Kategoria

Montenegro

Balkanin parhaat palat

Kirjoittanut Inka

Uskomatonta, että on jo lokakuu! Meidän Balkanin-seikkailusta on jo yli kuukausi aikaa, vaikka tuntuu että siitä olis jo paljon kauemmin. Syyskuu on madellut ihan käsittämättömän hitaasti, ja vaikka lämpimien syyspäivien loppuminen harmittaakin tosi paljon, on lokakuu enemmän kuin tervetullut.

Kuun ekan torstain ja Instragram Travel Thursdayn kunniaksi ajattelin tehdä vähän koontia siitä, mitkä olivatkaan Balkanin-seikkailun huippuhetkiä. Reilun viikon mittaiseen reissuun niitä mahtuu aika lailla, mutta matkan ajalta nousee aika selvästi muutamia huippuhetkiä – ainakin näin jälkeenpäin ajateltuna.

Päällimmäisenä mieleen tulevat tietysti itseoikeutetusti maisemat. Montenegron, Albanian ja Kroatian näkymät vetivät kieltämättä vertoja Suomen tasaisuudelle, ja viimeistään siinä vaiheessa kun päästiin kosketuksiin tuon turkoosin Adrianmeren kanssa olin vakuuttunut että Balkan oli just nappi kohde.

Merimaisemien lisäksi katseltiin aika paljon vuoria. Vaikka ei mihinkään korkeuksiin tai edes kunnon vuorille päästykään, saatiin ajeleskella kukkulalta toiselle ihan yllin kyllin. Myös auringonlaskut oli melkoisen mahtavia! Ensimmäisenä iltana nähtiin ehkä koko reissun mahtavin auringonlasku, ja saatiin sen myötä aivan loistava aloitus matkalle.

Myös palmut ja kaupunkimaisemat ilahdutti, mutta kieltämättä tämän reissun painopiste oli nimenomaan niissä vuorissa ja meressä. Jännä huomata nyt näitä kuvia katellessa, että mukaan valikoitui tosiaan vaan yks kaupunkikuva, vaikka oon aina mieltäny itteni tosi vahvasti kaupunkireissaajaksi. Nyt on näköjään sitten muiden juttujen aika, ja onneksi identiteetti voi kehittyä ja jopa muuttua.

Tästä lähtee huippu lokakuu, joka ei voisi komeammin alkaa: eka päivä fiilistellään arabian tunnilla, huomenna juhlitaan gaalassa, lauantaina vihitään uus koti viimein virallisesti ja sunnuntaina koittaa reilun viikon reissuputki. Lokakuu vois olla aika paljon kehnompikin, mutta onneksi tällä kertaa näin. Ihanaa kuun aloitusta teille kaverit!

Tämä postaus on osa Instagram Travel Thursdayta, joka on kansainvälinen tempaus. Suomessa sitä vetävät Destination Unknown -blogin Satu sekä Kaukokaipuun Nella ja Wanderlust Expert Veera. Minut löytää Instagramista nimimerkillä @inkakha.

Eng: These are the best moments we experienced during out road trip in the Balkans. It is hard to name one so I just formed a combo of the most beautiful sunsets and mountain views. I hope you like it, I sure do!

1.10.2015 18 Kommenttia

Laivamatka Montenegrossa

Kirjoittanut Inka

Tai no, otetaan heti kättelyssä pikkuisen takas. En oo ihan varma voiko tätä jorpakonylitystä kutsua ihan virallisesti laivamatkaksi, mutta jonkinlainen jolla meillä oli alla, joten ehkä se menee? Kun ensin etelään ajaessamme kierrettiin Kotorinlahti nauttien sen ympärillä olevista superkauniista maisemista, päätettiin paluumatkalla sujahtaa pohjoista kohti suoraan lahden yli kulkevalla lautalla, ja säästettiin ajallisesti ehkä parin tunnin verran mutta kuskin hermoja senkin edestä, sillä ajaminen alkoi jo tuntua.

