Pallontallaajat.net
Valikko
Avainsana

Yhteistyö

Kaupallinen yhteistyö: Népra

En ehkä puhu kaikkien reissaajien puolesta, mutta puhun ainakin omasta puolestani kun sanon, että huokaisin aika syvään sillä hetkellä, kun luin Yleisradion uutisen siitä, miten pikamuoti saastuttaa jo enemmän kuin laiva- ja lentoliikenne yhteensä (YLE 12.8.2018). Huh, viimeinkin joku muu syntipukki!

Uutisessa itsessään ei tietenkään oo ihan hirveästi mitään uutta, sillä järjellä mietittynä käy nopeasti järkeen, että maapallon toiselta puolelta jatkuvalla syötöllä halpaliikkeisiin kuljetetut vaatteet – jotka parhaimmillaan kestävät kerran tai pari – syövät ihan valtavan määrän maapallon voimavaroja. Shokeeraava ajatus on kuitenkin se, miten pikamuoti on ajanut paitsi lentoliikenteen myös lisäksi laivaliikenteen ohi hiilidioksidipäästöjen määrissä.

Vaikka huokaisinkin syvään, ei se tietenkään tarkoita, etteikö matkailunäkökulmasta asiassa olisi paljon tekemistä. Se kuitenkin oli just sitä mitä kaipasin, alleviivaus siitä, että samalla kun joku osoittaa matkailijoita sormella maapallon tuhoamisesta, kolme sormea osoittaa samalla takaisin.

Vuoden 2019 neljä viimeistä kuukautta mulla on ollut ilo olla osa Néprafamia ja toimia Népra-urheiluvaatemerkin brändilähettiläänä. Se on ollut mahtavaa, sillä bloggaajan näkökulmasta ei taida olla kovin montaa yhtä siistiä juttua, kuin päästä tekemään pitkäjänteistä yhteistyötä arvostamansa brändin kanssa. Sain yhteistyöhön liittyen valita merkiltä haluamiani tuotteita, ja se oli ihanaa. Samalla kuitenkin paketteja availlessani en voinut olla miettimättä sitä, miten tämä ei ainakaan edesauta aiemmin tehtyä päätöstä hankkia vähemmän uusia vaatteita.

Seison tukevasti sen ajatuksen takana, että on erittäin tärkeää, että meille kuluttajille tarjotaan kestäviä vaihtoehtoja, joiden ympäristökuormitus on mahdollisimman pieni.

Ekologisesti kaikkein kestävin vaate on tietysti sellainen, joka on jo olemassa, ja viisainta on olla ostamatta mitään uutena. Nollahukka-ajattelusta päästäänkin pakettien avaamisen aiheuttamiin tuntemuksiin: onko vastuullisetkaan vaatteet lopulta oikeasti vastuullisia, jos ne hankitaan tarpeen sijaan vaan vaatekaapin täytteeksi?

Népran perustaneet Ama ja Essi muistuttaakin merkin erinomaisessa Speak of the Frog -blogissa siitä, miten jokainen uusi vaate, oli se valmistettu ekologisesti kestävästi tai ei, kuluttaa valtavan määrän resursseja. Ei riitä, että tuote on valmistettu kierrätysmateriaalista vettä säästäen asiallisesti palkattujen aikuisten toimesta. Jos sille ei tuu käyttökertoja, on tuote ihan yhtä huono kuin pikamuotiketjun kertakäyttörätti.

Mulla on vaatekaappi täynnä huolella valittuja Néproja, joita oon sitoutunut käyttämään jokaista maailman tappiin asti tai ainakin siihen saakka, kunnes niitä ei voi enää korjata tai saada puhtaaksi marttojenkaan keinoilla. Se ei onneksi tuu olemaan vaikeaa, sillä useimpina päivinä en haluais pukea ylleni yhtään mitään muuta.

Urheiluvaatteiden käyttöikä vaihtelee, ja harva suostuu ostamaan niitä käytettyinä – enpä minäkään. Siksi onkin hienoa, että vastuullisia vaihtoehtoja on.

