Pallontallaajat.net
Valikko

Kymmenen vuotta matkablogia + Népra-arvonta

Kirjoittanut Inka 18.11.2019

Archie gone Lebanon -blogin ensimmäinen banneri vuodelta 2009.

Tässä sitä ollaan, kymmenvuotiaan matkablogin kanssa!

En olisi ikinä uskout, että kirjoitan puoliläpällä nimeämääni Archie gone Lebanon -blogia vielä vuonna 2019. Kun bloggaamisesta tuli kiinnostava harrastus ajattelin, että lopetan viimeistään sitten, kun kymppi tulee täyteen. Nyt edessä on kuitenkin niin kutkuttava seikkailu, etten voi harkitakaan blogin lopettamista tässä vaiheessa, sillä ainakin se on vielä saatava talteen juuri blogin muodossa.

Bloggaaminen on tuonut mun elämään hienoja juttuja, ja on ollut siistiä olla mukana luomassa suomalaista matkalogiyhteisöä ja nähdä, miten se nousee käytännössä nollasta siihen, mitä se on nykyään. Parasta on tietysti ollut tutustua mahtaviin tyyppeihin, joita oon saanut kutsua ystävikseni jo pitkään ja joista voi ammentaa reissuinspiraatiota loputtomiin. Myös te lukijat ootte ollu yksi iso syy siihen, miksi tätä on aina niin kiva tehdä.

Eniten oon tätä kuitenkin tehnyt itseäni varten, sillä missään muussa ei olis mitään järkeä. On tajuttoman siistiä voida palata vaikkapa vuoden 2011 seikkailuihin sillä tarkkuudella, mitä blogi mahdollistaa. Samalla tietty toivon, että oon vuosien aikana pystynyt tarjoamaan reissuvinkkejä ja jeesiä matkoissa askarruttaviin asioihin myös teille lukijoille. Jos ei muuta, ainakin hunajapaahdettujen pähkinöiden resepti tuntuu Google Analyticsin mukaan tuoneen iloa aika monelle. :D

Banneritunnelmaa vuodelta 2013.

Kymmenen vuoden kunniaksi poimin jokaiselta vuodelta jonkin postauksen, joka edelleen tuo hymyä huulille (alkupään postauksista tosin niin tekevät lähes kaikki, muun muassa hyvin huutomerkkipitoisen otsikoinnin ansiosta :D). Mun kaikki postaukset on edelleen luettavissa ensimmäisestä alkaen, joten näissä riitti kahlaamista. Tässä kuitenkin mun poiminnat, suosittelen tsekkaamaan nämä:

2010:
SABAHALHEER, BEIRUT!

2011:
AAMUTREENIT GRAND CANYONILLA

2012:
SKOPJE 2012

2013:
SAY HELLO TO MR. SAGUARO!

2014:
PÄIVÄREISSU CHICHEN ITZAAN

2015:
KOTORINLAHDEN YMPÄRIAJO

2016:
ENSIMMÄISTEN PÄIVIEN TUNNELMIA KENIASTA

2017:
FIILIKSET SANTORINILLA: KUN MAAN PAHIN TURISTIRYSÄ ONKIN MAAILMAN KAUNEIN PAIKKA

2018:
GARDENS BY THE BAY – SINGAPOREN ÖVEREIN NÄHTÄVYYS

2019:
KOH KOODIN PARATIISISAARI

Banneri vuodelta 2014.

Aika paljon on muuttunut kymmenessä vuodessa, ja mun mielestä on tosi hauskaa, että kaikki postaukset, ensimmäistä myöten, on edelleen luettavissa blogissa.

Juhlan kunniaksi on aika arvonnan, pitkästä aikaa! Sainkin synttäreiden kunniaksi Népralta arvottavaksi kahden kappaleen setin Saturnus-trikoita (arvo 158 e), eli sulle ja kaverille!  Mun käyttökokemuksia Saturnuksista voit lukea tästä postauksesta, mistä käy ilmi, miten mainiosti kyseiset trikoot sopivat juuri reissukäyttöön. Samasta postauksesta pääset lukemaan lisää myös Néprasta, joka juhli sattumoisin ja sopivasti omaakin syntymäpäiväänsä viime viikolla.