Itse lauttamatkassa ei ollut mitään ihmeellistä: jonoon, 4,5 euron matkalippu luukulta ja työntekijöiden ohjeistamana auto lauttaan. Matka kesti kymmenisen minuuttia, minkä aikana ei voi välttyä riemunkiljahduksilta, sillä jos näkymät Kotorinlahden ympäri ihastuttavat, myös lautalta käsin lahden maisemat ovat melko vakuuttavat. Lauttamatka olikin mun näkökulmasta ohi vähän turhankin nopeasti, sillä noita näkymiä olis vallan mainiosti voinu katsella vähän pidempäänkin.

Vuonna 2006 itsenäistyneessä Montenegrossa on tosiaan käytössä eurot, vaikka kyseessä ei EU-maa olekaan. Itsenäistymisen kynnyksellä maa kuitenkin oli päättänyt ottaa yhteisvaluutan käyttöönsä, mikä on ainakin näin matkailijan näkökulmasta aika hyvä juttu, sillä hintavertailu on vaivatonta eikä haittaa, jos taskuun jää reissun jälkeen vielä muutama roponen.

Muutenkin Montenegron tunnelma oli erityisesti Albanian jälkeen tosi keskieurooppalainen ainakin niiltä osin mitä me maata koettiin. Jätettiin suorilta käsin turistikaupungit Kotor ja Budva miltei kokonaan välistä, joten saatiin maasta aika moderni kuva. En tiiä johtuko kontrastista Albaniaan vai mistä, mutta munsta tuntuu että en oo missään nähnyt niin paljon uikkariasuisia ihmisiä kulkemassa tienvartta pitkin kuin Montenegrossa! Ajettiin siis aika pitkälle rannikkoa pitkin ja porukka kuljeskeli pokkana autotien vierustaa päällä pelkät uikkarit. Rantoja oli vähän väliä, mutta siitä huolimatta tuo tapa jaksoi herättää kummastusta. Voin vaan kuvitella miten se aiheuttaa vaaratilanteita, kun kuskeilla huomio kiinnittyy tien sijaan uima-asuisiin rantaleijoniin!

Eng: On our way back to Croatia we decided to hop on the ferry and cross the Kotor bay. It was quick and cheap: lasted maybe 10 minutes and costed 4,5 euros. Not bad.

26.9.2015 6 Kommenttia

Uskaltaako Balkanilla ajaa?

Kirjoittanut Inka

Kun kevään 2012 reili Balkanilla päättyi, todettiin Karimin kanssa molemmat, että nyt ei mennyt aivan nappiin. Balkan ei ollut missään nimessä sopiva kohde reilille, sillä alueen junaliikenne on aika lapsenkengissä, ja junien taso sekä matkojen reittivalikoima on aika köyhä. Siitä viisastuneena päätettiin seuraavalla Balkanin-matkalla ottaa alle raiteiden sijaan renkaat, ja nyt matkan jälkeen voin todeta sen olleen hurjan paljon fiksumpi valinta.

Ajaminen Balkanilla sujui meidän reissun osalta varsin mainiosti. Vuokrattiin auto halvimman hinnan perusteella ja se osoittautui osittain ihan hyväksi, osittain vähän huonoksi ratkaisuksi. Halvin hintaluokka takasi meille pikkuruisen, tosin neliovisen, Renaultin, joka pärjäsi kaupunkien tasaisilla teillä varsin mainiosti ja osoittautui pienen kokonsa puitteissa varsin näppäräksi juurikin kaupungeissa.

Sitten taas pienillä maalaisteillä ja vuoristopoluilla ei pikkuauton valinta enää tuntunut niin hyvältä ajatukselta. Kuski sai painaa kaasua kahta kauheammin ylämäissä ja taidettiin ajaa kymmenen kilometrin tuntivauhtia useammin kuin vaan kerran. Tosin piheyspäissään tehty valinta sopi tietysti meidän budjetille vallan mainiosti, joten sillä mentiin mitä oli, ja harjoitettiin kärsivällisyyttä.