Vuotta 2020 ja loppuelämää ajatellen mulla on kulutukseen liittyen kaksi tavoitetta: ostaa vähemmän uutena, mutta ostaa uutena harkitusti ja tarpeeseen tuotteita, joita rakastan ja joille voin taata rutkasti käyttökertoja. Néprat on eittämättä just sellaisia.

Ja lopuksi vielä ilouutinen, ainakin kahdelle: synttäriarvonnan voittaja on viimein selvinnyt, ja mun suosikkitrikoot eli Népran Saturnus-leggingsit itselleen ja kaverilleen voitti Iina. Onnittelut, sulle on laitettu asian tiimoilta sähköpostia!

Kuvissa näkyy osa mun valitsemista tuotteista: Saturnus-trikoot, Yed-joggerssit, Luna-toppi sekä Juno-paita.

Kuvat: Veera Pyykkönen ja Karim Khanji

31.12.2019 0 Kommenttia
2 Facebook Twitter Google + Pinterest

Kaupallinen yhteistyö: Népra

Népra Terra PhobosMitä enemmän reissukilometrejä on kertynyt, sitä isompaan arvoon mukavuus nousee. Viime vuosina mun ykkösvalinnoiksi on kerta toisensa jälkeen valikoituneet mukavat reissureleet, jotka eivät varmasti purista yhtään mistään.

Oli kyseessä sitten pitkä lento-, auto- tai junamatka, vaatteiden suhteen mulla on selvä suosikkikombo, joka löytyi oikeastaan jo ensimmäisellä käyttökerralla: Népran unelmanpehmeät Saturnus-trikoot, Phobos-bomber ja paita siihen kaveriksi. Näillä valinnoilla ei oo tarvinnut miettiä mukavuutta mannertenvälisillä lennoilla saati pitkinä ajopäivinä. Terra-trikoot haastaa tosin Saturnuksia aika kovalla tohinalla, sillä erityisesti perillä kohteessa ne on aika nappivalinta.

Népra on varmasti tuttu monelle teistä, sillä kotimainen, kahden mimmin perustama vastuullinen urheiluvaatebrändi on monien huulilla, ja syystä. Tuotteet on laadukkaita ja kivannäköisiä, minkä lisäksi ne on myös tuotettu vastuullisesti. Oon ite fanittanu Aman ja Essin rakentamaa brändiä jo parin vuoden ajan, ja nyt saan kunnian toimia tämän syksyn ajan merkin brändilähettiläänä ja olla osa Néprafamia. Tuotantoprosessi on avattu tosi läpinäkyvästi, ja lisää Néprasta sekä merkin vastuullisista valinnoista on luettavissa Népran verkkosivuilla olevasta Speak of the Frog -blogista.

Népra Terra PhobosMutta palataan niihin matkustusvaatteisiin! Mulla oli pitkään yhdet Saturnukset, mutta nyt yhteistyön tiimoilta sain toiset, ja ai että miten nekin on hyvät! Népralla on kahdet trikoot, joista piukat Terrat on tehty erityisesti salitreeniin ja Saturnukset taas esimerkiksi joogaan, joten trikoot eroavat toisistaan aika selvästi. Mun näkökulmasta Saturnukset on täydelliset just varsinaiseen matkustukseen eli lennolle, junaan tai autoon, ja suuntaan nykyisin niin Helsingin rautatieasemalle kuin Helsinki-Vantaallekin lähes joka kerta mustissa Saturnuksissa. Terrat taas on mun valinta silloin, kun reissupäivänä edessä on jotain aktiivista (eli muuta kuin istumista), kuten nyt vaikkapa patikointia, kaupunkikiertelyä (kyllä, todellakin trikoot kaupungille!) tai shoppailua.

Mua vieläkin naurattaa, miten pakkasin alkuvuoden Kalifornian-matkalle kaiken varalta kahdetkin farkut, mutta lopulta päädyin käyttämään lähes joka päivä lentomatkoja varten mukaan pakkaamiani Saturnuksia sekä patikkaretkelle mukaan ottamiani Terroja.

