Pallontallaajat.net
Valikko
Avainsana

Yhteistyö

Kaupallinen yhteistyö: Népra

Népra Terra PhobosMitä enemmän reissukilometrejä on kertynyt, sitä isompaan arvoon mukavuus nousee. Viime vuosina mun ykkösvalinnoiksi on kerta toisensa jälkeen valikoituneet mukavat reissureleet, jotka eivät varmasti purista yhtään mistään.

Oli kyseessä sitten pitkä lento-, auto- tai junamatka, vaatteiden suhteen mulla on selvä suosikkikombo, joka löytyi oikeastaan jo ensimmäisellä käyttökerralla: Népran unelmanpehmeät Saturnus-trikoot, Phobos-bomber ja paita siihen kaveriksi. Näillä valinnoilla ei oo tarvinnut miettiä mukavuutta mannertenvälisillä lennoilla saati pitkinä ajopäivinä. Terra-trikoot haastaa tosin Saturnuksia aika kovalla tohinalla, sillä erityisesti perillä kohteessa ne on aika nappivalinta.

Népra on varmasti tuttu monelle teistä, sillä kotimainen, kahden mimmin perustama vastuullinen urheiluvaatebrändi on monien huulilla, ja syystä. Tuotteet on laadukkaita ja kivannäköisiä, minkä lisäksi ne on myös tuotettu vastuullisesti. Oon ite fanittanu Aman ja Essin rakentamaa brändiä jo parin vuoden ajan, ja nyt saan kunnian toimia tämän syksyn ajan merkin brändilähettiläänä ja olla osa Néprafamia. Tuotantoprosessi on avattu tosi läpinäkyvästi, ja lisää Néprasta sekä merkin vastuullisista valinnoista on luettavissa Népran verkkosivuilla olevasta Speak of the Frog -blogista.

Népra Terra PhobosMutta palataan niihin matkustusvaatteisiin! Mulla oli pitkään yhdet Saturnukset, mutta nyt yhteistyön tiimoilta sain toiset, ja ai että miten nekin on hyvät! Népralla on kahdet trikoot, joista piukat Terrat on tehty erityisesti salitreeniin ja Saturnukset taas esimerkiksi joogaan, joten trikoot eroavat toisistaan aika selvästi. Mun näkökulmasta Saturnukset on täydelliset just varsinaiseen matkustukseen eli lennolle, junaan tai autoon, ja suuntaan nykyisin niin Helsingin rautatieasemalle kuin Helsinki-Vantaallekin lähes joka kerta mustissa Saturnuksissa. Terrat taas on mun valinta silloin, kun reissupäivänä edessä on jotain aktiivista (eli muuta kuin istumista), kuten nyt vaikkapa patikointia, kaupunkikiertelyä (kyllä, todellakin trikoot kaupungille!) tai shoppailua.

Mua vieläkin naurattaa, miten pakkasin alkuvuoden Kalifornian-matkalle kaiken varalta kahdetkin farkut, mutta lopulta päädyin käyttämään lähes joka päivä lentomatkoja varten mukaan pakkaamiani Saturnuksia sekä patikkaretkelle mukaan ottamiani Terroja.

Népra Terra PhobosPhobos-bomber taas on mulla päällä vähän väliä, sillä perinteisestä verkkarikankaasta valmistettu musta pilottimallinen takki on tosi kätevä pusakka lämpimähkössä kelissä, mutta on nähty mun päällä myös juontaessani ITF Taekwon-Don MM-kisavideoita, kun piti olla jokseenkin edustavan näköinen. Toimii siis erinomaisesti matkanteossa kuin varsinaisella matkallakin!

On ollut hauska huomata, miten noista vaatteista on tullut mun luottokamoja, jotka valitsen käytännössä joka ikiselle pidemmälle reissulle nykyisin. Népralla on ihan oma lazywear-mallistonsa, josta löytyy bomberin lisäksi niin huppareita kuin neuleitakin. Seuraavaksi ajattelin testata reissukäytössä kuitenkin activewear-malliston puolelle lisättyjä Yed-joggersseja, jotka vaikuttavat sopeutuvan aika mainiosti myös matkailukäyttöön.