Karim istui ratin takana koko matkan meikän toimiessa kartturina. Ei otettu mukaan navigaattoria, sillä meidän molempien puhelinten karttasovellukset riitti navigoimiseen vallan mainiosti. Mun Lumiassa oli mainiot Here Maps -kartat ja Karimilla Google Maps, joten ne loi yhdessä aika hyvän kombon.

Here Mapsit oli muuten ihan mahtavat, mutta antoi ymmärtää teiden koot välillä vähän väärin, mistä kärsittiinkin sitten oikein urakalla. Esimerkiksi kun muka oikastiin iso mutka ajamalla tietä, joka näytti Lumian kartan mukana olevan ihan saman kokoinen kuin se mutkitteleva tie, mutta oli todellisuudessa Yli-Iin pyöräteiden levyinen kärrypolku. Jälkikäteen kun tihrustettiin samaa tietä Googlen kartasta, oli se selvästi pienempi kuin muut. Sen jälkeen luotettiinkin Karimin masiinaan teiden kokoja arvioidessa.

Itse ajaminen meni valtaosin mainiosti. Liikennesäännöissä ei ollut oikeastaan mitään sen kummempaa. Liikennekäyttäytyminen oli ehkä vähän huolettomampaa kuin Suomessa, erityisesti nopeusrajoituksin osalta. Suurimman haasteen toivat kuitenkin tiet, sillä teiden kunto vaihteli hurjasti.

Välillä saattoi olla oikein mainio ja just uusittu pinta leveässä tiessä, mutta se muuttui sitten hetkessä kuoppaiseksi soratieksi. Pari kertaa jouduttiin kääntymään takas muutaman kilometrin jälkeen ihan vaan sen vuoksi, että tie oli niin hemmetin huonossa kunnossa, että me oltais varmaan vieläkin siellä ajamassa, jos ei oltais tajuttu tehdä u-käännöstä ajoissa. Ei tehnyt hyvää hermoille.

Maiden välillä oli kuitenkin aika paljon eroja. Albaniassa tiet oli melko huonossa kunnossa ja liikenne vähän miten sattuu, mutta sitten rajan tuntumassa oleva moottoritie oli just uusittu, ja se oli taas aivan loistavassa kunnossa. Auton lisäksi teillä näkyi hurjat määrät pyöräilijöitä, jotka tosin hallitsivat liikennesäännöt aika mainiosti. Pyöräilijöiden lisäksi piti välillä väistellä hevosrattaita, lehmiä, lampaita ja tietysti myös mopoja. Montenegro taas oli melko tasapainoinen, paitsi pienillä teillä. Siellä ei paljoa väistetty vaan kaasutettiin menemään, joten meille turisteille jäi ainoaksi vaihtoehdoksi toivoa parasta ja kurvata ite pientareelle vastaantulijan paahtaessa ohi. Kroatiassa tiet oli hyvässä kunnossa mutta kuskit oli tosi aggressiivisia, mikä oli huomattava ero muihin maihin. Toki siellä on tosi paljon turisteja, mikä selittää vähän sitä että kaikki ajoi vähän eri lailla. Dubrovnikissa ajamisesta on ihan turha puhua, se oli kamalaa! Ruuhkat oli ihan järkyttävät ja aiheuttivatkin koko matkan ainoan läheltä piti -tilanteen.

Kaikissa maissa olikin tosi paljon aivan turhia ruuhkia. Saatettiin jumiutua autojonoon aivan ykskaks, ja madella kävelyvauhtia eteenpäin monta kymmentä kilometriä ennen kuin ruuhka sitten aivan yhtäkkiä helpotti. Siinä oli aika monta kertaa kärsivällisyys koetuksella, kun ei meinattu päästä millään eteenpäin.

