Aina reissut ei todellakaan suju odotusten mukaan, se on tuttua kaikille reissaajille. Sitä ei kuitenkaan aina muista, kuinka paljon epäonnistunut matka korpeaa – ihan t-o-d-e-l-l-a paljon! Pahinta on, kun matkaa kohti menee lataamaan epärealistisen määrän odotuksia, ja on henkisesti valmistautunut eeppiseen matkaan, upeisiin reissukuviin sekä unohtumattomiin maisemiin.
Ja sitten kaikki menee höpsis sen takia, että on huono sää. Tuttu juttu, nothing new.
Piipahdin viime viikonloppuna Kuopiossa, ja yhdistettiin viimein, monen vuoden suunnittelun jälkeen siihen myös reissu Kolille. Aluksi suunnitteilla oli majoittua Kolilla ja nautiskella maisemasta koko viikonlopun verran, mutta lopulta todettiin, että kahden tunnin autolla ajo yhdistettynä kuuden tunnin bussissa istumiseen ei oo selän terveyden kannalta mitenkään fiksu valinta, joten päätettiin vierailla Kolilla päiväseltään Kuopiosta.
Vielä lauantaiaamuna odotukset oli todella korkealla, ja vaikka Kuopiossakin oli tosi pilvistä, jaksoin uskoa että Kolila nähtäisiin kuitenkin jotain. Matkan varrella oli tosi hienoja maisemia, mutta lopulta kun päästiin Kolille, oli tunnustettava että reisille meni. Näkyvyys oli ihan tajuttoman huono!
Ruska oli viikonloppuna parhaimmillaan, mutta rehellisyyden nimissä täytyy tunnustaa, että se oli tosi laiha lohtu. Kiivettiin Paha-Kolin portaat samalla, kun vatsanpohjalla kipristeli edessä odottavien näkymien vuoksi, ihan vaan todetaksemme että edessä ei näy yhtään mitään muuta kuin pari kämästä risua ja niin paksu sumupeite, että sitä vois melkein veitsellä leikata.
Meillä oli suunnitteilla kiertää Huippujen kierros, joka kattoi Paha-Kolin, Akka-Kolin ja Ukko-Kolin, ja olisi vaan 1,4 kilsan mittainen. Ohitettiin Paha-Koli melko nopeasti, ja Akka-Kolille päästyämme ei voitu muuta kuin huokaista. Näkyvyys oli ehkä kymmenen metriä, ja sen takia me just ajettiin tuntikausia. Jotain eeppistä tuossa kokemuksessa kuitenkin oli, ja se oli tasan se, miten iso fail tuo meidän reissun epäonnistuminen olikaan.
Just kun oltiin päästy naureskelemasta olematonta näkymää, bongasin samojen maisemien ääreltä Travellover-blogin Annikan, joka oli niin ikään nauttimassa Suomen kauniista kansallismaisemasta. Mikä sattuma! Annika oli kuitenkin sen verran fiksu että antoi Kolin sumulle pari päivää aikaa, ja seuraavana päivänä näkymä olikin auennut, ja eteen oli avautunut muutakin kuin sumuverho.
Tuo reissu oli omiaan muistuttamaan, että reissut voi tosissaan mennä hyvinkin reisille, ja jotenkin niistäkin matkoista vois olla hyvä löytää jotain positiivista. Ehkä tästäkin reissusta se löytyy, kunhan aika vähän kuluu, sillä vielä ei ainakaan naurata yhtään. Me kyllästyttiin tosi nopeasti sumumaisemissa taivaltamiseen, ja paineltiin takaisin Kuopiota kohti ehkä puolen tunnin maisematuskailun jälkeen. Mukana olleet eväsmakkaratkin syötiin kylmiltään autossa, kun omien polttopuiden ostaminen ja kantaminen nuotiopaikalle tuntui niin järjettömältä.
Harmittaa, että reissu meni noin pahasti pieleen ja lopulta ei nähty muuta kuin sumua, mutta onneksi Kolille ei oo ihan tajuttoman pitkä matka, ja voidaan yrittää päästä uudelleen noiden näkymien äärelle johonkin toiseen vuodenaikaan. Ja toki noissa sumumaisemissa oli myös oma viehätyksensä, joten ehkä tuosta harmituksesta päästään vielä yli!
Tekstistä välittyy pettymyksen fiilis tosi vahvasti, mikä jos ei muuta niin alleviivaa niitä tajuttoman kovia odotuksia, mitä tuohon retkeen oli ladattu. Tästä jos jotain opin niin sen, että fiilistelylläkin on huono puolensa, ja se on karvas niissä tilanteissa, kun mikään ei mene kuten odotti.