Kuopio

Aina reissut ei todellakaan suju odotusten mukaan, se on tuttua kaikille reissaajille. Sitä ei kuitenkaan aina muista, kuinka paljon epäonnistunut matka korpeaa – ihan t-o-d-e-l-l-a paljon! Pahinta on, kun matkaa kohti menee lataamaan epärealistisen määrän odotuksia, ja on henkisesti valmistautunut eeppiseen matkaan, upeisiin reissukuviin sekä unohtumattomiin maisemiin.

Ja sitten kaikki menee höpsis sen takia, että on huono sää. Tuttu juttu, nothing new.

Piipahdin viime viikonloppuna Kuopiossa, ja yhdistettiin viimein, monen vuoden suunnittelun jälkeen siihen myös reissu Kolille. Aluksi suunnitteilla oli majoittua Kolilla ja nautiskella maisemasta koko viikonlopun verran, mutta lopulta todettiin, että kahden tunnin autolla ajo yhdistettynä kuuden tunnin bussissa istumiseen ei oo selän terveyden kannalta mitenkään fiksu valinta, joten päätettiin vierailla Kolilla päiväseltään Kuopiosta.

Vielä lauantaiaamuna odotukset oli todella korkealla, ja vaikka Kuopiossakin oli tosi pilvistä, jaksoin uskoa että Kolila nähtäisiin kuitenkin jotain. Matkan varrella oli tosi hienoja maisemia, mutta lopulta kun päästiin Kolille, oli tunnustettava että reisille meni. Näkyvyys oli ihan tajuttoman huono!

Ruska oli viikonloppuna parhaimmillaan, mutta rehellisyyden nimissä täytyy tunnustaa, että se oli tosi laiha lohtu. Kiivettiin Paha-Kolin portaat samalla, kun vatsanpohjalla kipristeli edessä odottavien näkymien vuoksi, ihan vaan todetaksemme että edessä ei näy yhtään mitään muuta kuin pari kämästä risua ja niin paksu sumupeite, että sitä vois melkein veitsellä leikata.

Meillä oli suunnitteilla kiertää Huippujen kierros, joka kattoi Paha-Kolin, Akka-Kolin ja Ukko-Kolin, ja olisi vaan 1,4 kilsan mittainen. Ohitettiin Paha-Koli melko nopeasti, ja Akka-Kolille päästyämme ei voitu muuta kuin huokaista. Näkyvyys oli ehkä kymmenen metriä, ja sen takia me just ajettiin tuntikausia. Jotain eeppistä tuossa kokemuksessa kuitenkin oli, ja se oli tasan se, miten iso fail tuo meidän reissun epäonnistuminen olikaan.

Just kun oltiin päästy naureskelemasta olematonta näkymää, bongasin samojen maisemien ääreltä Travellover-blogin Annikan, joka oli niin ikään nauttimassa Suomen kauniista kansallismaisemasta. Mikä sattuma! Annika oli kuitenkin sen verran fiksu että antoi Kolin sumulle pari päivää aikaa, ja seuraavana päivänä näkymä olikin auennut, ja eteen oli avautunut muutakin kuin sumuverho.

Tuo reissu oli omiaan muistuttamaan, että reissut voi tosissaan mennä hyvinkin reisille, ja jotenkin niistäkin matkoista vois olla hyvä löytää jotain positiivista. Ehkä tästäkin reissusta se löytyy, kunhan aika vähän kuluu, sillä vielä ei ainakaan naurata yhtään. Me kyllästyttiin tosi nopeasti sumumaisemissa taivaltamiseen, ja paineltiin takaisin Kuopiota kohti ehkä puolen tunnin maisematuskailun jälkeen. Mukana olleet eväsmakkaratkin syötiin kylmiltään autossa, kun omien polttopuiden ostaminen ja kantaminen nuotiopaikalle tuntui niin järjettömältä.