Jos siis haluat voittaa erinomaiset reissutrikoot sulle ja kaverille, nyt korvat hörölle!

Arvontaan pääset osallistumaan kommentoimalla tätä postausta ja kertomalla, mikä noiden kymmenen vuoden nostopostausten joukkoon poimimani kohde kiinnostaa sua eniten. Voit osallistua loppukuun ajan, eli viimeistään 30.11.2019.

Tässä vaiheessa nöyrät kiitokset teille kaikille menneestä kymmenestä vuodesta, on ollu aika huikea matka jo tähän mennessä. Ja vielä mennään!

Lisää tästä aiheesta

66 Kommenttia

Ne Tammelat 18.11.2019 at 20.10

Onnea ekoista pyöreistä! <3 Pakko liputtaa tuon Chichen Itzan puolesta, kun kävimme itsekin siellä alkuvudesta ja kaipuu Meksikoon jäi kytemään. Haluan nähdä myös Ilkan trikoissa, joten osallistumme arvontaan :D

Vastaa
SannaKaroliina 18.11.2019 at 20.13

Kenia! Safari Afrikassa on ollut pitkään haaveissa :)

Vastaa
Anni 18.11.2019 at 20.36

No kenia tai grand canyon oumaikaaaaaaad ja kyllä, 10 vuotta oon viihtynny mukana ja helposti vielä toisen mokoman!

Vastaa
Emmi 18.11.2019 at 20.36

Hei, ihana lukea nuita vanhoja blogikirjoituksia ja vertailla uuteen, on vähän tyyli muuttunut, tai ehkä se kynppivee on tehnyt tehtävänsä. Tykkäsin monesta postauksesta, keniasta mutta ehkä toi beiruit on mun suokkarit, nään tuon fiilijsen ku lentokenttä on täynnä porukkaa, vaikka vaan yhen piti tulla hakemaan.

Vastaa
Veera 18.11.2019 at 20.38

Beirut olisi mahtava kokea! Olisi ihana päästä vähän eksoottisempaan kohteeseen.

Vastaa
Nel 18.11.2019 at 21.20

Singapore kiinnostelee tällä hetkellä eli sinne :)

Vastaa
Suvi 19.11.2019 at 17.01

Singapore on jo hyvän tovin keikkunu oman listan kärkipäässä!

Vastaa
Suvi 18.11.2019 at 21.21

Googletin tänään kuvia Santorinilta. Jostain syystä haluaisin sinne :) Valokuvissa on varmaankin illuusio rauhasta ja yksinolosta.

Sinun innoituksestasi aion siirtyä ostamaan (harkiten) kaikki urheiluvaatteeni jatkossa Nebralta.

Blogiasi on ollut ilo lukea jo monen vuoden ajan. Loppumaton rakkautesi Lontoota kohtaan on antanut meille monta hyvää ideaa! Mikä parasta, ideasi ovat yleensä aina ilmaisia, tai kohtuu hintaisia!

Jatka samaan malliin!

Vastaa
Suunnaton 18.11.2019 at 21.22

Hei vitsi, mä olen jo pitkään halunnut kokeilla Népran tuotteita!
Olen kuluttanut sun blogissasi kaikkein eniten USA:n roadtripin postauksia, joten valitsen ihan ehdottomasti postauksen Grand Canyonilta. Juuri tuon reissun postausten ansiosta sun blogisi jäi aikoinaan tosi hyvin mieleen.

Vastaa
Reetta 18.11.2019 at 21.37

Voi noista vois valkata niin monta, mut sanotaan vaikka Grand Canyon. Onnea täydestä kympistä ja mahtavaa, että edelleen haluat kirjoittaa, sun teksteistä saa aina iloa ja inspistä.

