Azerbaidžan

Onko sulle käynyt koskaan niin, että lähdet innoissasi johonkin reissuun ja aika nopeasti matkakohteeseen päästyäsi huomaat, että nyt ei mennyt nappiin, eikä oikeastaan edes siihen viereen? Se fiilis hiipii aika vaivihkaa mutta kuitenkin määrätietoisen nopealla tahdilla ja valtaa mielen salamannopeasti, vaikka sen tunnistamisesta onkin tosi pitkä matka siihen, kun lopulta antaa periksi ja tunnustaa paitsi itselleen myös ihan ääneen, että persiilleen meni. Satojen eurojen edestä lomasäästöjä valui nyt vähän kuin hukkaan kohteessa, joka ei nyt sitten aivan ollutkaan sitä mitä oli mielikuviin maalailtu.

Niin käy joskus, ja ehkä nyt uskallan jopa tunnustaa itellenikin, että meidän kesälomareissulla kävi vähän näin. Azerbaidžan näytti ja kuulosti kartalla niin eksoottiselta kohteelta, että sen oli pakko olla siisti, mieletön ja unohtumaton. Että siihen ei oikeastaan ole kunnon syytä miksi maasta ei oo noussu mitään suosittua matkailukohdetta. No niinpä ei käynyt, sillä matkailijoiden kaipaamat palvelut, palvelun taso ja infrastruktuuri ei yksinkertaisesti oo ihan vielä sillä tasolla mitä suuret matkailijamassat toivoo. Siitä syystä siellä ei niitä myöskään juurikaan näy.

Lisäksi meidän valitsema ajankohta ei todellakaan ollut kaikkein paras Bakun-vierailua ajatellen. Elokuussa kaupungissa oli aivan tajuttoman kuuma, ja polttavassa betoniviidakossa likaisilla kävelykaduilla (kun niitä paikoin oli) kävellessä oltiin kyllä aika kaukana siitä leppoisasta lomatunnelmasta, jonka vallassa ajattelin meidän matkan aikana olevan. Mielenkiintoisia kohteita tai jännittävää tekemistä ei vaan löytynyt, ja päädyttiin lopulta tekemään viimeisenä päivänä se, mitä kukaan matkailija ei haluaisi joutua tekemään: hengailtiin käytännössä koko päivä hotellihuoneessa, kun ei oikeen kiinnostanut käydä enää missään. Aamupäivällä sentään käytiin muutaman tunnin verran ulkona, juurikin tietysti päivän kuumimpien tuntien aikaan, kuinkas muuten.

Bakusta jäi mieleen kuva kaupungista, jossa vois piipahtaa ehkä muutaman päivän vierailun verran, mutta meidän valitsemat neljä-viis päivää oli ehdottomasti liikaa, sillä tekemistä ei vaan löytynyt. Toki siellä olis ollu valtavasti museoita, upeita ravintoloita ja shoppailumahdollisuuksia, mutta ei mitään mikä olisi jollain tavalla vedonnut meihin. Täytyi siis myöntää, että tuli tehtyä virhearvio ja isosti.

Koko homma kulminoitui oikeastaan tuohon viimeiseen päivään. Jossain vaiheessa tajuttiin että meiltä loppuu näkeminen kesken, ja päätettiin tietoisesti säästää jotain viimeiselle päivälle. Se jotain oli suuren moottoritieristeyksen keskellä sijaitseva Heydar Alijevin museo, jonka moderni arkkitehtuuri sai hieraisemaan silmiä useaan otteeseen. Vitivalkoinen ja todella erikoisen muotoinen rakennus tarjosi kyllä aika paljon katseltavaa, ja oli ehdottomasti paikka missä halusin Bakun-vierailun aikana käydä.

Sinne me sitten kipsuteltiin kaupungin siveysohjeiden mukaisesti pitkät farkut jalassa auringon porottaessa noin 40 lämpöasteessa. Käveltiin vielä oikein motarin vartta, kun mistään ei löytynyt jalkakäytävää. Ei sentään menty paikallisten tavoin keskellä motaria, vaikka ei sekään ollut kovin kaukana sillä suojateitä oli sen verran harvakseltaan, että sen jälkeen kun oltiin selvitty motarin varrella kävelemisestä, jouduttiin kävelemään vielä puoli kilsaa museon ohi ennen kuin löydettiin suojatie, joka takasi meille suht turvallisen tien ylityksen.

Lopulta kun päästiin rakennukselle oltiin molemmat aika valmista kauraa. Edes tuo melko erikoinen ja hauskannäköinen rakennus ei saanut meidän hymyjä juurikaan irtoamaan, ja siinä vaiheessa kun kulautettiin vesipullosta viimeiset lämmenneet kuplavedet kitusiin todettiin, että eiköhän tämä oo nyt nähty, ja ollaan valmiita viettämään loppumatka hotellihuoneessa. Ei auttanut muu kuin tunnustaa että nyt kävi näin, ja toivottavasti ens kerralla paremmin.