Népra Terra PhobosPhobos-bomber taas on mulla päällä vähän väliä, sillä perinteisestä verkkarikankaasta valmistettu musta pilottimallinen takki on tosi kätevä pusakka lämpimähkössä kelissä, mutta on nähty mun päällä myös juontaessani ITF Taekwon-Don MM-kisavideoita, kun piti olla jokseenkin edustavan näköinen. Toimii siis erinomaisesti matkanteossa kuin varsinaisella matkallakin!

On ollut hauska huomata, miten noista vaatteista on tullut mun luottokamoja, jotka valitsen käytännössä joka ikiselle pidemmälle reissulle nykyisin. Népralla on ihan oma lazywear-mallistonsa, josta löytyy bomberin lisäksi niin huppareita kuin neuleitakin. Seuraavaksi ajattelin testata reissukäytössä kuitenkin activewear-malliston puolelle lisättyjä Yed-joggersseja, jotka vaikuttavat sopeutuvan aika mainiosti myös matkailukäyttöön.

Népra Terra PhobosSaturnukset taisi olla mun ensimmäinen Népra-hankinta, ja mustat trikoot on olleet kovassa käytössä parin vuoden ajan. Oon tykännyt niistä älyttömästi, ja uskon että ne on mun valinta vielä vuosienkin päästä. Ainakin toistaiseksi trikoot on edelleen kuin pränikät ahkerasta käytöstä huolimatta, joten uskon että hyvällä vaatehuollolla ne tulee säilymään käyttötiheydestä huolimatta vielä vuosia. Myös Terroja on tullut käytettyä ihan kohtuullisesti, ja nekin on edelleen ihan uudet, lukuun ottamatta toisessa lahkeessa olevia naarmuja, jotka oon saanut aikaan painellessani menemään puskissa.

Ja niin, ennen vanhaan jengi pukeutui pukuun, kravattiin ja muihin pyhävaatteisiin suunnatessaan lentokentälle, ja laskee mukavuustrendi matkailun glamouria tai ei, mun mielestä on ihan parasta, että enää ei herätä ei-toivottuja katseita, vaikka lennolle tai junalle suuntaisikin ferkkareissa.

Népra Terra PhobosMikä on sun go-to-valinta, kun puhutaan reissuvaatteista?

Kuvat on peräisin maaliskuun Amerikan-seikkailulta, jossa matkapäivien vakikomboksi muodostui Terra-trikoot ja Phobos-bomber. Suosittelen!

31.10.2019 2 Kommenttia
3 Facebook Twitter Google + Pinterest

Kaupallinen yhteistyö: Visit Syöte

Kun lähdin pari viikkoa sitten ruskaretkelle Syötteelle, en kyllä arvannut, että pääsisin näkemään talven ensilumen vielä saman reissun aikana.

Seikkailu alkoi mun osalta jo Helsingissä, missä nousin yöjunaan ja puksutin mukavimmalla mahdollisella tavalla Suomen halki perille Ouluun. Yöjunan pysähtyessä Oulun asemalle aamuneljältä olin perillä viis tuntia ennen sovittua lähtöaikaa, mutta onneksi muutaman askeleen päässä odotti anoppila, missä sain jatkaa unia vielä hetken.

Asun kaukana mun perheestä, joten retket pohjoiseen tarkoittaa aina mahdollisuutta viettää aikaa rakkaimpien kanssa. Tällä kertaa se onnistui niin, että sain Syötteen seikkailulle mukaan kälyn ja puolitoistavuotiaan veljenpojan. Se oli jo itsessään jännittävää, sillä en ollu vielä päässyt reissaamaan pikkujäbän kanssa, mutta sittemmin siitä on muotoutunut jo todellinen maailmanmatkaaja, joka tälläkin hetkellä nautiskelee lämmöstä ja auringosta etelän lomakohteessa.

Vajaan parin tunnin automatka Oulusta Syötteelle, ja perillä odotti ruskan peittämät tunturit. Majoituttiin keskusvaraamon kautta saadussa mökissä, jossa aivan ensitöiksemme laitettiin tulet takkaan, kun siihen oli mahdollisuus. Halkojen paukkuessa takassa ja punaisen maaruskan loistaessa ikkunoiden läpi lyhyt sohvalla köllöttely tiesi paikkansa, ja olin valmis retken ensimmäiseen seikkailuun.