Népra Terra PhobosSaturnukset taisi olla mun ensimmäinen Népra-hankinta, ja mustat trikoot on olleet kovassa käytössä parin vuoden ajan. Oon tykännyt niistä älyttömästi, ja uskon että ne on mun valinta vielä vuosienkin päästä. Ainakin toistaiseksi trikoot on edelleen kuin pränikät ahkerasta käytöstä huolimatta, joten uskon että hyvällä vaatehuollolla ne tulee säilymään käyttötiheydestä huolimatta vielä vuosia. Myös Terroja on tullut käytettyä ihan kohtuullisesti, ja nekin on edelleen ihan uudet, lukuun ottamatta toisessa lahkeessa olevia naarmuja, jotka oon saanut aikaan painellessani menemään puskissa.

Ja niin, ennen vanhaan jengi pukeutui pukuun, kravattiin ja muihin pyhävaatteisiin suunnatessaan lentokentälle, ja laskee mukavuustrendi matkailun glamouria tai ei, mun mielestä on ihan parasta, että enää ei herätä ei-toivottuja katseita, vaikka lennolle tai junalle suuntaisikin ferkkareissa.

Népra Terra PhobosMikä on sun go-to-valinta, kun puhutaan reissuvaatteista?

Kuvat on peräisin maaliskuun Amerikan-seikkailulta, jossa matkapäivien vakikomboksi muodostui Terra-trikoot ja Phobos-bomber. Suosittelen!

31.10.2019 1 Kommentti
2 Facebook Twitter Google + Pinterest

Kaupallinen yhteistyö: Visit Syöte

Kun lähdin pari viikkoa sitten ruskaretkelle Syötteelle, en kyllä arvannut, että pääsisin näkemään talven ensilumen vielä saman reissun aikana.

Seikkailu alkoi mun osalta jo Helsingissä, missä nousin yöjunaan ja puksutin mukavimmalla mahdollisella tavalla Suomen halki perille Ouluun. Yöjunan pysähtyessä Oulun asemalle aamuneljältä olin perillä viis tuntia ennen sovittua lähtöaikaa, mutta onneksi muutaman askeleen päässä odotti anoppila, missä sain jatkaa unia vielä hetken.

Asun kaukana mun perheestä, joten retket pohjoiseen tarkoittaa aina mahdollisuutta viettää aikaa rakkaimpien kanssa. Tällä kertaa se onnistui niin, että sain Syötteen seikkailulle mukaan kälyn ja puolitoistavuotiaan veljenpojan. Se oli jo itsessään jännittävää, sillä en ollu vielä päässyt reissaamaan pikkujäbän kanssa, mutta sittemmin siitä on muotoutunut jo todellinen maailmanmatkaaja, joka tälläkin hetkellä nautiskelee lämmöstä ja auringosta etelän lomakohteessa.

Vajaan parin tunnin automatka Oulusta Syötteelle, ja perillä odotti ruskan peittämät tunturit. Majoituttiin keskusvaraamon kautta saadussa mökissä, jossa aivan ensitöiksemme laitettiin tulet takkaan, kun siihen oli mahdollisuus. Halkojen paukkuessa takassa ja punaisen maaruskan loistaessa ikkunoiden läpi lyhyt sohvalla köllöttely tiesi paikkansa, ja olin valmis retken ensimmäiseen seikkailuun.

Mulla oli ohjelmassa fatbike-pyöräretki, jonka ajaksi jätin reissuseuralaiset päiväunille mökkiin, ja otin itse suunnan Syötteen luontokeskukseen. Vaikka oonkin kulkenut Syötteen kansallispuiston maisemissa käytännössä koko ikäni, en ollut koskaan ennen bongannut luontokeskusta siitäkään huolimatta, että se on perustettu jo vuonna 2003.

Nappasin luontokeskukselta mukaani fatbiken ja siellä työskentelevän Annun, joka lähti kansallispuistoon oppaaksi. Pääsin vauhdin makuun aika nopeasti, ja muutaman kilometrin matka lähimmälle tuvalle taittui hetkessä. Ja missä maisemissa pyöräiltiin! Ohitettiin soita, vaaroja, joki ja lampia, joten näkemistä riitti. Vaikka sää olikin pilvinen, Syötteen ruska tarjosi värejä oikein kunnolla.

Olin kyllä taas niin mukavuusalueeni ulkopuolella, sillä vaikka pyöräily on enemmän kuin tuttua, paksurenkaisella fatbikella pyöräily kapeita pitkospuita pitkin oli kyllä jännää! Olin ihan vakuuttunut siitä, että oon kohta kontillani suon silmäkkeessä, mutta kieli keskellä suuta ja keskittymistä edellyttänyt tasapainoharjoitus myöhemmin pitkospuut olikin jo ohitettu!