Napattiin vuokraamosta auto mukaan täydellä tankilla, ja jouduttiinkin piipahtamaan huoltoasemalla vasta paluumatkalla. Vertailtiin vähän polttoaineiden hintoja, ja tultiin siihen tulokseen että Montenegrossa oli Kroatiaa edullisemmat bensat, joten päädyttiin tankkaamaan Montenegron puolella. Maassa oli ilmeisesti polttoaineen suhteen jonkinlainen hintakartelli, sillä joka ikisessä ohittamassamme bensiksessä litra ysivitosta maksoi sentilleen saman verran. Tarkkaa hintaa en enää muista, mutta polttoaine maksoi ehkä neljänneksen vähemmän kuin Suomessa, joten halvalta se tuntui.

Montenegrossa oli myös aika altis palvelukulttuuri tankkipisteillä, joten päästiin myös sitä kautta tutustumaan paikalliseen tapaan lisätä työpaikkoja. Tosin Rennon tankin täyteen ladannut kaveri oli kyllä niin pahasti gonahtanut, että olisi varmaan suonut meille mielihyvin mahdollisuuden tankata ite oma automme. Eipä sillä, tankki saatiin täyteen ja vaikka hymyjä ei nyt varsinaisesti irronnutkaan, niin homma hoitui melko helposti. Maksu hoidettiin sisällä, joten myös kortilla pystyi maksamaan.

Ajaminen Balkanilla olikin kuitenkin melko helppo nakki, ja matkaa ei missään nimessä kannata ainakaan sen takia suunnitella muualla. Kun suhailee kiireettä ja nätisti, niin ei voi mennä muuta kuin nappiin. Sanoo siis Inka, joka ei ajanut Balkanilla metriäkään mutta vaan sen takia, että säästettiin toisen kuskin lisämaksut. :D Mutta hyvin seurasin vierestä kaikki kilometrit, enkä ees nukkunu kertaakaan, mikä on mulle hyvin epätyypillistä.

Jos tästä tiiviistä paketista jäi jotain kysyttävää, niin anna palaa! Rajanylitysten mietittäessä kannattaa tsekata myös tämä postaus. Mun lisäksi myös muun muassa Maarit on kirjoittanut omista kokemuksistaan Balkanilla ajamisesta, samoin Take me There -blogin Anna-Maria. Lauran blogissa taas on juttua Balkanin-matkan reitin suunnittelusta.

Eng: Driving in the Balkans turned out to be quite easy, especially if you have driven in Lebanon.

23.9.2015 10 Kommenttia

Visiitti Podgorican yläpuolella

Kirjoittanut Inka

Kuka tietää, missä Podgorica sijaitsee? Mun täytyy myöntää, etten ennen Balkanin-matkan suunnittelua tiennyt laisinkaan, että Montenegron pääkaupunki on nimeltään Podgorica. Jos aivan totta puhutaan, niin mulla meni varmaan puolet matkasta sen kaupungin nimen opetteluun, sillä nuo konsonanttirivistöt ei meinannut millään pysyä mielessä. Onneksi ehin opetella kohteen nimen kuitenkin ennen sinne matkustamista, joten ihan nolona ei tarvinnut olla. :)

Ja lopulta selvisi syykin sille, miksi Podgorica kuulosti hyvin tuntemattomalta. Siellä ei nimittäin oo ihan hirveästi tekemistä, joten se ei oo siitä syystä noussut mitenkään valtavaksi hitiksi matkailijoiden keskuudessa. Me kuitenki oltiin vakaasti päätetty viihtyä kaupungissa paremmin kuin hyvin sen yhden illan ajan, mikä me siellä vietettiin. Valkattiin nimittäin alueen halvin majapaikka juuri Podgoricasta, joten sama siinä oli myös kaupungilla pyörähtää, kun niillä nurkilla oltiin.