Mulla oli ohjelmassa fatbike-pyöräretki, jonka ajaksi jätin reissuseuralaiset päiväunille mökkiin, ja otin itse suunnan Syötteen luontokeskukseen. Vaikka oonkin kulkenut Syötteen kansallispuiston maisemissa käytännössä koko ikäni, en ollut koskaan ennen bongannut luontokeskusta siitäkään huolimatta, että se on perustettu jo vuonna 2003.

Nappasin luontokeskukselta mukaani fatbiken ja siellä työskentelevän Annun, joka lähti kansallispuistoon oppaaksi. Pääsin vauhdin makuun aika nopeasti, ja muutaman kilometrin matka lähimmälle tuvalle taittui hetkessä. Ja missä maisemissa pyöräiltiin! Ohitettiin soita, vaaroja, joki ja lampia, joten näkemistä riitti. Vaikka sää olikin pilvinen, Syötteen ruska tarjosi värejä oikein kunnolla.

Olin kyllä taas niin mukavuusalueeni ulkopuolella, sillä vaikka pyöräily on enemmän kuin tuttua, paksurenkaisella fatbikella pyöräily kapeita pitkospuita pitkin oli kyllä jännää! Olin ihan vakuuttunut siitä, että oon kohta kontillani suon silmäkkeessä, mutta kieli keskellä suuta ja keskittymistä edellyttänyt tasapainoharjoitus myöhemmin pitkospuut olikin jo ohitettu!

Perillä tuvassa oli kyllä ihanaa, kun Annu laittoi tulet ja kaatoi mukiin höyryävää teetä.

Parin tunnin pyöräretken jälkeen käytiin vielä ulkoilemassa, mutta ilta mökissä tuli kuin tilauksesta, ja otettiin siitä kaikki irti. Lämmitettiin sauna, nautittiin mökkiperinteestä eli tortillaillallisesta ja lämmitettiin taas takkaa.

Sammuttiin koko konkkaronkka ysin pintaan, ja kun aamulla heräiltiin, oli illan hämärässä ikkunan läpi tihrustettu maisema todellakin valkoinen! Yöllä satanut ensilumi muutti ruskaretken lumiseikkailuksi parahultaisesti, kun meillä oli päivän ohjelmassa vaellusretki Teerivaaran huipulle.

Hiljattain avattu Teerivaaran vaellusreitti on jokaisen päiväpatikoijan unelma: Pituutta 4,5 kilometriä, vaikeustaso vaativa ja maisematkin aika ässät. Lisäksi reitin varrella on tupa, halkoliiteri, huussi ja nuotiopaikka, ja kyseessä on vieläpä rengasreitti.

Matkan varrelle osuu näyttävä suonäkymä ja pitkospuut, kallioita ja vaaramaisemia. Ei tiedetty reitin vaativuustasosta etukäteen mikä oli ihan hyvä, sillä pikkujätkä selässä ei välttämättä oltais lähdetty kaikkein vaativimmalle reitille. Matka kuitenkin sujui tosi hyvin, ja saatiin kaipaamaamme haastetta ensilumen liukastamilla kallioilla tasapainoillessa.

Muutaman kilometrin vaelluksen jälkeen perillä odotti upouusi Teeritupa, missä oli nätissä rivissä kasa halkoja, sytykkeitä ja tulitikutkin! Sytytettiin tulet ja siemailtiin termarista Syöte shopista ostettua mustaviinimarjamehua ja syötiin välipala. Olipa taas antaumuksella ihanaa.

Paluumatka takaisin luontokeskukselle hujahti nopeasti, ja siirryttiin sisätiloihin vähän kuivattelemaan ja tutustumaan näyttelyyn. Luontokeskus on maksuton, joten alueen historiasta kertovaan näyttelyyn voi tutustua maksutta. Lisäksi keskuksessa sijaitsee myös lounasravintola ja kahvila sekä matkamuistomyymälä.