Perillä tuvassa oli kyllä ihanaa, kun Annu laittoi tulet ja kaatoi mukiin höyryävää teetä.

Parin tunnin pyöräretken jälkeen käytiin vielä ulkoilemassa, mutta ilta mökissä tuli kuin tilauksesta, ja otettiin siitä kaikki irti. Lämmitettiin sauna, nautittiin mökkiperinteestä eli tortillaillallisesta ja lämmitettiin taas takkaa.

Sammuttiin koko konkkaronkka ysin pintaan, ja kun aamulla heräiltiin, oli illan hämärässä ikkunan läpi tihrustettu maisema todellakin valkoinen! Yöllä satanut ensilumi muutti ruskaretken lumiseikkailuksi parahultaisesti, kun meillä oli päivän ohjelmassa vaellusretki Teerivaaran huipulle.

Hiljattain avattu Teerivaaran vaellusreitti on jokaisen päiväpatikoijan unelma: Pituutta 4,5 kilometriä, vaikeustaso vaativa ja maisematkin aika ässät. Lisäksi reitin varrella on tupa, halkoliiteri, huussi ja nuotiopaikka, ja kyseessä on vieläpä rengasreitti.

Matkan varrelle osuu näyttävä suonäkymä ja pitkospuut, kallioita ja vaaramaisemia. Ei tiedetty reitin vaativuustasosta etukäteen mikä oli ihan hyvä, sillä pikkujätkä selässä ei välttämättä oltais lähdetty kaikkein vaativimmalle reitille. Matka kuitenkin sujui tosi hyvin, ja saatiin kaipaamaamme haastetta ensilumen liukastamilla kallioilla tasapainoillessa.

Muutaman kilometrin vaelluksen jälkeen perillä odotti upouusi Teeritupa, missä oli nätissä rivissä kasa halkoja, sytykkeitä ja tulitikutkin! Sytytettiin tulet ja siemailtiin termarista Syöte shopista ostettua mustaviinimarjamehua ja syötiin välipala. Olipa taas antaumuksella ihanaa.

Paluumatka takaisin luontokeskukselle hujahti nopeasti, ja siirryttiin sisätiloihin vähän kuivattelemaan ja tutustumaan näyttelyyn. Luontokeskus on maksuton, joten alueen historiasta kertovaan näyttelyyn voi tutustua maksutta. Lisäksi keskuksessa sijaitsee myös lounasravintola ja kahvila sekä matkamuistomyymälä.

Luontokeskuksen parasta antia on ehdottomasti sen työntekijöiden vinkit, eli jos oot menossa seikkailulle Syötteen kansallispuistoon ja kaipaat vinkkiä parhaista reiteistä, maisemista ja tuvista, käy kysymässä tärpit luontokeskukselta!

Kun päästiin patikkaretken ja luontokeskusvierailun jälkeen takaisin mökkiin, oli aika palata takaisin arkeen. Pakattiin kamat autoon, käytiin luovuttamassa mökin avain ja otettiin suunta takaisin kohti Oulua, just sopivasti samalla hetkellä, kun tunturin huiput peittyi paksuun sumuvaippaan.

Kiitos Syöte, olit taas ihana!

Osa kuvista: Veera Pyykkönen

22.10.2019 0 Kommenttia
4 Facebook Twitter Google + Pinterest

Yhteistyössä Iceland Airwaves

Vaikka mun tämän syksyn Islannin-seikkailu oli melko lyhyt, ehdin nähdä muutakin kuin keikkapaikkoja. Lauantaina oli nimittäin luvassa seikkailupäivä, kun ohjelmassa oli kuuden tunnin mittainen bussiretki Reykjavikista maan kuuluisimmalle vesiputoukselle Gullfossille. Se ei suinkaan ollut päivän ainoa kohde, vaan pysähdyttiin myös lilluttelemassa laguunissa ja ihmettelemässä geysirejä – täydellinen Islanti-päivä siis!