Podgorica on asukasluvultaan suunnilleen kotoisan Oulun kokoinen kaupunki, ja tekemistä siellä on varmaan suunnilleen yhtä paljon, ainakin näin turren näkökulmasta. Yhdessä päivässä ei ehdi kaikkia helmiä löytää, mutta jotain silti. Ihan ensimmäisenä munt vakuutti Podgorican ruokakaupat. Näin ruokakauppafanina nostin heti peukut pystyyn isoille ruokakaupoille, joissa riitti valikoimaa. Edes minä en kuitenkaan olis viihtynyt ruokakaupassa koko iltaa, joten oli pakko nostaa kytkintä ja jatkaa matkaa.

Suunta meillä olikin aika selvä, kiitos jälleen kerran reissun sisällön suunnittelemisesta vastanneen armaan mieheni. Käännettiin Rennon keula kohti kukkuloita, ja suunnattiin keskustan liepeillä sijaitsevaan Gorican puistoon, joka olikin lopulta Podgorican paras maisemapaikka, tai ainakin paras niistä missä käytiin. Olin odottanut näkeväni siellä liudan paikallisia, sillä olihan lauantain alkuilta, mutta podgoricalaiset olivat aivan jossain muualla kuin lenkkipoluilla. Vastaan taisi tulla valehtelematta ehkä viitisen ihmistä, yksi koira ja yksi kilpikonna.

Syy, miksi kukkulalla sijaitseva puisto lopulta valikoitui meidän vieraiukohteeksi ei taatusti yllätä, sillä syynä oli tietysti laelta avautuvat maisemat. Saatiin tosin tallata korkeiden mäntyjen ja monien tuntemattomiksi jääneiden puiden välissä olevaa leveää ja osittain asfaltoitua polkua pitkin hyvä tovi, ennen kuin löydettiin itsemme Podgorican yläpuolelta.

Siinä missä kaupungin keskustassa oli jokseenkin kova hälinä, oli puistossa rauhallista. Linnut vaan visersi menemään ja tarjos mainion taustamusiikin meidän kävelyretkelle. Ohitettiin rennon tallustelun lomassa kaksi näköalapaikkaa, joista avautui näkymä kaupungin molemmille puolille: toisella puolella oli keskusta ja toisella puolella talojen peittämä asuinalue. Sopivasti parhaiden näköalapaikkojen tuntumassa sijaitsi vielä penkit, eikä meillä lomalaisilla ollut kiire yhtään mihinkään.

Kun lopulta poistuttiin puistosta, bongattiin autolla pariskunta, joka oltiin nähty aikaisemmin päivällä meidän hostellin terassilla. Karim ihmetteli kun mää suvereenisti tietysti morotin kaksikkoa, kun ei meillä pitänyt Podgoricassa ketään tuttujakaan olla. Hetken aikaa naureskelin sattumaa sille että miten voikaan olla että törmätään melkein autiossa puistossa just niihin tyyppeihin keiden kanssa majoitutaan samassa paikassa, kunnes tajuttiin että eipä tässä kaupungissa tosiaan juuri muita turistinähtävyyksiä taida ollakaan. Eli jos haluat Podgoricassa ollessasi nähdä ne kaksi muuta kaupunkiin eksynyttä matkailijaa, niin tiedätpä ainakin mihin suunnata!

Kierreltiin paluumatkalla vielä keskustaa hetken verran, mutta kieltämättä kaupungin nähtävyyssaldo oli sen verran köyhä, että suunnistettiin lopulta ruokakaupan kautta hostellille nauttimaan oman keittiön ja montenegrolaisen ruokakaupan antimista.

Eng: This is the best thing we found in Podgorica, the capital of Montenegro: Gorica mountain with a beautiful view to the city.

17.9.2015 12 Kommenttia

Uudemmat artikkelit

Vanhemmat artikkelit