Luontokeskuksen parasta antia on ehdottomasti sen työntekijöiden vinkit, eli jos oot menossa seikkailulle Syötteen kansallispuistoon ja kaipaat vinkkiä parhaista reiteistä, maisemista ja tuvista, käy kysymässä tärpit luontokeskukselta!

Kun päästiin patikkaretken ja luontokeskusvierailun jälkeen takaisin mökkiin, oli aika palata takaisin arkeen. Pakattiin kamat autoon, käytiin luovuttamassa mökin avain ja otettiin suunta takaisin kohti Oulua, just sopivasti samalla hetkellä, kun tunturin huiput peittyi paksuun sumuvaippaan.

Kiitos Syöte, olit taas ihana!

Osa kuvista: Veera Pyykkönen

22.10.2019 0 Kommenttia
4 Facebook Twitter Google + Pinterest

Yhteistyössä Iceland Airwaves

Vaikka mun tämän syksyn Islannin-seikkailu oli melko lyhyt, ehdin nähdä muutakin kuin keikkapaikkoja. Lauantaina oli nimittäin luvassa seikkailupäivä, kun ohjelmassa oli kuuden tunnin mittainen bussiretki Reykjavikista maan kuuluisimmalle vesiputoukselle Gullfossille. Se ei suinkaan ollut päivän ainoa kohde, vaan pysähdyttiin myös lilluttelemassa laguunissa ja ihmettelemässä geysirejä – täydellinen Islanti-päivä siis!

Islannista tuleekin ensimmäisenä mieleen hulppeat luontokohteet, joista ei ihan helpolla saa tarpeekseen. Mun ongelma on toistaiseksi ollut se, että en oo vieraillut maassa vielä matkalla, jolla mun olis ollu mahdollista vuokrata itse autoa ja lähtä seikkailemaan juuri niille nurkille, mitkä kiinnostavat eniten. Oon kuitenkin molemmilla reissuilla saanut huomata, että päivämatkan päässä Reykjavikista sijaitsee tosi hienoja paikkoja, joten siinä mielessä pääkaupungin pitäminen tukikohtana ei vaikuta kovin huonolta idealta. Esimerkiki kevään reissulla käytiin päiväseltään Thingvellirin kansallispuistossa, ja nyt pääsin näkemään jotain muuta.

Tämä päiväretki oli erinomainen esimerkki siitä, mitä Reykjavikista käsin ehtii nähdä yhdessä päivässä vielä marraskuussakin, kun päivänvalon määrä alkaa olla tosi rajattu.

Reissu alkoi rennosti Secret Lagoonissa

Lähdettiin liikkeelle Reykjavikista 11 aikaan, ja ensimmäisenä suuntana oli noin tunnin ajomatkan päässä sijaitseva Secret Lagoon eli Gamla Laugin, joka on yksi Islannin vanhimpia laguuneja. Noin kymmenen asteen lämpötila ja navakka tuuli yhdistettynä kuumaan veteen oli täydellinen kombo, ja olisin voinut lillutella lämpimässä vedessä ikuisuuden. Tällä reissulla oivalsin entistä paremmin sen, miten suuri merkitys kuumilla lähteillä on islantilaisessa kulttuurissa enkä ihmettele, sillä kyllä määkin menisin mieluusti työpäivän jälkeen vaan nauttimaan maan uumenista pulppuavasta kuumasta vedestä.

Secret Lagoon oli huomattavasti vaatimattomampi kuin esimerkiksi maailmankuulu Blue Lagoon tai monet ne kaksi muuta uimalaa, missä oon Islannissa vieraillut. Täällä oli toimivat pukuhuneet ja suihkutilat kuten kuuluu, minkä lisäksi pihalla oli yksi suuri lämmin, kivipohjainen laguuni. Pienempikin allas olisi ollut, mutta siellä vesi oli kiehahtanut jo sataan asteeseen, joten se kierrettiin kaukaa.

Vedessä rentoutumisen lisäksi ehdin myös kiertää tsekkaamassa nopeasti kaksi muuta kuumaa lähdettä, jotka sijaitsivat aivan päälaguunin vieressä. Vesi todellakin kiehui, ja vahvasta rikin hajusta tuli ensimmäisenä mieleen kananmuna. Lämpötila oli kymmenisen astetta, mutta uimisen jälkeen lähteiden vieressä oli niin kuuma, että jätin takin suosiolla sisätiloihin.