Islannista tuleekin ensimmäisenä mieleen hulppeat luontokohteet, joista ei ihan helpolla saa tarpeekseen. Mun ongelma on toistaiseksi ollut se, että en oo vieraillut maassa vielä matkalla, jolla mun olis ollu mahdollista vuokrata itse autoa ja lähtä seikkailemaan juuri niille nurkille, mitkä kiinnostavat eniten. Oon kuitenkin molemmilla reissuilla saanut huomata, että päivämatkan päässä Reykjavikista sijaitsee tosi hienoja paikkoja, joten siinä mielessä pääkaupungin pitäminen tukikohtana ei vaikuta kovin huonolta idealta. Esimerkiki kevään reissulla käytiin päiväseltään Thingvellirin kansallispuistossa, ja nyt pääsin näkemään jotain muuta.

Tämä päiväretki oli erinomainen esimerkki siitä, mitä Reykjavikista käsin ehtii nähdä yhdessä päivässä vielä marraskuussakin, kun päivänvalon määrä alkaa olla tosi rajattu.

Reissu alkoi rennosti Secret Lagoonissa

Lähdettiin liikkeelle Reykjavikista 11 aikaan, ja ensimmäisenä suuntana oli noin tunnin ajomatkan päässä sijaitseva Secret Lagoon eli Gamla Laugin, joka on yksi Islannin vanhimpia laguuneja. Noin kymmenen asteen lämpötila ja navakka tuuli yhdistettynä kuumaan veteen oli täydellinen kombo, ja olisin voinut lillutella lämpimässä vedessä ikuisuuden. Tällä reissulla oivalsin entistä paremmin sen, miten suuri merkitys kuumilla lähteillä on islantilaisessa kulttuurissa enkä ihmettele, sillä kyllä määkin menisin mieluusti työpäivän jälkeen vaan nauttimaan maan uumenista pulppuavasta kuumasta vedestä.

Secret Lagoon oli huomattavasti vaatimattomampi kuin esimerkiksi maailmankuulu Blue Lagoon tai monet ne kaksi muuta uimalaa, missä oon Islannissa vieraillut. Täällä oli toimivat pukuhuneet ja suihkutilat kuten kuuluu, minkä lisäksi pihalla oli yksi suuri lämmin, kivipohjainen laguuni. Pienempikin allas olisi ollut, mutta siellä vesi oli kiehahtanut jo sataan asteeseen, joten se kierrettiin kaukaa.

Vedessä rentoutumisen lisäksi ehdin myös kiertää tsekkaamassa nopeasti kaksi muuta kuumaa lähdettä, jotka sijaitsivat aivan päälaguunin vieressä. Vesi todellakin kiehui, ja vahvasta rikin hajusta tuli ensimmäisenä mieleen kananmuna. Lämpötila oli kymmenisen astetta, mutta uimisen jälkeen lähteiden vieressä oli niin kuuma, että jätin takin suosiolla sisätiloihin.

Välipysähdys geysirillä

Seuraavana luvassa oli geysir, ja satuttiin paikalle juuri parahiksi niin, että ehdittiin nähdä sen purkautuvan kolme kertaa. Tämä geysiralue oli turistien kansoittama, mutta mun silmiin tosi hieno, kun en paremmastakaan tiennyt. Alueella oli viitisen geysiriä, ja yks niistä purkautui meidän vierailun aikana. Se oli mahtavaa!!!

Käytiin kuitenkin käveleskelemässä alueella ja täytyy todeta, että Islannin luonto on superkaunista! Meidän vierailun aikana sää oli tosi harmaa, kuten marraskuussa ilmeisesti tyypillisesti, mutta siitä huolimatta maisema oli täynnä värejä. Geysirejä ympäröi monet värit ja vesi oli paikoitellen syvänsinistä, paikoitellen kirkkaanturkoosia.

Islannissa on tosi paljon geysirejä ja tää sijaitsi Bláskógabyggðssa, kymmenisen kilometrin päässä Gullfossin putouksilta eli juuri Golden Circle -kierroksen pelipaikoilla.

Jättimäisen vesiputouksen äärellä

Ja sitten päästiinkin viimeiseen kohteeseen, joka oli ehkä se kaikkein odotetuin. Gullfossin putouksista minäkin olin kuullut etukäteen, ja olin melko mielissäni, kun linja-auton nokka alkoi lähestyä bussien täyttämää parkkipaikkaa. Kultaiseksi vesiputoukseksi nimetty Gullfoss on osa Islannin Golden Circle -kierrosta, ja siitä syystä se on niin suosittu kohde. Toki suosiota selittää myös paikan mahtavuus, sillä näkymät on tosi hienot!