Vastaa
Christina Pantelidis 19.11.2019 at 14.35

Crand canyon ehdottomasti
Osallistun myös arvontaan

Vastaa
Eve- 18.11.2019 at 21.24

Santoriniin tai Singaporeen olisi niin mahtavaa päästä tutustumaan joskus:)

Vastaa
Satu 18.11.2019 at 21.29

Aamutreenit Grand Canyonilla nostaa Yhdysvallat+kansallispuisto-kuumeen taas uusille asteille!

Vastaa
Katariina 19.11.2019 at 9.46

Grand Canyon kiinnostaa aina – siellä on tullut itsekin retkeiltyä ja tietty sammakot jalassa!

Vastaa
Anni 19.11.2019 at 11.46

Grand canyon ehdottomasti!

Vastaa
Pirita 20.11.2019 at 23.00

Vau, onnea! Minä lueskellut sun juttuja parisen vuotta. Ja näistä sun nostamista kohteista kiinnostaa eniten Grand Canyon!

Vastaa
Nelliina 18.11.2019 at 22.14

Skopje on kiinnostavin.

Vastaa
Elsa 19.11.2019 at 10.11

Kaikki kohteet kiinnostaa kyllä, mut vastaan nyt että Kenia! Ikinä en ole vielä Afrikassa käynyt, mutta ehdottomasti pitäis päästä :-)

Vastaa
Riikka 18.11.2019 at 22.28

Kenia! Afrikka olis huikea kokea vielä jonain päivänä, sitä ennen jos saisi kokea neprat ;)

Vastaa
senni 19.11.2019 at 1.53

Kenia-postaus! Ja onnittelut 10v blogille! :-)

Vastaa
Laura 19.11.2019 at 6.52

Tämän hetkiseen elämäntilanteeseen liittyen Santorini nousee kiinnostavimmaksi! Chichen Itzakin on kyllä haaveissa, mutta se saa vielä odottaa useampia vuosia :)

Olisipa ihan mahtavaa voittaa trikoot testiin, että onko ne oikeasti niin hyvät, että tulisi käytettyä muuallakin kuin salilla :)

Vastaa
Cilla Maria 19.11.2019 at 9.40

Onnea täydestä kympistä! Valitsen Meksikon kohteen, koska oon armoton Meksiko-fani.
Mulla oli ihan samanlaisia ajatuksia kun ensimmäistä kertaa asetelin Teotihuacánin porteille, mitä sulla Chichen Itzassa. Pitkä käytävä myyntikojuja ja krääsän kaupittelijoita. Onneks itse alueella oli sitten rauhallisempaa. Oon kans kierrelly noita raunioita sekä Meksikossa että Guatemalassa ja tähän mennessä parhain on ollu Tikal. Suosittelen ehdottomasti, jos joskus sinne eksytte. Tulum oli kyllä myös kaunis ja ainutlaatuinen merenrantasijainnillaan.

Vastaa
Milka 19.11.2019 at 9.47

Grand canyon!

Vastaa
Iina 19.11.2019 at 10.05

Näistä ehkä eniten kiinnostaisi Kenia, sillä vaikka on tullut melko paljon reissattua, niin Afrikan mantereella en ole vielä koskaan käynyt!
Onnea 10 -v. blogille!

Vastaa
J.A.K. 19.11.2019 at 10.08

Aamutreenit Grand Canyonilla, sillä roadtrip halki Amerikan on haaveissa. Onnea blogille ja kiitos arvonnasta, Nepra vaikuttaa ihan huikealta!

Vastaa
Kukka 19.11.2019 at 10.34

Paljon onnea upeista vuosista!

Grand Canyon olisi ihana nähdä! Tuossa postauksessa taas ihanat maisemat! Toki muutkin paikat kiinnostavat :)

Vastaa
AnnaS 19.11.2019 at 10.38

Moikks! Mä olen päätynyt sun blogiisi nimenomaan Amerikan juttujen vuoksi ja sieltä on vuosien varrelta omittu termistöä “läskikassista” alkaen. Tämän vuoksi Grand Canyon on vastaus kyssäriin! Voi vitsit, kun voitto tulisi. Saturnukset pääsisi heti reissuun, nimittäin tammikuussa koittaa häämatka Uuden-Seelannin maisemissa! Eihän sinne nyt missään farkuissa jaksa lähteä!