Harmittaa, että reissu meni noin pahasti pieleen ja lopulta ei nähty muuta kuin sumua, mutta onneksi Kolille ei oo ihan tajuttoman pitkä matka, ja voidaan yrittää päästä uudelleen noiden näkymien äärelle johonkin toiseen vuodenaikaan. Ja toki noissa sumumaisemissa oli myös oma viehätyksensä, joten ehkä tuosta harmituksesta päästään vielä yli!

Tekstistä välittyy pettymyksen fiilis tosi vahvasti, mikä jos ei muuta niin alleviivaa niitä tajuttoman kovia odotuksia, mitä tuohon retkeen oli ladattu. Tästä jos jotain opin niin sen, että fiilistelylläkin on huono puolensa, ja se on karvas niissä tilanteissa, kun mikään ei mene kuten odotti.

Huhhuh, mitä kotimaanmatkailua tämä alkuvuosi pitää sisällään! Nyt tammikuun toisen viikon päätteeksi takana on kaks viikonloppureissua, joista ensimmäinen vierähti Kuopiossa ja toinen Oulussa. Palataan kuitenkin vielä Kuopioon, sillä ajattelin ottaa viime vuoden vähäisistä Kuopio-reissuista kiinni heti vuoden alkajaisiksi, kun lähin viettämään pidennettyä viikonloppua Karimin kämpille.

Pakkasmittari kilahti aika komeasti 20 asteen jäätävämmälle puolelle, ja oli pakko kaivaa kunnon vermeet mukaan. Olin halunnut kiivetä Puijon torniin jo syksyn vierailun aikana, mutta silloin se kuitenkin jäi vielä tekemättä. Onneksi, sillä hyytävä pakkassää loi aivan loistavat puitteet tornivierailulle.

Aloitettiin vierailu tietty pienellä reippailulla, sillä parin kilometrin päässä Kuopion keskustasta sijaitseva Puijo on rakennettu sopivasti mäen laelle, joten jalkapatikassa ylämäkeen sai ihan mukavan lämmön, pakkasesta huolimatta. Mentiin mennessä metsäreittiä, sillä Puijon ulkoilualue on täynnä luontopolkuja mistä valita.

Kunhan päästiin mäen laelle, oli edessä melko komea näkymä. Siinä se torni tietysti kohosi kaikkein keskeisimpänä, mutta melko mahtavilta näytti myös lumikuuraiset puut, jotka reunusti maisemaa. Torni aukesi sunnuntaina, kuten kaikkina muinaki päivinä, 11 aikaan ja me oltiin siellä varmaan viis minsaa avaamisajan jälkeen. Liput kympillä kahelle ja hissille. Oon käyny Puijon tornissa yhen kerran aikaisemmin, mutta koska siitä on jo lähes 12 vuotta aikaa, tais nyt olla uusintavisiitti ihan paikallaan.

Hissiin päästyämme kohdattiin kuitenkin melkoinen pettymys, sillä tornin ulkotasanne on turvallisuussyistä talvisaikaan suljettu. Harmitti ihan pikkiriikkisen (oikeasti aivan sairaan paljon), mutta siinä ei auttanut muu kuin tyytyä katselemaan talvimaisemaa lasin läpi. Kieltämättä hetken päästä sekin alkoi kohta hymyilyttää, ja olihan niitä maisemia tietysti hivenen miellyttävämpää katella lämpimässä sisätilassa sen sijaan, että olis hytissyt pakkasessa.

Karim esitteli mulle asuinkaupunkiaan samalla, kun kierrettiin torni ja saatiin kunnon 360-asteinen näkymä Kuopioon. Ylhäältä 75 metrin mittaisesta tornista käsin vasta oikeastaan tajusi, että Kuopiohan oikeasti sijaitsee veden ympäröimänä. Ei sitä siellä torilla seisoskellessa kyllä aivan tajua. Torni oli yllättävän korkea, sillä vaikka 75 metriä ei ihan puoleen kilsaan yllä, on sen korkeus merenpinnasta kuitenkin 306 metriä, mikä on melko vakuuttava metrimäärä.

