa hamamissa. Olisin toki voinut perehtyä asiaan ja lukea ohjeita hamam-vierailuun etukäteen mutta se jäi tekemättä, mistä syystä mulle ei esimerkiksi ollut selvää se, tuleeko hamamiin painella ilkosillaan vai uikkareissa. Jälkimmäinen oli se oikea vaihtoehto, ja mullahan ei tietenkään ollut uikkareita mukana. Hyvin lähti käyntiin!

Alusvaatteissa koikkalointi hamamissa oli jo lähtökohtaisesti vähän noloa, mutta voi luoja miten pihalla me Nellan kanssa siellä oltiin! Oli aivan äärimmäisen epämukavaa kulkea siellä lähes ilkosillaan varsinkin, kun ei ollut mitään hajua miten piti toimia. Turkkilaiset mammat mongersi jotain komentoja ja osoitteli eri suuntiin, mutta me ei oikein osattu tulkita niitä. Siitä saatiin muutamia murahteluja ja kädestä pitäen -neuvomisia, kun meidät istutettiin odottamaan vuoroamme. Kun sitten oli sopiva aika, päästiin kylmästä altaasta muorin käsittelyyn. Siinä ei paljon vauhdissa, voimassa eikä vaahdossa säästelty kun mamma antoi meille kyytiä. Tulipahan natisevan puhdasta, ja ens kerralla osaa taas sitten vähän paremmin.

Ja samalla reissulla päästiin muuten molemmat vielä paikallisten sanomalehtien etusivulle, joten ei ollut turha reissu!

libanon-4 libanon-6 libanon-5

Viimeinen muistelo liittyy Yhdysvaltoihin ja siihen elämykseen, kun nappasin elämäni ensimmäiset ylinopeussakot Teksasissa. Ensimmäisellä road trip -matkalla niin ikään kesällä 2011 tuli jossain vaiheessa vaihe, kun autossa syttyi jotain valoja ja me alettiin säätää vuokraamon kanssa, mitä tulisi tehdä. Saatiin monia epämääräisiä ohjeita, ja lopulta kun oltiin pari päivää soiteltu ja tehty uukkareita selvisikin, että valo on harmiton ja mitään toimenpiteitä meidän puolelta ei odotettaisi.

Kyllä siinä kyrsi pohjoisen tyttöä niin kovasti, että talla painui pohjaan aika vauhdilla. Keskellä kirkasta päivää highwaylla. Kyltit näytti 80 mailin rajoitusta, minä posotin menemään satasta. Kilometreissä 120 km/h rajoituksella 160 km/h. Ei mennyt kauaa kuin teksasilainen poliisisetä tuli vilkut palaen perään ja meikäläiselle rapsahti 300 dollarin sakko. Sen jälkeen on pysyny hermot kurissa ratin takana.

Näin, löytyihän niitä! Osa on varmasti tosiaan pitkään mukana olleille lukijoille tuttuja kertomuksia, mutta toivottavasti tässä oli myös jotain uutta. Aika vanhoja juttuja suurin osa, mutta koitin miettiä viime reissuista jotain jännittävää, enkä millään saanut mieleen. Ehkä ne kultaisimmat tarinat nousee vasta tässä ajan kuluessa.

Kuvituksena tunnelmia toukokuisesta Libanonista, jonne voisi kyllä jo kohta palata.

Lisää tästä aiheesta

Jätä Kommentti