Vastaa
Henni 19.11.2019 at 10.57

Vuoden 2017 postaus Santorinilta, koska itselle jäi samat fiilikset kun siellä kävin :) (taisi olla vielä sama vuosikin!) Todella kauniit, lähes epätodelliset maisemat mutta sitten myös todella turistirysä. Siitä huolimatta olen suositellut ihmisiä käymään edes kerran siellä! Ihan uskomaton paikka!

Vastaa
Henni 19.11.2019 at 10.59

Niin ja nyt huomasin että tuo linkkisi vie väärään postakseen :)

Vastaa
Sanna 19.11.2019 at 23.30

Santorini on kiinnostanut jo pitkään ja nyt tuon luettuani vielä enemmän! <3

Vastaa
Annika 19.11.2019 at 10.58

Grand Canyon, siellä olis mahtava itsekin treenailla. Vaikka sit Saturnukset jalassa

Vastaa
Niina 19.11.2019 at 11.45

Skopje kiinnosti eniten.

Vastaa
Marja 19.11.2019 at 11.47

Kotorinlahdella itsekin ajelleena Kotor-aiheinen postaus kiinnosti eniten.

Vastaa
Julia 19.11.2019 at 11.50

Singapore kiinnostaa tällä hetkellä eniten! :)

Vastaa
Marjo 19.11.2019 at 15.46

Kenia -postaus kiinnostaa eniten, tosin muutkin ovat mielenkiintoisia. Onnittelut!

Vastaa
Osku 19.11.2019 at 11.53

En osallistu arvontaan, mutta onnnittelen silti 10 v. synttäreiden kunniaksi. :) Kirjoittamisen iloa jatkossakin

Vastaa
Paula 19.11.2019 at 13.32

Grand Canyon ja Santorini

Vastaa
Jenni 19.11.2019 at 17.13

Grand Canyon ehdottomasti :)

Vastaa
merikukka 19.11.2019 at 19.01

Tällä hetkellä voisin mennä Santorinille ihailemaan auringonlaskuja ja rentoutua kaikesta työkiireestä.

Vastaa
MarjaKoo 19.11.2019 at 19.04

Onnea! Grand Canyon toki olisi elämys!

Vastaa
Sylvi 19.11.2019 at 19.22

Onnea kymmenestä vuodesta! Eniten kiinnostaa Kenia, elikkäs ENSIMMÄISTEN PÄIVIEN TUNNELMIA KENIASTA.

Vastaa
Sanna 19.11.2019 at 21.43

Onnea 10v synttärin johdosta! Kenia ois mielenkiintonen kohde:-)

Vastaa
Kati 19.11.2019 at 22.14

No eihän täsä oo kahta puhetta, mikä se olis. Tietenkin Kotorinlahti, koska sen kautta aikanani päädyin seuraamaan sua! Tein matkasuunnitelmaa tuonne alueelle ja kolusin muutamassa illassa koko ”tuotannon”, kohe kerrallaan.
Onnia ekasta kymmenestä vuojesta!

Vastaa
Anne 19.11.2019 at 23.24

Népran vaatteet on ihania ja varsinkin nuo Saturnus-trikoot on niin mukavat! Siksi täytyykin sanoa, että eniten linkatuista postauksista kiinnostaa juuri tuo Népran vaatteita koskeva postaus :D

Vastaa
Pussijamssi 20.11.2019 at 11.05

Kyllä se on Meksiko :) Nepra best, kollari löytyy jo! Pitääkö tähän jo jättää sähköposti kun ei näy ainakaan mobiilissa mitään laatikkoa?

Vastaa
Pussijamssi 20.11.2019 at 11.06

Jaahas, vahingossa kommentoin mitä sattuu toisen kommenttiin ja näemmä nimimerkkikin on ajalta kun olin 15v :D Käy se niinkin!

Vastaa
Anette 20.11.2019 at 7.12

Vau kymmenen vuotta! Huimaa, onnea. Noista kohteista eniten kiinnostaa Singapore tällä hetkellä.