Välipysähdys geysirillä

Seuraavana luvassa oli geysir, ja satuttiin paikalle juuri parahiksi niin, että ehdittiin nähdä sen purkautuvan kolme kertaa. Tämä geysiralue oli turistien kansoittama, mutta mun silmiin tosi hieno, kun en paremmastakaan tiennyt. Alueella oli viitisen geysiriä, ja yks niistä purkautui meidän vierailun aikana. Se oli mahtavaa!!!

Käytiin kuitenkin käveleskelemässä alueella ja täytyy todeta, että Islannin luonto on superkaunista! Meidän vierailun aikana sää oli tosi harmaa, kuten marraskuussa ilmeisesti tyypillisesti, mutta siitä huolimatta maisema oli täynnä värejä. Geysirejä ympäröi monet värit ja vesi oli paikoitellen syvänsinistä, paikoitellen kirkkaanturkoosia.

Islannissa on tosi paljon geysirejä ja tää sijaitsi Bláskógabyggðssa, kymmenisen kilometrin päässä Gullfossin putouksilta eli juuri Golden Circle -kierroksen pelipaikoilla.

Jättimäisen vesiputouksen äärellä

Ja sitten päästiinkin viimeiseen kohteeseen, joka oli ehkä se kaikkein odotetuin. Gullfossin putouksista minäkin olin kuullut etukäteen, ja olin melko mielissäni, kun linja-auton nokka alkoi lähestyä bussien täyttämää parkkipaikkaa. Kultaiseksi vesiputoukseksi nimetty Gullfoss on osa Islannin Golden Circle -kierrosta, ja siitä syystä se on niin suosittu kohde. Toki suosiota selittää myös paikan mahtavuus, sillä näkymät on tosi hienot!

Vesi laskeutuu kymmeniä metrejä alas kanjoniin, ja suuri vesiputous on sanalla sanoen upea.

Saatiin kävellä jokusen sadan metrin verran parkkipaikalta, kunnes päästiin varsinaisen vesiputouksen äärelle. Lämmintä oli siinä vaiheessa vajaat kymmenen astetta, mutta tuuli oli hirvittävä, minkä lisäksi vesiputouksesta kuohui vettä valtoimenaan naamalle. Se vaan lisäsi tunnelmaa, ja puhuri oli paikoin niin voimakas, että jouduttiin kävelemään 45 asteen kulmassa.

Kävely vesiputoukselle oli aikamoista selviytymistä, eikä maisemista varsinaisesti onnistunut keskittyä nauttimaan lopulta perilläkään, sillä tuuli oli tosi navakka. Myräkkä kuitenkin oli omiaan juuri tuolle paikalle, ja se korosti entisestään vesiputouksen mahtavia voimia.

En ihmettele, miksi Gullfoss on valikoitunut mukaan Golden Circle -kierrokselle ja miksi se on täynnä reissaajia. Ihan huikea paikka!

Gullfossin jälkeen noustiin takaisin autoon melko väsyneinä koko jengi (tai ainakin minä), ja suunnattiin takaisin kohti Reykjavikia. Paluumatka kesti puolisentoista tuntia, joten siinä ajassa ehti nähdä aikamoisen määrän islantilaisia maisemia – tai olis ehtinyt, jos a) kykenisi pysyttelemään hereillä liikkuvassa kulkuneuvossa tai b) aurinko ei olis laskenut aika lailla viideltä, jonka jälkeen tuli säkkipimeää.

Reissu oli tosi onnistunut ja kohteet hyviä, mutta täytyy myöntää että seuraavalla Islannin-reissulla toivon näkeväni jo vähän jäätikköä ja pääseväni kunnolla vuoristoon. Tässä oli tosi hyvä alku, ja se kasvatti nälkää Islannin luontonähtävyyksiä kohtaan entisestään.

23.11.2018 0 Kommenttia
1 Facebook Twitter Google + Pinterest
Uudemmat artikkelit