Mutta kyllähän tästä jäi käteen paljon hyvääkin. Azerbaidžan oli mielenkiintoinen matkakohde, ja Bakussa oli jännittävä käydä. Lisäksi tuo museorakennus on ihan huikean hieno, kuin suoraan tieteiselokuvasta. Ja mikä tärkeintä, tässä sitä sai itsestään taas kerran aika arvokkaan oppitunnin, ja tietää taas tulevaisuudessa astetta paremmin mitä sitä oikein matkoiltaan lopulta haluaakaan.

Ja ei, se ei oo ainakaan sitä, että vois sanoa käyneensä eksoottisen kuuloisissa paikoissa.

Nyt olis aika vertaistuen, onko sulle joskus käynyt vähänkään samalla tavalla? Kaikki tarinat otetaan avosylin vastaan sillä tuntuu, että muiden on lähes yhtä hankala myöntää valinneensa väärän matkakohteen kuin mulla.

Azerbaidžanin pääkaupunki Baku näytti meille kaks  toisistaan täysin poikkeavaa puolta heti ensimmäisen vuorokauden aikana. Baku on todella modernien pilvenpiirtäjien täyttämä hulppea kaupunki jossa ei komeilla rakennuksilla tai kiiltävällä marmorilla säästellä, mutta sitten taas toisaalta kaupungissa on loputtomasti hökkelimäisiä kaupunginosia täynnä rähjäisiä tönöjä, jotka ovat ihan tavallisia asuinalueita siinä missä muutkin.

Tämä kontrasti toi melko mielenkiintoisen vivahteen kaupunkilomapäiviin siitäkin syystä, että meidän ensimmäinen majapaikka, neljän tähden hotelliksi kehuttu East Legend Panorama hotel sijaitsi juurikin näiden tönöjen täyttämällä alueella.

Ensimmäisen päivän aamuna sumu oli laskeutunut Bakun ympärille, ja kun syötiin hotellin neljännessä kerroksessa sijaitsevassa ravintolassa aamiaista ja koitettiin tiirailla kaupunkimaisemaa, ei nähty juuri muuta kuin edessä avautuva sumuinen Kaspianmeri, vähän matkan päässä Euroviisuareenalla liehuva jättiläismäinen Azerin lippu sekä vuoden päästä aamiaismaiseman pilaavan pilvenpiirtäjän rakennustyöt. Kaukana taustalla kohosi lisää moderneja rakennuksia, mutta ne me saatiin nähdä myöhemmin lähempää.

Ei oikeastaan kiinnitetty ihan hirveästi huomiota hotellia ympäröivään alueeseen, sillä monen muun matkailijan tavoin mekin talsittiin melkeinpä laput silmillä kohti tyylikästä Bakun keskustaa ja upeita pilvenpiirtäjiä. Ensimmäisen päivän innostuksessa katse oli tiukasti keskittyneenä päämäärään, sillä olo oli liian malttamaton tiirailemaan ympärille. Pilvenpiirtäjiä me löydettiinkin, sillä keskustassa on ihan valtavasti toinen toistaan hulppeampia korkeita kerrostaloja ja tapahtuma-areenoja, jotka on rakennettu vasta aivan viime vuosina.

Modernien rakennusten lisäksi keskusta on täynnä kiillotettua marmoria ja hulppeita kunnostettuja historiallisia rakennuksia. Samaa siis, mitä näkee melkein missä vanhassakaupungissa tahansa. Ei mitään järisyttävän mielenkiintoista eikä mitään täydellisen ainutlaatuista.

Ääni vaihtui kellossa kun palattiin takaisin hotellialueelle, joka tuntui sykkivän elämää: kadulle oli kerääntynyt papparaisia, jotka keskittyivät ankarasti meneillään olevaan tammeen tai tiiviiseen keskusteluun päivän kuumimmista puheenaiheista. Siellä täällä juoksenteli tarkkaan kammattujen äitien paimentamia lapsikatraita ja hedelmäkauppojen ovi kävi niin tiuhaan, että tuoreiden hedelmien väriloisto välittyi kadulle saakka. Tunnelma oli toden totta täysin erilainen kuin modernissa ja nykyaikaisessa keskustassa. Siitä ei aitoutta puuttunut.

Paikallisten tavalliset asuinalueet tarjoavat lisäksi herkullisia kansankuppiloita (Azerin tapauksessa lähinnä kebuloita), toinen toistaan halvempia partureita ja kauneushoitoloita (manikyyrin sai kolmella eurolla, pedikyyri maksoi kokonaiset viis) sekä tietysti sitä reissaajien etsimää autenttisuutta. Ahtaat kadut, värikkäät talot ja rappioromantiikkaa henkivät asuinalueet on näillä Bakun nurkilla mun mielestä kaukana tuskaturismista, sillä en missään nimessä kokenut tirkisteleväni muiden kurjuutta, vaan nimenomaan tutustuvani erilaiseen tapaan elää.