Vastaa
Emilia 20.11.2019 at 7.32

Santorinin kuvia on tullut aina ihailtua eli olisi kiva päästä se myös kokemaan. Toisaalta myös Kenia houkuttelisi! :-)

Vastaa
Johanna 20.11.2019 at 8.10

Meksiko ja Chichen Itza on unelmana Neprar päällä on ennen vaan jumpattu mutta kyllähän reissukin maistuu paremmalle mukavissa vaatteissa

Vastaa
Hannnnnna 20.11.2019 at 16.38

Sanoisin, että Kenia. <3

Vastaa
JennaO 20.11.2019 at 19.15

Onnea! Eniten kiinnostusta herätti upea Kenia!

Vastaa
Lootta 20.11.2019 at 20.41

Aamutreenit grand canyonilla kiinnostaa eniten, puhtaasti sen takia kun mainittuna kaksi kivaa/hienoa juttua, eli ne treenit ja tietty grand canyon.

Vastaa
Elina 20.11.2019 at 21.03

Onnea pyöreistä! Kyllä Kenia olis ihan ennenkuulumattoman mahtava matkakohde.

Vastaa
Satu 21.11.2019 at 9.17

Arizonan saguaro -kaktukset ehdottomasti, tai tarkemmin vielä Saguaro National Park, vaikka te ette itse puistossa tainneet käydä? Olen hulluna Amerikan kansallispuistoihin ja tämä vielä käymättä.:) Juuri jenkkijutut aikoinaan koukuttaneet blogisi pariin. Onnea kymmenenvuotiaalle!

Vastaa
Jenna 21.11.2019 at 16.10

Paljon onnea pyöreistä! Woop woop! Just kävin yksi päivä lukemassa sun Singaporen juttuja. Jotenkin näin marraskuussa se kaukokaipuu pääsi yllättämään. :D

Vastaa
Sanna I Seven Seas 21.11.2019 at 16.53

Ensinnäkin paljon paljon onnea pyöreistä vuosista suunnannäyttäjälle ja Suomen yhdelle kärkipään matkabloggaajista! On ollut ilo tutustua suhun tän blogimaailman (ja Amerikan) kautta ja tulla ystäviksi <3 En oikein halua edes ajatella, että ei oltais joskus tunnettu… outoa.

Ja mikä mahtava arvonta synttäreiden kunniaksi! Oon mieluusti mukana ja mun makuun tiettyi toi Kreikka ja Santorini on sellaiset, jotka kolahtaa isosti! Sekä myös ehkä yllättäen Kenia!

Vastaa
Inka 28.11.2019 at 20.01

Kiitos Sannuli! <3 On kyllä ihan fantastista, että ollaan tavattu. Toivottavasti nähdään taas pian!

Vastaa
Terhi 22.11.2019 at 14.10

No Grand Canyon!! Olis niin mieletöntä itse joskus päästä sinne!! Aivan törkeen kaunis paikka jo kuvissa!

Vastaa
Jenni 22.11.2019 at 17.23

Koh Kood ♥

Vastaa
Noora 22.11.2019 at 21.33

Onnea! Ja ehdottomasti Grand Canyon! Kaikki luontokohteet on aina mahtavia ja näkemisen arvoisia!

Vastaa
Bebe 23.11.2019 at 19.43

Grand Canyon wow

Vastaa
Piitu 23.11.2019 at 23.02

Potkukuvat Grand canyonilla aamuvarhain -kyllä, haluaisin ite tekemään saman

Vastaa
Lotta 24.11.2019 at 20.22

Tällä hetkellä kiinnostaa ehdottomasti Skopje :)

Vastaa
anna s. 25.11.2019 at 13.51

Ei ole paikkaa missä en haluaisi käydä, tällä hetkellä houkuttelee Uusi-Seelanti :)

Vastaa
hilkka 27.11.2019 at 12.26

Singapore kiinnostaisi :)

Vastaa
Ode 28.11.2019 at 20.02

Amerikan road trippejä olen aikoinaan googlannut ja tänne päätynyt niin ihan sillä sitten Grand Canyon.

Vastaa

Jätä Kommentti