Vesi laskeutuu kymmeniä metrejä alas kanjoniin, ja suuri vesiputous on sanalla sanoen upea.

Saatiin kävellä jokusen sadan metrin verran parkkipaikalta, kunnes päästiin varsinaisen vesiputouksen äärelle. Lämmintä oli siinä vaiheessa vajaat kymmenen astetta, mutta tuuli oli hirvittävä, minkä lisäksi vesiputouksesta kuohui vettä valtoimenaan naamalle. Se vaan lisäsi tunnelmaa, ja puhuri oli paikoin niin voimakas, että jouduttiin kävelemään 45 asteen kulmassa.

Kävely vesiputoukselle oli aikamoista selviytymistä, eikä maisemista varsinaisesti onnistunut keskittyä nauttimaan lopulta perilläkään, sillä tuuli oli tosi navakka. Myräkkä kuitenkin oli omiaan juuri tuolle paikalle, ja se korosti entisestään vesiputouksen mahtavia voimia.

En ihmettele, miksi Gullfoss on valikoitunut mukaan Golden Circle -kierrokselle ja miksi se on täynnä reissaajia. Ihan huikea paikka!

Gullfossin jälkeen noustiin takaisin autoon melko väsyneinä koko jengi (tai ainakin minä), ja suunnattiin takaisin kohti Reykjavikia. Paluumatka kesti puolisentoista tuntia, joten siinä ajassa ehti nähdä aikamoisen määrän islantilaisia maisemia – tai olis ehtinyt, jos a) kykenisi pysyttelemään hereillä liikkuvassa kulkuneuvossa tai b) aurinko ei olis laskenut aika lailla viideltä, jonka jälkeen tuli säkkipimeää.

Reissu oli tosi onnistunut ja kohteet hyviä, mutta täytyy myöntää että seuraavalla Islannin-reissulla toivon näkeväni jo vähän jäätikköä ja pääseväni kunnolla vuoristoon. Tässä oli tosi hyvä alku, ja se kasvatti nälkää Islannin luontonähtävyyksiä kohtaan entisestään.

23.11.2018 0 Kommenttia
1 Facebook Twitter Google + Pinterest

Yhteistyössä Iceland Airwaves

Ai vitsi miten siisti seikkailufiilis oli sillä hetkellä, kun viime torstaina astelin Icelandairin lentokoneeseen valmiina viettämään lopun viikkoa festaritunnelmissa maan pääkaupungissa Reykjavikissa. Suuntana oli huippusuositut, 20-vuotisjuhlavuottaan viettävät Iceland Airwaves -festarit, jotka on vähän kuin Islannin vastine meidän Flow’lle: pääkaupunki täyttyy kiinnostavista esiintyjistä ympäri maailmaa, ja ne taas houkuttaa rutkasti kansainvälistä festariyleisöä.

Festareilla oli ihan hurjan hyvä meininki! Perinteisten kesäfestareiden, jollaisilla oon vaan käyny, sijaan Reykjavikissa keikat järjestettiin kahviloissa, klubeilla, kirkossa, museoissa ja monissa muissa paikoissa, jopa pankissa. Kaupungin ollessa superpieni välimatkat oli tosi lyhyitä, joten keikkapaikasta toiseen liikkuminen oli tosi vaivatonta, kun tuntui että paikan kuin paikan välimatka oli 200 metriä. Esiintyjiä oli paitsi Pohjoismaista myös muun muassa Jenkeistä, Briteistä, Virosta ja Saksasta. Suurimmasta osasta en ollut koskaan kuullutkaan mutta en todellakaan ollut ainoa, sillä mitä jututin paikalle saapuneita musiikkialan toimittajiakin, oli monilla muilla sama tilanne ku mulla. Se kääntyi kuitenkin edukseen, sillä kyselin tosi avoimesti suosituksia ja sain niitä sieltä sun täältä, minkä avulla löysin lopulta aika mainion kattauksen eri keikkoja.

Mahtavat keikat ja erikoiset esiintymispaikat

Viikonlopun siisteimpiin lukeutunut keikka oli jo ekana iltana torstaina, kun Reykjavikin taidemuseossa oli luvassa Alman keikka. En ollu koskaan nähny sen esiintyvän, joten elämys nosti kyllä niskakarvat pystyyn! En oo mikään musiikkiasiantuntija, mutta vitsi yleisössä oli mahtava meiniki, kun Alma ja Anna täytti hallin huikealla asenteellaan. Mun osalta torstai jäi kahteen keikkaan, sillä ennen Almaa kävin katsomassa norjalaisen Fiehin keikan, mikä oli just hyvä lämppä ennen illan ykköstä.

