Pohjois-Italiassa Aostanlaaksossa sijaitseva Cervinia on Alppien tunnetuimpia laskukohteita, eikä todellakaan syyttä. Pieni kylä on aivan täysin koko pallon ympäri kiirineen maineensa veroinen, sillä maisemat on hätkähdyttävän upeita ja kaikki toimii.

Pääsin nauttimaan Cervinian laskumahdollisuuksista osana joulukuun alkupuolella järjestettyä työmatkaa, ja olin vaikuttunut. Ennen kuin fiilistelen Cerviniaa sen enempää, pari sanaa mun laskutaustasta, jotta osaat suhteuttaa laskujutut sun omiin tarpeisiin.

Oon tosi basic-tasoa, ja laskenut muiden pohjoissuomalaisten tavoin ekalta luokalta saakka. Tahti on ollut kerran–pari vuodessa, mutta lukion jälkeen mulla oli ehkä vajaan kymmenen vuoden tauko, ja sinä aikana laskin ehkä kerran. Nyt viimeisen viiden vuoden aikana oon laskenu taas sen kerran–pari vuodessa, ja pärjään mäessä ihan hyvin, mutta en oo mikään temppu-Liisa. Vetelen ihan mielelläni rinnettä pitkin, mutta rakastan tietysti myös offarielämyksiä, kunhan ne ei mee liian hurjiksi.

Tältä pohjalta nousin siis koneeseen Helsinki-Vantaalla, ja suuntasin Lufthansan siivin Münchenin kautta Torinoon, mistä napattiin (sähkö)autot ja huristeltiin Cerviniaan. Joulukuun reissulla lunta oli aivan riittämiin, minkä lisäksi myös pakkasta oli sen verran, että rinteille sai pukea ihan kunnon laskukamat.

Laskijan näkökulmasta kaikki toimi ihan moitteettomasti. Käytiin hakemassa vermeet vuokraamosta, ja ainakin mun näkökulmasta vuokravarusteet oli ihan hyvät. Ensimmäisenä päivänä meillä oli mukana opas, mikä teki kaikesta ihanan helppoa. Oppaan palkkaaminen onkin ihan ehdoton juttu ainakin ekan laskupäivän ensimmäisiksi tunneiksi, jos haluaa saada laskumahdollisuuksista kaiken irti.

Ekan laskupäivän keli oli ihan jäätävä: tuuli oli tosi kova, minkä lisäksi näkyvyys oli paikoitellen aivan nollassa. Ei todellakaan nähty vuoren vuorta, vaan maisemaa peitti tosi paksu valkoinen pilvivaippa koko päivän ajan. Roudasin kameraa ihan turhaan repussa.

Maisemat avautui vasta seuraavana päivänä, ja silloin näkyviin tuli myös Matterhorn, tai paikallisittain Mount Cervino, joka oli tietysti upea ilmestys. Toblerone-vuorenakin tunnettu Matterhorn näkyi vähän joka kulmasta, ja hallitsi maisemaa muistuttaen, että nyt todellakin oltiin Alppien postikorttimaiseman äärellä.

Rinteet sijaitsee noin kahden kilometrin korkeudessa, joten kunto oli aika koetuksella erityisesti siirtymillä, kun vauhti loppui kesken ja lautaa piti välillä potkiskella eteenpäin pitkähköjäkin matkoja. Onneksi meidän opas Luca oli myös laudalla, joten sain vinkin aina siinä vaiheessa, kun oli hyvä mennä lujaa, minkä lisäksi myös suksilla laskeneet reissukaverit piti huolen siitä, että laudallakaan laskevaa kaveria ei jätetä.

Rinnealueella liikkuminen oli todella helppoa ja jopa mukavaa, sillä käytettiin käytännössä vaan istumahissejä ja gondoleja. Ainakin kaikissa meidän käyttämissä istumahisseissä oli vielä kuplat, jotka suojasi tuulelta ja tuiskulta. Se oli aika fantastista, sillä tuuli oli paikoitellen aivan äärimmäisen kova, joten hissimatkoista olis tullu helposti todella tukalia ja suorastaan hyytäviä, jos suojaa ei olis ollu.

Cervinia sijaitsee aivan Pohjois-Italiassa, Sveitsin rajan tuntumassa. Samalla laskumatkalla voikin kokea paitsi Italian myös Sveitsin laskuhuumaa, mikä on tehty helpoksi kansainvälisellä hissilipulla, joita on saatavilla rajan molemmin puolin. Parhaimmillaan yhdellä lipulla voi laske siis Italian puolella muun muassa Cerviniassa sekä Sveitsin puolella Zermattissa.

Toisena laskupäivänä oltiin keskenämme, ja lyöttäydyin kahden kovatasoisen ja kokeneen laskijan mukaan, mikä tietysti on aina viisas valinta ja mulle ja mun suurille luuloille enemmän ku tyypillistä. Meillä oli haaveissa päästä piipahtamaan Sveitsin puolella ja nousta hiihtokeskusten korkeimpaan kohtaan, mutta kovan tuulen vuoksi korkein hissi oli suljettu, ja jäätiin Italian puolelle. Eipä se juurikaan harmittanut, sillä päästiin näkemään Matterhorn kaikessa komeudessaan, ja siihen päälle nauttimaan vielä upeista maisemista.

Oli aika fantastista saapua paikalle toisen laskupäivän alkajaisiksi ja todeta, miten maisema muuttui totaalisesti pilvien väistyessä. Tuntui, kuin oltaisiin ihan uudessa paikassa, vaikka oltiinkin laskettu samoja rinteitä koko edellinen päivä!

Rinteet oli muutaman pakkasasteen ansiosta aivan fantastisessa kunnossa, eikä jengiäkään ollut liiaksi, joten vauhdista nauttiminen oli äärimmäisen helppoa. Hisseihin ei tarvinnut jonottaa käytännössä ollenkaan, ja rinteissäkään ei juuri tarvinnut väistellä muita.

Cervinian rinteet on paitsi todella leveitä myös pitkiä, ja parhaimmillaan laskettiin 11 kilometrin verran samaa rinnettä. Se oli mahtavaa!

Oon aikaisemmin laskenut Suomen lisäksi vaan Ruotsissa Åressa ja Hemavanissa sekä Turkissa Erciyes-vuorella, joten tää oli mun ensimmäinen Alppi-kokemus. Viisaammat ja kokeneemmat (eli ensisijaisesti mun Sveitsissä asuva ystävä Tiina, joka on ahkera laskija) ovat kertoneet, että tältä alueelta Cervinia on ehdottomasti paras laskupaikka, joten oon tosi iloinen, että sain mahdollisuuden kokea Matterhornia ympäröivät rinteet juurikin Italian puolelta.