Vietettiin tornissa maisemia katellen noin tunteroinen, ja sinä aikana sinne tuli muutama muukin, vaikka meno pysyikin aika rauhallisena. Palatessa takaisin keskustaan kipiteltiin sitten jo ihan tietä pitkin, sillä siinä vaiheessa kylmyys iski kyllä luihin ja varpaisiin, eikä metsäseikkailut tuntuneet enää yhtä houkuttelevilta, kuin hetkeä aiemmin.

Sovittiin jo tornissa, että nuo maisemat on vielä nähtävä myös kesäasussa sillä veikkaan, että näkymä eroaa huomattavasti talvitunnelmasta.

Onneksi Suomessakin on hienoja näköalatorneja. Ja vaikka eivät niitä maailman korkeimpia olekaan, niin ei sen väliä, kun tarjoavat mahtavia näkymiä kotoisiin maisemiin.

Eng: This is the winter view from the Puijo tower in freezing Kuopio.

Matkustelin pitkästä aikaa kotimaassa, kun vietin viime viikonlopun Kuopiossa. Tajusin vasta nyt, että määhän olin siellä nyt vasta ekaa kertaa tänä vuonna! Keväällä en käynyt Savossa kertaakaan, ja tää visiitti taitaa jäädä koko vuoden ainoaksi, sillä loppuvuoden viikonloput on buukattu jo sen verran täyteen, ettei siellä ole mitään saumaa toiselle Kuopio-vierailulle. Ens vuonna siis taas!

Odotin kovasti näkeväni Kuopion komeimmassa ruska-asussaan, ja Kuopiossa asustelevan mieheni varoituksista huolimatta en uskonut, että ihan koko ruska olis jo ohi, sillä vastahan se Helsingissäkin alko. Värikästä Kuopiossakin onneksi oli, vaikka ei ihan samaan tapaan kuin etelässä.

Käytiinkin sunnuntaina pienellä Kuopio-seikkailulla tutustumassa järvimaisemiin. Mää yritin kovasti, että oltaisiin lähdetty käymään Puijon tornilla (lähinnä siitä syystä että se nyt oli suunnilleen ainoa paikka minkä Kuopiosta tiesin), mutta paikallisopas oli eri mieltä. Siispä suunnattiinkin syyssunnuntain kunniaksi kohti Kallaveden rantaa.

Kierreltiin Väinölänniemen biitsin ohi Rönön saarelle ja sieltä edelleen pienelle Rönön Varvisaarelle, joka oli kuulemma Rönössä asuvien rikkaiden kuopiolaisten mökkisaari.

Kieltämättä Kuopio ei ehkä enää antanut aivan parastaan, mutta mukavan näköistä kaupungissa oli siitä huolimatta, vaikka kaikkein paras ruska olikin jo auttamattomasti ohi. Parhaassa mahdollisessa seurassa seitsemän asteen lämpö, vieno järvituuli ja pilvimaisema oli kuitenkin siihen saumaan aivan loistava kombo.

Nyt mää oon käyny Kuopiossa kaks kertaa lokakuussa ja kerran joulukuussa, joten ens vuonna voisin haastaa itteni vierailemaan Karimin luona vaikkapa kevättunnelmissa. Kesä-Kuopio jää todennäköisesti välistä, mutta kieltämättä kaupungissa vois vierailla myös vähän lämpimimmillä keleillä.

Myös keskustassa sijaitseva, Karimin keittiön ikkunasta näkyvä sympaattisen oloinen elokuvateatteri Kino Kuvakukko on vielä kokeilematta, joten se on ehdottomasti to do -listalla. Ehkä mää pääsen käymään siellä jopa sitten seuraavalla kerralla, kun piipahdan taas kaupungissa.

Eng: This is how Finnish autumn looks like. These were taken photos in Kuopio when I was visiting my husband.