Painelin nukkumaan aikaisin eli mun aikaa yhdeltä, sillä luvassa oli aamuherätys. Kuudelta mun ohjelmassa oli melko kiinnostavalta kuulostanut reivi + joogatapahtuma, joka osoittautui aivan ässäksi! Mua nauratti siellä jortsutessani, miten hauskaa olis aina aloittaa perjantait aamureiveillä. :D Tykkäsin hommasta monesta syystä: ekaksikin kroppa avattiin ja pyöriteltiin rennosti ja perin pohjin, päällä oli urheilukalsongit eli mikäs sen parempaa, kaikki keskitty vaan omaan fiilikseen, mutta silti tunnelma oli tosi yhteisöllinen. Huikean siisti kokemus, jonka jälkeen oli hurjan epätodellinen fiilis, sillä kieltämättä ajatus parin tunnin jortsukinkereistä aamun alkajaisiksi tuntui melko kaukaiselta, kun perjantai-iltana konkoilin keikoille.

Ehdin käydä perjantain ja lauantain aikana omalla mittapuullani ihan mukavasti katsomassa keikkoja, mutta en päässy missään nimessä samoihin lukemiin kuin musiikkiin mua intohimoisemmin suhtautuvat alan toimittajat. Kuuntelin haavi auki, kun tyypit oli käyny katsomassa lähes kymmenen keikkaa yhden illan aikana – ihan hullua!

Yks kiinnostavimmista jutuista Iceland Airwaves -festareilla oli keikkapaikat. Oli hullun kutkuttavaa löytää itsensä jonottamasta pääsyä kirkkoon, taidemuseoon tai kansallisteatteriin keikan vuoksi. Kun asiaa ajattelee, on kombo ihan huikea: arkkitehtonisesti mahtavista rakennuksista pääsee nauttimaan aivan uudella tavalla, kun sinne astelee keikalle. Voin kertoa, että muuten ei olisi varmastikaan tullut vietettyä aikaa esimerkiksi kauniissa Fríkirkjanissa, mutta nyt istuskelin siellä tuntikausia.

Alman keikan lisäksi päällimmäisinä jäivät mieleen kaikkien hehkuttaman Ólafur Arnaldsin ja koko Islannin rakastaman Ásgerin keikat. Islantilainen pianisti Ólafur Arnalds veti kansallisteatterissa setit kahtena iltana, ja mun oli pakko käydä vetämässä hotellissa vielä power napit ennen yökahdelta (mun aikaa, kiitos aikaero!) alkanutta keikkaa. Ja kyllä kannatti, sillä se oli upea!

Myös Ásgeir hurmas mut heti. Kyseessä on Islannin suosituimpiin muusikoihin kuuluva laulaja-lauluntekijä, jonka keikat järjestettiin juurikin jo mainitussa Fríkirjan-kirkossa. Musiikista paremmin perillä olevat ovat kuvailleet miehen tuotantoa elektroniseksi folkiksi, ja ainakin mielikuvien islantilaiseen tunnelmaan Ásgeirin akustinen setti vei hetkessä. Miehellä on tuotantoa sekä englanniksi että islanniksi, mutta “I am so grateful you are here, there are so much more what you could be doing”- sanoihin alkaneella keikalla biisit oli yhtä lukuun ottamatta islanniksi.

Tykkäsin keikasta niin paljon, että mun oli pakko päästä seuraavana iltana uudestaan. Siellä  siis istuin kahtena iltana täpötäyden kirkon penkillä iho kananlihalla kuunnellen biisejä, joiden sanoituksista en ymmärtänyt yhtään mitään. Ja täytyy tässä vaiheessa tunnustaa, että Ásgeirin tuotanto soi taustalla tälläkin hetkellä, ja on soinut korvanapeissa perjantaista lähtien. Vahva suositus!