Pikkupojat leikki pallojen kanssa ilman paitaa ja kävivät hedelmävarkaissa naapurin puussa samalla, kun toinen toistaan kiiltävämmäksi puunatut autot kaahailivat ahtailla ja tosi jyrkillä teillä. Ei ollu sen väliä, vaikka maalit rapistelikin talojen seinistä ja katoilla oli ehkä vaan puolet alkuperäisistä tiilistä ja sen toisen puolen tilalla oli iso peltilevy. Tunnelma oli kohdillaan, ja vaikka olot kieltämättä olivat tosi rähjäiset näin pohjoismaalaisella mittapuulla.

Naisia ei keskustan ulkopuolisilla kaduilla istuvien papparaisten joukossa juuri näkynyt, paitsi kaupan kassoilla ja kauneushoitoloiden tiskien tuolla puolen. Sen sijaan lapsia kirmasi katukuvassa vaikka kuinka, ja vaikka jalkakäytäviä ei juuri ollut ja jos oli ei jalankulkijat niitä paljoa käyttäneet, niillä tuskin oli turvallisuuden näkökulmasta hätäpäivää.

Baku siis, kuten varmasti mikä tahansa suurkaupunki noilla nurkilla, näytti jo lyhyessä ajassa kaksi toisistaan lähes täydellisesti poikkeavaa puolta. Toki jos loman olis viettänyt pelkästään turistien rakastamassa vanhassakaupungissa ja shoppailukaduilla, olis tämäkin jäänyt näkemättä, eli onneksi varattiin majapaikka vähän keskustan ulkopuolelta. Samaa voin suositella kaikille Bakussa vieraileville, sillä meidän toisen Bakun-pätkän majapaikka oli huomattavasti fiinimpi kuin ensimmäinen, ja siitä puuttui juurikin se tunnelma.

Nyt kun syksy tekee tuloaan, karkaa mieli väistämättä kesän kuumimpiin hetkiin. Monet niistä koettiin tänä kesänä Azerbaidžanissa, missä lämpömittari kohosi komeasti hellelukemiin ja niiden yli joka päivä. Matkan ensimmäinen ilta oli yks koko reissun maagisimmista, sillä takana oli pitkähkö päivä maan pääkaupungissa Bakussa, ja kaikki oli vielä uutta sekä jännää, ja energiaakin seikkailuun riitti vielä vaikka kuinka.

Ensimmäisenä päivänä kierrettiin Bakun tärkeimmät nähtävyydet ja seikkailtiin niin vanhassakaupungissa kuin Bakun tunnelmallisilla ostoskaduillakin, ja päätettiin palata takaisin hotellille rantabulevardin kautta. Oli kaupunki mikä tahansa, niin rannalla sijaitsevat kävelyalueet on lähes aina mun suosikkeja, ja niin oli myös Bakun kohdalla. Auringon laskiessa ja illan viiletessä Kaspianmeren rannalla sijaitseva kävelykatu houkutteli valtavasti ihmisiä, ja edessä kohoavat komeat liekkitornit näyttivät hetki hetkeltä näyttävämmiltä.

Me päätettiin istahtaa hetkeksi fiilistelemään Bakun iltatunnelmaa, sillä eipä sitä tosiaan aivan joka päivä pääse aivan Kaspianmeren rannalle. Edessä kohosi kaupungin euroviisuareena sekä maailmanpyörä, joka oli muuten juurikin samaa mallia kuin Helsingissä sijaitseva Finnair Sky Wheel, tosin ilman niitä sinisiä laseja. Azerin valtava lippu liehui lempeässä iltatuulessa vähän matkan päässä ja poskipäillä kuumotti päivän aikana saatu aurinko. Päivän nihkeyskin alkoi jo helpottaa, aivan kuten tilauksesta.

Se mikä Bakussa oli harmillista oli rantojen puute. Lämmin ilmasto nimittäin melkein kuin houkutteli pulahtamaan uimaan, mutta rantoja ei näkynyt missään. Pelkkä vilkaisu Kaspianmereen kertoi miksi, sillä tuon mereksi nimetyn järven (sama epälogiikka havaittavissa kuin pähkinöiden nimeämisessä) vesi oli niin tajuttoman likaista, että siinä ei kyllä uisi sikakaan. Kun katseen tarkensi edes hetkeksi veden pintaan, huomasi kelluvat öljyläikät heti. Siihen ei todellakaan tehnyt mieli mennä uimaan.

Rantabulevardilta oli lyhyt matka hotellille, missä meidän parvekkeelta avautui aivan loistava näkymä juuri eikä melkein suoraan liekkitorneihin. Siinä sitten odotettiin valtavalla jännityksellä, milloin azerin liput alkavat liehua moderneissa pilvenpiirtäjissä. Ja alkoihan ne, ja vaikka ennen reissua nuo tornit tuntuivatkin aika kitcheiltä, oli ne lopulta tosi siistit.

Ja täytyy myöntää, että se elämys kun sai katella Bakun legendaarisissa liekkitorneissa liehuvia lippuja oman hotellihuoneen sängyltä käsin, teki rakennuksista vielä moninkertaisen upeita!