Kaikin puolin toimiva kokonaisuus

Kuten jo mainitsin, se, että keikat sijaitsi eri paikoissa ympäri kaupunkia ei haitannut yhtään, vaan oli oikeastaan pelkkää plussaa. Oli tosi siistiä kulkea paikasta toiseen lyhyitä välimatkoja ja päästä näkemään monta eri paikkaa. Samalla myös kaupunki tuli tutuksi, kun sahasi samoja nurkkia monta päivää putkeen. Omaksi suosikiksi nousi jo moneen kertaan mainittu Fríkirkjan tunnelmansa vuoksi, mutta samalla täytyy tunnustaa että Islannin musiikkitalo Harpa jäi suunnitelmista huolimatta keikkapaikkana kokematta. Jääpähän jotain ensi kertaan!

Olin aluksi vähän pihalla siitä, miten onnistun navigoimaan keikalta toisella ja pitämään huolta siitä, että en missaa mitään. Merkkasin aluksi keikat ja suunnitelmat mun Google-kalenteriin, kunnes tajusin ladata festivaalin oman sovelluksen. Sen avulla löysi kaiken mahdollisen infon ja sai rakennettua oman aikataulun sen mukaan, mitä aikoi tai halusi käydä katsomassa.

Mää majoituin aivan Reykjavikin sydämessä (tosin kuten sanottu, mikä siellä ei sijaitsisi keskeisellä paikalla?) sijaitsevassa Hiltonille kuuluvassa Reykjavik Konsulat Hotel -hotellissa. Sijainti oli vähintään erinomainen, ja tämän vuoden keväällä avattu hotelli oli kaikin puolin tosi hyvä. Sijainti mahdollisti sen, että pystyin tosiaan käymään ottamassa nokkaunet keikkojen välillä, piipahtamassa nopeasti vessassa tai vaikka hakemassa unohtuneita kamoja. Kun siirtymisiä ei tarvinnut miettiä oikeastaan ollenkaan, keveni reissu huomattavasti.

Mun huone sijaitsi kolmannessa kerroksessa ja oli kaikin puolin nappi! Sähköpistokkeet ja valokatkaisijat löytyi näppärästi sängyn vierestä, laskutilaa oli riittävästi minkä lisäksi himmentimellä varustettu valaistus oli erityisen miellyttävä. Mua ilahdutti tietty myös aamiainen, mikä ei ollu missään nimessä parasta tasoa, mutta tosi hyvä kuitenkin. Löytyi skyriä ja kalaa, joten paikallismakujakin oli!

Áfram Island!

Kaiken kaikkiaan festariviikonloppu Islannissa oli tosi unohtumaton kokemus, ja harkitsen sitä varmasti uudestaan vielä tulevaisuudessa. Ennen reissua jännitti ihan sikana, sillä en oo todellakaan se tyyppi joka lähtee yksin ulkomaille festareille, mutta kuten aina ja kaikkialla, tästäkin selvittiin, oli tosi hauskaa ja mukaan tarttui mainioita tuttuja sekä hauskoja muistoja.

Pakko muuten vielä mainita, että mietin etukäteen aika kovastikin, miten talvifestareille kannattais pukeutua. Taisin jossain vaiheessa jopa googlettaa kuvia edellisvuoden tapahtumasta, että tietäisin mikä on asiaankuuluvaa. Noh, islantilaiseen tapaan vastaus oli melko mutkaton: tuu just sellaisena kuin oot. Valtaosa jengistä oli pukeutunu ihan normivaatteisiin, eikä esimerkiksi Flow’n kaltaista tyylikuningatarten välistä taistoa näkynyt lainkaan. Muutenkin tuntui, että pintaliitoporukan sijaan festareilla oli läsnä koko Islanti. Toki keikat oli niin myöhään että ajankohta ajoi kaikkein nuorimmat kävijät nukkumaan, mutta kävijöiden ikä venyikin sitten ihan komeasti toiseen suuntaan, keikalla kuin keikalla näki aika lailla kaikenikäistä väkeä. Hyvin mahtui sekaan!

Islannista on tulossa vielä muutakin juttua, mutta ai vitsi alkoi tehdä mieli lähtä maahan uudestaan mahdollisimman pian omalle lomalle! Tääkin reissu oli huhtikuun matkan tavoin pressimatka, joten maassa on vielä miljoona paikkaa ja maisemaa, mitä on jäänyt näillä kahdella matkalla näkemättä. Toivottavasti ens kerralla taas lisää!

11.11.2018 0 Kommenttia
3 Facebook Twitter Google + Pinterest
Uudemmat artikkelit